sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Nastajuttu!

En edes muista, milloin viimeksi olemme käyttäneet nastarenkaita maasturin molemmissa päissä. Krossarissa niitä on saattanut tarvita, mutta maastureissa vähintään takarenkaina on saanut olla suvikumit jopa kevään jäätikkäkeleillä. Mutta niin vain pari viikkoa sitten alkanut lämpöaalto ja vesisade tiputtivat ennätyskorkeutta hiponeet lumivallit puoleen ja jäädyttivät kaikki pinnat kiiltävänliukkaiksi. Siinä vaiheessa, kun autolla ei meinannut enää päästä kotipihalta liikenteeseen sutimatta, saati ilman nastatossuja sinne autolle, oli minunkin pakko suunnistaa Pyörä-Suvalalle hakemaan lisää nastarenkaita maastopyöriin.

26" maastopyörissä minulla oli Schwalbe Ice Spiker Pro eturenkaana pitkään, joten 29" renkaan valintakin oli melkoisen helppo, varsinkin kun paikallisella kauppiaalla oli ISP:tä hyllyssä. Eturenkaanahan ISP Evo on mainio lumikelilläkin, mutta nyt voi kanttailla täysiä kurveihin, kun pito on aivan maaginen takarenkaallakin. Painettahan 29" renkaisiin ei paljoa tarvitse, itse käytän 20-25 psi:tä ja kyllähän nuo tuntuvat rullaavan ja ohjautuvan riittävästi ainakin omaan makuun.

Vesijäätä

Kelithän eivät ennenkään ole kelvanneet selitykseksi lenkkien väliinjättämiselle, joten nyt kun varustus on kunnossa, tuolla voi ajaa aivan täysiä joka paikassa. Se hyvä piirre vesikelillä käymisessä oli, että kelkkareitit kantavat tällä hetkellä maastopyöräilijää aivan loistavasti. Vähänhän siellä joutuu annostelemaan tehoa reilummin, mutta siitähän se reisi oppii.

Viikonlopun aikana tuli ajettua yhteensä 7,5 tuntia pitkin poikin lähiseutuja. Perjantain ja lauantain roikuin Kimmon perässä, mutta sunnuntaina suuntasin omalle "vähän" rauhallisemmalle lenkille. Eihän sitäkään aivan PK:lla malttanut joka hetki ajaa, mutta oli se silti vähän eri kuin lauantain kaahaus. Vielä kun Kimmo kertoi kotona, että olivat poikien kanssa ajaneet paikka paikoin melko reippaastikin, oli hyvä, että maltoin lähteä omille suunnille.

Ja olihan siinä se hyvä puoli, että matkaan tarttui viimeisin maastokuvarastikin. Kotimatkalla oikaisin vielä muutaman polun ja kelkkareitin kautta ja hyviä rastikuvia olisi ollut vaikka muille jakaa. Päädyin kuitenkin tuollaiseen suhteellisen lähellä asutusta sijaitsevaan kohteeseen, vaan eihän tuonnekaan ihan ilman hikipisaroita pääse.

Vanha

Uusi

Kelkan jäljissä ajamista onkin hyvä treenata, sillä ensi sunnuntaina on kovat pyöräsuunnistusskabat Muhoksella. Lisää infoa Fillarifoorumilla ja naamakirjassa. Tulkaahan kaikki mukaan, kun tälläkin seudulla järkätään jotain hauskaa talvella!


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Reissumiehen reeniviikko

Täytyy myöntää, että normaali kahdeksasta neljään toimistolla -rytmi on melko otollinen ajatellen tavoitteellista harjoittelemista ja kovasti ihailen kavereita, jotka ovat ympäri vuoden reissussa, mutta pystyvät silti huikeisiin suorituksiin kisakentillä siitä huolimatta. Itselläni reissut ovat olleet korkeintaan päivän, tai kahden koulutuksia tai lyhyitä asiakastapaamisia, joten niiden kohdalle on helposti pystynyt piirtelemään lepopäiviä treeniohjelmiin minkään homman häiriintymättä.

Tänä talvena on taas vaihteeksi tullut vähän enemmän matkapäiviä ja tämäkin viikko meni kokonaan pääkaupunkiseudun maisemissa, joten jotain tekemistä piti illoille keksiä, jotta ei menisi aivan hotellihuoneessa makoilemiseksi koko viikko. Aivan täysipainoista harjoitusviikkoa ei tietenkään ollut tarkoituskaan tehdä, mutta jos edes parina iltana pääsisi tekemään jotain, niin ei aivan karkaisi tuntuma. En tiedä, onko sillä niinkään fyysistä vaikutusta, mutta tekeehän se hyvää ainakin henkisesti!

