lauantai 23. maaliskuuta 2013

Hikiset Siivut koeajaa: Amerikan krossiherkkua osa 2

Melko jännä tilanne, kun huomasin, että en ole ikinä omistanut ainuttakaan kuiturunkoista pyörää. Toisaalta en ole myöskään ikinä tuntenut minkäänlaista vetoa Cannondalea kohtaan pyörämerkkinä. Nyt minulla oli kuitenkin niin herkullisen näköinen paketti työhuoneessa, että vaikka en todellakaan ole uuden cyclocross-pyörän tarpeessa, niin odotin innostuneena, että pääsisin testaamaan uutta Cannondalen SuperX:ää lähipoluillani.

Tämä ei ole varsinaisesti vertailutesti, koska asetelma siihen olisi aivan liian epäreilu. Kona Major Jake on minulle erittäin rakas krossari, jolla olen ajanut lukuisia kisoja ja sen säätämiseen on käytetty kaikki se tieto, mitä minulle on kertynyt sitten ensimmäisen Jake The Snaken ostamisen. Jokainen siihen pultattu osa on mietitty tarkkaan juuri minulle sopivaksi. Tähän verrattuna melkein suoraan pahvilaatikosta ulos otettu Cannondale on jo valmiiksi altavastaajan asemassa. 

Kuskin kalibrointikierros

Kävin vetämässä päivän ensimmäisen polkukierroksen Konalla, jotta pääsisin sopivaan krossitunnelmaan. Konan parhaita puolia on sen vakaus, sen päällä voisi vaikka syödä makkaraperunoita kivikossa. Samalla se kuitenkin kääntyy tarkasti ja helposti. Poluilla se on siis erittäin miellyttävä ajaa ja sitä on helppo ohjata pienillä painonsiirroilla. 



Levotonta menoa

Ensimmäisen kierroksen jälkeen tein lyhyen varikkopysähdyksen ja vaihdoin alleni SuperX:n, johon oli ainoastaan vaihdettu oma satulatolppa + satula -combo ja polkimet. Jo ensimmäisellä polulla huomasin eron pyörien välillä. Cannondalen ohjaus on herkempi, jopa joissain tilanteissa levottomaan asti. Keula tempoili möykkyisellä polulla ja pyörän kiihdyttäminen tuntui hankalammalta kuin Konalla. 

Kuitenkin tasaisella parkkipaikalla pyöritellessä Cannondalella pystyi piirtämään pienempää ympyrää kuin Konalla, se taipui paremmin ja vakaamman oloisesti. Olinkin hieman ihmeissäni, mistä levoton käyttäytyminen voisi johtua.



Kiekot tekevät pyörän

Pienen tuumailutauon päätimme kokeilla vielä yhtä yhdistelmää. Vaihdoimme Konan krossikiekot SuperX:ään. Ja silloin lamppu syttyi. Ensimmäisistä polkaisuista lähtien huomasin ohjauksen vakaantuneen ja ajotuntuman parantuneen huomattavasti. Alkuperäisen, hieman ylipainoisen etukiekon hyrrävoima vaikutti ajettavuuteen sen verran paljon, että kevyemmällä etukiekolla ohjauksesta sai paljon paremman. Edelleen ohjaus oli herkkä, mutta nyt se oli hallittavissa, kun rengas ei pyrkinyt jatkamaan jokaisen tempaisun suuntaan. 


Tietenkin myös renkaat vaikuttavat merkittävästi ajettavuuteen. Schwalben Rapid Rob on mielestäni vallan pätevä yleisrengas, se menee jouhevasti sinne minne käsketään. Kuitenkin kovemmassa vauhdissa kaipaisin vähän helpommin ohjattavaa rengasta. Esimerkiksi märkien kelien suosikkirenkaani Maxxis Larsen MiMo CX on juurikin tällainen, auringon pehmentämällä talvipolullakin se etenee kuin juna. 

Vaikka päivä pehmitti niin kuskia kuin polkuakin, niin kello tykkäsi testiradalla eniten tästä viimeisestä yhdistelmästä, se oli hivenen jopa Konaakin nopeampi. Tässä kokoonpanossa pyörän voisi hyvin taluttaa mille tahansa kisaviivalle, loppu on sitten ajajasta kiinni. Tai vaikka ei ajattelisikaan niin kisaorientoituneesti, niin olisihan tämä vallan mukava lenkkipyörä. Luulenpa, että suurin osa käyttäjistä ei edes kaipaisi erillistä maantiepyörää.

