keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Onko vehkeiden koolla väliä?

Ennen internetissä kiersi tosiasia, että 80mm riittää Suomessa, nykyään sitä sitten väännetäänkin siitä, riittäkö 26 tuumaa, vai pitääkö olla 29? Vai kenties jotain siltä väliltä. Hyvä kysymys 2012 Tahkon kertomuksen kommenteissa sai meidät miettimään tätä aihetta vähän tarkemminkin. Olemme molemmat jo ehtineet kokeilemaan muutamaakin erilaista ratkaisua, alla meidän mietteitä niistä.

26" jäykkäperäinen?


Kimmo:

(Kokemusta tähän mennessä: Marin Muirwoods, Cannondale M600, Rossin Singlespeed, Cannondale 1FG, Orange P7, Canyon Ultimate CF)
Ensirakkauteni maastopyöräilyyn syttyi 1990-luvun loppupuolella, jolloin jäykkäperäiset fillarit olivat se juttu, joustoa oli 60-80 millin kieppeillä, tangot kapeita ja nousukahvat kivan värisiä. Se rakkaus on ehkä ohjannut kalustovalintojakin aika kovasti sen jälkeenkin ja olen vahvasti sitä mieltä, että keveän 26-tuumaisen jäykkiksen aika ei todellakaan ole ohi. Vähän sattumankin kautta löytynyt Cannondale M600 oli ensimmäinen jäykkis, millä ajoin oikeasti kisaa ja se oli aivan oikeasti jäykkä - keulaa myöten. Se oli myös yksi keveimpiä maastopyöriä, mitä minulla on ollut ja kiipesi mäkeen todella hienosti. Toisaalta se jäykkyys sitten myös ajoi minut kokeilemaan täysjoustoa kisakäytössä melko nopeasti ja jäykkäperäiset jäivät pitkäksi ajaksi vain harrastepyöriksi, useimmiten yksivaihteisiksi sellaisiksi.

Pienirenkaisen pyörän edut ovat eittämättä siinä, että se on huomattavasti ketterämmän oloinen tiukoissa paikoissa, mutta ajaminen on ehkä paikkapaikoin hieman tökkivämmän tuntuista, kuin nykyään isopyöräisillä. Toisaalta 130-millisellä keulalla ja melko loivalla ohjauskulmalla ollut P7 meni monesta sellaisesta paikasta läpi aivan heittämällä, mitä en vieläkään ole kokenut edes isopyöräisillä. Eli jyrkkä ohjauskulma yhdistettynä pieneen kiekkoon oli minulle se suurin ongelma. Varsinkin kun metrisistä jaloista johtuen painopiste on kohtuu korkealla.

Heli:

(Kokemusta tähän mennessä: Kuwahara Explorer, K2 Razorback HT, Nishiki Maniac, Giant ATX 880, Santa Cruz Chameleon)
Kuten Kimmollakin, harrastus alkoi jäykkäperäisellä pyörällä. Ostin opiskelukaverin vanhan Kuwaharan, johon laitettiin Cannondale P-Bone keulaksi, eli täysjäykällä mentiin silloin. Kuwaharaan yritettiin laittaa joustokeulaakin paikalleen, mutta geometria olisi mennyt vähintäänkin kummalliseksi, joten siitä luovuttiin ja päätettiin hankkia myöhemmin runko, johon joustokeula istuisi kunnolla. Fillari-lehden torilta löytyi käytettynä kokonainen K2 Razorback, joka täytti muutenkin kaikki haaveet maastopyörästä, joten Kuwahara jäi kaupunkisinkulaksi ja K2 harraste- ja kisakäyttöön.

K2:lla ajoin ensimmäisen Tahkon läpi ja kokeilin myös paikallisia XC-kisoja. Vähän sen jälkeen, kun Kimmo oli hankkinut ensimmäisen täysjoustonsa, aloin minäkin haaveilemaan sellaisesta. Kun Pyörä-Suvalalta löytyi hyvällä alennuksella sopivankokoinen Trek Fuel 80, niin hankin sellaisen. Se kokeilu ei mennyt aivan putkeen, joten parin vuoden jälkeen olin valmis palaamaan takaisin jäykkäperäisten pariin. Siitä lisää vähän myöhemmin...

