lauantai 25. heinäkuuta 2015

Onko vehkeiden koolla vieläkään väliä?

Kirjoitimme noin kolme vuotta sitten blogimme kaikkien aikojen ylivoimaisesti luetuimman tekstin "Onko vehkeiden koolla väliä?" ja silloin minulla oli menossa aikalailla alkuvaiheet vielä 29-tuumaisten kanssa ja Heli ajoi vielä aivan täysillä 26-tuumaisella täysjoustolla. Kolmessa vuodessa ehtii tapahtumaan aika paljon - niin kaluston, kuin ajajienkin kohdalla.

Vaikka tekstiä lukee näin jälkikäteen, niin eihän noita näkökantoja vieläkään voi kiistää. Ne ovat olleet aivan perusteltuja mielipiteitä silloin ja aivan hyviä vielä nykyäänkin. Toisaalta taas markkinoille on viime aikoina tullut niin huikeita laitteita, että varsinkin 29-tuumaisten pyörien maailma on muuttunut aivan totaalisesti.

Nykyään meillä kummallakin on jo alla 29-tuumaiset täysjoustot, mistä tuon tekstin kirjoittamisen aikaan kummallakaan ei ollut vielä minkäänlaista hajua. Lisäksi tässä välissä olemme tuumailleet myös 27,5-tuumaisten, tai toisin sanoen 650B-kokoisten kiekkojen sielunelämää, jopa niin pitkälle, että Helillä oli jo sormi melko likellä ostoskorin liipaisinta, mutta se ei sitten johtanut kuitenkaan vielä ostoksille asti.

Kun vielä minun Highballin geometriassa on jotain sellaista, mikä pisti uusiksi käsitykseni kaksyseillä ajamisesta ylipäätään, on aika paljon päivitystä tullut kummankin ajatuksiin ja lienee aika kerätä kasaan uusimmat ajatukset vehkeiden koosta ja niiden käytöstä.

Heli


29-tuumainen voi olla yhtä näppärä, kuin 26-tuumainenkin

Ensimmäiset 29-tuumaiset pyörät, joita kokeilin eivät juurikaan vakuuttaneet minua. Ne tuntuivat jotenkin laiskoilta ja kömpelöiltä. Testailin useampaakin erilaista isopyöräistä, mutta missään vaiheessa ei tullut sellaista tunnetta, että tällainen on saatava. Tämän takia kuumottelin 650B-pyöriäkin erittäin pitkään. Mutta, kun Ötztalin reissulla kokeilin 27,5-tuumaista Giant Anthem X:ää, heräsin siihen, että laiskuus ei välttämättä piilekään kiekkojen koossa, vaan yleisessä suunnittelussa.

Nostimme 29-tuumaiset uudelleen pöydälle ja aloimme perehtyä tarkemmin eroihin runkojen geometrioissa. Huomasimme, että varsinkin pienissä rungoissa oli aika paljon eroja suunnittelussa. Sitten vain yhdellä koeajolla Kaupin kallioilla kaikki loksahti kohdilleen - isopyöräinen voi sittenkin olla näppärä käsiteltävä!

Kuherruskuukausi Tallboyn kanssa kului yhteisiä tapoja opetellessa, mutta kun löysimme yhteisen sävelen, alkoi vauhtiakin löytyä. Isommat kiekot vaativat hieman enemmän voimaa ja määrätietoisempaa käsittelyä, kuin 26-tuumaiset, joskin monissa paikoissa ne myös säästävät voimia. Lopputulos lienee kuitenkin se, että wc:n peilistä löytyy yhä syy lopulliseen vauhtiin tai sen puutteeseen.

Oikea koko ja geometria on tärkeä pienelle kuskille

Oli kiekkojen koko mikä tahansa, niin runko tekee pyörän. Isot kiekot ja pieni runko on väistämättä hankala yhdistelmä ja vaatii erittäin tarkkaa suunnittelua, niin pyörän valmistajalta, kuin myös omassa säätämössäkin. Probiken sivuilla on loistava artikkeli naisten pyöränvalinnan hankaluudesta. Vaikka teksti käsittelee pääosin maantiepyöräilyä, samat lainalaisuudet pätevät myös maastossa.

