keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Korso 96 MTB - Vuosisadan kanuuna

Kun maanantaiaamuna kömmin työmaalle vähän ennen puoltapäivää, silmät hieman punottaen ja muutenkin vaisun oloisena, hoksasin erään mielenkiintoisen piirteen suomalaisesta työyhteisöstä. Jos olisin kertonut, että "lähti viikonloppuna pikkuisen mopedi lapasesta ja nyt on aivan vuosisadan kanuuna", niin kenellekään ei olisi tarvinnut selittää mitään, ihan ok homma, sattuuhan sitä. Mutta, kun pysyttiin tosiasioissa ja kerroin käyneeni pistokeikalla Korsoon ja takaisin, ajaneeni vähän reilun 4,5 tuntia maastopyörää kilpaa ja tulleeni vielä yötä myöten takaisin kotio, niin sehän ei uppoa aivan yhtä järkeenkäypänä selityksenä.

Ja, jos totta puhutaan, niin eihän siinä mitään järkeä ollutkaan - taaskaan. Mutta, kun Korson Kaiku järjestää joka vuosi yhden Suomen parhaista MTB-maratoneista, niin järkiasiat voi helposti jättää narikkaan. Siispä lauantaina pakkasimme fillarit autoon ja ajoimme yöpymisrastille Järvenpään Scandiciin. Jotenkin fiilis oli omituisen odottava, kumpikin oli selkeästi hieman jännityksen vallassa. Vaikka näitä skaboja on kierretty jo pitkälti toistakymmentä vuotta, niin taas oli uusi kausi ja uudet jutut.

Viime kauden alku oli minulta käytännössä katastrofaalinen, treeniohjelmien totaalinen uusiminen ei tuottanut haluttua tulosta, päinvastoin ja Korso oli juurikin se paikka, missä kaikki kulminoitui, kun olin jo yhden 32 kilometrin kierroksen jälkeen aivan krampeissa ja valmis pakkaamaan kamat autoon. Käytännössä siihen loppui kilpaileminen kaudella 2014 ja keskityin peruskestävyyden puutteiden paikkaamiseen. Tällä kertaa nimi luki 96 kilometrin listalla, joten vuoden tauon jälkeen nähtäisiin aivan todella, oliko virheistä opittu.

Helillä taas vastaavasti oli ensimmäinen maastomaraton Tallboylla. Olihan sitä jo kokeiltu kertaalleen kansallisissa pyöräsuunnistuskisoissa Ylöjärvellä, mutta nyt pitäisi ajaa kerralla reipas kolme tuntia kertaluokkaa hauskemmissa maastoissa. Kotimaisemissa ajettujen treenien perusteella laitteen pitäisi olla säädöissään ja muutenkin vallan mainio kotimaisiin marakisoihin

Hyvin valvotun yön jälkeen vedimme maittavan aamiaisen ja suuntasimme ajoissa kisapaikalle. Ennakkoon oli jo varoiteltu, että parkkipaikat kisakeskuksen tuntumassa saattaisivat olla kortilla, joten senkin tähden tähtäilimme melko aikaiseen pelipaikoille. Kannatti, sillä siinä vaiheessa tilaa oli vielä melko reilusti ja aikaa varustevälppäämiseenkin oli vielä reilusti. Ylimääräinen aika olikin tarpeeseen, sillä minulla oli taas yksi niistä aamuista, kun mikään asia ei etene myötävirtaan vähääkään. Pukuhuoneessakin oli sellainen fiilis, kuin en olisi ikinä ennen vetänyt ajokamppeita niskaan. Onneksi kisakansliassa sentään ojennettiin numerolappu jo kouraan siinä vaiheessa, kun itse katselin seinille ja koitin suoritua niinkin monimutkaisesta tempusta, kuin nimeni sanomisesta.


No kaikkeen sekoiluun on onneksi lääke - lähtölaukaus. Sen jälkeen maailmaan palaa järjestys ja kaikki on hyvin yksinkertaista ja helppoa, niin tälläkin kertaa. Korsossa startti on aina pikkuisen jännä, kun alku ajetaan asuinalueen läpi asvalttitietä pitkin ja innokkaimmat koittavat jo siinä vaiheessa ratkaista peliä etsimällä luovia ratkaisuja päästäkseen porukasta ohi. Tälläkään kertaa onneksi ei tullut mitään hasardeja ja jopa metsään taittava 90 asteen oikeakin mentiin nätissä järjestyksessä läpi. Sen jälkeen tulikin pikkuisen enemmän tapahtumia, kun osa porukasta kääntyi vahingossa oikealle kohti maalia, vaikka reitti oikeasti jatkoi suoraan. Vähän aikaa siinä huudettiin perään ja taisipa sieltä suurin osa löytää jossain vaiheessa takaisin reitillekin.



