Maanantai. Istun kylpyhuoneen kylmällä kaakelilla ja mietin, mitä hölmöä sitä tulikaan viime viikonloppuna tehtyä. Eikö iso mies opi millään olemaan ihmisiksi... Ei pitäisi lähteä kaikkeen hulluuteen mukaan, mihin isommat yllyttävät, vaan ei, siinä se nyt sitten roikkuu pyykkinarulla - Tempohaalari.
Miten tähän sitten on tultu? Vielä kymmenen vuotta sitten ajeltiin reisitaskuhousuissa, kaahailtiin portaita pitkin keskustaa ja haaveiltiin aina vain pidemmistä joustomatkoista. Nyt sitä sitten harjoitellaan toistakymmentä tuntia viikossa keleistä huolimatta, pukeudutaan trikoisiin ja kyykistellään kyyryssä kuitupyörän päällä. Siis, onko viimein aika tulla kaapista ulos - onko minustakin kovaa kyytiä tulossa succis?
No, oli miten oli. Uusia vaatteita tuli kuitenkin kevään iloksi iso pussillinen. Viimein on sitten uuden seuran, eli Oulu Triathlon & Cyclingin väreissä ajopaidat, -housut, sekä tuo viimeisin isku, pitkähihainen tempoasu. Nopeimmat varmaan jo arvaavatkin, että sen pääasiallinen käyttöaika saattaa sittenkin olla syksyn aikana aivan muissa harrasteissa, kuin aika-ajossa. Ei siksi, etteikö sillä muutama tempokin varmaan ensi kesän aikana tule ajettua. Joka tapauksessa komiat on kamppeet ja taas tuli aimo annos lisää intoa harjoitteluun, voi kun noita pääsisi jo pian käyttämään.
Alunperin oli jo tarkoitus sännätä kisahommiin tulevana viikonloppuna Hikiällä, Riihimäki Tempon ja AHH ajon merkeissä, mutta kun tämä kevään tulo on hidasta, kuin hämäläisen ajatus, niin jätin väliin ja keskityn sitten tämän kuun ajan vielä harjoitteluhommiin. Kaksi kertaa viikossa vielä kuntosalilla ja pari kertaa viikossa vähän rivakampaa vetotreeniä. Siihen päälle sitten jonkin verran rauhallisempaa ja pidempää settiä, niin eiköhän se vauhti vielä kesäksi löydy. Näillä näkymin sitä kokeillaan ensimmäisen kerran tosissaan Valkeakosken MTB Maratonilla helatorstai-viikonloppuna. Sen jälkeen näyttäisi olevan kaikenlaista kisatouhua liki jokaisena viikonloppuna ja vähän viikollakin. Hyvältä näyttää!
Ensimmäiset joutsenetkin olivat jo tänä aamuna paluumatkallaan, joten eiköhän se kesä sieltä näillekin leveyksille saavu. Ehkä.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
torstai 5. huhtikuuta 2012
Ronde Van Vlaanderen 2012: Kaikki hauska loppuu aikanaan
Viikko aurinkoisessa Belgiassa on nyt takanapäin ja on pakko todeta, että varsinkin tähän aikaan vuodesta se on oikea paratiisi maantiepyöräilyn ystävälle. Se ei ehkä ole aivan yhtä lämmin paikka, kuin Espanjan saaret, eikä teiden kunnoltakaan aivan kaikkein keveimpiä maantierenkaita suosiva, mutta pyöräilyn henki korvaa nämä pienet maantieteelliset puutteet moneen kertaan.
Kevät on Belgiassa yhden päivän klassikkokisojen aikaa ja se näkyy varsinkin Flanderin maakunnassa. Suurimpana tapahtumana tietysti Vlaanderens mooiste, eli Flanderin hienoin - Ronde Van Vlaanderen. Tämän kilpailun voittajasta tulee hetkessä suuri sankari ja kaikille voittajille vuosien varrelta on Oudenaarden keskustassa sijaitsevassa Ronde-museossa oma kivi ikkunassa. Myös kilpailun aikana tunnelma on käsinkosketeltava. Tänä vuonna saimme seurata kilpailua livenä Oude Kvaremontin huipulla. Kyseinen mäki ajettiin tänä vuonna kolmeen kertaan ja siinä myös kilpailun kolmen parhaan ryhmä irtosi lopullisesti muusta kärkijoukosta. Pääjoukosta on tässä kilpailussa sinänsä turha puhua, siksi pieniksi osiksi rankka reitti pilkkoo osallistujajoukon.
Oude Kvaremontin kisakylän katsomoa on vaikea kuvailla sanoin. Mutta vertailun vuoksi todettakoon, että jääkiekon SM-liigan playoffien aikaan jäähallien katsomot muistuttavat lähinnä pyhäkoululuokan retkeä kansallismuseoon tuohon belgialaisten joukkoon verrattuna. Laulu raikaa jo aamusta, ruoka ja juoma maistuvat ja ensimmäiset ihmiset ovat tulleet jo edellisenä iltana varaamaan itselleen parhaat paikat ratkaisupaikoilta. Suuria screenejä on sen verran, että kilpailun kulkua on helppo seurata, vaikkei kielestä mitään ymmärräkään. Tosin ei selostusta kuitenkaan olisi kuullut yleisön pitämän metakan ylitse. Hetkeksi tuokin porukka kuitenkin hiljeni: Kun Pozzato, Ballan ja kotiyleisön suuri suosikki Tom Boonen tekivät viimeisen kymmenen kilometrin ajan omia taktisia ratkaisujaan, yleisö istui hiirenhiljaa näyttöjen ääressä ja jännitti. Mutta kun Boonen ylitti maaliviivan loppukirin jälkeen ensimmäisenä ja nosti kätensä pystyyn voiton merkiksi, alkoi sellainen tanssi, maljojen nostelu ja huuto, että siinä ei kuullut edes omaa ääntään. Ja juhlathan jatkuivat pitkälle yöhön.