Vaikka esimerkiksi Tallboyn runko on jo sinällään erittäin hyvä, niin täydellinen pyörä siitä tuli vasta oikeilla osilla. Toisaalta huonon kokoista runkoa ei olisi voinut pelastaa millään järkevillä osilla, joten kysymys on kokonaisuudesta. Ajotuntuman pitää olla sellainen, että maastossa pystyy tekemään kaikki tarvittavat liikkeet helposti, silloin kiekkokokokaan ei enää dominoi ajotuntumaa niin selkeästi.

29-tuumainen täysjousto?

Kyllä. Ajoin pitkään hyvällä 26-tuumaisella täysjoustolla ja nykyään ajan hyvällä 29-tuumaisella täysjoustolla. Kokeilin välissä vähän aikaa jäykkäperäistä Giant XTC Alliancea ja vaikka se kiva olikin, niin täysjousto vain sopii minun ajotapaani paljon paremmin. Aika suuria ihmeitä pitää tapahtua, että lähtisin maastoon enää jäykkäperäisellä, oli siinä minkä tahansa kokoiset (tai paksuiset) renkaat alla.


Kimmo


29-tuumainen ei automaattisesti ole hyvä ratkaisu - hyvä 29-tuumainen on

Vaikka itse sinnittelin aikanaan aika pitkään ennen 29-tuumaisiin siirtymistä, niin näin myöhemmin ajateltuna olin jo kuitenkin mukana aikalailla isopyöräisten alkutaipaleella. Silloin käsitykset olivat aika pitkälti sellaiset, että iso rengas tulee ja pelastaa ajamisen automaattisesti. Minulle isommat renkaat olivat erittäin hyvä ratkaisu, pyöristä tuli heti paremman näköisiä ja minun kokoiselle kuskille luonnollisesti myös parempia ajaa. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäisen aallon isopyöräisissä oli vielä paljon sellaista, minkä olisi voinut tehdä huomattavasti paremminkin.

Sittemmin 29-tuumaisten runkojen takahaarukat ovat lyhentyneet, vaakaputket pidentyneet ja ohjauskulmat loiventuneet. Nykyisissä Santa Cruzeissani on jo yli kolme senttiä pidempi vaakaputki, kuin vaikkapa Salsassani oli aikanaan, eli isoista pyöristä on tullut oikeasti isoja. Samaan aikaan kuitenkin käsiteltävyys ja ketteryys ovat parantuneet huomattavasti, joten nyt 29-tuumaiset ovat sellaisia, kuin niiden olisi ehkä pitänyt olla alusta lähtien. Jos minulle olisi lyöty nykyisen kaltainen kaksysi heti alusta lähtien alle pikkupyöräisten tilalle, olisi kaikenlainen empiminen jäänyt erittäin paljon pienemmäksi.

29-tuumainen jäykkäperäinen on jäykkäperäinen pyörä rengaskoosta riippumatta

Joskus aikanaan harrastajat pohtivat kovasti, että pitäisikö hankkia 26-tuumainen täysjousto, vai 29-tuumainen jäykkäperäinen. Jotenkin vallalla oli käsitys, että nämä olisivat vaihtoehtoja toisilleen, mutta nyt jo vuosia sekä pieni-, että isopyöräisellä jäykkäperällä ajaneena olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että 29-tuumainen jäykkäperäinen pyörä on ennen kaikkea jäykkäperäinen maastopyörä.

Sitä pitää ajaa aivan samalla tavalla, kuin pienipyöräisempääkin jäykkäperää ja se asettaa ajajalleen aivan samanlaiset vaatimukset fysiikan osalta, kuin jäykkäperäiset pyörät kautta aikain. Tämä pätee niin hyvässä, kuin pahassakin. Kyllähän jäykkäperäinen kaksysi vaan kiihtyy ja kiipeää hienosti, enkä usko, että tulen luopumaan niistä kokonaan missään vaiheessa.

