sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kajaani - Tempoa ja tasatonneja!

Eilen tuli poikettua Kajaanissa - ja kuten niin monta kertaa aiemminkin - hapokasta ja hauskaa oli jälleen. Aamupäivällä reuhattiin 26 kilometrin harjoitustempo Koutaniemessä ja iltapäivällä "palauttavat" maastot pitkin Kajaanin metsiä.

Työviikon päätteeksi perjantaina kotiinpaluu oli vähän venähtänyt, ei tosin aivan siitä yleisimmästä syystä, vaan tällä kertaa ihan polkulenkillä. Tikkalan Arto oli ohikulkumatkalla ja kävimme työpäivän päätteeksi katsastamassa oululaisia polkuja. Kun kerran kummallakin oli ajohaluja, niin suuntailimme Kalimenojan vartta Jääliin, sieltä Laivakankaan kautta Kalimeenharjulle ja Isokankaan ja Hiukkavaaran läpi Oulun keskustaan ja Koivurannan kahvioon hyvin ansaituille pullakaffeille ilta-aurinkoon. Tehokasta ajoaikaa 4.20 ja liki 80 kilometriä matkaa. Ei aivan järkevin mahdollinen tapa valmistautua seuraavan päivän aika-ajamiseen, mutta hauskaa oli koko ajan, kiitoksia Artolle lenkkiseurasta!

Ja kyllähän sen sitten aamulla huomasi, että oli tullut vähän suditeltua edellisenä päivänä. Lämmitellessä oli jo kovastikin tukkoista ja kun reitti lähti vielä kolmen kilometrin mittaiseen nousuun, niin homma oli aikalailla paketissa jo siinä vaiheessa. Minuutin takamatkalta lähtenyt Kejo tuli vähän ennen viittä kilometriä kiinni ja loppumatka oli melkoista kituuttamista. Jos viikko sitten Sangin mestaruustempossa jo oli vähän takkuista, mutta sain kuitenkin kympin puristettua 320 watin keskitehoilla, niin Koutaniemellä oli tyytyminen 294 watin keskiarvoon. Lisäksi, kun olin jo ehtinyt purkaa aika-ajotangot pois Storckista, niin tuolla normaalilla maantiesetupilla otti sitten vielä lisää takkiin. Loppuaika 41.26 ja 6 min 39 sekuntia Kejolta tukkaan ei hirveästi hurraahuutoja nostattanut. Mutta tulipa rypistettyä kuitenkin tuollainen hyvän mittainen vk-veto, ehkä se sitten näkyy syksymmällä krossikahinoissa.

Samalla kuitenkin tuli myös ilonaiheita, kun Storck sai omimmassa elementissään - maksimaalisen kurjuuden tuottajana - ollessaan kunnian olla kymmenentuhannen kilometrin kerhon 5. jäsen ja vieläpä selkeästi nopeimmin kyseisen rajapyykin rikkonut sellainen. Aikaa meni vain vähän vajaa 2 vuotta ja 4 kuukautta! (Aiemmat kunniamaininnan saaneet voit luntata Salsan juhlatekstistä)

Storckin tarina alkoi oikeastaan kevään 2010 Ronde Van Vlaanderenista, kun ajoin ensimmäistä kertaa koko matkan, silloin 258 km, läpi Ridley Supercrossilla ja krossirenkailla. Siinä matkan aikana ehdin ihailemaan monenmoista maantiekulkinetta ja tulin lopulta siihen tulokseen, että koska maantiepyöräily on aivan oma lajinsa, tarvitsee se myös aivan oman pyöränsä. Kevään harrasterahasto oli aika niukissa osittain tuosta reissusta johtuen, mutta silti sain Helin puhuttua ympäri suunnitelmaan mukaan. Tosin sillä tavalla, että ostaisin rungon ja nykisin krossarista osat irti kesäksi ja kokeilisin näin, miltä se homma tuntuu.

