tiistai 29. huhtikuuta 2014

Mäkiviikko 1/4 - Saksa

Vettä sataa, sataa, sataa... Saksan kielinen selostus reitistä, vartti aikaa starttiin, sen verran ymmärrän. Jukka Vastarantakin on kuulemma viivalla, tosin minua noin 400 henkeä ylempänä. Jumankauta tuota vesisadetta, tekee pahaa jo katsoakin, kun Kimmo palelee ennen starttia. +5 astetta, vesisade ja tyrnäväläistyylinen tuuli ei ole ihan se paras keli kuivan kesän oravalle. Eihän se lomakelinäkään ole mikään luksus, mutta onhan niitä pakettimatkoja Mallorcallekin, jos tykkää. Se vaan ei taida olla meidän tapa tehdä näitä juttuja.
Lähtöviivalta

Kuten Kimmo jo edellisessä kertomuksensa kommenteissa vihjaili, alkoi meillä kisakausi normaalia pohjois-suomalaista kesää aikaisemmin. Olimme säästäneet talvilomat tähän kuun vaihteeseen ja tutkineet saksalaisia kisakalentereita, missä olisi jotain kivaa ajettavaa viikon sisään. Tänä vuonna kovimmin hipittivät 3. Kemptener Auto Brosch MTB Marathon Saksassa ja Ötztaler MTB Festival Itävallassa, ensimmäisessä mahdollisuus ajaa 700 nousumetriä 35 kilometrissä (tai tuplat!) ja jälkimmäisessä kaksi eri starttia - ensin eliminaattori ja sen jälkeen XC-skapa, likimain samalla reitillä, kuin UCI-succikset seuraavana päivänä. Eli kolme kisastarttia viikkoon, ei paha!

Perjantaiaamusta heitimme romut autoon ja suunnistimme kohti etelää. Air Berlin tarjoaa varsin kohtuuhintaisia lentoja Helsingistä Müncheniin, mutta Oulusta pitää ensin ajaa se yksi työpäivä, että pääsee kyseisille lennoille. Eipä siinä, hyvällä autolla matka taittuu aina mukavasti, nyt tuntuu siltä, että viime syksyn hankinta oli todella hintansa väärti. Taisi siinä joku minuutti matka-ajastakin tippua pois, mutta silti aina on ajettu nopeusrajoitusten mukaan, eiköstä niin?

Vantaalla pidimme lyhyen yöpymisen Bonus Innissä ja jos joku nälkäinen eksyy tuohon paikkaan, niin varauksetta voi kuulemma suositella "Mäk Äijä" -nimistä hampurilaisannosta. Se oli aivan jäätävän kokoinen läjä perunaa ja hampurilaista, harvoin näkee, että Kimmo jättää annoksen kesken, kun ei vaan taivu. Aika nopeasti tuon jälkeen uni hakikin omansa, mutta perinteisesti kiersi minut kaukaa. Lauantaiaamuna kello herätti aikaisin ja olimme jo puoli kuudelta kentällä. Air Berlinin check-in oli hyvinkin positiivinen kokemus, etukäteen Service Cardilla varatut pyörät ja istumapaikat olivat aivan itsestään selvyyksiä ja palvelu ensiluokkaista. Pisteenä iin päälle vanhan liiton lentomatkustajaa lämmitti perinteinen pahvinen matkalippu näiden nykyisten kuittipaperille printattujen sijaan. Päivä alkoi siis varsin mukavasti.

Meillä oli Tegelin kentällä lyhyt välilasku, joten jännittävää oli, ehtivätkö pyörät samaan koneeseen samalla kun me juoksimme terminaalista C terminaaliin A. Eihän meille tuollainen reippailu tehnyt tiukkaa, mutta kun istuin jo koneessa ja katsoin ikkunasta, että tutun näköinen laukkuu seisoo kärryssä ja kaveri raapii päätään lappu kourassa samalla, kun lentohenkilökunta valmistautuu liikkeelle lähtöön, niin oli Kimmolla pitelemistä etten lähtenyt pihalle neuvomaan miten niitä lentokoneita pakataan.

Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että Münchenin kentälle pyörät saapuivat, mutta laukut olivat jääneet Tegeliin. Ensimmäinen kerta näinkin päin ja onneksi laukutkin tulivat kolmen tunnin päästä perästä seuraavalla koneella. Meille jäi siis sopivasti aikaa hakea vuokra-auto ja etsiä lounasta. Hertzin tiskillä Kimmo hetken aikaa jutteli mukavia minun vahtiessa pyörälaatikoita ja tuli pois pykälää varattua isomman auton avainten kanssa. Avaimet kuulemma sopivat 2,2 litraisella dieselillä varustettuun Mitsubishi Outlanderiin. Mikäpäs se siinä, taittuuhan se matka vuorille sellaisellakin.

Lounastauon jälkeen palasimme takaisin kentälle, haimme laukut ja lähdimme kohti Kempteniä. Kemptenissä keskustassa sijaitseva Cityhotel oli varsin pyöräilijäystävällinen, saimme pyörille oman autotallin ja hotellin isäntä olisi tarjonnut työkalujakin, ellei meillä olisi ollut sellaisia omasta takaa. Ja kun alakerrasta löytyi vielä perinteiset kisapitsat, niin minäkin nukuin pitkästä aikaa makeasti koko yön normaalin kisajännityksen sijaan. Kun vielä isäntäpariskunta suostui siirtämään aamupalaakin meidän ja muutaman muun osallistujan takia tuntia aikaisemmaksi, niin elämä oli varsin mallillaan. Paitsi se sade...

Ensimmäiset 200 henkeä ryhmittäytyvät viivalle ja paukku kajahtaa. Minuutti siitä olen minäkin jo ylittänyt lähtöviivan. Kimmolla meni ilmeisesti vähän pidempään, koska ensimmäisen nousun puolessa välissä tuttu ääni toivottaa "hyvää rallia" ja katoaa ylämäkeen. Todennäköisesti jo ensimmäisissä mäissä tuli se ensimmäiset 100 ohitusta, sen verran näytti olevan vauhtieroa muihin verrattuna.

Reitin ensimmäisiä kilometrejä lauantaina, soratietä

Kisan 38 kilometrin kierros oli varsin yksioikoinen - puoliväliin kierrosta noustiin ja sen jälkeen tykitettiin alamäkeen parilla lyhyellä nousulla varustettuna. Reitti oli teknisesti erittäin helppo, luokkaa Tähtisadeajot, mutta fyysisesti nousumetrit jakoivat porukkaa kovalla kädellä. Ensimmäisen mutaisen laskun jälkeen sain heittää ajolasit niskaan turhina ja puolivälissä kierrosta aloin jo miettimään kuinka paljon mutaa pitää niellä ennen kuin saa vatsataudin. Toisaalta samaan aikaan sääriin oli jo kertynyt sellainen mutakuorrutus, että se alkoi tuntumaan jopa lämpimältä. Vastatuuleen alamäkeen ajaessa kaikki lisälämpö oli kyllä tarpeen. Mutta kun on kisahiitti päällä, niin mikäs se on ajaessa, alamäkiin vaan lisää vauhtia, niin pysyy syke riittävän ylhäällä. Viimeisillä kilometreillä alkoi jo kylmä keli kramppaamaan lihaksia ja maalissa olinkin melko paketissa.

Jaa, miten se kisa sitten meni? Melko hyvinhän se, vaikka startti oli suoraan mäkeen ja nousua oli melkein 20km suoraa soittoa. Talven treenipohjilta 700 nousumetrin kisat ovat aika nihkeitä oli maa mikä tahansa, joten aloitin maltilla ja odotin lopun laskuosuutta. Ja olihan se hauskaa pitkän talven jälkeen ajaa Anthemilla kisaa! Mutaisemmat polkuosuudet olivat herkullisia, kun pyörä vain etenee ilman mitään vikurointeja. Maalissa olinkin tyytyväinen ajoon, ylämäet ajoin melko rauhassa ja alamäet tykitin niin kovaa kuin pääsin, tavalliseen tapaani. Kimmolla ajo ei mennyt aivan samalla tavalla, kylmä oli liikaa käsille ja kisa jäi kesken ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Kisan jälkeen katselimme hetken paikallisia kisatouhuja, herkuttelimme kuumalla lasten punssilla ja makkarasämpylöillä ja pesimme pyörät. Pian alkoi kuitenkin kylmä vaivaamaan sen verran, että suunnistimme takaisin hotellille mutakuorrutusta purkamaan ja lämmittelemään. Siivoojatäti ei todennäköisesti haluaisi tietää, miltä kylppäri näytti pahimmillaan. Iltapäivä menikin helposti kisasotkuja siivotessa, lounastaessa ja päikkäreillä, ilta tuli todella nopeasti vastaan ja iltapala-hamppareiden jälkeen kömmimme nukkumaan.

