sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pyhäjärven Alto de L'Angliru

11 kilometriä, 1440 nousumetriä, keskijyrkkyys 13%, jyrkimmät kohdat 27% ja 1 tunti 45 minuuttia yhtämittaista nousua. Lukemista voisi hyvinkin kuvitella, että ollaan jossain Välimeren ilmastossa, suurten ympäriajojen reiteillä, mutta kyllä tämä kaikki tapahtui Pohjanmaalla, vain vajaan 160km kotiovelta. Tapahtumapaikkana oli Pyhäsalmen kaivos, missä kävimme OTC:n porukalla ajamassa kaivoskuilun huoltotien alhaalta ylös.

Aikaisin aamulla pakkasimme romut autoon ja ajoimme Pyhäjärvelle, missä kolean sumuisessa säässä kasasimme pyörät ja siirryimme kaivostornille. Tornin juurella olevissa huoltotiloissa vaihdoimme ajokamppeet ja valmistauduimme siirtymään alas. Jotenkin tuntui omituiselta vetää kesämallin kisakamppeita niskaan, kun sää ulkona oli hädin tuskin plussan puolella. Alhaalla kuitenkin kuulemma odotti noin parinkympin lämpötila, joten varusteet sen mukaan.

Vaikka sitä on jo ehtinyt monenlaisissa paikoissa ajamaan, niin kyllä tämänkertainen reissu jännitti silti melkoisesti etukäteen. Nousun luvut olivat hyvin tiedossa, niistä pystyi jo jokseenkin päättelemään fyysisen vaatimustason, mutta laskeutuminen liki puolentoista kilometrin syvyyteen maan alle ja siellä ajaminen tuntui melko hyytävältä ajatukselta. Mutta huoli pois ja fillarin kanssa hissiin.

Matka alas ei kauaa kestänyt, sen verran ripeästi hissi liikahti ja alhaalla odotti aivan erilainen maailma, kuin mitä olin odottanut. Sen sijaan, että olisimme päätyneet kosteaan ummehtuneeseen kaivoskuiluun, missä yksittäinen hehkulamppu räpsyy katossa, tulimme melko modernin näköiseen aulaan, mistä pääsi päätasanteelle ja sitä kautta aivan kelvollisen näköiseen työmaaruokalaan. Ruokalassa meille pidettiin lyhyt turvallisuuskoulutus ja jakauduimme kolmeen ryhmään oletettujen kiipeämisvauhtien perusteella. Itse luotin sen verran omaan jalkaani, että ilmottauduin ensimmäisenä lähtevään nopeimpaan ryhmään.

Toisaalta olin jo laskeskellut, että kun minulla ei ole käytössä, kuin tuo yksi 34-hampainen eturatas ja takana suurin on 36-piikkinen, niin tuolta on tultava ylös 1.30-1.40 -aikoihin, mikäli haluaa pitää pyörityksen edes 60 kierroksen tuntumassa. Pyörä ei siis halua tulla hitaammin, enkä minä pysty tulemaan sieltä ylös juurikaan nopeammin, joten vauhti oli naulattu lukkoon jo ennen starttia.

Alhaalla odottamassa starttia
(Kuva: Jussi Vänskä)

Lopulta pääsimme liikkeelle ja lähdimme melko reipasta kyytiä kiipeämään tietä ylöspäin. Pinta oli saven ja kiven sekaista soratietä, mikä oli paikka paikoin melko pehmeää, joten sikälikään ei ollut tulossa kovin helppo reissu. Vielä, kun tunnelissa oli aivan pilkkopimeää, niin nousukulman arvioiminen oli melko hankalaa. Aina välillä vaan jaloissa tuntui, että taidetaan olla vähän jyrkemmässä kohdassa menossa. Puolen tunnin kohdalla, kun olimme nousseet noin 500 metriä montun pohjalta, tuumin, että henkilökohtaisesti parasta on antaa vauhdista periksi ja antaa Puttosen Jyrkin ja Kangaskokon Juhan mennä menojaan. Jäin odottamaan takana lähtenyttä ryhmää ja otin hieman Snickersiä odotellessa.

