torstai 18. huhtikuuta 2013

Fuengirola!

Tänä keväänä lähti Hikisiltä Siivuiltakin etelänleirineitsyys, pitihän sekin käydä kokeilemassa. Vietimme viikon lämpimällä Espanjan rannikolla Los Bolichesissa, mikä on käytännössä Fuengirolan itäpuolella oleva taajama. Meillä oli käytössä melko hulppea kerrostaloasunto, mikä passasi aika mainiosti tukikohdaksi tällaiseen toimintaan, harvemminhan sitä muuten pääseekään marmorilattialla kasaamaan fillareita.

Näkymä majoituksen pihalle

Paikallinen säätämö

Fuengirola itsessään on vähän niinkuin ylisuuri SF Caravan -alue ja meno sen mukaista. Punakkaa ja pönäkkää suomalaista tulee joka nurkalla vastaan, opastekyltitkin ovat jo suomeksi ja kotimainen kieli kuuluu niin hyvässä, kuin pahassakin hämärtyvässä Välimeren illassa. Siinä vaiheessa, kun tarjoilijatkin yrittävät "mitä kuuluu" -vitsejä, niin tällaiselle vähän vähemmän turistirysissä reissanneelle pieni määrä oksennusta yrittää jo nousta suuhun.

Urheilutouhuihin alue on taas mitä mainioin. Meren rannassa kulkee tasainen seitsemän kilometriä pitkä bulevardi, mikä on kuin tehty juoksemiseen ja sisämaahan päin aukeaa vastaavasti maantiepyöräilyn ihmemaa. Tosin sisämaahan päin lähtiessä pitää yleensä kiivetä noin 500 metrin korkeuteen kymmenen kilometrin matkalla, millä saa ainakin alkulämmöt mukavasti päälle. Toisaalta kyseinen fyysinen ponnistus myös vaimentaa suomen kielen kuulumisen jostain syystä, joten ylängöllä tuntee jo olevansa ihan ulkomailla.

Heli kiipeää Mijakseen

Mijaksen kujilla

Ensimmäisen päivän lenkillä kiipesimme "vain" seuraavaan lähimpään kylään, eli Mijakseen. Ajoimme rantatietä pitkin Benalmadenaan ja sieltä ylös Mijakseen. Rantatie on melko vilkkaasti liikennöity nelikaistainen väylä, mutta pyöräilijän on helppo liikkua, kunhan vain pysyy liikenteen rytmin mukana, eikä tuki liikennettä. Autoilijat väistävät todella kohteliaasti, ohittaessakin paikalliset jättävät kaistan kokonaan vapaaksi ja ohittavat viereisen kaistan kautta.

Karttana meillä oli Michelinin maantiekartasta (no 124, Costa Del Sol) kopioitu A4 ja sillä, sekä paikallisia opasteita seuraamalla pärjäsi vallan mainiosti. Ainoastaan reitinvalinta todella pientä ja mutkaista kujaa pitkin Mijaksesta alas aiheutti pikkuisen pikaliikkeitä, varsinkin kun jyrkimmät kohdat alas veivät liki 20% jyrkkyydellä ja siinä olisi vielä pitänyt lukea liikennemerkkejä. Yhdestä "tie päättyy" -merkistä vedin ohi ja Heli tietysti perässä. Tottahan kuja vei aivan holtittoman jyrkän montun pohjalle talon pihaan ja sieltä piti kiivetä takaisin. No, kuntoilemaan sitä olimme lähteneetkin.

Pisin lenkki oli vähän yli satasen taival ylängöllä. Kiipesimme ylös suorinta reittiä ja sitten nautimme ylänköalueen maisemista. Kiivettyämme Mijakseen suuntasimme Coinin kautta Alozainaan, missä pidimme ruokatauon. Paikalliset eivät juuri englantia osanneet, mutta "Menu del dia", eli päivän menu oli oikein hyvä salaattiannos, kananfilettä ranskalaisilla perunoilla ja jälkiruoaksi hedelmiä ja kahvia. Oikein maittava setti lenkin keskellä, jonka jälkeen oli hyvä täyttää vesipullot ja jatkaa matkaa.

Alozaina

Sikäläisiä lenkkimaastoja

Alozainasta tulimme Pizarran, Cartaman ja Alhaurinin kautta takaisin. Viimeinen viisitoista kilometriä tuli melko railakasta tahtia, kun parhaimmillaan mäet toivat yli 70 km/h vauhtia alas merenrantaa kohti. Kyllähän noissa maastoissa muutenkin mäkeä riittää, kun tuollakin lenkillä tuli nousumetrejä vähän reilu 1600.

No, mitenkäs ne juoksuhommat sitten? Aivan kohtuullisesti, kahta lepopäivää lukuunottamatta kävin juoksemassa päivittäin noin kymmenen kilometrin aamulenkin ja siihen päälle vielä kaksi vähän pidempääkin lenkkiä, tiistaina 15 km ja viimeisenä päivänä ennen kotiinlähtöä 20 kilometrin siivun.

Aamulenkille lähdin yleensä lasillisella tuoremehua ja yhdellä jugurtilla. Sitten paluumatkalla kävin hakemassa lähileipomosta tuoreet sämpylät ja patongit, joista oli hyvä tehdä tukevampi kakkosaamupala parvekkeelle. Tuollaiseen aamurytmiin voisi vaikka tottua, jos aurinko paistaisi joka aamu, eikä olisi kiirettä työn ääreen.

Aamupala auringossa

Ensimmäinen viidentoista kilometrin lenkki tuntui hieman nihkeältä, mutta loppuviikosta juostu parikymppinen antoi jo kovasti uskoa omaan askeleeseen. Muutenkin keveissä kamppeissa ja kesäkengillä juokseminen oli melkolailla hienompaa hommaa, kuin kotimaan jäätiköllä nastatossuilla kömpiminen. Kesäkuun maratontavoitetta varten reissu tuli juurikin oikeaan vaiheeseen, nyt alkaa jo pääsemään kesätossuilla täälläkin pihalle ja auringosta sai kovasti motivaatiota harjoitteluun!

1 kommentti:

  1. Hitsi tää kirjotus oli jäänyt hoksaamatta kokonaan! Hieno kuva teistä Mijaksen bulevardilla o/

    VastaaPoista