29-tuumainen täysjousto?

Kuten jäykkäperäisissäkin pyörissä, niin myös täysjoustoissa on tapahtunut viime vuosina todella paljon kehitystä ja niistä on tullut erittäin yleisiä kotimaisissa maratonkisoissa ajoalustasta riippumatta. Itse olen ajanut jäykkäperäisillä pyörillä aina siitä lähtien, kun luovuin Santa Cruz Superlightistani 2000-luvun puolessavälissä, enkä ole edes uhrannut kovin paljoa ajatuksia täysjoustoon siirtymiseen sen koommin.

Viime aikoina kuitenkin on tullut entistä enemmän tilanteita, missä jossain vaiheessa kilpailua täysjoustolla ajavat kilpailijat ovat saaneet sen pienen edun, minkä tähden olen tippunut ryhmästä. Se on pistänyt ajattelemaan täysjoustoon siirtymistä entistä vakavammin. Kun tänä vuonna Tahkolla tuli vastaan tilaisuus hankkia Tallboy suhteellisen kohtuulliseen hintaan ja erittäin helpolla siirtymällä kesken kauden, en voinut vastustaa kiusausta.

Vaa'an mukaan täysjousto on sen reilun kilon verran raskaampi, kuin jäykkäperäinen ja joissain paikoissa se on kieltämättä myös laiskemman tuntuinen liikkumaan, eikä minulla ole kovin tarkkaa kuvaa siitä, onko täysjousto kokonaisuudessaan jäykkäperäistä nopeampi pyörä. Ainakin se on jo tähän mennessä osoittanut sen, että aiemmin minulle hankalissa paikoissa pystyn ajamaan hieman rohkeammin. Valitettavasti tuo rohkeus on jo kahdesti maksanut pikkuisen vekkejä ihoon, mutta kunhan vielä kädet pääsevät samaan rytmiin uuden kaluston kanssa, saan varmasti tarkemman tiedon täysjouston mahdollisuuksista.

Mikäli saan vielä rakennettua osistaan luopuneen Highballin takaisin kasaan, niin jossain vaiheessa on väistämättä pakko käydä ajamassa erityylisiä pätkiä kelloa vastaan kotimaastoissa, jotta numeerinen totuus pyörien välillä saadaan selville. Mutta ainakin tällä tietämyksellä tulen myös tulevaisuudessa kiertämään kisoja täysjouston kanssa.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Tehokärpänen

Sähköpyörät jakavat tunteita suuntaan ja toiseen. Toisten mielestä ne ovat mopoja, jotka pitäisi lailla kieltää, tai niillä ei ainakaan saisi ajaa metriäkään metsässä, toiset taas näkevät ne hauskan maastopyöräilyn mahdollistajina, kun ylämäkeen ei tarvitsekaan kinnata enää peräsuoli pitkällä ja alamäkiä voi lasketella enemmän päivän aikana. Helin kanssa kuulumme ehkä enemmän tähän jälkimmäiseen ryhmään, eihän se meiltä ole pois, jos joku saa ylimääräiset 250 wattia apua mäen nousemiseen. Eihän se ole sen enempää, kuin vaikkapa Helin ja Suomen kärkimaastomiesten välinen tehoero mäessä.

Yksi argumentti sähköpyöriä vastaan on se, että se on äärettömän vaarallista, kun sähköavusteisia pyöriä alkaa singahdella polunmutkista vastaan milloin missäkin, hiljaisesti ja äkkiarvaamatta. Kuitenkin lailliset versiot leikkaavat tehot pois jo vähän päälle 25 km/h nopeudessa, joten jälleen keskimääräistä kovempi maastokuski tulee jo sieltä mutkan takaa äkkiä kovempaa, kuin kukaan sähköpyörällä. Nimittäin siinä vaiheessa, kun sähköavusteinen pyörä lakkaa avustamasta, vauhti ei enää polkemalla nouse.

