maanantai 21. lokakuuta 2013

Talven tuloa odotellessa


Viime viikonloppuna ajettiin kauden 2014 ensimmäinen kisa: Cyclocrossin SM-kilpailut Liedossa ja minä vietin päivää kävellen ja grillaten makkaraa Isokankaalla. Tällaiset retket ja retkeily ylipäätäänkin ovat ehkä siisteintä, mitä tiedän, mutta kun samaan aikaan muut ajavat lempilajini Suomen mestaruuksista, niin täytyy myöntää, että eihän tämä kausi aivan niin mennyt, kuten suunnittelin. Mutta mitä kaikkea sitä sitten kaudella 2013 tapahtui...

Isokankaan pitkosilla lokakuussa 2013

Viime talvena sairastelut rajoittivat jossain määrin harjoittelua, mutta sain kuitenkin niinä lyhyinäkin terveinä hetkinä haettua lisää voimaa punttisalilta ja ajettua monta pitkää, hyvää talvipolkulenkkiä. Uudet prässiennätyksetkin tuli kellotettua tammikuussa, pakkasen paukkuessa nurkissa. Talven aikana hankittu peruskunto ei kuitenkaan ollut kovin vahva, varsinkin kun päädyin Espanjan leirin jälkeen viikoksi rajun vatsataudin takia sängyn pohjalle. Kesän harjoittelun saikin aloittaa aika perusteista: pitkää lenkkiä ja maastoajotaitoa.

Parhaiten ajotaito tarttuu ajaessa kovaa ja sitä sainkin hyvin alkukauden kisarypistyksessäni, kun ajoin neljä kisaa kahteen viikkoon. Varsinkin Vimpelin maastoajon videolta näkee, kuinka jäykkänä ajoin alkukesästä pyörää, huh! Levi24:ssa olikin hienoa ajaa pitkiä siivuja valoisassa pohjoisen yössä ja parantaa ajolinjoja kerta toisensa jälkeen. 

Heinäkuun puolella kuntokin oli jo vahvasti nousujohteinen, joten aloin pikkuhiljaa tuomaan mukaan kovempia harjoituksia, muun muassa Ellinmaalla. Kovemmat harjoitukset tehosivat ja Seinäjoen maratonilla pääsin jo nauttimaan tutusta ajovauhdista ja ajoinkin kisan voittoon. Seuraavana päivänä Vaasan XC-kisassa olikin sitten taas vähän jumiutuneempi Heli viivalla, joten vielä en pystynyt ajamaan kahta kisaa peräkkäisinä päivinä. Mutta tavoitteenahan se oli syyskuun puoliväliä silmällä pitäen.

Syyskuuta ennen oli kuitenkin elokuu ja Finlandia MTB Messilässä. Finlandia on ollut pitkään lempikisojani, se on hyvin järjestetty ja rata on kertakaikkiaan hyvä massatapahtumalle. Tavoitteenani oli ajaa hyvä ja vahva ajo ja onnistuin siinä hyvin. Maaliin tullessani olin todella tyytyväinen suoritukseeni. Elokuussa myös aloin oikeasti miettimään ensi kauden kisakalustoani, pitäisiköhän sitä sittenkin siirtyä 650b-leiriin...

Syyskuun alussa toteutin sitten vihdoin pitkään itäneen haaveeni - hankin suunnistuslisenssin ja ilmoittauduin SM-pyöräsuunnistuksen keskimatkalle Vierumäelle. Samana viikonloppuna kisattiin myös maastopyörämaratonin SM-kilpailut Tampereella, joten tätähän minä jo heinäkuussa treenasin - kahdet SM:t samana viikonloppuna. Reissu oli omalta osaltani varsin onnistunut, vaikka sairastelut vähän menoa haittasivatkin.