Oma ajo sujui erittäin hienosti. Ensimmäisen kierroksen jaksoin tykittää yllättävänkin nätisti anaerobisen kynnyksen tuntumassa, ottaen huomioon, että tähän asti en ole vielä keväällä tehnyt kovinkaan montaa vauhtikestävyysharjoitusta. Myös ajotekniikka on parantunut huomattavasti edellisistä vuosista ja siihen veikkaan ainoaksi syyksi sitä, että viime talvena tuli tehtyä merkittävästi enemmän yläkropan treeniä kuntosalilla. Jotenkin nyt on erittäin tukeva ote ohjaamosta ja Highball taittuu juurikin sinne, minne ajatuskin vie. Kun Korson kalliopätkätkin menivät helpon oloisesti, ajaminen meinasi lipsahtaa väkisinkin aivan nautinnon puolelle.


Jos viime vuonna olin aivan valmis ensimmäisen kierroksen jälkeen, niin tällä kertaa siitä ei ollut puhettakaan. Nopea pullonvaihto ja toiselle kierrokselle. Olin hieman ongelmissa, kun uusi kierros alkoi kohtuullisen kivikkoisella pätkällä, enkä meinannut löytää sopivaa ajolinjaa, mutta kunhan sain taas rytmistä kiinni, niin ajo alkoi luistamaan yllättävän hyvin. Toisen kierroksen alussa oli yllättävän rauhallista, hetkittäin oli vaikea uskoa, että mukana oli noin viisisataa kilpakumppania. Pitkän aikaa ajoin aivan omissa oloissani, mitä nyt muuan hirviemä vasoineen ryntäili tien yli edestä, mutta kilpakumppaneita ei juurikaan näkynyt.





Toisen kierroksen loppupäässä alkoi jo olemaan merkkejä pienestä väsymyksestä, mutta vieläkin ajo maistui, eikä tullut edes mitään aivan hasardeja ajolinjoja. Jopa viikkoa aiemmin kertausharjoituksessa kovia kokenut selkä tuntui pysyvän kaikesta juurakossa ryskäämisestä huolimatta menossa mukana. Joten ei muuta, kuin jälleen uusi pullo maalialueelta matkaan ja kolmannelle kierrokselle. Olin laskenut, että neljään ja puoleen tuntiin pitäisi ehtiä maaliin, jos kaikki menisi nappiin ja kaksi ensimmäistä kierrosta taittui juuri karvan alle kolmeen tuntiin, joten sikäli oltiin aivan aikataulussa.



Sitten alkoi tapahtumaan nopeaan tahtiin, ensin loppuivat geelit selkätaskusta, sitten alkoi jo tuntumaan koivissakin, että johan tässä on ajettu. Meno hyytyi huolestuttavaa vauhtia ja noin 80 kilometrin kohdalla alkoi ajaminen olemaan sellaista kömpimistä, että takaa alkoi lappamaan porukkaa ohi harmittavaa tahtia. Joidenkin perässä yritin roikkua vielä jonkin aikaa, mutta kun ei pysty, niin ei pysty. Eväät oli syöty niin taskuista, kuin miehestäkin ja vielä oli reilu kymppi maaliin.



Korsossa tuo viimeinen kymppi ei edes ole aivan kevein mahdollinen, on kalliota, melko pehmeää turvejumppaa, mutaa ja tietysti se jätemäki. Tavoitteet neljän ja puolen tunnin tahdista romuttuivat hyvää vauhtia ja lopulta kömmin maaliin ajassa 4:41:12. Edellä on nippu aivan tuttuja nimiä, jotka tunnistin jo reitillä, mutta kun ei vaan pystynyt.

Mitä sitten kauden avauksesta jäi käteen? Erittäin krapulainen olo, yksi katkennut pinna takakiekossa, hieman univelkaa ja erittäin hyvä fiilis! Se, mitä on harjoiteltu, on kehittynytkin. Peruskestävyys on jälleen sellainen, että pystyy hyvillä mielin ajamaan maratonejakin läpi - iso kiitos jo tässä vaiheessa OTC:n seurakavereille, joiden kanssa tahkottiin talvipolkuja menneenä talvena.

Toinen merkittävä seikka on se, että väsyneenäkin yläkropassa riittää nyt voimaa viedä pyörää oikeaan suuntaan smuutin tuntuisesti. Nyt tarvitaan enää vauhtia lisää, mutta sitähän saa kisoja kiertämällä ja kovempaa harjoittelemalla. Seuraavana viikonloppuna vauhtia lähdetään hakemaan Paksukumi Teamin Raahe XC:stä, sekä tietysti Vaasan XCO-cupin kisasta Öjbergetiltä.

Kiitokset kuvista Tarja Kivirinnalle!

2 kommenttia:

  1. Paljonko tuommoinen karvan alle 2m nuorimies imee energiaa per Korson kierros..? Karua on ajaa tankit tyhjänä ja vieläpä reitinosalla, jossa on vähän tekemistäkin. Kuulostaa jotenkin tutulta :)

    VastaaPoista
  2. Polarin CS600:n mukaan energiaa palaa kisan aikana noin 1100 kcal tunnissa, joten tuollainen puolentoista tunnin kierros imaisee sen 1600-1700 kcal helposti. 100g geeliä sisältää suunnilleen 250 kcal, joten sen mukaan voi laskeskella, paljonko sitä pitäisi imeä naamaan ajon aikana. Eihän se aivan onnistu, joten vyötäröltä sitten varastosta loput.

    VastaaPoista