Autourheilun puolella otsikon yhdistelmä yleensä johtaa jonkinlaiseen puunhalaamiseen tai muuten vain peltiä mekaanisesti muokkaavaan toimintaan. Silloin yleensä haaveiden ja realiteettien törmäys on melko konkreettinen. Vaan kyllähän fillarinkin päällä tulee melko usein haaveiltua, miltä tuntuisi ajaa edes yksi päivä elämästä Cancellaran jaloilla Kerkgatea tai Schurterin tehoilla jotain XC-rataa. Viimeksi Ötztalin reissulla tuli pohdittua, noinkohan sitä pysyisi maailman huippujen kyydissä edes moottorin avulla.
Tänään pääsimme Helin kanssa pykälän verran lähemmäs tuota tunnetta, kun Pyörä-Suvalan loppumattomasta aarreaitasta löytyi uusi Cannondale Tramount 2. Kyseessä on siis Cannondalen sähköavusteinen maastopyörä, missä Boschin valmistama sähkömoottori antaa ajajalle speksien mukaan apuja parhaimmillaan 250W. Helillehän tuo lisättynä omaan kynnystehoon tarjoaa jo yhteensä huikeat 7,7 W kiloa kohden. Sillä luulisi jo pääsevän puiden välissä johonkin! Teho-painosuhteeseen tosin vaikuttaa hieman alentavasti se, että Cannondalessa on massaa kunnioitettavat 19,6 kg, mikä antaa noin kymmenen kiloa tasoitusta meidän omaan kilpailukalustoon verrattuna.
Ensin käyttöohjekirja ja kuppi kahvia kouraan. "Jumping or riding over very technical, rough or unimproved trails (roots, rocks, embankments) can result in serious damage to the frame or drive system... You can be seriously injured paralyzed or killed, if you ignore these warnings..." Joojoo, mutta missäs oli ne tehot? Sivulta 10 löytyy viimein taulukko, mihin on listattu neljä moodia, millä moottoria pystyy käyttämään:
“ECO” 40%
“TOUR” 100%
“SPORT” 150%
“TURBO” 225%
Yritimme kovasti tulkita, mitä nuokin luvut tarkoittavat ja pääsimme päätelmissämme siihen, että systeemi mittaa ajajan tuottaman tehon ja pistää tuon prosenttiluvun verran siihen lisää sähkömoottorista. Jos tilanne olisi näin, niin tuosta "Turbo" -moodista ei meille juurikaan olisi apua, koska moottorin absoluuttinen yläraja tulisi vastaan siinä vaiheessa, kun ajaja työntää kampeen 111 W. Noin 200 W tehontuotolla saisi luultavasti apua "Sport"-moodiin asti ja yli 250 W tuottava kuljettaja ei saisi apua, kuin vain "Tour" -moodiin asti. No, käytännön testit näyttäisivät, onko oletuksemme oikein.
Polkimet kiinni ja puistoon
Seuraavaksihan tuota piti päästä ulkoilmaan kokeilemaan. Ensimmäinen havainto oli se, että tuo laite kiihtyy aivan raivotautisen oravan lailla, mutta hauskuus loppuu juuri, kun se on pääsemässä alkuun. 25 km/h kohdalla moottori alkaa vähentämään vetoa ja 28 km/h:n kohdalla se loppuu kokonaan. Ja sitten kyllä loppuu ajaminenkin, ei tuolla jyrällä kovin mieluusti aja päälle kolmeakymppiä ilman avustusta. Kun tiedämme sen, että kolmenkympin ajaminen maastopyörällä vaatii vain noin 230-250 W tehoa, niin noista isommista moodeista ei ole pyörätiellä juurikaan apua. "Eco" -moodillakin tulee toimeen aivan hyvin, mutta helppoon etenemiseen vauhtirajan tuntumassa "Tour" -moodi on omimmillaan. Sillä tuon 25 km/h vauhdin ylläpitäminen on todella vaivatonta.