Kun juhlista oli toivuttu ja päästiin jälleen pyörän päälle, niin Flanderin alue osoittautuu loistavaksi lenkkeilypaikaksi. Pieniä kyliä on jatkuvasti, mäet ovat jyrkkiä, mutta suhteellisen lyhyitä, pitkiä peltosuoria ei ole juuri lainkaan ja kevät on jo niin pitkällä, että lenkkiä saa ajaa liki kesäkamppeissa. Merkittyjä reittejä on paljon ja ainakin turistista tuntuu, että ne on vedetty kaikkein kauneimpiin maisemiin ja nautinnollisille tienpätkille. Reitit kulkevat kylien läpi ja aurinkoisilla terasseilla on mukava pitää taukoa, nauttia paikallisia herkkuja ja vaikkapa kuppi kahvia.
Tien päällä paikalliset autoilijat huomioivat pyöräilijän erittäin loistavasti, aina löytyy tilaa kaikille kulkijoille. Samoin jalankulkijat ovat tottuneet fillaristeihin, eivätkä haaveile ja pyöri jaloissa, kuten kotimaassa liian usein on tapana. Mutta, vaikka kanssakulkijoita ei tarvitsekaan varoa, niin pyörää saa silti ajaa aktiivisesti kaiken aikaa, homma ei mene hetkeksikään pelkäksi pyörän päällä istumiseksi ja jalkojen heilutteluksi. Vaikka reittejä ei suunnittelisikaan kaikkein kuuluisimmille mukulakivipätkille, niin silti pyörän päällä saa olla kuitenkin tarkkana kaiken aikaa. Teissä on pieniä reikiä, betonilaattojen saumoja yms. epätasaisuuksia, sekä jonkin verran pelloilta tullutta savea, joten ajamiseen kannattaa keskittyä kaiken aikaa ja ne aivan keveimmät kuitukiekot ja liukkaimmat kisatuubit jättää kotiin suosiolla.
Toinen huomiointia vaativa seikka on se, että tiet ovat melko kapeita ja mutkat jyrkkiä. Tiet on rakennettu vanhojen kylien ja talojen väliin ja välillä puikkelehditaan aivan talojen seinän ja viereisen pellon ojan välissä olevalla kapealla kujalla. Alamäissäkin kannattaa pitää oma reuna, sillä vaikka autoilijat ymmärtäväisesti suhtautuvatkin, ei heilläkään ole tilaa väistää syyläriä nurkan takaa lähestyvää maantieohjusta kapeilla teillä. Samoin pyöräteillä on hyväksi taito ajaa suoraan, monessa paikassa pyörätiet / -kaistat ovat juuri sen levyisiä, että kaksi fillaristia mahtuvat juuri kohtaamaan. Ja, kun vastaan tulee pitkiä letkoja, niin ei siinä viitsi alkaa omalla osaamattomuudellaan kasoja rakentamaan.
Suosittelemme kyllä Flanderin aluetta ehdottomasti pyöräilijän keväiseksi retkikohteeksi, ellei sitten tarkoituksena ole viettä lomaansa powertapit vinkuen tasaisella keskiteholla mäkivetoa hinkaten. Siihen löytynee parempiakin kohteita. Belgia on ehkä enemmän (ajamisesta) nauttimiseen tarkoitettu.
Lyhyt muistilista:
- Varaa itsellesi ajoissa joku miellyttävän tuntuinen pieni Bed and breakfast-paikka. Keväällä - varsinkin klassikoiden aikaan - kaikki majapaikat ovat hyvissä ajoin täynnä.
- Hae reissun ensimmäisenä päivänä nippu reittikarttoja ja -oppaita ja tutustu erilaisten reittien tarjontaan. Tarjolla on paljon erityyppisiä lenkkejä ja kartat ovat poikkeuksetta erittäin hyviä.
- Huolehdi, että kalusto on hyvässä kunnossa matkaa varten. Jos joku osa on lähtiessä löysällä, on se ensimmäisen lenkin jälkeen todennäköisesti irti. Sama pätee myös useimmiten ajajaan.
- Perinteiset kolme ristiin puolatut avokiekot ja 25-28 mm vähän robustimmat renkaat ovat hyvä valinta.
- Mukaan kannattaa varata hyvät käsineet, sekä asentaa jo hyvissä ajoin miellyttävä tankonauha paikalleen.
- Mikäli tähtäät mukulakiviosuuksille, niin asenna paikalleen sellaiset pullotelineet, missä se pullo oikeasti pysyykin. Ojissa näytti olevan melkoinen kokoelma matkasta jääneitä juoma-astioita.
- Varaa aikaa lenkeillä myös ympäristöstä ja kylien tarjonnasta nauttimiseen. Liian kiireisellä kurjistelulla moni hieno juttu jää näkemättä ja kokematta.
- Tuulitakki / -liivi, kengänsuojat ja irtohihat, sekä -lahkeet on hyvä varata mukaan. Keväällä keli saattaa vaihtua päivänkin sisällä aika äkillisesti.