Syyskuu alkoi siis flunssaisissa merkeissä, mutta sain kuitenkin ajettua ensimmäisen tavoitteeni kunnialla läpi. Pikkuisen lepoa kisojen perään ja sitten kohti cyclocrossin SM:iä, se oli suunnitelma. Krossariakin tuli kesän aikana kevennettyä varsin mukavasti FFWD 4R-kiekoilla ja Schwalbe Rocket Ron-tuubeilla. Tämä muutos toi ajettavuuteen uuden pykälän - nyt pyörä suorastaan ampaisee liikkeelle kurveista. Painoakin karisi mukavasti, 7,5kg on varsin soppeli paino miniatyyrikokoiselle krossarille.

Kona Major Jake syksyllä 2013

Vaan kaikki ei aina mene kuten Strömsössä. Kun kerran onnistuu syksyllä pääsemään flunssakierteeseen, kestää siitä eroon pääseminen tunnetusti pitkään. Joten tänäkin vuonna jouduin jättämään cyclocrossin SM-kisat väliin ja keskittymään itseni parantelemiseen. Harmitti todella, että olin rakentanut krossaria vain kahta lokakuista viikonloppua varten ja sitten en voinut itse niihin osallistua. Onneksi pyörä kuitenkin pääsi kisafiiliksiin, kun Suvi pyysi sitä lainaksi Oulun avoimiin CX-mestaruuskilpailuihin ja hän ajoikin siellä varsin komeasti voittaen naisten CX-sarjan!

Mutta vaikka syksy menikin vähän penkin alle, sain viime kesästä paljon uutta intoa harjoitteluun ensi talvelle ja varsinkin ensi kesälle. Minun puolesta talvi saisi jo kohtapuoleen tullakin, tavoitteenani on pitkästä aikaa hiihtää reilummin ja muutenkin keskittyä määräpainotteisempaan harjoitteluun. Ehkäpä osallistun jopa parin vuoden tauon jälkeen massahiihtoihinkin, kuka tietää... ;-)

Kohti talvea ja vuotta 2014!


tiistai 8. lokakuuta 2013

Ajamisen iloa!

Kausi alkaa olemaan paketissa ja syksykin saapuu. Kyllähän se ihan kaunistelematta v***ttaa, kun kauniit, lämpimät kesäpäivät ovat ohi ja oululainen viima tunkee läpi vaikka sadetakista. Kädet vaan jäätyy ja pimeäkin tulee. Joten jostain sitä ajamisen iloa on haettava ja siihen minäkin tähtäsin heti lokakuun alkuun. Ja ei, tämä artikkeli ei sisällä arvostelua sumuisten saarien laatutuotteista, vaikka nekin ovat tunnetusti pätevä keino syysharmituksen liuottamiseen...

Keino 1: Ajamisen iloa treenaamisesta


Motivointi on aina tehokkain tapa saada itsensä liikkeelle ja mikäpä motivoisikaan sen paremmin, kuin päämäärien asettaminen? Viime vuonna hain treenimotivaatiota maratonharjoittelusta ja vaikka talvi menikin juostessa, niin silti (vai juuri siksi?) pyörä kulki oikein mukavasti loppukesästä. Harmi, että tekniset murheet tappoivat parhaan kyydin Tampereella syyskuussa, mutta itselleni se riitti osoitukseksi, että sitä voisi vielä ajaa pyörää ihan hyvään tahtiin, jos panostaisi harjoitteluun ja muuhun siihen liittyvään oheistoimintaan enemmän.

Mutta, kun tuttua miestä ei viitsi kiusata määräänsä enempää, niin tulevalla kaudella piiskaamisesta vastaa Fitteekki ja Lämsän Jari. Jarihan on jo vuosikausia ollut mukana minun harrastamisessa tavalla tai toisella ja on jopa tavallaan syypää siihenkin, että pääsin takaisin kisakuntoon rauhanturvareissunkin jälkeen kymmenen vuotta sitten. Mutta nyt sovimme työnjaon niin, että Jari kertoo mitä tehdään ja minä saan keskittyä treenaamiseen rauhassa. Loistava paketti kaiken kaikkiaan, enää ei voi muuta, kuin käydä kurkkaamassa wc:n peiliin, ellei kampi ala kääntymään ensi kesänä!

