lauantai 22. kesäkuuta 2013

Neljä kisaa kahdessa viikossa

Kun Espanjan reissun jälkeen palasin harjoittelemaan kotikulmilla, suunnittelimme kahdeksan viikon harjoitusjakson, missä ensimmäiset kuusi viikkoa olisivat kohtuullisen intensiivistä treeniä ja kaksi viimeistä viikkoa ajaisin erilaisia kisoja. Tämä alkukesä on ollut aivan poikkeavan hyvä Oulun alueella - on pyörärasteja, XC Eliminatoria, XC-kisoja ja vaikka mitä mielenkiintoista. Kiitoksia kaikille, jotka jaksatte tällaisia järjestää!

Alunperin suunnitelmissa oli ajaa näillä kisaviikoilla vielä maanantaisin pyörärastejakin, mutta kun kisoja oli kummankin viikon keskiviikolle ja viikonlopuille, niin päätimme hieman keventää kuormaa ja jättää rastit väliin, varsinkin kun viimeinen rypistys olisi 24 tunnin kisa Levillä.

Toinen tärkeä asia kahden viikon kisarupeamassa oli saada varastossa talven seissyt Anthem X kisasäätöihin. Anthem menetti syksyllä jarrunsa jäykkis-Giantille ja uudet jarrut tulivat sopivasti toukokuun lopussa. Uudetkin jarrut ovat Hopet, tällä kertaa Evo Race X2:t. Asennus ja letkujen lyhentäminen oli totutun helppo operaatio, joten kisakausi oli senkin puolesta valmis alkamaan.

Ensimmäisenä kisana oli keskiviikkona 5.6. lyhyt XC-kisa Köykkyrissä. Pidemmän kisatauon kyllä huomasi, kamat meinasivat olla sekaisin ja aikataulu hukassa. Ehdin kuitenkin ennen starttia hakea numeron, tutustua rataan ja juoda itselleni vessahädän. Itse kisa tuntui todella hyvältä, vauhtia ei tietenkään ollut tässä vaiheessa vielä kovinkaan paljoa, mutta jaloissa oli selkeästi voimaa enemmän kuin viime vuonna - talven prässitreenit ovat siis tehonneet. Kisahermo ei aivan täysin vielä pitänyt ja toiseksi viimeisellä kierroksella tuli kantattua juuren päältä pikkuisen liian ahnaasti. Polvihan siinä otti osumaa ja kisan jälkeen olikin kiire saada jalka ylös ja paraneminen käyntiin.

Lauantaina 8.6. Kajaanissa järjestettiin maastoajot Vimpelinvaarassa. Ehdimme juuri ennen starttia perille, joten aikaa lämmittelykierroksille ei ollut. No, kyllä sitä ehtii ensimmäisen kierroksen aikanakin lämmittelemään ja rataan tutustumaan. Rata olikin varsin mukava ja hapokas, nousua 4,3 kilometrin kierroksella oli 120 metriä. Reitti nousi ensin tietä pitkin Vimpelinvaaran huipulle, josta laskettiin DH-uraa alas ja noustiin samantien huoltotietä ylös. Tämän jälkeen reitti siirtyi metsään, jossa sai lasketella nopeita polkuja pitkän matkaa ennen viimeistä purtsiosuutta maaliin. Oma ajo alkoi kierros toisensa jälkeen nopeutumaan, ajolinjat paranivat ja kroppa lämpeni. Vaikka toisia naisia kisaviivalla ei ollutkaan, oli todella mukavaa ajaa paikallisia miehiä vastaan kisaa. Kiitoksia kajaanilaisille hyvästä meiningistä!



Kajaanista suuntasimme samana iltana Syötteelle talkooavuksi Pohjois-Suomen tempomestaruuskilpailuihin. Annoimme tempoilijoiden ajaa vesisateessa ja kun aurinko alkoi iltapäivällä paistamaan, kaivoimme maastopyörät autosta ja suuntasimme vielä kevyelle maastolenkille ennen kotimatkaa. Pytkynharju oli ihan yhtä hauska kuin aina ennenkin ja Riihisuon sekä Pärjänjoen varren uudet sorastukset nopeassa kunnossa. Kyllähän nuo reitit ovat ihan parasta maastopyöräilyä lähialueilla, ajettavaa on useammaksikin päiväksi.