- Varaa mukaan reilu annos klassikkohenkeä. Sitä voi ladata vaikka katselemalla verkosta vanhoja sankaripätkiä kevään kilpailuista.
- Muista vohvelit. Älä aja syömättä niitä.
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Ronde van Vlaanderen 2012: "I finished what I started"
Lauantaiaamuna odotukset olivat korkealla, kun heräsimme aamuneljältä majapaikassa. Vaatteet, reput ja eväät oli jo edellisenä iltana pakattu ja muutenkin kaikki oli valmista lähtöä varten. Shuttlebussi Oudenaardesta Bruggeen lähti puoli kuudelta, joten varttia vaille viisi starttasimme pimeässä Belgiassa kymmenen kilometrin aamuverryttelylle Schelde-joen rantaa pitkin. Olimme busseilla hyvissä ajoin, vaikka Kimmo meinasi ajaa kolarin aamu-unisen sorsan kanssa, joka ei älynnyt väistää ajoissa pyörätieltä.
Busseilla kaikki oli järjestetty todella ammattimaisesti. Pyörille oli jokaisen bussin perässä omat umpiperäkärryt, joissa oli kiinteät koukut ja tilaa aina kunkin bussin matkustajien fillareille. Matka Bruggeen sujui torkkuen ja aamupalaa nautiskellen. Viimeiset aamupalan rippeet söimme Bruggessa kun odottelimme pyörien purkua vaunusta. Aamu oli kostean sumuinen ja juuri valkenemassa kun ensimmäinen ryhmä starttasi kello 07.00. Itsekin pääsimme matkaan puoli kahdeksalta.
Meillä oli tavoitteena ajaa ensimmäinen 100km tasainen osuus alle neljään tuntiin, jotta loppumatkan mäkiin ja mukulakiviin jäisi reilusti aikaa ennen maalin sulkeutumista. Suurin osa alkumatkasta tultiin hyvävauhtisissa porukoissa, joten kahden tauonkin kanssa ehdimme tavoitteeseemme helposti ja hyvävoimaisina. Turisti-Ronden taukopaikat ovat todella hyvin toimivia, kaikenlaista evästä on tarjolla usealla jakolinjalla ja juotavaa on tynnyritolkulla. Tarjolla oli muutamaakin eri makuista urheilujuomaa sekä tietysti vettä. Ruokapuolella oli vohveleita, keksejä, banaania, appelsiineja yms. hiilaripitoista herkkua.
113 kilometrin kohdalla flanderilainen ilotulitus sitten alkoi. Ensimmäisenä oli Molenberg, joka lyhyydestään ja nimellisesti pienistä jyrkkyyslukemistaan huolimatta on yksi kinkkisimmistä nousuista. Nousuun mahtuu muutamakin melko jyrkkä mutka, siihen on muodostuneet syvät ajourat ja kivien väliin on tullut isoja rakoja. Tässä mäessä saa siis jumpata toden teolla ja mäen päällä näkyi jo ensimmäisiä uupuneita nojailemassa pyöriinsä. Me emme jääneet tässä vaiheessa nojailemaan, vaan jatkoimme kohti Paddestraatia, joka on 2,3 kilometriä loivaa nousua ja melko karkeaa mukulakiveä. Tässä vaiheessa leikin juoni alkoi käydä melko selväksi.
Ennen seuraavaa huoltopistettä tuli vielä todella lyhyillä väleillä kolme nousua ja kaksi mukulakivikatua, joista varsinkin Kerkgatea alaspäin ajaminen oli kova kokemus käsille. Oudenaarden huollossa tankkasimme kaksin käsin syötävää ja täytimme pullot - 12 nousua ja muutamakin mukulakivipätkä oli vielä vastassa.
Tauon jälkeen ei kauaa aseteltu, kun Ronden ehkä kovimpana nousuna pidetty Koppenberg jo odotti. Koppenbergin jyrkimmät kohdat ovat yli 20% ja nousun profiili on koko ajan jyrkkenevä. Kimmo tanssasi ylämäkeen melko hyvin huolimatta S-kirjainta piirtelevistä uupuneista kanssa-ajajista. Itselläni meinasi pariin kertaan usko loppua jyrkimmässä kohdassa, mutta innokkaat paikalliset kannustivat kovaa ja tuuppasivat takapuolesta vähän vauhtia lisää. Se auttoi kummasti, kun sai parinkin pyöräytyksen ajan helpotusta. Ylhäällä oli jo lievä voittajaolo, mutta siitä ei ehtinyt kauaa nauttia, kun piti keskittyä seuraavaan laskuun.
Usein pyöräkisojen vaikeusastetta mitataan pelkästään nousujen pituudella ja määrällä, mutta Rondella myös alamäet vaativat ajajalta todella hyvää pyöränhallintaa. Tiet ovat kapeita, päällysteen taso vaihteleva ja mutkat ovat yleensä todella jyrkkiä. Tähän kun lisätään mahdollisesti erittäin liukas betonipinta ja traktoreiden tielle tuoma savi, niin tarkkana saa olla. Myös Koppenbergin jälkeisen Steenbeekdriesin lasku on melko kinkkinen, ensin muutama sata metriä suoraa kovavauhtista mukulakiveä ja sen perään 90 astetta oikealle ja heti perään vasemmalle ja sitten vielä kiskojen ylitys ennen kuin tie jatkuu tasaisena kylän läpi.
