torstai 18. huhtikuuta 2013

Fuengirola!

Tänä keväänä lähti Hikisiltä Siivuiltakin etelänleirineitsyys, pitihän sekin käydä kokeilemassa. Vietimme viikon lämpimällä Espanjan rannikolla Los Bolichesissa, mikä on käytännössä Fuengirolan itäpuolella oleva taajama. Meillä oli käytössä melko hulppea kerrostaloasunto, mikä passasi aika mainiosti tukikohdaksi tällaiseen toimintaan, harvemminhan sitä muuten pääseekään marmorilattialla kasaamaan fillareita.

Näkymä majoituksen pihalle

Paikallinen säätämö

Fuengirola itsessään on vähän niinkuin ylisuuri SF Caravan -alue ja meno sen mukaista. Punakkaa ja pönäkkää suomalaista tulee joka nurkalla vastaan, opastekyltitkin ovat jo suomeksi ja kotimainen kieli kuuluu niin hyvässä, kuin pahassakin hämärtyvässä Välimeren illassa. Siinä vaiheessa, kun tarjoilijatkin yrittävät "mitä kuuluu" -vitsejä, niin tällaiselle vähän vähemmän turistirysissä reissanneelle pieni määrä oksennusta yrittää jo nousta suuhun.

Urheilutouhuihin alue on taas mitä mainioin. Meren rannassa kulkee tasainen seitsemän kilometriä pitkä bulevardi, mikä on kuin tehty juoksemiseen ja sisämaahan päin aukeaa vastaavasti maantiepyöräilyn ihmemaa. Tosin sisämaahan päin lähtiessä pitää yleensä kiivetä noin 500 metrin korkeuteen kymmenen kilometrin matkalla, millä saa ainakin alkulämmöt mukavasti päälle. Toisaalta kyseinen fyysinen ponnistus myös vaimentaa suomen kielen kuulumisen jostain syystä, joten ylängöllä tuntee jo olevansa ihan ulkomailla.

Heli kiipeää Mijakseen

Mijaksen kujilla

Ensimmäisen päivän lenkillä kiipesimme "vain" seuraavaan lähimpään kylään, eli Mijakseen. Ajoimme rantatietä pitkin Benalmadenaan ja sieltä ylös Mijakseen. Rantatie on melko vilkkaasti liikennöity nelikaistainen väylä, mutta pyöräilijän on helppo liikkua, kunhan vain pysyy liikenteen rytmin mukana, eikä tuki liikennettä. Autoilijat väistävät todella kohteliaasti, ohittaessakin paikalliset jättävät kaistan kokonaan vapaaksi ja ohittavat viereisen kaistan kautta.

Karttana meillä oli Michelinin maantiekartasta (no 124, Costa Del Sol) kopioitu A4 ja sillä, sekä paikallisia opasteita seuraamalla pärjäsi vallan mainiosti. Ainoastaan reitinvalinta todella pientä ja mutkaista kujaa pitkin Mijaksesta alas aiheutti pikkuisen pikaliikkeitä, varsinkin kun jyrkimmät kohdat alas veivät liki 20% jyrkkyydellä ja siinä olisi vielä pitänyt lukea liikennemerkkejä. Yhdestä "tie päättyy" -merkistä vedin ohi ja Heli tietysti perässä. Tottahan kuja vei aivan holtittoman jyrkän montun pohjalle talon pihaan ja sieltä piti kiivetä takaisin. No, kuntoilemaan sitä olimme lähteneetkin.

Pisin lenkki oli vähän yli satasen taival ylängöllä. Kiipesimme ylös suorinta reittiä ja sitten nautimme ylänköalueen maisemista. Kiivettyämme Mijakseen suuntasimme Coinin kautta Alozainaan, missä pidimme ruokatauon. Paikalliset eivät juuri englantia osanneet, mutta "Menu del dia", eli päivän menu oli oikein hyvä salaattiannos, kananfilettä ranskalaisilla perunoilla ja jälkiruoaksi hedelmiä ja kahvia. Oikein maittava setti lenkin keskellä, jonka jälkeen oli hyvä täyttää vesipullot ja jatkaa matkaa.