Kuten jo alustuksessa kerroin, en ole etsimässä uutta krossaria. Mutta jos olisin, Cannondalen SuperX voisi olla varteenotettava kandidaatti. Siinä on potentiaalia alle kahdeksan kilon kisakrossariksi ja ajotuntuma on yhdistelmä vakautta ja ketteryyttä. Tämän hintaluokan pyöriin on vain harmittavan usein laitettu mielestäni kokonaisuuteen nähden liian vaatimattomat kiekot, jotka latistavat ajokokemuksen. Ne vaihtamalla tälle voi hyvinkin antaa kiitettävän kouluarvosanan.

Isot kiitokset Pyörä-Suvalalle SuperX:n testimahdollisuudesta, hauskaa oli!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Hikiset Siivut koeajaa: Amerikan krossiherkkua

Vaikka kotimaiseen krossikauteen onkin vielä aikaa, niin Hikiset Siivut olivat ajoissa liikenteessä ja hankkivat säätämön nurkkaan koeajoa varten 2013-mallisen Cannondale SuperX Carbon Rivalin. Koska Heli on talon krossispesialisti, niin koeajopyörä haluttiin 48 senttisellä rungolla.

SuperX talvimaisemassa

Vaikka tällä seudulla Cannondalet ovatkin enemmän tai vähemmän setämiesten sunnuntailenkkikamppeita, niin SuperX tekee hieman pesäeroa tähän vaikutelmaan. Pyörä on jo suoraan vakiovarusteillakin äärettömän kisahenkisen näköinen. Kisahenkisyys hieman kuitenkin latistuu, kun pyörä laitetaan vaakaan roikkumaan. 8,66 kg ilman polkimia on aavistuksen verran liikaa näin pienelle kuiturunkoiselle cx-pyörälle. Kun siihen lisätään vielä polkimet, esimerkiksi Helin käyttämät Look Quartzit, jotka painavat 288 g, niin yhteensä päädytään 8,95 kilon massaan.

Vertailun vuoksi Helin nykyinen, 2010 vuosimallin Kona Major Jaken scandium-rungon ympärille rakennettu krossari on käyttökunnossa noin 900 grammaa kevyempi, painaen 8,06 kg. Vertailu on sikäli reilu, että pyörät ovat liki samankokoisia ja molemmat on varustettu Sramin Rivaleilla, sillä pienellä erolla, että Helin Konassa on Shimano 105 etuvaihtaja, kun SuperX:ssä sekin on Sram Rival. Toinen ero voimansiirrossa on se, että Cannondalessa on FSA:n 170-milliset kammet, kun Major Jakessa on vastaavasti 172,5-milliset Sram Force -kuitukammet.

Painoeron syy tulee aika nopeasti selville, kun laitamme kiekkosetit roikkumaan vaakaan. Siinä, missä Helin DT240S / DT RR1.1 / DT Comp -kiekot Maxxis Larsen MiMo CX renkailla, Michelinin Latex -sisuskumeilla, American Classic pikalinkuilla ja Ultegran 12-28 -pakalla painavat 2,79 kiloa, ovat Cannondalen alkuperäiset Fulcrum 7 CX:t pikalinkkuineen, Sram PG-1050 11-26 -pakalla ja Schwalben Rapid Rob -renkailla 3,65 kilon paketti. SuperX:stä olisi siis aika helposti laihdutettavissa 850 grammaa - ja sieltä tärkeimmästä paikasta, eli pyörivistä massoista - kiekkoja vaihtamalla.

Mitoiltaan Kona ja Cannondale ovat hyvin lähellä toisiaan. Suurimmat erot löytyvät vaakaputken pituudesta ja keskiön korkeudesta. Cannondale on sentin lyhyempi ja keskiö on sentin matalammalla. Kun pyörissä on yhtä korkeat etupäät, SuperX:n matalamman keskiön huomaa pienemmässä dropissa satulasta tankoon. Kun Cannondalen tanko on vielä melko pienellä pudotuksella, niin alaotteelle taipuu hyvinkin mukavasti.

Matalammasta keskiöstä huolimatta Cannondalen "standover" -korkeus, eli vaakaputken korkeus maanpinnasta, on sentin enemmän, kuin Konassa. Varsinkin pienissä pyörissä tämä saattaa olla joskus varsin ratkaiseva ominaisuus, kun lyhytjalkaisempi kuski joutuu jalkautumaan vaakaputken päälle. Helillekin Kona on juuri ja juuri sopiva, mutta Cannondalen korkeus herättää jo hieman arvelua.

Punnitusten ja mittausten jälkeen säädimme Cannondaleen samanlaisen ajoasennon, kuin Konassakin on ollut ja asensimme Helille tutut Lookin maastopolkimet paikalleen. Perjantai-illan teoriaspekuloinnin jälkeen Cannondale on valmis viikonlopun käytännön testeihin. Helin testiraportti lähipoluilta ja -teiltä luvassa sunnuntai-iltana...