Tässä vaiheessa matkaa oli jo taittunut sen verran paljon, että nousuja alkoi olemaan liki viiden kilometrin välein. Seitsemän mäkeä myöhemmin tulimme viimeiseen huoltoon Ronseen. Päätimme pitää mahdollisimman lyhyen huollon, etteivät jalat ehdi kangistua. Otimme nopeasti pulloihin täytettä ja jatkoimme matkaa. Polvissa alkoi jo tuntua, että takana oli ajoa 190km.
Viimeisinä nousuina olivat Oude Kwaremont ja Paterberg, jotka ammattilaisten kisassa ajettiin kolmeen kertaan, mutta meille amatööreille se yksikin kerta oli riittävä. Kimmo oli luvannut itselleen kaksi olutta ja minulle neljä, jos pääsemme vielä tuollaisen matkan jälkeen Paterbergin ylös taluttamatta. Oude Kwaremontilla olin vielä varma, että veto jää lunastamatta, mutta jostain sain vielä voimia, joilla tanssasin Paterbergin jyrkimmän kohdan putkelta ylös. Ylhäällä tuuletin ankarasti - ja syystä!
Viimeinen 15 kilometriä piti olla helppoa laskettelua kohti maalikaupunki Oudenaardea, mutta tyrnäväläistyylinen vastatuuli teki siitä yllättävän sitkeän. Kimmo teki minulle vetotöitä koko loppumatkan ja se tuntui kelpaavan myös suurelle joukolle kanssapolkijoita. Jossain vaiheessa vilkaisin olan yli ja reilun mittainen possujuna tuli tiiviisti perässä. Hirveästi ei vapaaehtoisia vetomiehiä näyttänyt löytyvän.
Aivan uudenkarhea maalikaari näkyi jo kaukaa ja maalisuora oli todella hieno. Loppusuoralla ehti fiilistellä ja päälimmäisenä tunteena oli rajaton voitonriemu. Vaikka monenlaista maastokisaa ja raskasta lenkkiä on tullut vuosien varrella ajettua, niin tässä reitissä on jotain sellaista, että se vielä jälkikäteenkin nostaa hymyn huulille. Itse rankkaan tämän varmasti yhdeksi kovimmista suorituksistani pyörän kanssa.
Aikaa Ronden ajamiseen meni 10h 50min ja matkaa tuli 235km. Keskisyke oli 134 ja energiaakin paloi 6800kcal. Noususumma (josta suurin osa tuli viimeisellä 100 kilometrillä) oli 1550 metriä. Kaikki 18 nousua (ja ne merkkaamattomat siinä välissä) menivät ajamalla ylös, vaikka aiempina vuosina muutamakin on jäänyt valloittamatta.
Lämpimän suihkun, shampanjalasillisten ja illalla syödyn hyvän aterian jälkeen ei ollut kovin suuria vaikeuksia saada unen päästä kiinni...
Busseilla kaikki oli järjestetty todella ammattimaisesti. Pyörille oli jokaisen bussin perässä omat umpiperäkärryt, joissa oli kiinteät koukut ja tilaa aina kunkin bussin matkustajien fillareille. Matka Bruggeen sujui torkkuen ja aamupalaa nautiskellen. Viimeiset aamupalan rippeet söimme Bruggessa kun odottelimme pyörien purkua vaunusta. Aamu oli kostean sumuinen ja juuri valkenemassa kun ensimmäinen ryhmä starttasi kello 07.00. Itsekin pääsimme matkaan puoli kahdeksalta.
Meillä oli tavoitteena ajaa ensimmäinen 100km tasainen osuus alle neljään tuntiin, jotta loppumatkan mäkiin ja mukulakiviin jäisi reilusti aikaa ennen maalin sulkeutumista. Suurin osa alkumatkasta tultiin hyvävauhtisissa porukoissa, joten kahden tauonkin kanssa ehdimme tavoitteeseemme helposti ja hyvävoimaisina. Turisti-Ronden taukopaikat ovat todella hyvin toimivia, kaikenlaista evästä on tarjolla usealla jakolinjalla ja juotavaa on tynnyritolkulla. Tarjolla oli muutamaakin eri makuista urheilujuomaa sekä tietysti vettä. Ruokapuolella oli vohveleita, keksejä, banaania, appelsiineja yms. hiilaripitoista herkkua.
113 kilometrin kohdalla flanderilainen ilotulitus sitten alkoi. Ensimmäisenä oli Molenberg, joka lyhyydestään ja nimellisesti pienistä jyrkkyyslukemistaan huolimatta on yksi kinkkisimmistä nousuista. Nousuun mahtuu muutamakin melko jyrkkä mutka, siihen on muodostuneet syvät ajourat ja kivien väliin on tullut isoja rakoja. Tässä mäessä saa siis jumpata toden teolla ja mäen päällä näkyi jo ensimmäisiä uupuneita nojailemassa pyöriinsä. Me emme jääneet tässä vaiheessa nojailemaan, vaan jatkoimme kohti Paddestraatia, joka on 2,3 kilometriä loivaa nousua ja melko karkeaa mukulakiveä. Tässä vaiheessa leikin juoni alkoi käydä melko selväksi.
Ennen seuraavaa huoltopistettä tuli vielä todella lyhyillä väleillä kolme nousua ja kaksi mukulakivikatua, joista varsinkin Kerkgatea alaspäin ajaminen oli kova kokemus käsille. Oudenaarden huollossa tankkasimme kaksin käsin syötävää ja täytimme pullot - 12 nousua ja muutamakin mukulakivipätkä oli vielä vastassa.