Koska pyörän, tai suksien roudaaminen matkassa ei ole kovinkaan kätevää viikon takia ja juokseminen talvisen Helsingin keskustassa ei oikein iske ajatuksena, kyselin jo tammikuussa Fillarifoorumilta paikallisilta neuvoja, mistä löytyisi parhaat sisäliikuntaolosuhteet. Kisahalli, Liikuntamylly ja uimahallien yhteydessä olevat FIX-salit saivat reilusti ääniä. Myös keskustan Motivus sai muutaman positiivisen kommentin, joten tarjontaa ainakin tuntuisi olevan.

Koska edustamani organisaatio tarjosi tukikohdan Kampin keskuksen kupeessa olevasta Scandic Simonkentästä, tuumin, että aloitan kuntoilun tuosta lähimmästä, eli alakerran Motivuksesta. Kun vielä kuulin, että kyseinen sali tarjoaa kertalippuja 50% alennuksella hotellin asiakkaille, se lisäsi entisestään paikan houkuttelevuutta. Katselin ohjelmaa vähän sillä silmällä, että maanantaina reissun jälkeen pidän lepoa, tiistaina voisi olla tunti spinningiä, keskiviikkona salille ja torstain ohjelma sitten maun mukaan, miltä jaloissa tuntuu parin päivän jälkeen.

Tiistain spinning oli erittäin miellyttävä kokemus. Sali ei ollut mikään aivan uusinta uutta oleva studio, mutta sen sijaan sekä ilmanvaihto, että äänentoisto toimivat huomattavasti ensivaikutelmaa paremmin. Missään vaiheessa ei huomannut, että olisi ollut hapesta puutetta ja musiikki soi tasaisesti, juuri sopivalla voimakkuudella ainakin siinä kohdin, missä minun pyöräni oli. Pyörät olivat aivan perus Tomahawkeja, missä säätövarat riittävät isommallekin ajajalle ja vastus tuntuu vielä reippaammassakin ajossa aika luonnolliselta. Joissain spinningpyörissä olen nimittäin havainnut sellaista, että kovemmilla tehoilla vastuksen säätäminen menee likimain mahdottomaksi, kun pienikin vastuksen lisääminen tekee tuntumasta melko kuminauhamaisen, mutta näissä laitteissa sitä ongelmaa ei ollut. Kun vielä ohjaajakin pystyi pitämään hyvää meininkiä yllä, olematta kuitenkaan ylipirteän oloinen, niin minun kokemuksillani tuli helposti yksi miellyttävimmistä spinningtunneista kautta aikojen.

Ehkä osittain hyvästä fiiliksestä johtuen tuli vedettyä aika kovaa tuo tunnin setti, joten seuraavana päivänä tuntui aika reippaasti koivissa, mutta tuumin, että vielä ei olisi aika antaa periksi alkuperäisestä suunnitelmasta. Siispä suuntasin taas työpäivän jälkeen hissillä alakertaan, mutta tällä kertaa kuntosalin puolelle. Sali noudatti aika lailla samaa ideologiaa, kuin spinningsalikin, ei mitään hurjaa glamouria, mutta erittäin toimiva kuntoilupaikka. Puolentoista tunnin tehokkaan, koko kropan treenin jälkeen oli taas hyvä suunnata takaisin huoneeseen ja etsimään ruokapaikkaa.

Salilla kovin kulttuurishokki maalaiselle tuli paikallisesta treenikulttuurista. Hetken aikaa piti ihan katsoa, ettei ollut eksynyt yökerhon puolelle, kun tytöt vetivät melko rohkeissa kamppeissa ja aivan täydessä tällissä laitteelta toiselle. Tai siis näin pikaisella sivusta seuraamisella lähinnä vain jalkalaitteelta toiselle - ilmeisesti paikallisessa skenessä tytöt ovat omaksuneet täydellisesti Lihastohtorin treeniohjeet, tai sitten vain kammoksuvat ideaa, että yläkropassakin olisi lihasta edes muodollisesti?

Miesväki sentään treenasi vähän monipuolisemmin, mutta viimeisen päälle laitetut kuontalot, tiukat riittävän isoilla logoilla varustetut treenipaidat ja radioselostajakokoluokan luurit päässä tai kaulassa eivät jättäneet epäselvyyttä siitä, etteivätkö hekin olisi viettäneet jonkin hetken peilin edessä ennen salille asti uskaltautumista. Kun tämä yhdistetään jatkuvaan älypuhelimien räpeltämiseen, niin ehkä se Kisahallin sali olisi sittenkin saattanut olla tunnelmaltaan tutumman tuntuinen valinta?