Testasimme jo aiemmin Cannondale Tramountia ja silloin totesimme, että ylämäkeen sähköavusteinen menee aivan käsittämättömän hienosti, mutta emme testanneet sitä, kuinka paljon nopeampi sähköavusteinen polkupyörä on tavallisella polkupätkällä verrattuna asiansa osaavaan maastopyöräilijään ilman avustusta. Kun Pyörä-Suvalalta tarjottiin koeajoon uutta Trekin Powerfly+ FS 9:ää, keksimme, että nyt olisi mahdollisuus saada aivan oikeasti vertailuun laite, joka on varmasti nopea osaavissa käsissä. 120 mm joustoa molemmissa päissä, 27,5" kiekot ja Sramin X1 -voimansiirto vastaavat melko hyvin nykyaikaista täysjoustoa, mitä maratonkisojen lähtöviivoilla nähdään.


Koska pyörän runkokoko on 17,5", Heli pääsee tässä testissä Stigiksi Stigin paikalle. Se on myös sinänsä hyvä tilanne, että Helin ajotekniikka on vähintäänkin riittävä viemään Trekiä normaalia ajovauhtiansa nopeamminkin. Toisaalta hän vastaa myös tehontuotoltaan jokseenkin jo jonkin aikaa maastopyöräilyä harrastanutta mieshenkilöä, jolloin koeajon aikana mitatut nopeudet vastaavat melko likelle sellaisia nopeuksia, mitä aktiiviharrastaja voisi sähköavusteisella polkupyörällä saavuttaa.







Akkupakettia, keskiön seutua ja Boschin näyttöä lukuunottamatta Powerfly muistuttaa aivan alumiinista versiota Superflysta. Keulassa joustosta vastaa Rock Shoxin Revelation ja takana vaimennusta hoitaa niin ikään saman firman iskunvaimennin. Linkusto on Trekin tuotannossa jo tutuksi tullut nelilinkkuratkaisu, missä takimmainen linkku on yhdistetty taka-akseliin. Eli sinänsä ei mitään uutta täysjoustorintamalla tämän suhteen.








Koska voimansiirto on toteutettu Sramin X1:llä, niin oikealla kädellä hoidetaan vaihteiden vaihtaminen ja vasemmalle kädelle on jätetty moottorin ohjaaminen sekä hissitolpan lukitusvipu. Jos ajatellaan tämänlaisen pyörän ominaisinta käyttötarkoitusta, se saattaisi olla helpostikin se, että ajetaan sähkön avulla ylös ja lasketaan sieltä parhaita singletrackeja pitkin alas. Tällöin hissitolppa on aivan omiaan tällaiseen pyörään


Kuten kaikki muutkin pyörät, tämäkin päätyi lopulta vaakaan roikkumaan. Lukemat heilahtavat 21,4 kiloon, joten mistään aivan keijukaisesta ei ole kysymys. Tehon vastapainoksi tulee siis yksitoista kiloa sakkoa Helin omaan pyörään verrattuna. Muuten tuo saatiin säädettyä aika likelle samoihin mittoihin ja vaimennuspuolikin kohtuullisen helposti säätöihin. Kun lopuksi ruuvasimme paikalleen Shimanon XT:t polkimiksi, alkoi se olemaan niin lähelle Helin normaalia kisakalustoa, että saatoimme lähteä kokeilemaan, miten se sitten aivan oikeasti kulkee.

Testiradaksi olisimme luonnollisesti halunneet meille tutun Ellinmaan XC-radan, mistä löytyy kellotettua dataa useiden vuosien varrelta. Mutta tähän aikaan vuodesta se on päässyt kasvamaan niin täyteen heinää, ettei siellä olisi saanut turvallisesti ajettua vertailukelpoisia aikoja. Siispä siirsimme testit kotinurkille Köykkyriin, missä sielläkin on aika tuttuja polkuja testiradan aihioksi, sekä vielä aivan kohtuullinen nousukin kierrokselle. Suunnittelimme noin kahden ja puolen kilometrin kierroksen ja päätimme ajaa neljä yhden kierroksen vetoa aivan kisavauhdilla, noin kymmenen minuutin palautuksilla välissä.