Tauon jälkeen ei kauaa aseteltu, kun Ronden ehkä kovimpana nousuna pidetty Koppenberg jo odotti. Koppenbergin jyrkimmät kohdat ovat yli 20% ja nousun profiili on koko ajan jyrkkenevä. Kimmo tanssasi ylämäkeen melko hyvin huolimatta S-kirjainta piirtelevistä uupuneista kanssa-ajajista. Itselläni meinasi pariin kertaan usko loppua jyrkimmässä kohdassa, mutta innokkaat paikalliset kannustivat kovaa ja tuuppasivat takapuolesta vähän vauhtia lisää. Se auttoi kummasti, kun sai parinkin pyöräytyksen ajan helpotusta. Ylhäällä oli jo lievä voittajaolo, mutta siitä ei ehtinyt kauaa nauttia, kun piti keskittyä seuraavaan laskuun.
Usein pyöräkisojen vaikeusastetta mitataan pelkästään nousujen pituudella ja määrällä, mutta Rondella myös alamäet vaativat ajajalta todella hyvää pyöränhallintaa. Tiet ovat kapeita, päällysteen taso vaihteleva ja mutkat ovat yleensä todella jyrkkiä. Tähän kun lisätään mahdollisesti erittäin liukas betonipinta ja traktoreiden tielle tuoma savi, niin tarkkana saa olla. Myös Koppenbergin jälkeisen Steenbeekdriesin lasku on melko kinkkinen, ensin muutama sata metriä suoraa kovavauhtista mukulakiveä ja sen perään 90 astetta oikealle ja heti perään vasemmalle ja sitten vielä kiskojen ylitys ennen kuin tie jatkuu tasaisena kylän läpi.
Tässä vaiheessa matkaa oli jo taittunut sen verran paljon, että nousuja alkoi olemaan liki viiden kilometrin välein. Seitsemän mäkeä myöhemmin tulimme viimeiseen huoltoon Ronseen. Päätimme pitää mahdollisimman lyhyen huollon, etteivät jalat ehdi kangistua. Otimme nopeasti pulloihin täytettä ja jatkoimme matkaa. Polvissa alkoi jo tuntua, että takana oli ajoa 190km.
Viimeisinä nousuina olivat Oude Kwaremont ja Paterberg, jotka ammattilaisten kisassa ajettiin kolmeen kertaan, mutta meille amatööreille se yksikin kerta oli riittävä. Kimmo oli luvannut itselleen kaksi olutta ja minulle neljä, jos pääsemme vielä tuollaisen matkan jälkeen Paterbergin ylös taluttamatta. Oude Kwaremontilla olin vielä varma, että veto jää lunastamatta, mutta jostain sain vielä voimia, joilla tanssasin Paterbergin jyrkimmän kohdan putkelta ylös. Ylhäällä tuuletin ankarasti - ja syystä!
Viimeinen 15 kilometriä piti olla helppoa laskettelua kohti maalikaupunki Oudenaardea, mutta tyrnäväläistyylinen vastatuuli teki siitä yllättävän sitkeän. Kimmo teki minulle vetotöitä koko loppumatkan ja se tuntui kelpaavan myös suurelle joukolle kanssapolkijoita. Jossain vaiheessa vilkaisin olan yli ja reilun mittainen possujuna tuli tiiviisti perässä. Hirveästi ei vapaaehtoisia vetomiehiä näyttänyt löytyvän.
Aivan uudenkarhea maalikaari näkyi jo kaukaa ja maalisuora oli todella hieno. Loppusuoralla ehti fiilistellä ja päälimmäisenä tunteena oli rajaton voitonriemu. Vaikka monenlaista maastokisaa ja raskasta lenkkiä on tullut vuosien varrella ajettua, niin tässä reitissä on jotain sellaista, että se vielä jälkikäteenkin nostaa hymyn huulille. Itse rankkaan tämän varmasti yhdeksi kovimmista suorituksistani pyörän kanssa.
Aikaa Ronden ajamiseen meni 10h 50min ja matkaa tuli 235km. Keskisyke oli 134 ja energiaakin paloi 6800kcal. Noususumma (josta suurin osa tuli viimeisellä 100 kilometrillä) oli 1550 metriä. Kaikki 18 nousua (ja ne merkkaamattomat siinä välissä) menivät ajamalla ylös, vaikka aiempina vuosina muutamakin on jäänyt valloittamatta.
Lämpimän suihkun, shampanjalasillisten ja illalla syödyn hyvän aterian jälkeen ei ollut kovin suuria vaikeuksia saada unen päästä kiinni...
torstai 29. maaliskuuta 2012
Ronde Van Vlaanderen 2012: Matkustamista ja energiatankkausta.
Se on taas kevätklassikoiden aika, joten Belgia kutsuu pyöräilyn ystävää. Ammattilaispyöräilyn hienoimmat kilpailut ajetaan tähän aikaan vuodesta Belgian ja Pohjois-Ranskan alueella. Paikallinen kevätkeli, eli toistakymmentä astetta lämmintä ja auringonpaiste on kevättä malttamattomana odottavalle fillaristille mainio maantiekauden avaus.
