sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Pahoja tapoja ja hyvää käytöstä

Eilen esittelimme tämän viikonlopun testiprojektin - kaksi erilaista pyörää 27,5 tuuman kiekoilla. Pyörät ovat hyvin erilaiset jo lähtökohdiltaan ja tänään ajettu testilenkki vahvisti ajatusta näiden pyörien erilaisuudesta. Parin tunnin ralli pitkin Oulun eteläpuolen polkuja ja kelkkareittejä teki selväksi sen, miksi toisen pyörän nimi on "Bad Habit" ja toisen ei.

Trek on selkeästi tämän kaksikon hyvä tyyppi. Se kulkee mukisematta kaikilla alustoilla, kuin juna, polun kunnosta riippumatta. Vaikka polku oli kapea ja viikon lumisateiden tukkima, se ei juurikaan tahtia haitannut. Ja, jos OCLV-kuiturunko näkyi jo vaa'assa, niin kyllä se tuntuu ajaessakin. Raami on erittäin jäykkä ja sen puolesta pyörä tuntuu vastaavan kaasuun erittäin hienosti.

Vaikka Trek onkin läskiksi erittäin hätäisen tuntuinen liikkumaan, niin silti täytyy ymmärtää, että se on läski. Painavahkot kiekot syövät tunteen rivakasta ajamisesta, eikä parhaillakaan polkupätkillä tule normaalia kaahaamisen tunnetta. Ja, kun en jostain syystä saanut eturenkaan puskemista kaarteissa kuriin, ajaminen meni jotenkin tasapaksun tuntuiseksi kruisailuksi.

Mutta verrattuna aiempiin kokemuksiini läskipyöristä, hieman kapeampi rengas 27,5-tuumaisella kehällä oli erittäin positiivinen kokemus. Kun tämä yhdistetään aivan loistavaan kuiturunkoon, ollaan jo hyvin lähellä tilannetta, että läskipyörälläkin ajaminen alkaa kiinnostamaan oikeasti.


Jos Trek on pikkuisen rauhallisen oloinen laite, niin Cannondalesta ei voi sanoa vahingossakaan sitä samaa. Pyörän olemus poluilla lunastaa helposti ne sekit, mitä räyhäkäs ulkoasu kirjoittaa. Varsinkin alamäissä ja muilla nopeilla pätkillä ajaminen lipsahtaa erittäin helposti nautinnon puolelle. Kohdilleen säädettynä alusta hoitaa hommansa hienosti, Lefty tarjoaa erittäin tarkan ohjaustuntuman ja pyörän käsittely on uskomattoman helppoa ottaen huomioon pyörivien massojen määrän.

Jos Cannondale onkin nopea poluilla, niin pitää ymmärtää, että se ei ole läskipyörä. Kolmetuumainen rengas ei tarjoa samanlaista etenemiskykyä pehmeällä alustalla. Siinä suhteessa se on huomattavasti lähempänä 29-tuumaista täysjoustoa, kuin läskiä.


Mutta ellei ole välttämätöntä tarvetta tunkea kaikkein huonoimmille poluille, tai pehmeimmille kelkkaurille, Cannondale on todennäköisesti kaksikon monikäyttöisempi pyörä. On erittäin helppo kuvitella, kuinka hienosti se etenisi kesällä kivikossa, puhumattakaan siitä, että sillä pääsisi pommittamaan vähän pidempiä alamäkiä. Syötteellä Pitämävaara - Portinoja -pikataival saattaisi olla juurikin omiaan tällaiselle laitteelle - pikkuisen pehmeää alustaa, paljon kiveä ja pääosin alamäkeä.

Vaikka pyörissä onkin halkaisijaltaan samankokoiset kiekot, keskenään identtiset voimansiirron palikat, sekä keskivertoa leveämmät renkaat, on kyseessä kaksi aivan erilaista laitetta. Molemmat ovat omassa ympäristössään erittäin loistavia, on enää ajajan mieltymyksistä kiinni, kumman taluttaa mieluummin kaupasta ulos. Ja, vaikkei 27,5" ikinä ehkä lyökään itseään läpi aivan normilevyisenä rengaskokona, niin näitä hauskanpitoon tarkoitettuja erilaisia variaatioita siitä saataneen irti aivan erilailla, kuin vaikkapa 29-tuumaisista.


Kiitokset jälleen Pyörä-Suvalalle testikalustosta ja hauskasta iltapäivästä oululaisilla talvipoluilla!