Alozaina

Sikäläisiä lenkkimaastoja

Alozainasta tulimme Pizarran, Cartaman ja Alhaurinin kautta takaisin. Viimeinen viisitoista kilometriä tuli melko railakasta tahtia, kun parhaimmillaan mäet toivat yli 70 km/h vauhtia alas merenrantaa kohti. Kyllähän noissa maastoissa muutenkin mäkeä riittää, kun tuollakin lenkillä tuli nousumetrejä vähän reilu 1600.

No, mitenkäs ne juoksuhommat sitten? Aivan kohtuullisesti, kahta lepopäivää lukuunottamatta kävin juoksemassa päivittäin noin kymmenen kilometrin aamulenkin ja siihen päälle vielä kaksi vähän pidempääkin lenkkiä, tiistaina 15 km ja viimeisenä päivänä ennen kotiinlähtöä 20 kilometrin siivun.

Aamulenkille lähdin yleensä lasillisella tuoremehua ja yhdellä jugurtilla. Sitten paluumatkalla kävin hakemassa lähileipomosta tuoreet sämpylät ja patongit, joista oli hyvä tehdä tukevampi kakkosaamupala parvekkeelle. Tuollaiseen aamurytmiin voisi vaikka tottua, jos aurinko paistaisi joka aamu, eikä olisi kiirettä työn ääreen.

Aamupala auringossa

Ensimmäinen viidentoista kilometrin lenkki tuntui hieman nihkeältä, mutta loppuviikosta juostu parikymppinen antoi jo kovasti uskoa omaan askeleeseen. Muutenkin keveissä kamppeissa ja kesäkengillä juokseminen oli melkolailla hienompaa hommaa, kuin kotimaan jäätiköllä nastatossuilla kömpiminen. Kesäkuun maratontavoitetta varten reissu tuli juurikin oikeaan vaiheeseen, nyt alkaa jo pääsemään kesätossuilla täälläkin pihalle ja auringosta sai kovasti motivaatiota harjoitteluun!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Täydellisen geometrian metsästys

Toissa viikonloppuna meillä oli ajossa yhtaikaa kaksi hyvin pienillä eroilla olevaa huippukrossaria, jotka olivat molemmat erittäin sopivia Helille, mutta silti aivan erilaisia ajaa. Toisaalta minä olen nyt talven aikana ajanut vähän reilut 1200 kilometriä viime joulukuussa ostamallani Rigillä ja sen pitäisi olla melko pitkälti samankokoinen, kuin vanha Salsani, mutta silti se on aivan erilainen poluilla. Jotenkin paljon varmemman ja vakaamman tuntuinen.

Mutta mikä tekee toisesta fillarista niin omaan käteen sopivan ja toinen liki samankokoinen ei olekaan aivan niin hyvä? Milleistä se on kiinni, mutta minne laitetaan ja minkä verran? Tätähän piti alkaa mittailemaan ja vertailemaan ihan tosissaan, joten  tekaisinpa näiden pyörien valmistajien ilmoittamista geometriatiedoista taulukon.

Rig Salsa  Ero
Satulatolppa (mm) 584,0 558,8 25,2
Satulatolpan kulma (ast) 72,0 73,0 -1,0
Emäputki (mm) 118,0 120,0 -2,0
Ohjauskulma (ast) 69,6 72,0 -2,4
Efektiivinen vaakaputki (mm) 663,0 635,0 28,0
Keskiön korkeus (mm) 312,0 322,0 -10,0
Takahaarukan pituus (mm) 445,0 454,7 -9,7
Akseliväli (mm) 1169,0 1125,8 43,2


Siispä suurimmat erot ovat Rigin huomattavasti loivemmassa ohjauskulmassa, vaakaputken pituudessa ja keskiön korkeudessa. Myös takahaarukan pituudessa on liki sentin ero.