Lensimme Blue1:n kyydissä Oulusta Tukholman kautta Brysseliin ja siitä junalla Oudenaardeen, joka on jo pitkään ollut Flanderin alueen pyöräilyn keskipiste ja tänä vuonna se saa kunnian toimia myös Ronde Van Vlaanderenin maalikaupunkina. Matkalla kaikki sujui kuin tanssi. Lennot olivat etuajassa perillä, Brysselissä lentokenttävirkailija toi fillarit matkalaukkuhihnan viereen juuri, kun olimme saaneet edes normaalit laukut haltuumme ja junassakin pyörälaukkuihin suhtauduttiin todella ymmärtäväisesti. Vaikka blokkasimme käytävän laukuilla, niin konduktöörikin totesi, ettei asiassa ollut mitään ongelmaa ja kiipesi viereisen penkin kautta ohi.
Päivän ohjelmaan ei matkustamisen lisäksi ole kuulunut juurikaan muuta, kuin syömistä. Tulevan lauantain koitos, eli 250 kilometrin turistiversio Ronde Van Vlaanderenista vaatii sen verran energiaa, että muutaman päivän saa aivan huoleti tankata erilaisia herkkuja. Se on oikeastaan yksi tämän lajin hienoista piirteistä, että reissuilla saa aina syödä kaikkea hyvää ja paljon.
Seuraavan viikon vietämme Janin ja Harrietin vieraina Riverside Guesthousessa, missä olemme jo aiemminkin asuneet. Paikka on jo edellisinäkin vuosina ollut liki täydellinen tukikohta harrastajalle, onhan siitä aivan kivenheitto kuuluisimmille Ronden ratkaisupaikoille. Päivittäisille lenkkireiteille mahtuvat niin kaikki legendaarisimmat nousut, kuin raskaimmat mukulakivipätkätkin. Tänä vuonna sijainnista tuli vielä entistäkin parempi, kun Ronden maali tuli noin 10 kilometrin päähän, joten ammattilaisten kilpailun seuraaminen on todella vaivatonta. Myös lauantaina, kun olemme suorittaneet oman urakkamme, voi lyhyt ja helppo kotimatka Schelde-joen rantaa pitkin tuntua aivan hyvältä...
Janin ja Harrietin luona on jo vuosia vieraillut pyöräilijöitä, joten he osaavat pitää huolta niin harrastajien teknisistä tarpeista, kuin myös ravinnostakin. Pari vuotta sitten, kun ajoin ensimmäistä kertaa Ronden läpi, Jan syötti kaksi päivää puoliväkisin ruokaa siihen malliin, että ainakaan tankkauksen puutteesta reissu ei jäänyt kiinni. Myös palautusateria, grillattua lammasta lisukkeineen, oli niin kohdallaan, ettei parempaa enää voi toivoa.
Nyt, kun matkapäivä on pulkassa, laukut kannettuna sisään, aivan
loistava illallinen nautittuna ulkona terassilla pimenevässä illassa ja
muutama paikallinen lähipanimoiden tuote nautittuna, ovat odotukset
tulevan viikon osalta melko korkealla. Tietysti päällimmäisenä pyörii
erittäin positiivinen jännitys lauantaista ja sen tuomasta fiiliksestä.
 |
| Keväinen Belgia ilmasta |
 |
| Junailua |
 |
| Hyviä hiilareita (niitä nopeita) |
Seuraavan viikon vietämme Janin ja Harrietin vieraina Riverside Guesthousessa, missä olemme jo aiemminkin asuneet. Paikka on jo edellisinäkin vuosina ollut liki täydellinen tukikohta harrastajalle, onhan siitä aivan kivenheitto kuuluisimmille Ronden ratkaisupaikoille. Päivittäisille lenkkireiteille mahtuvat niin kaikki legendaarisimmat nousut, kuin raskaimmat mukulakivipätkätkin. Tänä vuonna sijainnista tuli vielä entistäkin parempi, kun Ronden maali tuli noin 10 kilometrin päähän, joten ammattilaisten kilpailun seuraaminen on todella vaivatonta. Myös lauantaina, kun olemme suorittaneet oman urakkamme, voi lyhyt ja helppo kotimatka Schelde-joen rantaa pitkin tuntua aivan hyvältä...
Janin ja Harrietin luona on jo vuosia vieraillut pyöräilijöitä, joten he osaavat pitää huolta niin harrastajien teknisistä tarpeista, kuin myös ravinnostakin. Pari vuotta sitten, kun ajoin ensimmäistä kertaa Ronden läpi, Jan syötti kaksi päivää puoliväkisin ruokaa siihen malliin, että ainakaan tankkauksen puutteesta reissu ei jäänyt kiinni. Myös palautusateria, grillattua lammasta lisukkeineen, oli niin kohdallaan, ettei parempaa enää voi toivoa.
 |
| Jessie, pyörävahti |
torstai 22. maaliskuuta 2012
Kimmon kiekkopaja
Kun rakensin Salsan kolmisen vuotta sitten, niin päätin viimein opetella myös kasaamaan kiekkoja. Se oli yksi viimeisistä kohteista pyörän säätämisessä, mihin en siihen mennessä ollut tohtinut kajota. Sen jälkeen on tullut muutamakin kiekkopari oiottua ja rakennettua ja nykyään ei tarvitse enää elää sen varassa, mitä kaupoista sattuu löytymään.
Eräs itärajan sankari on rakennellut talven aikana erittäin tyylikästä Scandalia ja siihen piti sitten saada siniseen teemaan sopivat kiekotkin. Merliniltä tilattiin aihioksi siniset Hope Pro II Evot + mustat DT Competitionit + mustat ZTR Crestit -setti, mutta niihin piti vielä vaihtaa kirkkaat nippelit sinisiksi - tottakai.