 

lauantai 27. helmikuuta 2016

Vähän plussaa välikokoon

Kumpikaan meistä ei ole ikinä omistanut 27,5", tai toisin sanoen 650b -kokoista pyörää, mutta ehkä juuri siksi niiden markkinoille tulosta asti olemme olleet kiinnostuneet, onko tuo koko oikeasti tarpeen. Kolme vuotta sitten aloimme tutkimaan asiaa, kun nuo olivat uusinta uutta. Sitten kävimme kokeilemassa jopa noiden nopeuttakin aivan kellon kanssa, mutta mitään järjellistä selitystä rengaskoon puolesta emme keksineet.

Entäs sitten, jos tässä hommassa ei olekaan mitään järkeä? Jos tuo rengaskoko onkin tarkoitettu siihen, että on vaan hauskaa kaikissa olosuhteissa? Mikä sitten olisi hauskaa näin talvella?

Heli: Jos olisi smuuttia joustoa, vähän niinkuin Tallboyssa. Mutta jos rengas kuitenkin kantaisi vähän paremmin pehmeillä reiteillä. Hauskanpitoon saisi olla tietysti vähän loivempaa ohjauskulmaa ja enempi joustomatkaakin.

Kimmo: Talvella riittäisi täysjäykkä, millä pääsisi aivan täysiä talvipoluilla. Mieluusti kuitua ja optio, että sen saisi singlespeediksin tarvittaessa, jotta voisi taas lämmitellä vanhaa on/off-suhdetta.

Koska emme usko taikalamppuihin, jotka toteuttavat toiveita, marssimme paikallisen pyöräkauppiaan luo. Hetken päästä marssimme ulos mukanamme kaksi aikalailla erilaista pyörää, joiden ainoa yhteinen nimittäjä on 27,5" vannekoko. Mukaan tarttuivat Cannondale Bad Habit 1 M-kokoisena ja Trek Farley 9.6 21,5" koossa.

Cannondale Bad Habit 1


Cannondale Bad Habit on ensi vilkaisulla erittäin röyhkeän näköinen otus. Pitkät joustomatkat kummassakin päässä ja kolme tuumaa leveät renkaat yhdistettynä metallihohto-petroolinväriseen runkoon eivät näytä juurikaan pyytelevän anteeksi olemassaoloaan. Toisaalta, jos nuo spesiaaliominaisuudet sulkee ulos, niin kyseessä on aikalailla moderni yleishöylä maastoon: Loiva ohjauskulma, kohtuu jyrkkä satulatolpan kulma, Sramin 1x11 -voimansiirto, Shimano Deore -hydrauliset levyjarrut, vähän Cannondalen omilla leimoilla olevaa perus putkiosaa, Rock Shoxin takaiskunvaimennin ja Lefty-haarukka.

Se erikoisuus on siis rengaskoko, joka on muodikkaasti ilmaistuna 27,5+. Toisinsanoen 650b-kokoiset kiekot hieman leveämmällä WTB Scraper vannekehällä ja saman valmistajan kolme tuumaa leveillä Bridger -renkailla. Toinen erikoisuus on kieltämättä pyörän paino, joka sai Helin vähän kohottelemaan kulmakarvojaan, mutta ei siitä sen enempää tässä vaiheessa.
















Trek Farley 9.6


Toinen päivän 27,5-tuumaisista on Trekin tunnetusta OCLV-kuidusta leivottu läski - Farley 9.6. Jos asian haluaisi pelkistää erittäin pitkälti, niin kyseessä on täysjäykkä kuituinen maastopyörä, tämäkin Sramin 1x11 -voimansiirrolla ja tällä kertaa Avidin jarruilla. Siis periaatteessa ei mitään nähtävää, hajaantukaa. 

Mutta, nyt 650b -vannekoon ympärille on leivottu 3.8 tuumaa leveät Bontrager Hodag -renkaat, eli tämä käy jo melkein läskistä. Umpihankimiehet toki vähän tirskuvat partoihinsa toppaliiveissään, mutta sen suon heille aivan hyvin. Toiveenahan olikin saada mahdollisimman ripeästi talvipoluilla etenevä täysjäykkä maastopyörä, joten nyt ei lähdetä mahtailemaan renkaan leveydellä. Haarukat tosin sallisivat todennäköisesti vielä tuumaa leveämmätkin kumit. Laitteen kokonaismassakin on melkein siedettävissä lukemissa, karvan alle 13,4 kiloa, joten pienellä säätämövisiitillä tuosta voitaisiin saada aivan meidän kalustoon kelpaava kokonaisuus aikaan.