Purimme Trekin, myimme rungon ja aloimme etsimään sopivaa jäykkäperäistä raamia tilalle. Ensimmäinen sopiva vaihtoehto oli uusi Nishiki Maniac, jonka ympärille rakensimme seuraavan pyörän. Tällä pyörällä löysin taas takaisin vanhan polkujenlukutaidon, keksin uudelleen sen tavan päästä kivistä ja juurista läpi ja sain vanhan ajamisen riemun takaisin. Nishiki oli erittäin hyvä ratkaisu, mutta kun Helsingistä löytyi käytettynä melko kevyt Giantin jäykkäperäinen runko, missä mitatkin natsasivat, niin sehän oli saatava. Olihan se vielä oikean värinenkin...

Giantin kanssa kisaliekki syttyi sitten ihan tosissaan. Kun vielä samaan aikaan lenkkeilykin alkoi tarttumaan jalkaan, niin tämän jäykkiksen kanssa koimme erittäin hienoja hetkiä. 2007 olin Tahkon 120 kilometrillä kolmas ja 2008 maratoncupin kokonaispisteissäkin päädyin kolmanneksi.

26-tuumaisen jäykkäperäisen edut ovat käsiteltävyydessä ja ketteryydessä. Enkä olisi ikinä oppinut ajamaan polkuja nykyisellä tavalla ilman jäykkäperäisellä saatua oppia. Jäykkäperäinen myös kiihtyy keveämmän oloisesti, kuin täysjousto, mutta lempipaikoissani, eli nopeissa laskuissa ja kivikkojuurakkopoluilla jäykkäperäinen ei armahda sitten yhtään.



26" täysjousto?


Kimmo:

(Kokemusta tähän mennessä: Specialized Stumpjumper FSR XC, Santa Cruz Superlight)
Täysjäykän Cannondalen jälkeen aloin speksaamaan täysjoustoa ja tilasin itselleni Specializedin. Jos silloin olisi tunnettu termi "trail-pyörä", niin tuo olisi varmaan ollut jotain sellaista siihen aikaan. Tosin joustomatkat olivat nykymittapuulla melko vaatimattomat - 100 milliä edessä ja 75 takana. Spessu oli jo silloin aivan loistava ajettava, eikä minulla jäänyt siitä mitään huonoa sanottavaa. Kevennyskeiju alkoi kuitenkin kuiskailemaan ja vaihdoin rungon Santa Cruziin, joka ei sitten ollutkaan aivan yhtä loistava laite.

Hain kevyttä, kisahenkistä XC-täysjoustoa ja sellaisen myös sain. Superlight oli parhaimmillaan silloin, kun mentiin aivan täysiä, mutta heti, kun ylämäessä piti heittää pienimmälle eturattaalle alkoi singlepivot keinumaan melko rasittavasti. Toinen häiritsevä piirre oli alamäissä vaivaava takapään lukittuminen ja koiville potkiminen jarrutettaessa. Jotenkin en ikinä saanut Strutsia sellaisiin säätöihin, että sillä olisi ollut hauska ajaa kaikkialla. Vielä kun emäputki oli melko lyhyt ja ohjauskulma jyrkähkö, niin ajoasentokin oli melko naamallaan. Se johti aika usein ohjaustangon yli suoritettuihin maaperätutkimuksiin. Edes etelähämäläinen pitkä pinna ei riittänyt ja aloin ilta toisensa jälkeen näppäilemään netistä jäykkäperäisiä pyöriä.

Ensin hankin yllämainitun Orange P7:n talvisinglespeediksi ja koin jälleen sen jäykkiksellä ajamisen riemun ja niin taloon sai seuraavalle kaudelle tulla jäykkäperäinen Canyon kisapyöräksikin. Hetken aikaa tuntui, että täydellinen kombinaatio oli löytynyt...