Mittailin kiekkojen kireydet ennen purkamista ja yllätys oli melkoinen. Ei noihin "valmiisiin" paketteihin aina voi kovin kovasti luottaa. Kuten alla olevat kuvat näyttävät, niin etukiekko oli kasattu melko epätasaiseen kireyteen ja takakiekko oli vedetty reilusti ZTR:n suosituksia kireämmälle. Kun ZTR suosittelee Crestille pinnojen kireydeksi noin 100 kgf:n luokkaa, niin Merlinin jäljiltä vetopuolella (oikealla) oli keskimäärin 142 kgf:n jännitys. Holkittamattomalle kehälle olisi saattanut käydä hullusti, jos tuolla olisi lähtenyt suoriltaan kivikkoon ryskäämään. Samoin edessä oli pahimmillaan 123 kgf:ään kiristetty pinna, ja vieressä heti noin 65 kgf:n kireyksissä olevat pinnat. Tuollainen yksittäinen jännityspiikki ei myöskään tiedä kovin hyvää kiekon kestolle pitkän päälle.
No nyt pitäisi kiekkojen oleman tasakireyksissä ja muutenkin aivan tyylikkäät. Viikonloppuna ne pääsevät oikeaan käyttötarkoitukseensa - talvipoluille PK Teamin hankiajolle.
Eräs itärajan sankari on rakennellut talven aikana erittäin tyylikästä Scandalia ja siihen piti sitten saada siniseen teemaan sopivat kiekotkin. Merliniltä tilattiin aihioksi siniset Hope Pro II Evot + mustat DT Competitionit + mustat ZTR Crestit -setti, mutta niihin piti vielä vaihtaa kirkkaat nippelit sinisiksi - tottakai.
Mittailin kiekkojen kireydet ennen purkamista ja yllätys oli melkoinen. Ei noihin "valmiisiin" paketteihin aina voi kovin kovasti luottaa. Kuten alla olevat kuvat näyttävät, niin etukiekko oli kasattu melko epätasaiseen kireyteen ja takakiekko oli vedetty reilusti ZTR:n suosituksia kireämmälle. Kun ZTR suosittelee Crestille pinnojen kireydeksi noin 100 kgf:n luokkaa, niin Merlinin jäljiltä vetopuolella (oikealla) oli keskimäärin 142 kgf:n jännitys. Holkittamattomalle kehälle olisi saattanut käydä hullusti, jos tuolla olisi lähtenyt suoriltaan kivikkoon ryskäämään. Samoin edessä oli pahimmillaan 123 kgf:ään kiristetty pinna, ja vieressä heti noin 65 kgf:n kireyksissä olevat pinnat. Tuollainen yksittäinen jännityspiikki ei myöskään tiedä kovin hyvää kiekon kestolle pitkän päälle.
No nyt pitäisi kiekkojen oleman tasakireyksissä ja muutenkin aivan tyylikkäät. Viikonloppuna ne pääsevät oikeaan käyttötarkoitukseensa - talvipoluille PK Teamin hankiajolle.
Alla kiekkojen kireydet mitattuna Park Tool TM-1:llä. Punainen käyrä osoittaa oikean puolen pinnojen kireyden, sininen vasemman puolen.
 |
| Etukiekko Merlinin jäljiltä |
 |
| Etukiekko Kimmon tekemänä |
 |
| Takakiekko Merliniltä |
 |
| Takakiekko Kimmon tekemänä |
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Kuusamo Grand Tour 2012 17.3.2012
Yli sata kilometriä matkaa jossain Venäjän rajan kieppeissä. Lunta, pakkasta ja pikkuteitä metsän keskellä... Mahtavaa! Tuollaisissa puitteissa järjestettiin ensimmäinen Kuusamo Grand Tour, johon onneksi lähdimme mukaan. Startti oli lauantaiaamusta yhdeksältä ja Kuusamon keskustasta lähdimme lentokentän rajaa hipoen kohti itärajaa. Vauhti oli leppoisa ja tunnelma muutenkin hyvin rento. Tiet olivat talviseen tapaan lumiset ja paikka paikoin pikkuisen jäisetkin, mutta pinta oli yllättävän tasaista ja hyvää ajaa.
Huolto oli myös järjestetty aivan viimeisen päälle. Koko reissun ajan mukana tuli huoltoauto ja evästä oli tarjolla siihen tahtiin, että jossain vaiheessa alkoi jo epäilyttämään, että päivän energiatase jää reilusti positiiviselle puolelle. Vielä, kun puolessavälissä söimme todella maittavan kalakeittoaterian, niin ei siellä ainakaan nälkä päässyt tulemaan! Reissun kruunasi vielä saunat ja loistavat sapuskat Hotelli Kuusamossa.
Bankettiosastolla järjestävällä seuralla on vielä vähän kehittämisen varaa. Sedät kävivät sekunnissa saunassa ja parhaat olivat jo syöneetkin ennen, kuin me olimme edes ehtineet ensimmäisiä palauttavia ohrapirtelöitä nauttimaan. Illan kuluessa pääjoukko oli jo harventunut niin lujasti, että palauttelujamit piti hoitaa pelkästään kahden hengen irtiotolla. Onneksi Piste Rukalla ja YleX:ltä tuttu Matti Airaksinen järjestivät melko railakkaat lauantai-illan ysärihipat tähän tarkoitukseen.