Kengät pestynä ja kuivamassa

Maanantaiaamuna pakkasimme sitten kamat takaisin autoon ja pyyhkäisimme Itävallan puolelle vuorien keskelle viettämään maastopyörälomaa Öztalin MTB-reiteille. Mutta se onkin sitten aivan eri tarina...

torstai 17. huhtikuuta 2014

Back in Black!

"I’m back on the track and I’m beatin' the flack
nobody's gonna get me on another rap
so look at me now I’m just makin' my play
don't try to push your luck just get out of my way"

Jos Santa Cruz kasattiin viime keväänä kasarimeiningeissä, niin väistämättä australialainen klassikko jostain syntymähetkeni ajoilta alkoi soimaan väkisinkin päässä, kun kaivoin Highballin kevään kunniaksi varaston seinältä ja aloin taas rakentamaan sitä takaisin kisavireeseen. Vielä vähän mustemmaksi, kuin aiemmin.

Merlincycles on jo jonkin aikaa tyrkyttänyt Foxin keuloja alennusmyynnillä, niin lopulta ranka katkesi ja sellainen oli pakko laittaa tulemaan. Se on sitten minun historian ensimmäinen keula, missä on tapered-mallinen kaulaputki, sekä samalla myös ensimmäinen läpiakselia syövä keula. Koska en ollut aikanaan ensimmäisiä DT-napaisia 29-kiekkoja hankkiessa älynnyt pohtia asiaa, vaan tilasin kisakiekot DT:n ohuemmalla 240S -etunavalla, niin siihen ei ollut saatavilla konversiosarjaa 15mm akselia varten. Sehän johti samalla uusien kiekkojen tilaamiseen, jotka ovat jokseenkin samanlaiset, kuin aiemmatkin, mutta tällä kertaa paksummalla etunavalla ja alumiininippeleillä.


Keula on akseleineen jokseenkin saman painoinen, kuin aiempikin 100-millinen RLC, mutta etunavan kieppeiltä säästyy sekä pikalinkku, että pikalinkkuakselin adapterit. Kun tämä yhdistetään alumiininippeleiden tuomaan säästöön, lähti kiekoista jo yksinään 173 grammaa kulkemaan. Samalla heitin vielä taakse entistä Rocket Ronia 69 grammaa kepoisemman 2.1 -tuumaisen Thunder Burtin, niin tilanne sen kuin vain parani.

Positiivinen yllätys tuli siitä, että Actionsports on aivan selkeästi parantanut kiekkojen laatua. Etukiekko oli melko hyvä jo heti laatikosta, eikä takakiekossakaan ollut, kuin muutamia pikku säätöjä kireyksissä ennen alle laittoa. Olisin oikeastaan voinut aivan hyvin tehdä, kuten Kaakisen Taneli omassa Highballissaan - heittää kiekot ajoon ja kiristellä muutaman ensimmäisen satasen jälkeen. Mutta enhän minä sellaista pysty tekemään, kaikki pitää olla hiplattu kohdilleen ennen asentamista, siitä ei tingitä.

Toki painon kanssa tuli kompensaatiota toiseenkin suuntaan. Santa Cruzin oma satulatolpan klamppi petti viime syksynä kriittisellä hetkellä ennen Tähtisadeajojen starttia ja vaikka se tulikin ennen lähtöä kuntoon Tanelin ystävällisellä avustuksella, niin se oli jo allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa siinä vaiheessa. Tilalle tuli Thomsonin melko jykevä klamppi, joka ainakin asennusvaiheessa oli varsin uskottavan tuntuinen, kuten tuon pajan muillakin tuotteilla on ollut tapana olla.