Seuraavan viikolla keskiviikkona 12.6. oli sitten vuorossa XCE-kisa Heinäpään kukkulalla. Rata oli sora/kivituhkapohjaista ulkoilureittiä, jossa oli kaksi terävämpää nousua ja laskua, sekä yksi pidempi ja loivempi nousu maaliin. Olen useamman vuoden ajan ajanut Heinäpäässä cyclocrossarilla treeniä ja kilpaa, joten kokemusten perusteella päätin satsata kisaan nopeisiin renkaisiin ja laitoin jäykkis-Giantiin Furious Fredin taakse. Se ei ollut hyvä ratkaisu - rengas ei meinannut pitää irtosoraisissa nousuissa ja vastaavasti alamäissä jouduin antamaan tasoitusta. Seuraavalla kerralla osaan lähteä kisaan kisarenkailla, eli hyväksi havaituilla Rocket Roneilla.

Vaikka rengasvalinta ei onnistunutkaan nappiin, niin parin lepopäivän jälkeen kisajalka oli vähintäänkin kohtuullinen, pöly tosin meinasi tehdä hengittämisestä hankalaa. Kisaformaatti vastaavasti oli vähän omituinen, ajetut kierrosajat ja sijoitukset eivät minusta aivan täysin korreloineet. Mutta hyvää treeniähän tuollainen on, harvoin ilman numerolappua tulee rutistettua loppuun asti noin kovia lyhyitä vetoja.

Kahden viikon kisarupeaman huipentuma oli sitten viime viikonloppuna Levi24:ssa. Lähdimme SyöteMTB:n järjestelyporukalla mukaan neljän hengen sarjaan, mukana olivat minun ja Kimmon lisäksi Mika ja Marko. Kisa alkoi perjantaina iltakuudelta loppuen lauantaina samaan aikaan. Kierros oli 9km pitkä ja nousua tuli 100 metriä kierrosta kohti. Rata oli monipuolinen, asfalttia, latupohjaa, vauhdikasta kivikkopolkua, juurakkoa, pitkospuita, mutaa, kovia nousuja ja nopeita laskuja - siis XC:tä parhaimmillaan. Sovimme jo matkalla, että pyrimme lepäämään kisan aikana edes jonkin verran, mutta pidämme kuitenkin huolen, että reitillä on koko ajan joku ajamassa.

Minulla tavoitteena Levillä oli ajaa useamman kierroksen settejä siten, että nopeus säilyy tasaisena pari tuntia kerrallaan vuorokauden läpi. Ajoin omat kierrokseni kolmessa erässä, ensin kolme kierrosta perjantai-iltana, viisi kierrosta aamuyöllä ja viisi kierrosta lauantai-iltapäivällä. Nopein kierros oli pari sekuntia yli 29 minuuttia ja viimeisen vedon viimeinen kierros vähän reilu 31 minuuttia, joten vauhti säilyi tavoitteen mukaisesti. Radalla oli koko ajan eri vauhtisia ajajia, joten kisafiilis säilyi koko vuorokauden ajan ja omalla panoksellani pidin myös meitä kisassa mukana. Olin todella tyytyväinen, kun kurvasin viimeiseltä kierrokseltani vaihtoon ja koko viikonloppu onnistui loistavasti. Tosin 25. tunnista eteenpäin en enää pysynyt poikien vauhdissa, vaan Jukolan yöosuus jumitti minut sohvan nurkkaan. Kiitos myös Mikalle ja Markolle mahtavasta reissusta!

SyöteMTB:n joukkue: Kimmo, Heli, Mika ja Marko
kuva: Taneli Kaakinen

Kokonaisuutena parin viikon setti oli mainio, jalat tuntuivat tosi vahvoilta ja Levillä alkoi jo löytyä vähän vauhtiakin. Nyt pitää pari viikkoa ottaa reilusti kilometrejä ja sitten taas lisää runtua. Kolmen viikon päästä onkin seuraava kisarupeama, kun samana viikonloppuna Seinäjoella järjestetään Joupiska XCM ja Vaasassa XCO-kisa. Tämän lisäksi Köykkyrissä ajetaan vielä kolmas XCE-kisa seuraavalla viikolla keskiviikkona. Tätä kisarupeamaa ennen täytyy tosin metsästää Anthemista erittäin ärsyttävä naksuminen pois, kohta lähtee järki, kun joku natisee ja naksuu alla joka ikisessä patissa.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Onko vehkeiden koolla väliä, osa 2

Aikaisemmin olemme pohtineet rengaskoon vaikutusta maastoajoon Onko vehkeiden koolla väliä? ja Jotain siltä väliltä -kirjoituksissa. Viime helmikuussa saimme Special Bikesta lainaan 650b-kiekot mittailtavaksi, mutta silloin jätimme testilenkin tekemättä talven ja flunssan takia. Vaikka varmasti kiekkojen eron talvikelilläkin olisi huomannut, niin michelinukkovaatetus ja talvipolkujen tasaisuus eivät tuo niitä parhaita eroja esiin. Nyt on kesä korjannut molemmat - polut ovat kuivia ja kuskikin ajokunnossa.