Mittariin tallentui 110,6 km (sisältäen siirtymät hotellille), aikaa meni kokonaisuudessaan 6:28, josta ajoaikaa 5:08. Nousumetrejä kertyi 600. Helillä keskisyke oli 129 bpm ja energiaa paloi 3347 kcal, Kimmolla vastaavasti 99 bpm / 2619 kcal.
Kiitokset tapahtuman järjestäneelle Cyclokselle, lisää tätä ensi vuonna! Enemmän infoa ja höpinöitä tapahtumasta Fillari-lehden foorumilla
Huolto oli myös järjestetty aivan viimeisen päälle. Koko reissun ajan mukana tuli huoltoauto ja evästä oli tarjolla siihen tahtiin, että jossain vaiheessa alkoi jo epäilyttämään, että päivän energiatase jää reilusti positiiviselle puolelle. Vielä, kun puolessavälissä söimme todella maittavan kalakeittoaterian, niin ei siellä ainakaan nälkä päässyt tulemaan! Reissun kruunasi vielä saunat ja loistavat sapuskat Hotelli Kuusamossa.
Bankettiosastolla järjestävällä seuralla on vielä vähän kehittämisen varaa. Sedät kävivät sekunnissa saunassa ja parhaat olivat jo syöneetkin ennen, kuin me olimme edes ehtineet ensimmäisiä palauttavia ohrapirtelöitä nauttimaan. Illan kuluessa pääjoukko oli jo harventunut niin lujasti, että palauttelujamit piti hoitaa pelkästään kahden hengen irtiotolla. Onneksi Piste Rukalla ja YleX:ltä tuttu Matti Airaksinen järjestivät melko railakkaat lauantai-illan ysärihipat tähän tarkoitukseen.
Mittariin tallentui 110,6 km (sisältäen siirtymät hotellille), aikaa meni kokonaisuudessaan 6:28, josta ajoaikaa 5:08. Nousumetrejä kertyi 600. Helillä keskisyke oli 129 bpm ja energiaa paloi 3347 kcal, Kimmolla vastaavasti 99 bpm / 2619 kcal.
Kiitokset tapahtuman järjestäneelle Cyclokselle, lisää tätä ensi vuonna! Enemmän infoa ja höpinöitä tapahtumasta Fillari-lehden foorumilla
Ridley ruokatauolla. Kuva: Petri Pesonen
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Talvipolkujen pöllyytystä
Eilen meidän ruokakunta suuntasi kevään ensimmäiselle talvipolkukuutoselle, kun kerrankin oli semmoiselle aikaa ja kelikin oli mitä mainioin. Ainut rajoittava tekijä oli minulla kalenterissa oleva pilatestunti puoli seiskalta, joten aamupäivästä suuntasimme runsaan aamupalan saattelemana lähimmälle polulle.
Kempeleen polut ovat tänä talvena pysytelleet hivenen kapeina, joten pysyttelimme ensialkuun pelkästään takuupoluilla. Huoli oli kuitenkin turha, Köykkyrissä polut ovat upeassa kunnossa ja niitä riitti. Päätimme kuitenkin jättää iltalenkeillekin ajettavaa ja suuntasimme Murron ja Pikkaralan kautta Ouluun ja Maikkulan poluille. Otimme Maikkulasta kohtuu suoraviivaisen etenemisen polkuja pitkin kohti pohjoista Teknologiakylään asti ja palasimme rannan kautta takaisin etelään.
Kotipihalta kotipihalle aikaa meni kuusi tuntia ja kilometrejä tuli 85km. Mittari tuosta ajasta pyöri noin viiden tunnin ajan, kun pidimme lenkillä pari evästaukoa. Noin neljän tunnin kohdalla loppui käsistä ja hartioista potku ja puolen tunnin päästä siitä myös jaloista. Kotimatka olikin sitten perinteistä taistelua, energiaa riitti, mutta voimaa ei. Pari tuntia lenkin jälkeen olo oli jo kuitenkin sen verran hyvä, että pilatestunnilla sai revitellä liki normaaliin tapaan.
Pizza on muuten hyvää, kun sitä nauttii uunituoreena suoraan Kotipizzan laatikosta aurinkoisella kaupan seunustalla kesken lenkin. ;-)
Kempeleen polut ovat tänä talvena pysytelleet hivenen kapeina, joten pysyttelimme ensialkuun pelkästään takuupoluilla. Huoli oli kuitenkin turha, Köykkyrissä polut ovat upeassa kunnossa ja niitä riitti. Päätimme kuitenkin jättää iltalenkeillekin ajettavaa ja suuntasimme Murron ja Pikkaralan kautta Ouluun ja Maikkulan poluille. Otimme Maikkulasta kohtuu suoraviivaisen etenemisen polkuja pitkin kohti pohjoista Teknologiakylään asti ja palasimme rannan kautta takaisin etelään.
Kotipihalta kotipihalle aikaa meni kuusi tuntia ja kilometrejä tuli 85km. Mittari tuosta ajasta pyöri noin viiden tunnin ajan, kun pidimme lenkillä pari evästaukoa. Noin neljän tunnin kohdalla loppui käsistä ja hartioista potku ja puolen tunnin päästä siitä myös jaloista. Kotimatka olikin sitten perinteistä taistelua, energiaa riitti, mutta voimaa ei. Pari tuntia lenkin jälkeen olo oli jo kuitenkin sen verran hyvä, että pilatestunnilla sai revitellä liki normaaliin tapaan.
Pizza on muuten hyvää, kun sitä nauttii uunituoreena suoraan Kotipizzan laatikosta aurinkoisella kaupan seunustalla kesken lenkin. ;-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)