Huomenna on luvassa käytännön testiosuus oululaisilla talvipoluilla ja ehkä jopa hieman niiden ulkopuolellakin, mutta siihen asti altistamme laitteet pelkästään erilaisille laboratoriokokeille...

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Uuteen vuoteen uusilla kengillä!

Jostain syystä kuulen jatkuvasti sellaista pientä kommenttia eri suunnista, että montako paria kenkiä yksi mies voi tarvita? Normaalistihan oletetaan, että kenkien ostelu on naisten etuoikeus, mutta minä olen vahvasti eri mieltä, tottahan mieskin tarvitsee riittävän määrän kenkiä, jotta niitä on kaikkiin tarkoituksiin tarjolla. Juoksemiseen, hiihtämiseen, pyöräilemiseen talvella, kesällä, maantiellä, maastossa, sisälle ja ulos, talvelle ja kesälle, työmatkalle ja kisoihin, lenkkikäyttöön vanhat kisakengät ja niin edelleen. Lisäksi pelitossut, salitossut, muutamat tennarit, maihinnousukengät kaiken varalle ja kumisaappaat. Ainakin. Asuntoamme arvioimassa käynyt kiinteistönvälittäjäkin totesi, että eteisestä päätellen meillä voisi asua useampikin henkilö. No, hänen osaamisalaansa onkin asuntojen kauppaaminen ja hyvä niin.

Tämän talven kenkähankinnat eivät varsinaisesti kohdistu mihinkään uusiin hyviin ideoihin, kuten muunmuassa jouluna 2012 ostetut lenkkitossut liittyivät oleellisesti myöhemmin seuraavana keväänä maratonin juoksemiseen. Tällä kertaa hankinnat pysyivät tämän päälajin aihepiirissa vankasti. Vanhat Gaerne Polar -talviajokengät olivat jo sen verran käytetyt, että niiden tilalle hankin saman valmistajan G. Artix MTB -mallit.

Samoin maantielle aikanaan hankitut Specializedin BG Compit alkoivat olemaan jo sen verran käytetyn oloiset, että ennen kevään maantiekautta teki mieli hankkia uudet jalkineet. Alunperin olin ajatellut vertailla paikallisissa liikkeissä Shimanon ja Specializedin tarjontaa keskenään, mutta hetken aikaa liikkeessä asiaa speksattuani, huomasinkin yhtäkkiä omistavani parin Bontragerin aivan uutta XXX-mallia.

Gaerne G. Artix MTB


Garne G. Artix -kengät poikkeavat vanhoista Polar-malleista ennen kaikkea siten, että kun Polarissa kengän kiristys hoidettiin tarroilla, G. Artixissa se on toteutettu nauhoilla ja pikalukolla. Nauhojen päälle tulee sitten erittäin tukevan oloinen tarralla suljettava pääliläppä. Ratkaisu on erittäin tukevan tuntuinen, mutta valitettavasti muutoksen myötä myös varsi on madaltunut merkittävästi. Muutaman lenkin perusteella tuntuu, että housun lahje ei meinaa enää pysyä samaan malliin kengän varren päällä, mikä taas tietysti kutsuu sisään lunta ja kylmää ilmaa talvipoluilla.



Kenkä on vuorattu erittäin pehmeällä fleecen tapaisella kankaalla ja riittävästi eristetty ympäriinsä. Itse lisäsin vielä lämpöä laittamalla paikalleen folio-huopa -pohjalliset, joista minulla on erittäin hyviä kokemuksia jo pitkältä ajalta. Poikkeuksetta kengän pohja on kuitenkin se, mistä kylmä ui jaloille ensimmäisenä, joten se kannattaa eristää huolella. G. Artixin vuoraus vaikuttaisi kyllä muuten sen verran lämpimältä, että kymmeneen pakkasasteeseen asti menee helposti ilman kengänsuojia ja viiteentoista suojan kanssa. Siitä kylmemmillä keleillä ei ole minulle merkitystä, kun siinä vaiheessa työhuoneessa on riittävän lämmin ja trainerin rulla pyörii.