Santa Cruzihan on tutkitusti nopea, joten siitäkään asiat eivät jää kiinni. Samoin maantiepyörä tuntuu vallan kelvolliselta, saapa nähdä, pitääkö sitäkin lähteä ensi kaudella ulkoiluttamaan numerolapun kanssa edellisvuosia ahkerammin.

Keino 2: Ajamisen iloa tien päälle


Kun asumme täällä Pohjanlahden peräkulmalla, niin joka paikkaan tulee väistämättä reissua ja pitkälti. Ouluhan on vähän niinkuin saaressa asuisi, veden tilalla on vaan 300km peltosuoraa joka suuntaan ennen seuraavaa sivilisaatiota. Tänä syksynä tuli 13 vuotta täyteen, kun noita matkoja on taitettu jonkin mallisella Mazdalla, ensin oli kolme eri 626:sta ('84 sedan, '89 sedan ja '98 farmari), sekä kaksi farmarikuutosta ('02 ja '06), joten se homma oli ikään kuin nähty.

Ensisijaisena vaatimuksena seuraavalle kisamatkan kulkuvälineelle oli se, että sillä olisi hyvä ajaa. Itse ajan varmaankin 90% kaikista matkoista, joten ajoasento pitää saada parimetriselle passeliksi, jotta nuo reissut menevät enempiä jumimatta. Loppusuoralla valinnoissa oli oikeastaan kolme mallia E-sarjan Mercedes Benz, Volvo V70 ja 5-sarjan BMW:t. Volvo olisi voittanut kilpailun ehdottomasti tavaratilallaan, mutta tässä volvolandian pääkaupungissa, missä jokainen suurperhe roudaa ruokaa marketista noilla vehkeillä, se tuntui ehkä vähän turhan tavalliselta. Jotenkin tuntui, että aivan varmasti se kultainen noutaja on piilotettuna jonnekin vararenkaan viereen. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä?

Mersu olisi tietysti ollut Mersu - niin hyvässä, kuin pahassakin, mutta ensimmäinen koeajo DM-Autossa E61-korisella 530 diesel-BMW:llä alkoi näyttämään suuntaa, minne lähdetään. Moottori vaihtui enää matkan varrella matalaviritteisempään 525:een ja väri hillityn räikeään mustaan. Vaikka pikkuisen annoimmekin moottorissa periksi loppumetreillä, niin silti jotenkin tuntuu, että puolitoistakertainen maksimiteho ja kaksinkertainen maksimivääntö Mazdaan verrattuna riittänee matkan taittamiseen aivan mukavasti.

Ja sitten tietysti se koko hankintaprosessin alkuajatus, eli ajettavuus. Onhan tuo aivan eri planeetalta sen suhteen kuutoseen verrattuna. Kuskin penkissä on enemmän säätöjä, kuin ensi-istumalta osaa käyttää, tilaa on vähintäänkin riittävästi jopa minun jaloille ja kaikki hallintalaitteet vain ovat mukavasti saatavilla. Ajomelu on aivan naurettavan pieni Mazdaan verrattuna ja kun vielä audiovarustus on vakionakin varsin kelvollinen, niin eiköhän tuolla matkaa pari seuraavaa kautta.

(Kuva: Taneli Kaakinen)

(Kuva: Taneli Kaakinen)


Keino 3: Ajamisen iloa hyvistä skaboista


Rokua MTB järjestettiin jälleen Geoparkin maisemissa. Itselläni ei ollut alunperin edes tarkoitusta lähteä kisaan mukaan, mutta kun Taneli teki reissun tätä kautta, niin tuumin, että samahan se on lähteä matkaan kokeilemaan, miten se kisa kulkisi vielä tähän aikaan syksystä. Maraton-SM:ien jälkeen en ollut ajanut metriäkään Santa Cruzilla, joten se piti laittaa heti kärkeen kuntoon ja sitten suunnata kisapaikalle.