Testit ajettiin minulle hyvin tutuilla poluilla Kempeleen Köykkyrissä. Maasto on pääosin kuivaa mäntymetsää ja sieltä löytyy muutama vähän kivisempikin polkupätkä, sekä 25 metriä korkea tekomäki. Testikierros oli noin 2 kilometriä pitkä ja sisälsi noin 40 metriä nousua per kierros, eli mäkeäkin sai kiivetä. Vertailua varten rata oli jaettu kolmeen osuuteen. Ensimmäinen osuus oli melko tasaista ja suoraviivaista kangaspolkua, toinen osuus oli vastaavasti huomattavasti mutkaisempi ja kivisempi, jotta saatiin eroja ketteryydessä. Ja kolmas osuus oli suora veto mäen päälle ja teknisesti helppo, mutta kovavauhtinen lasku takaisin stadionalueelle.

Testiä varten pyysin lainaan samat 650b-kiekot Special Bikesta ja Pyörä-Suvalalta sain 29-tuumaisia edustamaan naisille suunnitellun Trek Cali SL:n. 26-tuumaista täysjoustoa edusti itseoikeutetusti oma Giant Anthem X ja jäykkäperäinen Giant vuorotteli 26- ja 27,5-tuumaisena kiekkoja vaihtamalla. Ajettavia kombinaatioita oli siis riittävästi. Ajoin ensimmäisen ja viimeisen testikierroksen Anthemilla, jotta nähtäisiin muuttuuko ajajan nopeus enemmän ajan myötä, kuin kalustoa vaihtamalla.



No, mitä se kello sitten näytti?


Osuus 1 Osuus 2 Osuus 3 Yhteensä
26" täysjousto 01:53,5 02:39,8 02:44,6 07:17,9
650b jäykkäperäinen 01:55,5 02:37,8 02:44,1 07:17,4
29" jäykkäperäinen 02:08,7 02:55,8 02:53,7 07:58,2
26" jäykkäperäinen 01:56,4 02:41,9 02:33,3 07:11,6
26" täysjousto 01:55,3 02:33,1 02:32,0 07:00,4

Kello kertoi karulla tavalla, että 29-tuumainen oli selkeästi hitain testikierroksella. Tämä on helposti selitettävissä sillä, että pyörän luonne ei ollut lainkaan niin kisahenkinen kuin kahdella muulla. Trek Cali SL sopii mielestäni erinomaisesti retkeilyluonteiseen nautiskelupyöräilyyn, ei niinkään kelloa vastaan ajamiseen. Heti kierroksen alusta asti se pyrki viemään ajamista mukavuusalueelle, enkä ehkä saanut itsestäni aivan kaikkea irti sen kanssa. 

Toisaalta syynä heikohkoon aikaan oli myös pyörän kankeus. Vaikka Trek oli vain 15-tuumaisella rungolla, se tuntui selkeästi itseään suuremmalta niin hyvässä kuin pahassakin. Se meni eleettömästi juurakossa eteenpäin, mutta mutkaisella polulla sitä joutui ohjastamaan tosissaan. Eräässä teknisemmässä nousussa en saanut sitä taitettua kivien välistä ja jouduin juoksemaan ylös, mikä sekin näkyi suoraan kellossa. Tämä pyörä kuitenkin muutti käsitykseni 29-tuumaisista pienistä maastopyöristä, se oli ennakko-odotuksiani huomattavasti mukavampi ajettava.

Loput kolme kokoonpanoa osuivat noin 17 sekunnin ruutuun, joten ajan perusteella johtopäätösten tekeminen on melko vaikeata - varsinkin kun hitain ja nopein aika on ajettu samalla pyörällä. Eli ainakaan tällä perusteella 650b-kiekoista ei tullut minkäänlaista sateentekijää. Ajotuntumaltaan pykälää isommat kiekot olivat kyllä ihan kivat, pyörä tuntui selkeästi korkeammalta ja juuret eivät ehkä tuntuneet läpi ihan niin paljoa. Pyörä kääntyi varsin mallikkaasti, vaikka tätä tosin odotinkin, koska runko pysyi samana kuin 26-tuumaisilla ajaessa. 

