lauantai 21. kesäkuuta 2014

Ajan päivin, ajan öin...

Hyvää juhannusta itse kullekin! Garmisch-Partenkircheneistä on selvitty ja keskikesä on komeimmillaan! Jotkut ovat jo kyselleet kisaraportteja alkukesän skaboista, mutta koska olen tehnyt periaatepäätöksen, että tälle blogille tulee vain positiivisia, hyviä juttuja, niin kerrottakoon noista Peurungan ja Korson keikoista, että hienosti järkättyjä tapahtumia kumpikin, loistavilla radoilla - kiitoksia järjestäjille! Myös pyörästä on pelkästään ylisanoja tarjolla, viime talven aikana tehdyt muutokset ovat osuneet justiin nappiin, uusi ohjaamo on yksinkertaisesti järjettömän hyvä kaikenlaisissa paikoissa.

Oululaiseen juhannuksen pyöräilyperinteeseen on kuulunut jo pitkän aikaa Yöpyöräily, noin sadan kilometrin lenkki pohjalaisilla peltoaukeilla vuoden valoisimpaan aikaan. Jokusen kerran olen ollut tuolla mukana, mutta jostain syystä se on jäänyt useamman vuoden ajan väliin ja tänä vuonna päätin taas lähteä mukaan tuohon klassikkoon. Kuten moni jo arvaakin, niin minun normaalien pyöräilytottumusten ja tasavauhtisen 150 watin tehoilla ajettavan porukkamaantiepyöräilyn välissä on jonkinlainen rajalinja, mutta välillähän sitä pitää käväistä myös omien tottumusten tuolla puolen keräämässä kokemuksia.

Joten ei muuta, kuin normaalin pakkaskelin talvipolkulenkin verran vaatetta päälle, selkätaskut täyteen evästä ja edellisenä päivänä pahimmat menohalut Sangin kympille, jotta jaksaa istua pyörän päällä aloillaan. Kun saavuimme Helin kanssa pesäpallostadionille siellä oli jo melko reippaan näköisesti porukkaa ja koko ajan tuli porteista lisää. Joku oli laskenut, että lopulta matkassa oli 140 pyöräilijää - huikeaa settiä! Ohjeet olivat, että mennään maksimissaan kolmeakymppiä ja vetovuoroa vaihdetaan 500m - kilometrin välein telaketjumeiningillä, mikä kuulosti oikein hyvältä.

Matka lähti liikkeelle kahdeksan aikaan vähän rauhattoman oloisesti pyörätiesiirtymiä pitkin, mutta homma selkeni huomattavasti, kunhan pääsimme viimein Vaalantielle ja maantien varteen. Siinä vaiheessa huomasin ekan kerran, että teoria ja käytäntö vetovuorojen suhteen eivät tule kohtaamaan tällä reissulla. Varsinkin, kun Murasen Hannun takakiekko sanoi sopimuksensa irti kohtuu aikaisessa vaiheessa ja auktoriteetti katosi huoltoautolle, niin kärjessä meni vetovuorojen pituus noin dekadilla sekaisin. Mutta toisaalta kuuluuhan se juhannusperinteisiin saunoakin kilpaa, niin samassa hengessä ukot katselivat toisiaan, että perkele, minähän en ole se heikko lenkki, joka jättää vetovuoron kesken. Eikä kukaan halunnut olla myöskään se heikoin lenkki, jonka vetovuoron aikana vauhti laskee piiruakaan alle kolmenkympin - edes ylämäessä.

Jos tällaisella 90-kiloisella kaverilla tehomittari huutaa joukon keskellä joka nousussa 450-500 wattia, eli vähän reilun 5W/kg, niin eipä käy kateeksi heitä, jotka ovat suunnitelleet ajavansa helpon ja leppoisan lenkin hyvässä porukassa. Minulle aivan sama, kyllähän noita pyörittelee, mutta vähän vähemmän harrastanut ajaja raapii jo melko nipun tulitikkuja varastostaan tuolla tahdilla ennen Monttaa. No, Muhokselle päädyttiin joka tapauksessa ja melkein kaikki ehtivät vetovuoroonkin ensimmäisen 36 kilometrin matkalla.

Ja, kuten perinteisiin kuuluukin, niin munkkikahvillahan sitä pitää käydä ja tällä kertaa tukikohtana oli Liminganportin huoltoasema, eikä tarjoilussa ollut todellakaan valittamista. Mutta sitten alkoi tulemaan vastaan nuorison nukkumaanmenoaika ja kun kotio ei ollut paljoakaan matkaa, niin keräsimme pienen iskuryhmän ja lähdimme hieman edeltä pikataipaleelle kohti Kempelettä. Vaasalainen pikavuoro piti sen verran hyvää tahtia, että saavutimme maalin ehkä jopa hieman odotettua ripeämmin... ;-) Yöunille olikin ihan hyvä päästä, sillä seuraavana päivänä oli taas tiedossa reilusti ajettavaa, tällä kertaa ehkä hieman normaalimmassa ympäristössä.

Aamulla kello soitti jo hyvissä ajoin, kun olimme sopineet, että lähdemme Ollankedon Samulin kanssa koeponnistamaan Syötteen uusittuja maastopyöräreittejä. Ei muuta, kuin romut autoon ja kardaani kierteelle. Oulun päästä lähtiessä näytti pahasti, että ollaan melko reilusti tavoitellusta klo 12 myöhässä, mutta jotenkin se tasoittui siirtymän aikana ja myöhästyminen jäi melko normaaliin akateemiseen varttiin. Heli oli koonnut itselleen rauhallisemmista herrasmiehistä kootun seurueen, joten minä ja Samuli heitimme geelit selkätaskuun ja lähdimme retkeilemään keskenämme, kun ei kerta seura kelpaa. Jo toinen päivä siis putkeen, kun ei tarvinnut paljoa kaasua nostaa nousuissa!

Kahden miehen retkiryhmä
(Kuva: Taneli Kaakinen)

Olihan se juhlaa, ei liene sattumaa, että maastopyöräilystä on vuosien mittaan tullut se päälaji, kyllä tuolla puistossa vaan viihtyy tunti toisensa jälkeen. Ja ovathan Syötteen reitit aivan parasta, mitä tällä seudulla on tarjota. Alkukesästä merkityt uudet reititkin olivat jo yllättävän ajettavassa kunnossa, joskaan eivät kovin nopeassa. Minun kaltaiset narujalat olivat jo melko puhki sen Pitämävaaran laitaan tehdyn rajalinjan jälkeen, joten tulossa on todella hikinen pätkä niille, jotka tuota numerolapun kanssa tuuppaavat elokuun alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti