tiistai 30. kesäkuuta 2015

Tahko MTB 2015 - Sama muta, samassa paketissa

Kun ajoimme 2012 Helin kanssa yhdessa 120 km läpi, tuumimme, että Tahko alkaa olemaan jo vähän koetun tuntuinen juttu. Kolme vuotta lienee riittävän pitkä aika, että muistot kultaantuvat ja löysimme itsemme jälleen Tahkolahden rannalta. Näin jälkikäteen ajatellen, juuri mikään ei ollut sittenkään tuossa ajassa muuttunut. Tahkon parhaat puolet olivat yhä loistavia ja valitettavasti sama päti myös niihin jo aiemmin lopettamispäätökseenkin johtaneihin syihin.

Tahkon parasta antia on eittämättä se, että se on Tahko. Paljon porukkaa, hyvä meininki, kuulumisten vaihtamista, kaluston speksaamista ja kaikkea sitä sosiaalista antia, mitä kotimainen maastopyöräskene ehdottomasti tarvitsee. Mutta sitten se pääasia, eli maastopyörän ajaminen. Reitti sisältää kuivanakin nykyään enää hyvin niukasti hyviä ajettavia polkupätkiä ja kun vielä tänä vuonna maasto oli kasteltu vähintäänkin riittävästi, ajettavat pätkät olivat vieläkin enemmän kortilla.

Märkyys teki myös sen, että jopa tuolla vähän ripeämmissäkin retkiryhmissä tuli itse kullekin luistelua suuntaan, jos toiseenkin. Ja kun yksi heittää pyörän poikittain, kaikki muutkin pistävät jalan maahan, jono pysähtyy, mennään taas vähän matkaa eteenpäin ja taas liukastellaan. Ja, kun oma ajotekniikkani ei ole varmasti sieltä aivan parhaasta päästä, olin jatkuvasti ongelmissa, kun piti pumpata ajorytmiä edellä menijöiden mukaan. Jossain vaiheessa kävi jo mielessä, että ennen kisaa Fillarifoorumilla tiukkana käynyt rengasspekulaatio oli aivan tarpeetonta, koska ajamiseen vaikutti paljon enemmän lähimmän 50 henkilön rengasvalinnat, kuin se, mitä itsellä pyöri alla.

Perjantaiaamuna olin käynyt katsomassa viimeiset 20 km ennakolta, joten tiesin jo aika varhaisessa vaiheessa, että tilanne ei juurikaan ainakaan parane loppua kohti. Nostin suosiolla jalan kaasulta ja kruisailin kierroksen loppuun kaikessa rauhassa. Hotellin pihalla tein kohtuullisen helpon valinnan kylmän oluen ja toisen kuraisen kierroksen välillä, kurvasin mökille ja laitoin saunan lämpiämään.

Illalla mietin, että miltähän mahtaa tuntua niistä kanssakilpailijoista, jotka ovat treenanneet vuoden, päätavoitteenaan tehdä loistava ajo vaikkapa 60 kilometrillä. Vaikka he olisivat oman historiansa parhaassa kunnossa, teho-painosuhde on vielä kuitenkin sen verran vaatimaton, että ensimmäisen 15 kilometrin tieosuuksilla he eivät ole aivan kärjen tuntumassa, vaan keskellä jonkinlaista päättymätöntä ruuhkaa. Siinä ei omilla harjoitustunneilla, kaluston säätämisillä tai päivän kunnolla pysty enää aivan ihmeitä tekemään. En epäile yhtään, etteikö siinä vaiheessa poluilla kuulu jonkinlaisia turhautumisen tunteita.

Ehkä itsellekin Tahko saattaa olla enempi tulevina vuosina jonkinlaisen treenileirin roolissa. Alueelle voisi tulla pari päivää aiemmin ajamaan, tehdä hyviä kovia treenejä mäissä ja poluilla, lauantaina voisi ajaa enempi tasavauhtisena reippaana lenkkinä jonkun matkan ja nauttia loistavasta meiningistä hotellin pihamaalla. Sunnuntaina ohjelmassa voisi olla vielä kevyt PK-lenkki ennen kotiolähtöä, siinä olisi aika loistava paketti kesän keskelle. Kisamielessä en näe, että ainakaan aivan lähiaikoina tähtäilisin kisakuntoa kohdilleen kesäkuun viimeisen viikonlopun kohdalle.

1 kommentti:

  1. Kirjoituksesi sisältää juuri ne kaikki elementit, minkä takia olen viime vuodet ajanut "vain" yöajon ja joskus toisen kierroksen perään, ihan vaan huvin vuoksi. Tervetuloa kokemaan ruuhkaton, kiireetön ja rento Tahko!

    VastaaPoista