Polullakin "Tour" -moodi on aika hyvä, joskin pehmeämmällä alustalla "Sport" -asento tarjoaa vielä vähän enemmän vauhtia tarvittaessa. "Sport" -asennolla alkaa jo kävyt ropisemaan vinoputkeen aivan mukavasti, moottori antaa jo siinä vaiheessa aika likelle maksimitehojaan irti, kun vähänkin kääntää kampea. Silloin kokonaisteho lienee jo helposti neljänsadan watin kieppeillä ja siinä alkaa olemaan jo vähän Ajamisen Iloa ilmassa. "Turbo" -moodilla tehoa tuntui irtoavan jopa liiankin helposti. Kun mielestään itse laittaa vasta aika maltillisesti voimaa polkimeen, niin fillari kääntää välittömästi kahvan selälleen. Ajamisesta tulee helposti aika nykivää, kun sopivaa, tasaista vetoa on hankala löytää.
Vaan poluilla löytyy myös Cannondalen heikoin puoli. Kun veto ja vauhti pysyy tasaisena, Boschin kone tarjoaa todella miellyttävästi apua ajamiseen. Välillä jopa unohtaa, että jalkojen välissä on moottori apuna ja erehtyy luulemaan itsestään liikoja. Mutta, kun tulee terävä mutka ja lakkaa polkemasta hetkeksi, moottori laskee luonnollisesti tehot nollille, eikä ehdi reagoimaan tarpeeksi nopeasti kammen liikkeeseen, kun taas pitäisi kiihdyttää kurvista ulos. Kun meillä molemmilla on vielä vähän sellainen ajotyyli, että kurvista lähdetään aika isolla tuumalla ja mieluusti putkelta kiihdyttäen, niin tuo tuntuu junttaavan ensin vauhdin pois, kuin seinään ja sitten, kun laite tajuaa, että pitäisi mennä, se antaa heti ja kerralla kaiken voimansa peliin. Siinäkin saattaa seuraava mänty lähestyä melko rivakasti.
Maastopyöränä Tramount on painostaan huolimatta yllättävän ketterän oloinen. Se on erittäin luontevan oloinen ja helppo käsiteltävä. Myös vähän kivisemmälläkin polulla se on kuin kotonaan. Emme tutkineet geometriataulukoita sen tarkemmin tässä yhteydessä, mutta kyllähän vanha maastopyörien valmistaja osaa näemmä tehdä mallikkaasti ajettavan laitteen, vaikka siinä olisi moottorikin mukana. Suhtauduimme vähän varauksella Rock Shox Solo Air Reconiin, mutta sekin pääsi yllättämään molemmat toiminnallaan, yllättävän smoothia toimintaa jopa näin Fox-orientoituneille ihmisille.
Kelloa vastaan mäkeen
Köykkyrin jätemäki on tarjonnut meille mäkitreenialustan jo yli kymmenen vuoden ajan ja siihen on kellotettu useita kertoja nousuja eri nurkilta. Tänään meidän noususuunta oli suoraan edestä isoimpaan ja jyrkimpään rinteeseen, missä jyrkimmät kohdat ovat noin 30% ja kesto yleensä minuutin luokkaa päivästä riippuen.
Heli sai toimia varsinaisena koekaniinina, koska Cannondalen koko sopi hänelle melko paljon paremmin ja toisaalta, mikäli meidän alussa tekemä teoria moottorin tehontuotosta pitää paikkansa, niin koneen ei pitäisi Helin tehoilla edes saavuttaa maksimiaan, kuin vasta neljännen vedon kohdalla. Vedimme koenousut siten, että ensin ilman moottoria ja sen jälkeen jokaisella neljällä moodilla yksi nousu ja kaikista otettiin ajat ylös.
Ensimmäinen veto ilman moottoria osoittautui toivottomaksi. Heli yritti kahdesti, mutta jälkimmäinenkin päättyi kovasta irvistyksestä huolimatta kahden kolmasosan jälkeen. Siinä vaiheessa siirryimme moottorin avustukseen seuraavilla ajoilla:
“ECO” 53.50 sek.