Heli:

(Kokemusta tähän mennessä: Trek Fuel 80, Giant Anthem X)
Hankin Trekin vaiheessa, missä ajotaito oli vasta kehittymässä ja maastokilometrejä varsin vaatimattomasti alla. Alkuodotukset olivat kovat ja alkuun Trek tuntuikin ihan asialliselta laitteelta. Kimmo yritti muun muassa TF Tunedin avustuksella löytää niin keulaan, kuin takaiskariinkin oikeita säätöjä, mutta jokin ei vaan osunut kohdalleen. Trek oli myös varsin painava (n. 3 kiloa lisää K2:een verrattuna) ja jotenkin en löytänyt enää omaa ajotapaani sen kanssa. Pyörä vei enemmän minua, kuin minä sitä. Kun vielä samaan aikaan Kimmo oli vuoden pois kotoa kansainvälistä rauhaa turvaamassa, niin lopulta en enää edes halunnut lähteä ajamaan Trekillä lenkkiä. Kimmon tultua takaisin kotiin palasimme perusasioihin ja takaisin jäykkäperäisiin muutamaksi vuodeksi.

Seuraavaa yritystä kuumoteltiinkin sitten pitkään ja hartaasti - ja se myös onnistuikin sitten aivan eri tavalla. Olin niin ihastunut jäykkäperäiseen Giantiini, että en halunnut missään tapauksessa minkäänlaista kompromissitäpäriä tilalle. Täysjoustolle kuitenkin oli tilausta, kun ajotapa meni rankemmaksi koko ajan samalla, kun vauhti ja lenkkien pituudet kasvoivat. Pitkällisen valintaprosessin loppusuoralle pääsivät Scott Spark, Specialized Epic ja Giant Anthem X

Päädyin Anthemiin, koska pidin sen ulkomuodosta, geometriataulukot täsmäsivät ja linkun toiminnasta löytyi todella paljon ylistäviä arvioita. Lisäksi jouston kaikki osat olivat standarditavaraa, iskunvaimennin on ehkä yleisintä mahdollista kokoa ja linkun laakerit aivan tavallisesta rautakaupasta löytyviä. En ole ikinä ollut erityisen ihastunut kuiturunkoihin ja Giant oli alumiiniversionakin varsin kilpailukykyisen kevyt. Kun se vielä löytyi paikallisesta Joutsensillan Intersportista, niin valinta oli valmis.

Minun mielestä hyvä ja kevyt jäykkäperäinen on aina parempi ratkaisu, kuin melkein ok täysjousto, mutta hyvin rakennettu ja itselle täysin sopiva kevyt täysjousto ei häviä jäykkikselle missään olosuhteissa. Se kiipeää, kääntyy ja kulkee poluilla aivan ylivoimaisesti jäykkäperäiseen verrattuna. Tieosuuksilla tilanne on ehkä siinä ja tässä, mutta en nyt muutenkaan niin paljoa niitä osuuksia rakasta, että voisin tilannetta hirveän objektiivisesti analysoida.

29" jäykkäperäinen?


Kimmo:

(Kokemusta tähän mennessä: Gary Fisher Rig, Salsa Mamasita, Singular Swift)
Kuten yllä mainitsinkin, niin Canyon oli jo todella lähellä unelmapyörää. Sitten vaan isot karvaiset sedät pohjoisesta alkoivat huutelemaan, jotta pitäisi kokeilla isompia kiekkoja. Olkoon menneeksi, kaikkea muuta paitsi kansantansseja ja sitä toista juttua voin kokeilla. Jälleen kerran talvisinkula sai toimia ensimmäisenä testipenkkinä ja ihastuin aivan totaalisesti vanhaan violettiin Rigiin. Tärkeimpänä tietysti se, että siitä sai jälleen rakennettua ihan pyörän näköisen pyörän ilman holtitonta spacerpinkkaa ja muita viritelmiä. Mutta oli se myös hyvä ajaa, ei sitä käy kiistäminen.