Rungon etsiminen ei ollutkaan sitten aivan helppoa hommaa, kun piti etsiä sopivan korkeaa, mutta toisaalta aika lyhyttä runkoa, jotta se sopisi omiin mieltymyksiin parhaiten. Aika loppusuoralla todennäköisimmäksi hankinnaksi nousi vuoden vanha Trekin Madone, mutta se sai projektin ohjausryhmältä tylyn tuomion: a) Jos runko maksaa mansikoita, siinä pitää lukea jotain muuta, kuin "Trek" b) Kauanko oli odotettavissa, että ajaisin sellaisella raamilla, millä joka toinen vastaantuleva maantiesetä hinkkaa näillä nurkilla ja c) se olisi ollut valkosininen, mitä tähän mennessä ei ole nähty minun runkojen värimaailmassa, joten sikälikin oletettu elinkaari kuulosti varsin lyhyeltä.

En siis saanut lupia Trekin ostamiseen, joten parin saunaoluen jälkeen piti palata internetin ihmemaailmaan ja lähteä merta (tässä tapauksessa Itämerta) edemmäs kalaan ja Saksan maalle. Jotenkin Storck oli jo aiemminkin herättänyt tiettyä kunnioitusta kuitukamppeiden valmistajana ja kun huomasin, että mallistosta poistumassa olevaa Scenario C1.1:stä voisi saada kohtuulliseen hintaan, niin pistin kokeeksi S-Tec Sportsiin sähköpostia aiheesta. Vähän aikaa tinkasimme pakettia kasaan ja huhtikuun lopulla laatikko saapui Kempeleeseen.

Ensimmäinen versio oli kieltämättä vielä hieman rujo kokonaisuus, kun se oli kasattu aivan kaikesta mahdollisesta, mitä kämpän nurkista löytyi. Oli varmasti jotain lainattua, jotain omaa, jotain sinistä ja jotain uutta. Maastopolkimetkin oli vielä tuossa vaiheessa, onneksi siskonmies jelppasi sen verran, että sain Time RXS:t myöhemmin kesällä käyttöön...

Storck Scenario versio 1

Hiljaa hyvä tulee ja niin tässäkin touhussa. Kesän verran bongailin käytettyjä osia ja niin sitä alkoikin löytymään kiekkoa, tankoa, stemmiä ja vaihteita. Lopulta piti tilata vähän uuttakin ja laittaa kahvoiksikin SRAM Redit, kun tuota punaista sarjaa oli jo kertynyt muutenkin kohtuullisesti. Nyt pari vuotta myöhemmin rojekti alkaa olemaan melko hyvässä vaiheessa ja onhan se erittäin nautinnollinen ajettava! Eihän raami sinänsä mikään kevein mahdollinen ole, mutta erittäin miellyttävä ajaa. Ja kyllä tuo silti riittävän lähelle painuu UCI:n sääntörajaa, joten ei hätää siinäkään suhteessa...


Storck vuonna 2012
Storck Scenario C1.1:


RunkoStorck Scenario C1.1 (62cm, v. 2009)
KeulaStorck Stiletto Aero
OhjainlaakeriAcros integrated
StemmiRitchey WCS 4 Axis 120mm
Ohjaustanko3T Ergonova Team
SatulatolppaKCNC Ti Pro Lite
SatulaSpecialized Toupe 143
VaihdevivutSram Red
EtuvaihtajaSram Red
TakavaihtajaSram Red
KammetSram Red 175mm (50/38 rattailla)
KeskiöSram Red GXP
TakapakkaShimano Ultegra (12-23)
JarrutSram Force
KiekotFFWD F4R DT 240S -navoilla
RenkaatVittoria Corsa Evo CX 21mm 
PolkimetLook Keo Power




lauantai 11. elokuuta 2012

Pala rauhaa

"No liikaa meteliä mahtui viikkoihin edellisiin
nyt korvat piippaa, mieli vajoo ajatuksiin sekaviin..."