Toinen massaa reilusti kasvattanut tekijä oli ohjaustangon vaihtuminen Easton EC90:stä EC70:ksi. Tämä vain sen takia, että nyt pääsee kokeilemaan, miltä tuntuu ohjastaa oikeasti leveällä tangolla tuollaista pyörää maastossa. Ensi maistiaisina tuo on kyllä järjettömän leveä, siitä ei pääse mihinkään. Paljon pitää vielä tapahtua korvien välissä, jos meinaan tuohon ulkoasuun tottua. Mutta, jos Tikkalan Artoa on vähääkään uskominen, niin tuo on likimain parasta, mitä mies voi kokea metsässä.


Nyt voisi luulla, että tuo on taas hetkeksi valmis. Ainakin se miellyttää omaa silmää ja etupää tuntuu säätämössä väännellessä huomattavasti aiempaa jäykemmältä. Kunhan pääsisi vielä poluille testailemaan, niin sittenhän tuon toimivuudenkin tietäisi. Siihen asti jatkamme säätämistä, seuraavaksi jonossa taitaa olla vihdoin pienempiäkin pyöriä...

Runko Santa Cruz Highball XXL 1224
Keula Fox Float 29 FIT 15mm 1775
Ohjainlaakeri Cane Creek 40 series 88
Ohjainlaakerin hattu + pultti Cane Creek alu cap + teräspultti 16
Spacerit Pro carbon spacers 5
Kiekko, etu - ZTR Crest 29" 707
- Sapim CX-Ray
- Aluminium Nipples
- DT 240S 6 bolt, 15mm
Kiekko, taka - ZTR Crest 29" 796
- Sapim CX-Ray
- Aluminium Nipples
- DT 240S 6 bolt
Pikalinkku, etu Fox 15mm, sisältyy keulan painoon 0
Pikalinkku, taka DT RWS Through bolt 10x142mm 62
Rengas, etu Schwalbe Rocket Ron 29"x2,25" 519
Rengas, taka Schwalbe Thunder Burt 29"x2.1" 416
Sisuskumit 2x Michelin C4 AirComp Latex 284
Keskiö Truvativ Team GXP 100
Kammet + ratas Sram XX1 175mm + 34 Chainring 568
Polkimet Time ATAC XC8 Carbon 288
Vaihdevipu Sram X.0 (vain oikea, sis. vaijerin) 105
Vaijerinkuori Shimano SIS SP41 35
Takavaihtaja Sram X.O. Type 2 medium häkki 228
Takapakka Sram XG-1080 11-36 242
Ketju Shimano Dura Ace ketju CN-7801 263
Takajarru Hope Race X2 Evo Stealth + adapteri + pultit 245
Takajarrulevy Hope Mono Mini + 6x titaanipultit 85
Etujarru Hope Race X2 Evo Stealth + pultit 208
Etujarrulevy Hope Mono Mini + 6x titaanipultit 85
Ohjaustanko Easton EC70 Riser 720mm 185
Stemmi Easton EA90, 90mm 0 astetta 133
Satulatolppa Easton EC90 Zero 229
Satula Specialized Romin Pro 143mm (29.8.2013) 161
Satulatolpan klamppi Thomson 29
Gripit ESI Silicon Grips 42
Mittari Polar CS600X, sis. kiinnikkeet ja nopeusanturin 61
Pulloteline + pultit Specialized 35
YHTEENSÄ (punnittu) 9300

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Maantiekausi

Se on taas se nopea jakso ihmisen elämässä, kun tekee ihan oikeasti mieli ajaa maantiepyörää. Lyhyen siitä tekee se, että kunhan polut taas kuivuvat, niin tuo höpötys unohtuu aivan yhtä nopeasti, kuin se alkoikin. Mutta kevät on ehdottomasti maantieajamisen aikaa, maailmalla ajetaan klassikoita ja Suomessakin luonto herää kevääseen ja asvaltit kuivuvat.

Kevätklassikot, etenkin Ronde Van Vlaanderen ja Paris-Roubaix, ovat aina olleet minulle erittäin tärkeitä kilpailuja. Niissä jokainen kilometri on tärkeä ja kilpailut ratkaistaan loppujen lopuksi vain mies miestä vastaan. Niistä syntyy myös sellainen sankarillinen ilmapiiri, mikä on omiaan ruokkimaan omaakin innostusta maantiepyörän päälle.

Viime syksyn ja talven aikana teki mieli itselläkin vähän parannella maantiepyörää. Vaikka en ole elämäni aikana kovinkaan montaa maantiekisaa ajanut, niin silti hyvillä leluilla on vaan hauskempaa leikkiä. Ja vieläpä kun Heli "lainasi" itselleen viime syksynä minun FFWD F4R:t krossikäyttöön ja alkoi lujasti vaikuttamaan siltä, että ne eivät aivan heti ole tulossa takaisin, laitoin sitten F5R:t Storckiin, kun sellaiset sattuivat sopivasti kävelemään vastaan. Ehkä korkeammat laipat jopa näyttävät noin isossa raamissa paremmalta, joten en valita.

Toinen merkittävä muutos tuli istuinpuolelle, kun vanha maantietolppani lähti krossarin kanssa seuraavaan kotiin, niin piti hankkia jotain tilalle. Aikalailla ulkonäkösyistä päädyin lopulta ohjaustangon kanssa yhteensopivaan 3T:n tolppaan. Samalla satulakin vaihtui Toupesta Rominiksi, kun se tuntuu jotenkin sopivan takapuolelleni paremmin. Tuota kaarevaa nokkaakin saattaa vielä ensi kesän aikaan tarvita, mikäli taas iskee vimma laittaa lisätankoja paikalleen ja käydä siirtämässä Sangin kympin aikaa pienempiin lukemiin.

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä hiposteluna ruuvasin Ciamillon Zero Gravity -jarrut paikalleen. Aivan jäätävän kaunista työn jälkeä ja kun ne vielä painavat paloineen naurettavat 184 grammaa, niin onhan siinä jotain sellaista mekaniikkapornoa, että ei voi olla ihailematta. Täytyy nyt ajaa ja kokeilla niitä muutaman lenkin ajan ja jos ne hoitavat myös sen jarrujen tärkeimmän tehtävän, eli pyörän pysäyttämisen moitteettomasti, niin erittäin mieluusti jätän ne noille sijoilleen.

Nyt vaan, kun saisi tämän pienen orastavan kevätflunssan taltutettua, niin mieli tekisi lujasti maantielle ja uskonpa, että pääsiäisen pyhinä sitä vietetään muutamakin tunti tien päällä!


Runko Storck Scenario C1.1 (62cm, v. 2009)
Keula Storck Stiletto Aero
Ohjainlaakeri Acros integrated
Stemmi Ritchey WCS 4 Axis 120mm
Ohjaustanko 3T Ergonova Team
Satulatolppa 3T Doric Team
Satula Specialized Romin Evo Expert 143mm
Vaihdevivut Sram Red
Etuvaihtaja Sram Red
Takavaihtaja Sram Red
Kammet Sram Red 175mm (50/38 rattailla)
Keskiö Sram Red GXP
Takapakka Sram Red 11-23
Jarrut Ciamillo Zero Gravity
Kiekot FFWD F5R DT 240S -navoilla
Renkaat Continental GP4000, 22mm
Polkimet Look Keo Power
Mittari Polar CS600X, sis. kiinnikkeet ja nopeusanturin



torstai 10. huhtikuuta 2014

Kiitti jätkät!

Kuten varmaan blogitekstienkin määrästä pystyy päättelemään, niin melko rauhallista, ellei jopa laiskaa on ollut Hikisten Siivujen päämajassa. Toisaalta, vaikka olisi kirjoittanut kaikesta uudesta ja hienosta pyöräilyyn liittyvästä, niin juurikaan enempää rivejä ei olisi kertynyt. Viime kuun alussa vedettiin vähän ahkerammin hiihtohommia ja Ounasvaaran jälkeen pikkuisen lepoa, jotta kroppa toipuisi noin kovasta rypistyksestä.