Aika nopeasti havaitsimme, että nopeimmilla suorilla Heli jää sähköavusteisen kanssa, mutta heti kun polku alkaa nousemaan, niin sähköavustuksesta on selkeästi hyötyä. Heli kellotti kierroksille ajoiksi 6.14 / 6.16 / 6.11 / 6.12, siinä missä minun kierrokset olivat noin 30 sekuntia hitaampia 6.46 / 6.44 / 6.43 / 6.45. Jotta saataisiin havainnollistettua, onko tuo ero paljon vai vähän, voidaan laskea, että jään Oulun seudun kärkikuskeille kisoissa noin 10% - 15% ja nyt Helille hävisin keskimäärin vain noin 7,7 %.

Toisin sanoen sähköavustuskaan ei tehnyt Helistä sen nopeampaa rakettia poluille, kuin maamme kärkimiehet ovat aivan omilla jaloillaankin. Jos vielä tarkastellaan meidän nopeuseroja radan eri sektoreilla, havaitaan, että Heli voitti radan ensimmäisellä 1900 metrillä vain noin 10 sekuntia ja viimeisellä 600 metrillä loput 20 sekuntia. Sanomattakin lienee selvää, että tuo viimeinen sektori sisälsi kierroksen kovimman nousun. Joten normaalissa polkuajossa olin jo hyvinkin lähellä pärjätä, mutta nousussa ei ole vain minkäänlaisia mahdollisuuksia.

Eli näiden lukemien perusteella Powerflyn kaltaista sähköavusteista pyörää ei voi pitää kovinkaan vaarallisena laitteena, mutta sen sijaan se on parhaimmillaan äärimmäisen hauska laite! Ensinnäkin meillä kummallakin oli mielettömän hauskaa, kun kerrankin pystyimme ajamaan tasavertaisesti kilpaa keskenämme tutuilla poluilla. Toisekseen Heli kehui Powerflyn ajettavuutta poluilla, se käyttäytyi erittäin hienosti kaikissa paikoissa. Ylimääräistä tehontuottoa lukuunottamatta se ei eronnut kisakelpoisesta täysjoustosta millään tavalla. Ja, kun tehontuottokin toimi jotenkin sivistyneemmin, kuin aiemmin testaamassamme Cannondalessa, tuolla ajaminen oli suorastaan nautinnollista.

Jos meillä olisi ylimääräistä tilaa ja säästöpossun pohjalla enemmän painetta, niin Powerfly saattaisi hyvinkin päätyä kalustoon. Ja, varsinkin, jos asuisimme esimerkiksi Ötztalin tapaisella alueella, missä parhaille poluille pitäisi kiivetä, niin tuo olisi aivan ehdoton hankinta!


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Shakki ja matti?

Tällä hetkellä näyttää siltä, että meidän pyörävarastossa käynnissä oleva Santa Cruz -shakki on hiljalleen kallistumassa valkoisen voitoksi. Tilanne alkoi kääntymään viimeistään siinä vaiheessa, kun erittäin vahvasti esiintynyt valkoinen kuningatar kukisti mustan kilpailijattarensa. Tällä viikolla valkoinen kuningas astui esiin ja iski tähän asti lautaa hallinnutta mustaa kuningasta kohti. Viimeistä lopullista siirtoa ei ole vielä nähty, mutta tällä hetkellä valkoinen osapuoli on erittäin tukevasti niskan päällä.

Elämässä moni asia tapahtuu sattumalta, tuurilla tai jostain muusta käsittämättömästä syystä. Joka tapauksessa nämä kaikki pitää jollain tapaa itse ansaita ja niin tälläkin kertaa. Olin jo pitkään leikkinyt tulella, tuuminut täysjoustolla ajamista ja juuri pari viikkoa ennen Tahkoa jopa testasin lenkillä Ollankedon Samulin Trek Superfly FS:ää. Olin aika vaikuttunut tuon koeajon jälkeen ja selailin yhden hetken Trekinkin sivuja asiasta erittäin kiinnostuneena. Se haaveilu tosin kaatui siihen, että Superflyn suurimmankin rungon vaakaputki on vain vajaan 65 cm pitkä, mikä vaatisi jo 110-120-millistä stemmiä kumppanikseen.