Löysin jälleen monta sellaista paikkaa, mistä en olisi pienempipyöräisellä edes uskaltanut kokeilla. Varsinkin alamäissä ja ajettavissa dropeissa löytyi luottamusta aivan eri tavalla. Toisaalta, kun Rigin alkuperäiskiekot olivat kohtuu raskaat, niin olin jo monta kertaa menettämässä malttini tavarajunamaisen kiihtyvyyden kanssa. Aiemmasta postauksestani voi lukea tarkemmin Salsan vaiheista, mutta näillä kokemuksilla en ole kyllä luopumassa isoista kiekoista. DHL:n setä on lähipäivinä ehkä tuomassa vielä helpotusta tuon laitteen lievään ylipainoon, katsotaan sitten miten suu pannaan.

Myös kaksyseillä on sama ominaisuus, kuin pienempipyöräisillä - jotkut vaan sopivat omaan käteen paremmin, kuin toiset. Singularia on hehkutettu pitkin keskustelufoorumeita ja sen mitatkin piti sopia erittäin hyvin, mutta jostain syystä minä en löytänyt siitä sitä hienoutta. Meidänkin varaston sisältö saattaisi olla radikaalisti erilainen, mikäli tuo olisi ollut ensikosketukseni kaksyseihin...

Isopyöräisen hienoin juttu on ehkä se, että jotenkin en tunne enää istuvani niin korkealla. Aivan, kuin painopiste olisi tullut huomattavasti alemmas ja sitä myötä myös erilaisten esteiden ylittäminen helpottuu huomattavasti. Toinen hyvä piirre on se, että tällainen keskivertoa isompi kuskikaan ei uppoa pehmeissä paikoissa niin syvälle. Kolmas etu on se, että etupyörä ei kaiva aivan jokaista kuoppaa niin syvältä. Tästä on etua etenkin sellaisilla poluilla, missä on useita korkeita juuria peräkkäin.

Mistään ihmelaitteesta ei kuitenkaan ole kysymys. Testiratana toimivalla Ellinmaalla en vielä tänäkään kesänä ole onnistunut lyömään vanhaa kakskuutosilla tehtyä pohja-aikaa, kuin muutamilla sekunneilla ja siihenkin löytyy varmasti selitys ennemmin Polarin treenikalenterista, kuin kiekkojen koosta. Minulla ei ole suurestikaan hävittävää pyörän pituuden tai kankeuden suhteen, likemmäs 22 tuumaa korkea runko ei käänny kuitenkaan kovin herkästi millään rengaskoolla. Joten sen vuoksi isompikiekkoinen voittaa tämän vertailun.



Heli:

(Kokemusta tähän mennessä: -)
Toisin, kuin Kimmo, en ole ikinä omistanut ainuttakaan kaksysiä, enkä varmaan tule näillä näkymin omistamaankaan. Ensinnäkin isot kiekot pienessä rungossa ovat kamalan näköiset. Toisekseen ohjaustanko nousee väkisinkin sellaiseen korkeuteen, että ajoasennon rakentaminen vaatii rajusti negatiivisen stemmin tai droppitangon. Olen käynyt koeajamassa paria eri pyörää ja kummankaan kanssa en tuntenut oloani millään tavalla kotoisaksi. Jotenkin fiilis oli, kuin olisi ajanut kuorma-autoa tai isoa traktoria. Jos itse olen parhaimmillani sellaisissa pikkunäppärissä teknisissä paikoissa, niin en kaipaa pyörää vaikeuttamaan niillä osuuksilla etenemistä.

29" täysjousto?


Kummallakaan ei ole (ainakaan toistaiseksi) kokemusta näistä laitteista, mutta käykäähän vilkaisemassa Tanelin kommentteja aiheesta Sokerimarinadi-blogilta.