“TOUR” 42.39 sek
“SPORT” 37.15 sek
“TURBO” 38.27 sek
Eli, kyllähän tuon koneen avustuksella pyörä tulee aivan holtitonta kyytiä ylös, joskin tuossa loppuvaiheessa näyttäisi sekä Helistä, että Cannondalesta tulleen yläraja vastaan. Jos ajatellaan ihan peruskoulufysiikalla, että kappale, jonka massa on m, nostetaan ajassa t korkeuteen h, niin keskimääräinen tehontuotto saadaan P = (mgh)/t, mikä tuon nopeimman vedon kohdalla tarkoittaisi noin 560 watin tehoa tuolle vajaan neljänkymmenen sekunnin pätkälle. Tämä taas vaikuttaa aika loogiselta mittaustarkkuuden ja ympäristöolosuhteiden huomioimatta jättämisen jälkeen.
Tarkistusta varten päätimme kokeilla vielä niin, että minä tuuppaan tuon mäen ylös tuolla "Turbo" -moodilla ja katsotaan, paljonko siinä kuluu aikaa. Mäen päällä kello näytti tasan sekunnin enemmän, kuin Helin parhaalla vedolla, eli 38.15 sekuntia. Samoilla laskelmilla tuo tarkoittaisi noin 675 watin keskitehoa tuohon nousuun. Olisihan se nättiä paukuttaa tuollaisilla tehoilla päivästä toiseen ilman sähköistä avustusta! Kun kymmenen kiloa kevyempi Santa Cruz kiipeää ilman moottoria tuon mäen ylös noin 55 sekuntiin, johtaa se laskennallisesti noin 420 watin kieppeille. Tähän kun lisätään moottorin lupaama 250 wattia, niin luvut näyttävät korreloivan kohtuullisen hyvin keskenään.
Mitäs tuolla sitten tekee?
Laskelmat sikseen ja takaisin tunnelmaan. Mitäs tuolla oikeasti voisi tehdä? Keskimääräistä kovakuntoisemman ihmisen, joka asuu näin tasaisilla seuduilla, lienee melko vaikeata saada ideasta kiinni, mutta kyllähän tuolle on melko helppo keksiä käyttötarkoituksia silti.
Ötztalissa Helillä meinasi naama kalveta, kun tuhannen metriä kiivettyämme pidimme hengähdystaukoa ja huomasimme, että mäkeä nousee ylös hieman rehevämpi rouvashenkilö nätisti pyöritellen. Onneksi sähkömoottorin sirinä paljasti kohdalla tilanteen todellisen luonteen ja Helikin sai seuraavana yönä unen päästä kiinni. Noissa maastoissa ei paljoakaan tarvitse perustella, mitä sähkömoottorilla tekee. Seuraavan kerran, kun olen tuonkaltaisilla seuduilla reissussa, minäkin haluan parisataa wattia sähköistä apua ja molempiin päihin kuusi tuumaa joustoa. Ei itkettäisi yhtään.
Toinen tarkoitus voisi olla vaikka pariskunnan tasoeron tasoittaminen. Mikäli parisuhdepyöräily kiinnostaa, mutta molempia ei ole varustettu samankaltaisella tehontuotolla, niin sitä on sähkömoottorilla melko helppo tasoittaa. Siinä saa vahvempikin osapuoli tehdä ihan tuhdisti töitä, kun toinen pitää elektroniikan avulla tasaista tahtia yllä. Tai jopa auttaa vetotöissä vastatuuleen!
Kolmas käyttötarkoitus voi olla aivan hyvin vain se, että haluaa vain pitää hauskaa poluilla. Välillä voi olla aivan siistiä tuupata hyvillä tehoilla ilman satojen tuntien treenaamista. Kuvitellaan vaikkapa Syötteen kaltaisia vaativia maastoja, missä koko ajan pitää pystyä pitämään tehoja yllä, niin tuollainen sähkömoottori tekee retkeilemisestä melko paljon mukavampaa.
"kappale, jonka massa on m, nostetaan ajassa t korkeuteen h, niin keskimääräinen tehontuotto saadaan P = (mgh)/t"
VastaaPoistaKiitos tästä vinkistä! :)
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos anonyymi kommentista, mutta niin kauan, kuin kyseiset laitteet ovat tieliikennelain vastaisia, niin meidän blogilla ei tule olemaan tilaa niiden mainostamiselle. Jokainen asiasta kiinnostunut varmasti löytää vastaavan infon myös nopealla googlettamisella.
VastaaPoista