Onpahan ollut hässäkkää. Loman loputtua työmaalla on ollut isoja toiveita täytettäväksi ja sitten vielä päälle oli Syöte MTB:kin, mikä onnistui aivan loistavasti. Teettihän se hommaa jo etukäteen, eikä varsinainen tapahtumapäiväkään mikään kovin kevyt ollut. Kun jo aamukuudelta lähtee juosten tarkistamaan rataa ja illalla kahdeksalta on vielä samat märät nastatossut jalassa, niin kyllähän sitä tietää menneensä. Kaverin matkailuautolta hain lainaksi sentään kuivan paidan ennen starttia, sekin tuntui luksukselta, kiitoksia Markulle!

Illalla olisi jo pitänyt tajuta, että jalat sohvalle, lähetys Lontoosta auki ja tölkki Sandelsia kouraan. Vaan jokin sisäinen succis huuteli, että kamat kasaan, kotia kohti ja seuraavana päivänä Nivalaan ajamaan kilpaa maratoncupin kisaa. Tähän ikään mennessä olisi pitänyt oppia, että jos se tuntuu huonolta idealta, niin se myös hyvin todennäköisesti on sitä. Ja olihan se. Kisapäivänä aamukuudelta väsytti aivan valtavasti, silmät ristissä roudasimme pyörät autoon, unohdimme ison osan kamppeista ja ajoimme Nivalaan. Turvallista matkaa toivottaa Liikenneturva.

Nivalan rata edustaa tätä nykymuoti-fillarifoorumimaratonia. Mitä enemmän reitille saadaan tungettua kiveä, juurta ja muuta jumppaa, sitä enemmän se on kuulemma "oikeaa" maastopyöräilyä. Itse en ole tuosta kovin innostunut, kun tuloslista saadaan kyllä aikaiseksi pienemmälläkin hakkaamisella. Vähän sama, kuin maastohiihtoon pitäisi saada kumparelaskua, suurpujottelua sekä muutama umpihankipätkä väliin, jotta se olisi "oikeaa" maastohiihtoa. Itsekin tykkään lenkeillä käydä ajamassa melko patikkoisia pätkiä, mutta kisavauhdissa vähempikin riittäisi. Saapa nähdä, jos suuntaus oikein vahvasti jatkuu, niin saattaa tulevina kesinä maracupin kisat jäädä vähiin ja keskityn muihin startteihin.

No, se siitä. Mutta, kun tuohon Nivalan kivikkojuurakkopieksämiseen lisätään puoli metriä vettä ja väsynyt kuski, niin eihän siitä mitään hyvää seurannut. Tulin varovasti ekan kierroksen pois, pakkasin vähin äänin kamat autoon ja poistuin paikalta. Kotiin päästyäni jatkoin siitä, mihin olisi pitänyt heti aamusta päätyä. Miesten tennisfinaali auki ja sohvalle seljälleen. Nukkumatti haki nopiasti omansa pois ja olin palannut lähtöruutuun.

Koko seuraava viikko on sitten ollutkin melko nahkeaa. Maanantaina kävin kevyen terapialenkin Salsalla pitkin Pohjois-Oulun polkuja ja se tuntuikin aika ok:lta, mutta kun keskiviikkona yritin kymppitempoa Sangilla ja olisi pitänyt revittää vähän kovempaa, niin ei mihinkään. Kun torstain ympyrälenkilläkin jätkä oli jäässä, niin henkisesti, kuin fyysisestikin - sisäisesti ja ulkoisesti, niin päätin, että tänä viikonloppuna ei kosketakaan fillareihin. Storck nurkkaan, kevyesti kamoja reppuun ja Kuusamoon evakkoon.

"Mä tarviin tän hetken, tarviin tän hiljaisuuden..."

Hitto, kuinka hienoa. Heli ja Anoppi ovat jossain metsässä väistelemässä karhuja ja keräämässä marjoja pakastimeen, radiosta tulee jotain leppoisaa höpötystä, jääkaappi on täynnä ruokaa ja käsky kävi, että kaikki pitää syödä pois. Jos ottaisikin tästä selkeästi kevyemmän jakson ja seuraavan kerran käskyttäisi elimistöänsä vasta viikon päästä Finlandiassa. Siellä kuitenkin saadaan ajajat järjestykseen ihan ajamalla, eikä tarvitse kolistella neljää tuntia kivikossa. Nähdään siellä!