Pidempi vaakaputki ja loivempi ohjauskulma yhdessä johtavat varmaankin Rigille ominaiseen erittäin vakaaseen etenemiseen. Kuitenkin lyhyt takahaarukka parantaa sitten ketteryyttä vastaavasti, jolloin Rig ei tunnu lainkaan junamaiselta ajettavalta tiukemmissakaan mutkissa. Tottakai, rajansa kaikella, poluilla on paikkoja, joista liki 1,2 metrin akselivälillä ei vaan mennä kovin ketterästi.

Osaako sitä sitten enää Salsalla ajaakaan kesän tultua, vai alkaako armoton uusien lelujen speksaaminen? Tosiasia on joka tapauksessa se, että harkitsin ottavani Salsan Tampereelle Talvi-TdT:hen, mutta kun kävin ajamassa sillä muutaman lenkin ja arvailin tamperelaisten polkujen hankaluutta, valitsin kuitenkin mieluummin Rigin matkaan mukaan. Enkä kyllä katunut hetkeäkään, polut olivat hauskoja ja Rig kulki juuri sinne, minne pitikin.

Mistä sitä sitten löytyäisi rungon, joka täyttäisi haaveet? Trek Superfly olisi tietysti samaa mallia, kuin Rigikin, mutta kun mieleisillä osilla oleva versio maksaa yli 7000 euroa, niin se rajoittaa haaveilemista melkolailla. Ja, vaikka tuota saisikin kohtuulliseen hintaan pelkkänä runkosettinä, mihin pultata nykyiset osat kiinni, niin nämä nykyiset keskiöstandardit ajavat nelikanttikeskiön ja siihen sopivien kampien omistajan repimään hiuksiaan. Erilaisia numeroita on BB-kirjainyhdistelmän perään tarjolla suunnilleen saman verran, kuin lottolapussa ja osumavarmuuskin melkolailla samaa luokkaa. Miksei vain voisi olla 68 tai 73-millistä BSA-kierteellä olevaa keskiömuhvia...?

On-One Scandal tarjoaisi taas perinteistä keskiötä mukavasti, mutta se on melkolailla samanlaisilla mitoilla, kuin Salsakin. Suurimmassakin raamissa on vain 640-millinen vaakaputki ja melko jyrkkä 72 asteen ohjauskulma. Toisaalta takahaarukan pituus ja keskiön korkeus ovat yhteneväiset Rigin kanssa, joten näiden lukujen perusteella tarjolla olisi todella ketterää menoa matalalla painopisteellä.

Tikkalan Arton Wilier on ihan ehtaa pyöräpornoa mitä suurimmissa määrin, mutta Wilierin nettisivujen tutkiskelu osoittaa tässäkin vaihtoehdossa geometriasuunnittelun olevan On-Onen kanssa aivan samoissa. Lyhyt takahaarukka, melko lyhyt vaakaputki ja jyrkkä ohjauskulma. Vielä, kun Cannondalekin lyö tiskiin samat strategiset 64cm / 71,5 astetta, niin edes lyhyt takahaarukka ja vielä Rigiäkin 7mm matalampi keskiö eivät sytytä.

Maailma on kyllä pyöriä täynnä, mutta kun äärellinen aika surffaamista ei vielä tuota tulosta, niin näinkö tässä päädytään lopulta kahteen vaihtoehtoon?

a) Hammaskeiju tuo minulle aamuksi kevyen rungon pitkällä vaakaputkella, lyhyellä takahaarukalla, matalalla keskiöllä ja suhteellisen loivalla ohjauskulmalla, sekä tietysti BSA-kierteisellä keskiömuhvilla.

b) Menen nukkumaan ja opettelen aamulla ajamaan niillä, mitä varastosta löytyy.