Koska valmistautuminen Tahkoon oli kovassa käynnissä ja jalka tuntui niin hyvältä, että ajaisin vaikka keppihevosella, en uhrannut asialle yhtään enempää aikaa ja päätin palata asiaan syksymmällä. Mutta nyt  kohtalo oli päättänyt toisin - Kimmo-pojan tulitikkuleikit olivat tulossa päätepisteeseensä. Kohtalo pukeutui aivan Vesikon Janin näköiseen hahmoon ja vaani Sportaxin teltalla. Perjantai-iltapäivällä lenkin jälkeen kävin morjenstamassa miestä, joka oli myynyt meille jo nuo aiemmatkin Santa Cruzit, enkä edes ajatellut täysjoustoasiaa sen koommin.

Aikamme siinä koeajopyöriä spekuloituamme satuin vain kysymään, että ei Jani sattunut sitten ottamaan yhtään XXL-kokoista Tallboyta Tahkolle matkaan. Luonnollisestikaan en odottanut, että meikäläisen kokoisia pyöriä olisi juuri missään koeajettavana, kun harva valmistaja niitä edes tekee, saati että kauppiaat ottaisivat sellaisia liikkeisiinsä painolasteiksi. Mutta, kun Jani vastasi, että juuri sellaista ei ole matkassa, mutta Tampereella liikkeen seinällä roikkuu runkona kuituinen, valkoinen, XXL-kokoinen Tallboyn runko, oltiinkin yhtäkkiä taas aika pettävällä alustalla.

Kolme kertaa sitä piti illan mittaan käydä tinkaamassa Sportaxin teltalla ja lopulta lauantai-iltana raamille löytyi sellainen hinta ja toimitusmalli, millä se löytäisi tiensä meidän säätämöön. Olin yhtäkkiä aivan puulla päähän lyöty. Kuten aiemmasta postauksestani pystyy helposti päättelemään, kaikesta huolellisesta valmistautumisesta huolimatta Tahkon reissu meni kilpailullisesti aivan penkin alle, mutta kun yksi ovi sulkeutuu, toinen saattaa aueta aivan yllättävästä suunnasta.

Seuraava viikko Tahkon jälkeen meni aivan maantiepyörää ajaessa, tein pari aika kovaa vauhtikestävyysharjoitusta, sekä muutaman pidemmän lenkinkin. Treeni-intoa oli Tahkon reissun kaikista piirteistä johtuen huikeasti jemmassa ja sunnuntain talkoopäivä Tervaetapeilla tuli viikon päätteeksi jo aivan hyvään paikkaan. Olin henkisesti varautunut vain seisomaan risteyksessä tikkari kourassa vahtimassa liikennettä, mutta aamulla ylemmältä taholta kävi käsky hakea mikrofoni Kivisen Heikin bussista ja alkaa keksimään ilman sen kummempaa valmistautumista jotain kerrottavaa paikalle saapuneille. Pikkuisen meinasi ajatus karkailla, kun tiesin, että seuraavana aamuna olisin Matkahuollossa hakemassa pakettia. No, kuulemma mitään kovin epäilyttävää ei kuulunut yleisöön asti, joten sikäli ainakin ulkoisesti hermot pysyivät kurissa.