Yhtä kaikki, kahden päivän jälkeen jalat alkoivat olemaan sen verran valmiin tuntuiset, että torstaina kävin vain vetämässä kevyen kävelylenkin ja valmistauduin viimeiseen työpäivään etelässä ja kotimatkaan. Jälkikäteen ajateltuna aivan hyvä valinta, sillä perjantaina olin jo näinkin tehden melko puhki ja aika valmis unten maille, kun viimein pääsin kotio asti. Aika paljon jo pelkkä reissussa oleminen näemmä kuluttaa kroppaa, kun ei pysty kaikkia juttuja tekemään aivan haluamallaan tavalla haluttuun aikaan.

No, yksi yö lepoa ja lauantaina Oulun seutu tarjosi taas aivan parasta talvikeliä. Kontrasti oli melko iso, kun Helsingissä oli aivan maantiepyöräkelit ja täällä sai kaivaa maastopyörän esiin kovasti jäätyneille talvipoluille. Tosin minuahan se ei haitannut, kolme tuntia meni kevyesti kelkkareiteillä ja talvipoluilla. Viikolla vallineet suojasäät ja viikonlopuksi tullut pakkanen olivat tehneet reiteistä likimain täydellisiä!


Jalkakin tuntui aivan kohtalaiselta, piti oikein varoa, ettei lipsahtaisi vahingossa nautinnon puolelle tämä homma. Ehkä minä sitten kuulun henkisesti kuitenkin enemmän tuonne talvisille poluille, kuin kaupunkilaiseen kuntosaliympäristöön.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Rastin hakua ja reikäpalloa

Ehkä aivan kaikki tämän blogin lukijat eivät vielä ole tienneet synkästä menneisyydestäni sellaista vaihetta, kun ajoin takavetoisella autolla, kuuntelin laiskaa hiphoppia ja pelasin salibandya. Asiassahan ei nykypäivään verrattuna ole sinänsä mitään erikoista, mutta nykyään nuo säbähommat ovat jääneet vähemmälle. Viime syksynä tosin kävin varovasti koittamassa muutamat treenit Merikoski SBT:n M35-joukkueen kanssa, mutta huomasin kyllä tylysti, että todella paljon pitäisi panostaa lajiharjoitteluun taas pitkästä aikaa, jos tuumaisi pelata vähääkään sellaisella tasolla, mikä itselle kelpaisi.

Vaikka en siis lajin pariin pysyvästi jäänytkään, niin tuon tryoutin perusteella tuli viime viikolla kutsu paikkaamaan samaisen joukkueen pelaajapulaa kahteen Merikoskiliigan peliin. Vähän oli sellainen kutina, että saapa nähdä, miten pysyisi pelirytmissä mukana, kun viimeinen ihan oikea ottelu, missä olen ollut pelaamassa, on kuitenkin jo aivan vuosituhannen alkupätkiltä. Vaan, eihän tällaiset asiat selviä, kuin kokeilemalla, joten lupauduin mukaan.

Koska pelit pelattiin sunnuntaina Nallisportissa, piti perinteinen sunnuntain pitkä lenkki perua ja käydä jo lauantaina lenkillä. Koska tiesimme viimeaikaisten lumisateiden jälkeen polkutilanteen varsin heikosti, päätimme keskittyä aivan pyörätieajeluun. Kun emme keksineet mitään muutakaan järkevää reittiehdotusta, aloimme selaamaan Oulun kuvarasteja Fillarifoorumilta.

Lauantaiaamuna siellä oli viimeisenä kuvana jokin vähän kelottuneen näköinen tönö, missä ovessa luki "Kaffila". Heli tunnisti kopin edessä olevan laitteen joksikin sahahommiin liittyväksi ja laitteen kyljessä oleva "Laimet 120" -teksti vahvisti Helin arvion pienen googlettelun jälkeen. Toinen kuppi aamukahvia ja nopea googlettelu paikallisista sahoista tuotti Toivarin Sahan sivuilla osuman alla olevaan kuvaan, joka näytti hyvinkin tutulta.


Nyt oli kohde selvillä, joten kamat niskaan ja matkaan. Toppilan kohdalla kuitenkin tuli muutama pikku muuttuja matkaan, kun lähdimme ihan vain katsomaan, josko rannassa olisi edes muutama ajokelpoinen polkupätkä. Ja, olihan niitä! Koiranulkoiluttajat olivat tampanneet yllättävän hyvinkin muutamat yleisimmät pätkät, joten unohduimme hetkeksi surffailemaan aivan muille suunnille, kuin hakemaamme sahaa kohti. Onneksi ennen Letonniemeä muistimme jälleen, mistä tässä lenkissä oikein olikaan kysymys ja jatkoimme kohti alkuperäistä maalia.