Rokuan maasto ei ehkä ole minulle sitä mieluisinta settiä. Varsinaista polkua on hyvin vähän ja aukeata tiepätkää ja hiekkamaastoa paljon. Tämän kokoiselle kaverille se tietää väistämättä lisävastusta hiekkaan uppoamisen ja vastatuuleen taistelun muodossa. Vaan sitähän se kilvanajo on parhaimmillaan - pikku vastuksista huolimatta itsensä ja varsinkin muiden voittamista.

Kuulosti niin aloittelijameiningiltä lähtoviivalla, kun Törmäsen Marko oli jännittänyt koko edellisen yön elämänsä ensimmäistä maastokisaa, eikä Kangaskokon Juhallakaan ollut edes aavistusta, minne reitti lähtee. Perussettiä ja -shittiä oli siis taas lähtöviivalla tarjolla. Itse olin vähän katsellut ensimmäisiä kaarteita pehmeässä hiekassa, että en halua olla kovinkaan takana porukassa, joten nostin kytkimen riittävän hätäiseen ja ponkaisin kärkeen heti paukusta. Kun päästiin hotellin takana lammen rantaan, Marko alkoi heiluttamaan tahtipuikkoa ja muut seurasivat. Vauhti oli melko reipasta ja noin seitsemän kilometrin kohdalla tahti alkoi riittämään minulle ja oli pakko jättäytyä tekemään matkaa yksinään.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen
(Kuva: Tarja Kivirinta)

Sain kuitenkin pidettyä vauhdin yllä ja poimin vielä muutaman kärkiporukasta tippuneen tyypin matkalta. Juuri ennen kierroksen vaihtumista sain vielä Sippolan Kentin selän eteen ja tuumin, että tulee kohtuu kovavauhtinen toinen kierros ja niinhän siitä tulikin. Vuoronperään siinä vedettiin, kunnes arviolta 7km ennen maalia päätin kokeilla viimeisiin kunnon nousuihin, että riittäisikö potku karkuun. Kent on kuitenkin melko kiriherkkä kaveri, joten en missään tapauksessa halunnut tuollaista miestä peesiin viimeisille tiepätkille, joten minun vahvuuksille viimeinen paikka oli oikeastaan tuossa.

Onnistuinkin pääsemään irti ja vielä pitämään raon maaliin asti ja näin taisin ylittää maaliviivan kymmenentenä kokonaistilanteessa. Tuloksissa lienee vielä yksi ylimääräinen kaveri välissä, mutta toisaalta noita ikämiessetiä ehti sinne väliin kaksi, eli Törmanen & Soini. Ei siis lainkaan huonoa settiä, taas tulee lujasti uutta intoa treeneihin, kun kovan tason päänahkoja on hyvinkin likellä metsästettävänä.

Tulossa maaliin
(Kuva: Tarja Kivirinta)

Keino 4: Ajamisen iloa maastosta


Ja viimeisenä, mutta ei vähäisempänä ilon tuojana ajoimme Tanelin kanssa aivan loistavan maastolenkin vielä sunnuntaina Rokuan skaban jälkeen. Viisi tuntia ja vähän reilu 80 kilometriä itäisen maakunnan parhailla pätkillä on sellaista mielen virkistystä, ettei paremmasta väliä! Se on juurikin sitä, minkä takia tätä hommaa jaksaa tehdä vuodesta toiseen. Joskus olen miettinytkin, että ovatkohan nuo pitkät maastolenkit minulle jo enemmän itse päämäärä, kuin keino päästä niihin? No, miten tahansa, silkkaa nautintoa joka tapauksessa!