Vajaan neljän minuutin odottelun jälkeen perästä tulikin jo seuraavan ryhmän kärkeä ja lähdin kiipeämään heidän mukanaan huippua kohti. Lopulta tuokin ryhmä venyi käytävään ja jatkoin kiipeämistä omaan tasaiseen tahtiin. Mittaria en nähnyt lukea, mutta korkeuden näki seinässä olevista merkinnöistä ja sykkeen tunsin jo jaloista - melko likellä anaerobista kynnystä mentiin liki koko ajan. Keskisyke oli 157 bpm ja keskikadenssi 57 rpm, joten melko kova voimaharjoitushan tuosta tuli.

Tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia lähdön jälkeen alkoi päivä paistamaan ja putkahdin käytävän yläpäästä kylmälle parkkialueelle. Ei muuta, kuin tihkusateen läpi pukuhuonetta ja saunaa kohti. Pikkuhiljaa perässä alkoi valumaan porukkaa lauteille, eikä kenelläkään ollut valittamista reissusta, siksi hieno elämys tuo oli jokaikiselle!

Todella isot kiitokset reissun järjestäneelle Murasen Hannulle, sekä tietysti kaivoksen väelle, jotka antoivat luvan lähteä ajamaan ja vieläpä turvasivat reissuamme koko ajan usean ihmisen työpanoksella! Aivan ainutlaatuista settiä, oli todella hienoa olla jossain tällaisessa mukana.


8 kommenttia:

  1. Hyvä kuvaus eilisestä! Kiitos ajoseurasta ja höpöttelyistä ajon lomassa. Oliko muuten se juoksusetti mistä oli puhetta niin la 30.11 klo 9? Kuulosti sopivan pöljältä hommalta sekin että voisi tulla testaamaan ylämäkijuoksu kuntoa :)

    P.S. En muistanut katsoa omia välityksiä mutta pitää tarkistaa nekin.

    Terv.

    Pete (hybridimies)

    VastaaPoista
  2. Jestas. No onpa ollut elämys! Ja aika jäätävää mäkireeniäkin on saanut halusi eli ei :)

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä sinulta Petri jäätävä veto tulla sillä hybridillä ylös ja vielä tuota vauhtia - iso hatunnosto siitä!

    Se juoksusetti, mitä vouhotin on tosiaan tuo tämän kuun viimeisen lauantain häppeninki Köykkyrissä http://nuts.fi/tapahtumat/nuts-koykkyri-pre-xmas-uphill-race-30-11-2013/

    Taneli: Kun olet aina ihaillut sitä sulavaa seitsemänkympin kadenssia ylämäkeen, niin noilla treeneillä se syntyy... ;-)

    VastaaPoista
  4. Näytti olleen mulla takana 28 ja edessä 34...Ei ihme ettei oikein järkevällä kadenssilla pystynyt etenemään :)

    VastaaPoista
  5. No, huhhuh! Piti itsekin tarkistaa tuo eturatas ja sehän on siis 34, eikä 32-piikkinen. Mutta mulla oli sentään 36-piikkinen pelastusrengas takana.

    VastaaPoista
  6. oliko siellä muita kuin otc:n porukkaa ajamassa, kuulin tapahtumasta lähellä asuvilta sukulaisilta että tämmöinen häppeninki siellä on tehty, oma osallistuminen ei tosin 7vko sitten tehdyn ristisideleikkauksen takia olisi ollut mahdollista, mutta katsomaan olisi ollut mielenkiintoista tulla.

    VastaaPoista
  7. Tuo reissu oli aivan täysin OTC:n jäsenetu. Enkä tiedä, olisiko sinne edes mahtanut päästä katsomaankaan, kun koko ajan oltiin suljetulla kaivosalueella.

    VastaaPoista