Oikeastaan itsekin olin yllättynyt, kuinka vähän eroa oli 26- ja 27,5-tuumaisen välillä. Merkittävin oivallukseni oli, kuinka hienon tuntuisesti 26-tuumainen jäykkäperäinen kiihtyy ja kiipeää. Vaikka kello ei sitä suoraan kerrokkaan, niin onhan se ärhäkimmän oloinen ajettava tästä ryhmästä. 26-tuumainen täysjousto taas on vaan eleettömän nopea kaikkialla. Ja vaikka ajoin koko kierroksen jousitus täysin auki ja tapojeni mukaan aika herkälle säädettynäkin, niin eihän tuo hirveästi "notkumisen" takia hävinnyt missään.

Tänäkin viikonloppuna minulta kysyttiin ainakin kahteen otteeseen 650b-kuumeesta. Olen aina avoin uusille ideoille ja hienoille leluille, mutta koska minulla on hyvä valikoima kisakelpoisia 26-tuumaisia kiekkoja ja renkaita ja tämän testin perusteella näyttää, että vauhtia ei voi juurikaan selitellä vehkeiden koolla, vaan suurin tekijä loppuaikaan löytynee vessan peilistä joka aamu, niin taidan ainakin tämän kauden ajaa vielä pienemmillä kiekoilla aivan tyytyväisenä.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Juoksuaika paketissa!

Nyt se on siinä!

Viimein marraskuussa aloitettu juoksuprojekti sai huipennuksensa ja pääsin Tukholman vanhalle olympistadionille likimain kunniallisen suorituksen jälkeen. Ainoa pieni tahra tuli minuutin ja seitsemän sekunnin ylityksestä tavoiteaikaan, mutta se on pieni naarmu muuten kiiltävässä kilvessä.

Jos olin jo aiemmin kuullut ja lukenut, että Tukholman maratonilla on mahtava fiilis, niin paikan päällä ei todellakaan tullut pettymystä! Jo edellisen illan numeronhakureissulla oli niin suuren urheilujuhlan tuntua, että meinasi jo alkaa pieni jännitys hiipimään puseroon. Urheilukentän laajuudelta oli ravintolatelttaa, tuote-esittelijää ja ennen kaikkea tuhansittain juoksijoita ja heidän kannattajiaan. Pelkästään Asicsilla oli sen kokoinen messuosasto, että tuli nähtyä kyseisen firman tuotteita enemmän kerralla, kuin Oulussa ikinä.

Järjestelyt toimivat aivan moitteettomasti, numerolapun sai likimain jonottamatta, samoin herkullisen annoksen kasvispastaa ja sen jälkeen olikin hyvä kierrellä alueella ja ihmetellä vilinää. Illalla kävimme vielä tankkaamassa perinteiset kisapizzat ja sitten olikin hyvä kierähtää hotellihuoneen sängylle odottamaan aamua.

Rohkeasti vain numerolapun hakuun

Sisäänkäynti kisahalliin

Virallisen kisapastan speksit

Pääsponsorin messuvilinää

Ken tästä käy ja niin edelleen...

Viralliset kisapizzat

Move, act, run!

Sain, kuin sainkin nukuttua erinomaiset yöunet ja hyvän aamupalan jälkeen oli vielä runsaasti aikaa ennen lähtöpaikalle siirtymistä. Tuntia ennen h-hetkeä lähdin hölkkäilemään kolmen kilometrin matkaa starttiin ja jalka tuntui aivan loistavalta. Aurinko paistoi ja muutenkin fiilis oli todella korkealla, kunpa kisahommat maistuisivat aina tältä! Paikka lähtökarsinasta löytyi helposti, eikä edessäkään ollut, kuin ehkä 15.000 juoksijaa. Osasta pitäisi päästä ohi, osasta ei todellakaan tarvitsisi murehtia. Lähtöä odotellessa meinasi jo ihan oikeasti päästä jännä lahkeeseen, mutta sekin meni ohi lähtölaskennan hetkellä. Startti ja rauhassa liikkeelle, valinnanvaihtoehtoja ei juurikaan ollut, kun edessä ei vielä pitkään aikaan tapahtunut liikettä. 