Parasta G. Artixissa on ehdottomasti pohja. Ennenkaikkea se on ajokenkämäisen kapea ja jäykkä, joten Gaernen talvikengät tuntuvat aivan ajokelpoisilta jalassa. Niissä on paikat kahdelle kärkinastalle ja muutenkin kuvio on sellainen, että niillä sietää jo vähän jalkautuakin, eikä jalka heti luiskahda. Tuntuu, että uutena mukaan tullut punainen pohjamateriaali on jo jotain sellaista kumia, joka ei aivan heti kovetu pakkasessakaan kivikovaksi. Erittäin toimiva kokonaisuus siis.


Kokonaisuutena olen ollut Gaernen kenkiin erittäin tyytyväinen. Jos hyväksyy matalan nilkkaosan tuomat ongelmat, ei kengissä muuten ole tullut talven polkulenkeillä vastaan mitään sellaista, mikä ärsyttäisi käytössä. Päinvastoin, kengät ovat ihan oikean ajokengän tuntuiset jalassa ja vielä erittäin lämpimätkin.

Bontrager XXX Road


En ole ikinä ajatellut Bontrageria kenkien, tai oikeastaan muidenkaan ajovarusteiden osalta kovin vakavasti otettavana vaihtoehtona. Itse asiassa minulla on pitkään ollut kaikkiin B-logolla varustettuihin osiinkin varovaisen kriittinen suhtautuminen päällä. Bontrager on kuitenkin kuulemma hankkinut kovan tason kenkäosaamista taloon ja se näkyy näissä uusissa malleissa aika selvästi. Ei tarvitse omata kovinkaan isoja salapoliisin ominaisuuksia, kun pystyy havaitsemaan tiettyjä yhtäläisyyksiä Specializedin S-Workseihin, mutta sehän ei ole lainkaan huono asia!


Kiristys tapahtuu kahdella BOA:lla ja tarranauhalla aivan samaan tapaan, kuin minulla kisakäytössä olevissa Spessun maastokengissäkin. Jotenkin kuitenkin jalassa Bontragerit tuntuvat mukavammilta ja pitää oikein tarkastella rullia, että onhan ne nyt vedetty tarpeeksi kireälle, kun puristusta ei tunnu missään. Varpailla on tilaa sen verran, että pariin kertaankin olen pohtinut, tuliko ostettua kokoa liian isot kengät. Mutta ei, ne ovat justiin passelit, eivät heilu mihinkään, mutta mukavuus on vain jotain omaa luokkaansa.



Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy kengän kantapäästä, jossa on omituinen suomumainen kangas sisäverhoilussa. Sukka luistaa mukavasti alaspäin kantakuppiin, mutta kenkä tarraa todella kovasti kiinni, kun jalkaa yrittää tempoa ylöspäin. Tämä yhdistettynä erittäin hyvin istuvaan kiristyssysteemiin tuo pyörittäessä sen tunteen, että jalka ei varmasti hölsky mihinkään suuntaan.


Pohjasta ei pysty oikeastaan sanomaan mitään erikoista. Kuten muutkin maantiekengät, se on pirun jäykkä ja erittäin epämukava kävellä. "Stiffness index" on 14, mitä ikinä se sitten tarkoittakaan. Näin SI-järjestelmän mittayksiköillä työkseen pelaavalle ihmiselle se kuulostaa jokseenkin samalta, kuin 30% tuuheammat ripsetkin. Markkinamiehet ovat keksineet jännän lukeman, jolla kauppias voi myydä tuotetta kovasti, mutta ihan oikeasti se ei tarkoita mitään. Jäykät ne pohjat tosin ovat oikeasti ihan ilman mitattavaa todistettakin. Kun tämä yhdistetään erittäin timmisti istuvaan kenkäosaan, niin tuntuu aivan oikeasti, kuin poljin olisi suoraan sääriluun jatkeena.

Vaikka kenkiä onkin jo aika paljon eteisessä, niin näiden jälkeen jäi sellainen fiilis, että tuli tehtyä kaksi aika täydellistä täsmähankintaa - Kengät osuvat juurikin niihin tarpeisiin, mistä vanhat kengät olivat antaneet periksi. Kunhan kilometrejä kertyy enemmän, kasvaa myös viisaus, kuinka hyvistä tuotteista oikeasti on kysymys. Mutta se on jo tähän mennessä tullut selväksi, että molemmat edustavat varmasti omassa kategoriassaan niin hyvää luokkaa, että kelpaavat mainiosti käyttöön!