Ylläolevat kommentit ovat tietysti täysin henkilökohtaisiin mieltymyksiin perustuvia ja siksi on ehkä tässä vaiheessa hyvä vähän valottaa noita mieltymyksiä. Siinä, missä Heli on parhaimmillaan alamäissä ja teknisemmillä osuuksilla, itse pidän enemmän nousuista ja nopeasti ajettavista pätkistä. Kotimaisista kisaradoista Helin suosikkeja ovat Liedon XC-rata vuodelta 2009 ja maratonradoista Seinäjoki sekä Pyssymäki. Itse taas tykkäsin aikanaan Hämeenlinnan maratonreitistä, nykyisistä Jyväskylä, Tampere ja Kuusankoski ovat suosikkejani. Myös Tähtisadeajoissa on kulkenut aivan mukavasti.

5 kommenttia:

  1. Olipa hyvä ja monipuolinen pyörävertailu. Mielenkiintoista luettavaa kun kokemusta eri pyöristä on pitkältä ajalta eikä vaan muutamalta viime vuodelta, kuten itsellä. Itsekin on tullut aika ajoin mietittyä 29" jäykkäperäisen hankintaa, mutta toistaiseksi se on jäänyt ajatuksen tasolle.

    VastaaPoista
  2. Hiukan asian vierestä. Sopiiko kysyä millasia aikoja sä Kimmo ajelet Ellinmaan kierroksella (olettaen että sun testi luuppi on se perus reitti siellä)? Joitamia maksimi kierroksia siellä tänä kesänä tullut tehtyä ja tottakai ruvennu kiinnostaa, että paljoonko siellä kovat tekijät tykittelee. Oma PB taitaa olla ripauksen päälle 6min.

    -Jukka Oikarinen

    VastaaPoista
  3. Tottakai sopii. 26-tuumaisella (Canyon) on tullut kisassa ajettua parhaimmillaan 5.50 ja tältä kesää löytyy alkukesän treeneissä ajettu 5.46. Aika monta kierrosta on tänä kesänä mennyt alle tuon 5.50:n, joten kisatilanteessa saattaisi vielä tippua muutama sekunti. Ehkä.

    Helillä taitaa olla pohjat tältä kesältä 6.11

    Kovista tekijöistä sen verran, että kun tuota lyhyempää kierrosta ilman latupohjapätkää on ajettu viimeksi 2009 kilpaa kunnon keleissä, niin miesten kärki on latonut 5.08 keskiarvolla, siihen on vielä vähän matkaa...

    VastaaPoista
  4. Kiitokset hyvästä postauksesta! Pari vuotta lajia harrastaneelle hyvin hyödyllisiä näkökulmia. Käytettävissä oleva budjetti pyörän hankintaan lienee myös yksi tärkeä tekijä pyörävalintaa tehtäessä.

    Pari vuotta vanhalla raskaalla täpärillä ajeltua on tullut itselle aika päivittää kalusto nykyaikaan. Budjetti on kuitenkin kriittisellä rajalla sen suhteen, kannattaako minun hankkia täpäri vai hyvä jäykkäperä. Ajatuksena on ollut että jäykkäperä tekisi minut vahvemmaksi, nopeammaksi ja taitavammaksi. Vai tekeekö se vain hitaaksi.. :) Kuitenkin 26 tuumainen kuitujäykkis kiehtoo, vaikka eihän kukaan enää sellaista osta. Kompromissitäpäri ei joka tapauksessa liene järkevä vaihtoehto. Loppupeleissä teidän hieno postaus pisti pään yhä enemmän sekaisin. Ehkä pitää vain hankkia riittävän hyvä pyörä ja ajaa niin perkeleesti.

    VastaaPoista
  5. Anteeksi hämmennys, vaan eihän tämä pyöränvalintasoppa ikinä ole valmista. Mikä ikinä se valinta onkin, niin runko on kaikkein tärkein, sitä muuta heebaa saa kaupan tiskiltä myöhemminkin. Ja jäykkäperäisellä ajaminen on vaan oma lajinsa kiekkokoosta riippumatta. Se on vähän niinkö vaimentamaton juoksutossu - pirun nopea ja kepeä, mutta eihän se mukava ole. Siis succistelua sanan varsinaisessa merkityksessä.

    VastaaPoista