Neljän minuutin päästä paukusta ylitin lähtöviivan ja aloin katselemaan sopivaa ajolinjaa, mistä pääsisi etenemään ilman isompia osumpia omiin tai toisten akillesjänteisiin. Jotenkin onnistuinkin luovimaan aika luontevaa linjaa eteenpäin ja ensimmäiset kilometrit pääsin etenemään todella mukavasti. Viitosen kohdallekin tulin alle puolessa tunnissa, joka oli todella hyvin ennakko-odotuksiin nähden.

Kevyttä askelta startissa

Juokseminen noin isossa porukassa olikin mukavampaa, kuin olin osannut edes kuvitella. Matka taittui aivan huomaamatta kilometri kilometriltä. Toinen matkaa siivittävä asia oli katsojien kannustus. Jos olen kohta ajanut viisitoista vuotta Suomessa pyörää ja lasken kaiken sinä aikana saamani suosionosoitukset yhteen, niin se määrä nelinkertaistettiin tuon neljän tunnin aikana. Lisäksi järjestäjän puolesta oli vielä livebandeja soittamassa matkan varrella, sambatyttöjä ja kaikkea muuta mukavaa.

Turismia Tukholman keskustassa
Thanks for the great picture to Federico Zuccardi Merli!

Aiemmilla juoksulenkeillä olin testannut järjestäjän käytössä ollutta Maximin urheilujuomaa ja todennut sen epäyhteensopivaksi vatsani kanssa, joten ravitsin itseäni lenkin aikana nestemäisillä High5 IsoGeleillä ja vedellä. Yhdistelmä toimi loistavasti koko ajan, joskin reitin loppuvaiheella geeli sinänsä ei maistunut kovin maukkaalta, mutta eihän tänne oltukaan tultu hakemaan kulinaristisia nautintoja, vaan juoksemaan. Vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmaa, ainoastaan kerran 26 kilometrin kohdalla piti poiketa muovisessa yksiössä päästämässä ylimääräistä massaa pois, missä paloi tietysti jokunen minuutti aikaakin ja hermojakin hieman.

Samoihin aikoihin taivas aukesi, alkoi satamaan niin sanotusti riittävästi ja kelikin viileni samalla oleellisesti. Huomasin, että jaloille märkä kylmä keli ei natsaa yhtään, mutta toisaalta täällä perämeren perällä kaikkeen ollaan jo totuttu, joten etiäpäin.

Viimeiset geelit ja ohjeet huoltajalta
29 kilometrin kohdalla

37 kilometriin tulinkin vielä ilman mitään suurempia ongelmia, mutta sitten jo jonkin aikaa oikeassa jalassa orastanut kramppi realisoitui ja pakotti hetkeksi aikaa venyttely- ja kävelyhommiin ja sen jälkeen kankealla jalalla juostut kilometrit alkoivat tekemään tehtäväänsä myös alaselälle. Muutaman kilometrin ajan katselin ranteesta kauhunsekaisin tuntein, kun kello kiersi kyllä entiseen tahtiin eteenpäin, mutta matkamittari ei. Juuri kaikkein ankeimmalla hetkellä kuului yleisön seasta vanhemman tieteenharjoittaja Haaralan ääni, joka tsemppasi eteenpäin ja sain taas väännettyä itseni juoksunomaiseen liikesarjaan.

Kolea ja kostea, mutta silti niin ihana stadion

Neljänkympin kohdalla löin tauluun ihan kaikki, mitä löytyi. Liikemäärä ainakin kasvoi, vauhti ei ehkä niinkään merkittävästi. Minuutin verran sain nostettua kuitenkin kilometritahtia viimeiseen viitoseen verrattuna ja otin viimeiset 79 päänahkaa nousten niukasti 6000 sakkiin. Lämsän Jarin kanssa olimme sopineet, että ainakaan stadionilla ei hävitä yhtä ainutta sijaa loppukirissä ja siitähän oli pakko pitää kiinni. Ulkokaarteesta vielä muutama sija ylöspäin ja kädet pystyssä maaliin, harvoin on ollut noin hienoa tunnetta maaliintulossa!

Kiitokset kaikille, jotka olette olleet hengessä mukana, seurana talven synkimmillä lenkeillä, huoltamassa kroppaa ja mieltä sekä monin muin eri tavoin apuna matkan varrella. Ennen kaikkea tietysti Helille treeniavusta, tsempistä ja kisapäivän huollosta ja huolenpidosta!