Sääntöjen mukaisesti kävimme räppäämässä kuvat fillareista laitoksen edestä, mutta kun seuraavan kerran pääsimme internetin kantaman alueelle huomasimme, että pari nopeampaa kollegaa olivat jo ennättäneet heittää kuvan verkon uumeniin. Ilmeisesti näissä skaboissa pitäisi satsata enemmän tuohon mobiiliin verkonkäyttöön, kuin pelkkään etenemiseen, jos haluaisi pärjätä. Vaan, eipä sen väliä, aivan huippulenkki tuli joka tapauksessa!

Fillarit sahalla

Kun kotimatkallakin piti vielä käydä tutkailemassa muutamaa polkupätkää, niin lenkkihän venähti nelituntiseksi ennen, kuin olimme taas kotisohvalla. Ei ehkä aivan sellainen verryttelylenkki, mitä olin itse suunnitellut pelihommien alle, mutta niillä mennään, mitä on. Pyöräily on vaan vieläkin niin hauska laji, että kaikenmaailman suunnitelmallisuus ja treenihöpinä saa mitä useimmin väistää ajamisen tieltä.

Sunnuntaiaamuna heräsin tavoistani poiketen jo hyvissä ajoin. Joku saattaisi tulkita sen jännittämiseksi, mutta itsehän en myönnä mitään. Viime hetken säädöt mailan lapaan kuumailmapuhaltimen kanssa, vähän lumitöitä pihalla ja puolen tunnin verryttelyt trainerilla, niin alkoi olemaan sellainen fiilis, että voisi hyvinkin siirtyä hallia kohden. Ensimmäisen matsin alkuverryttelyissä jalat tuntuivat yllättävänkin hyviltä ja kun pääsin vierailijastatuksestani huolimatta lempipaikalleni, vasempaan laitaan, niin odotukset alkoivat nousta tämänkin homman osalta.

Rehellisesti täytyy kyllä myöntää, että ensimmäisessä pelissä olin hieman pihalla koko ajan. Liike oli kohillaan, mutta suunnassa oli vielä toivomisen varaa. Kaikki ajoitukset olivat hieman johonkin suuntaan pielessä ja tuntui, että en oikein päässyt sellaisille paikoille, mistä olisin edes voinut auttaa joukkuetta tehopisteiden muodossa. Toisaalta, omassakaan päässä ei tullut mitään maata kaatavia virheitä, joten sikäli aika neutraali kuva jäi koko hommasta. Kyllähän se tietysti näin kilpailuhenkistä kaveria harmittaa, että itse pelaa kiikaritehoilla, joukkueena annetaan vastustajalle pari vähän helppoa maalia ja sitten hävitään 4-6. Prkl.

Ekan ottelun jälkeen heitin kuivat kamppeet niskaan ja lähdettiin Helin kanssa etsimään ruokaa ensin omaan kupuun ja sitten vähän jääkaappiinkin. Ensimmäinen tehtävä hoidettiin erittäin kunniallisesti torinrannan kiinalaisessa ravintolassa. Ei jäänyt nälkä ja sapuska oli aivan sopivan energiakylläistä päivän jatkoa ajatellen.

Toisessa ottelussa vastassa oli sarjakärki, erittäin taitavia ja nopeita nuoria jätkiä, joilla todellakin oli pallo hallussa. Tällä kertaa onnistuimme kuitenkin koko joukkueella pysymään pelin sisäpuolella muutamaa uinahdusta lukuunottamatta ja otettiin maittava voitto viime hetken maalilla numeroin 7-6. Henkilökohtaisellakin tasolla tuntui, että aloin jo etäisesti muistamaan, mistä tässä hommassa oikein olikaan kysymys. Jo parin minuutin pelin jälkeen kilautin pallon paraatipaikalta ylärimaan ja lopulta taisin summata tehot 2+2, joten omaankin esitykseen olin varsin tyytyväinen!

Jälleen tuosta hommasta jäi vähän sellainen kutina, että jätän mieluusti sellaisen option elämään, että vielä joku päivä saattaisin pelata muutaman ottelun enemmänkin kauden aikana. Mutta juuri tällä hetkellä pyöräileminen on vielä niin siistiä, että en malta irroittaa ajamiselta niin suurta aikaa, että ehtisin hiomaan pelitaitoja kuntoon.