Seuraavana yönä ne eivät enää kyllä sitten pysyneet ja pomppasin kuudelta ylös sängystä virkeämpänä, kuin koskaan. Ennätysvauhdilla kamat niskaan, heitin Helin töihin ja sitten Matkahuoltoon. Kädet täristen auoin paketin jo heti pihalla ja ensimmäinen reaktio oli, että nyt on oikeasti ISO pyörä. Eihän se juurikaan sen suurempi enää ollut, kuin Highballikaan, mutta jotenkin tuo linkusto tekee siitä vielä huomattavasti järeämmän näköisen. Elämääkin pidemmän tuntuisen työpäivän jälkeen ajoin kotiin ja pistin laitteen säätöihin. Ensimmäisellä lenkillä huomasin, että nyt on selkeästi jotain uutta tapahtunut tällä maastopyöräilyuralla. Olin viimeksi ajanut täysjoustolla kymmenen vuotta sitten, eikä näistä laitteista voi puhua edes samana päivänä.



Vertailussa aiempaan kisakalustoon Tallboy on jotenkin koko ajan huomattavasti laiskemman tuntuinen, kuin Highball, mutta silti se matka vain etenee. Ja eteneehän se, vaikka tulisi pikkuisen isompaakin estettä eteen, sillä aika surutta tuo suhtautuu näihin meidän paikallisiin juuriin ja kiviin. Kokonaisuutena vaaka heilahti 10,74 kilon lukemiin ja koska Tallboy on rakennettu aivan samoista osista, jotka olivat Highballissa aiemmin, niin pelkästään rungosta tuli painoa 1,2 kiloa lisää Highballiin verrattuna. Ainakaan ensivaikutelman perusteella on hyvin vaikea hahmottaa, tuleeko paino yksittäisenä seikkana vaikuttamaan mihinkään, kun pyörivät massat ovat kuitenkin aivan samat ja olemukseltaan pyörät eroavat joka tapauksessa toisistaan aika selkeästi.




Kunhan saan vähän enemmän kilometrejä alle, täytyy käydä Ellinmaan perinteisellä testikierroksella kokeilemassa, tuoko tuo 100 mm joustoa takana jotain selkesti erotettavia lukuja kelloonkin näkyviin. Ennen testikierroksia en vielä tiedä, onko tasapaino laudalla kääntymässä matiksi, mutta mikäli näin käy, se on varma, että jokaisen pelin jälkeen nappulat kasataan laudalle uudelleen ja musta kuningaskin palaa taistoon. Se, missä muodossa ja milloin, on toki vielä arvoitus...


RunkoSanta Cruz Tallboy XXL
KeulaFox Float 29 FIT 15mm
OhjainlaakeriCane Creek 40 series
Ohjainlaakerin hattu + pulttiCane Creek alu cap + teräspultti
SpaceritPro carbon spacers



Kiekko, etu- ZTR Crest 29"

- Sapim CX-Ray

- Aluminium Nipples

- DT 240S 6 bolt, 15mm
Kiekko, taka- ZTR Crest 29"

- Sapim CX-Ray

- Aluminium Nipples

- DT 240S 6 bolt
Pikalinkku, etuFox 15mm
Pikalinkku, takaDT RWS Through bolt 10x142mm



Rengas, etuSchwalbe Rocket Ron 29"x2,25"
Rengas, takaSchwalbe Rocket Ron 29"x2,25"
Sisuskumit2x Michelin C4 AirComp Latex



KeskiöTruvativ Team GXP
Kammet + ratasSram XX1 175mm + 32 t Chainring
PolkimetShimano PD-M780 XC



VaihdevipuSram XX1
TakavaihtajaSram XX1 Type 2.1
TakapakkaSram XG-1195 10-42
KetjuSram PC XX1



TakajarruHope Race X2 Evo Stealth
TakajarrulevyHope Mono Mini 160 mm + 6x titaanipultit
EtujarruHope Race X2 Evo Stealth
EtujarrulevyHope Mono Mini 160 mm + 6x titaanipultit



OhjaustankoEaston EC70 Riser 720mm
StemmiRitchey WCS Trail, 100mm
SatulatolppaEaston EC90 Zero
SatulaSpecialized Romin Pro 143 mm
Satulatolpan klamppiSanta Cruz
GripitLizard Skins DSP 32,3 mm



MittariPolar CS600X + Speed sensor
Pulloteline + pultitSpecialized