Lepo olikin tarpeen, sillä maaliskuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa ehkä yksi talven kovimmista koitoksista - perinteiset Riihimäen Entisten Junioriurheilijoiden Talvikisat. Jo muutaman vuoden meillä on ollut tapana kokoontua entisille kotikulmille kisailemaan enemmän tai vähemmän talviurheiluhenkisissä lajeissa samalla porukalla, millä harrastettiin niin liikuntaa, kuin muitakin pahuuksia muinoin Riihimäen ympäristössä.

Vaikka lunta ei juurikaan ollut maassa ja muutenkin kisat vedettiin melkoisen kesäisissä olosuhteissa läpi, oli Suonummen latupohjilla vielä tallessa sen verran jäätä, että perinteinen avauslaji - ampumahiihto minisuksilla - saatiin vedettyä läpi. Luiston ja kontrollin suhde tosin oli sitä luokkaa, että itsellänikin näkyy vielä harrastamisen jäljet kyynärvarressa, mutta urheiluhan ei ole mitään ilman pieniä vammoja!

Olihan se jälleen aivan loistopäivä tuttujen jätkien kanssa. Paljon on vuosien varrella tapahtunut, porukka on levinnyt pitkin Suomea, mutta jutut ovat yhä yhtä levottomia. Toinen, mikä ei ole muuttunut pätkääkään, on se tietty kilpailuhenki. Vaikka mukana olisi hieman yhden tähden virvoketta ja keskioluttakin, niin silti niitä kokonaispisteitä lasketaan melko tarkkaan päivän mittaan. Hyvä niin - pojat pysyvät poikina!

Kunhan lentokone jälleen toi kotiin etelästä ja parin päivän toipumisen jälkeen pääsi taas harjoittelun makuun, niin hyvinhän se kulkee. Lämsän Jarin opetettua muutamia asioita tekemisen meiningistä, ovat ne loputkin kestävyysurheilijan kuntopiirihöpötykset jääneet historiaan ja voimaa on alettu tekemään niin kuin voimaa tehdään. Saahan sitä selitellä, että tähän kroppaan ei lihas tartu millään, jos ei ikinä kokeile loppuun asti.

Rautaa on nyt rankaistu puoli vuotta pikkuisen erilaisella asenteella, kuin aiempina vuosina ja vaikka ihan Wattimateron kyykkyihin ei olekaan päästy, niin häkissä tapahtuu kuitenkin aivan jotain erilaista, mitä aiempina kausina. Kesähän näyttää, onko sillä sitten mitään korrelaatiota kulkunopeuteen. Mutta oli tai ei, niin ainakin tällä hetkellä nautin aivan erilaisesta voiman tunteesta, kuin kertaakaan aiemmin ja siitäkin syntyvä fiilis on jo riittävän hyvä palkinto talven työstä.

Ja, kun viikolla vetää kovaa, niin viikonloppuna voi ottaa vähän rauhemmassa. Kaakisen Taneli tuli käymään Kuusamosta ajoreissulle, niin eihän silloin voi turistia pettää. Kun Oulussa oli taas mitä loistavimmat polkukelit, niin pitihän se liki satanen ajella Kempeleen, Oulun ja Haukiputaan poluilla, mahtisettiä. Lisää fiiliksiä ja hyviä kuvia Tanelin blogilla. Kyllähän tässäkin hommassa vaan hyvällä ryhmällä vetäminen on vaan parasta! Vaikka olenkin ollut yksilöurheilija jokusiakin vuosia, niin sen verta sosiaalinen persoona lienen hämäläisyydestäni huolimatta, että kyllähän tuolla puistossakin hyvä seura on aina yhtä juhlaa.

Kunhan saisi tuon vaihdemaasturin vielä kasaan, niin sittenhän sitä oltaisiinkin jo menossa kohti kesää ja kisakautta sellaisella sykkeellä, että harvoin aiemmin! Ja siitä iso kiitos kuuluu kaikille hyville tyypeille, ketkä ovat olleet matkassa milloin missäkin. Kiitti jätkät, tätä mä kaipasin!