Tehokärpänen

Sähköpyörät jakavat tunteita suuntaan ja toiseen. Toisten mielestä ne ovat mopoja, jotka pitäisi lailla kieltää, tai niillä ei ainakaan saisi ajaa metriäkään metsässä, toiset taas näkevät ne hauskan maastopyöräilyn mahdollistajina, kun ylämäkeen ei tarvitsekaan kinnata enää peräsuoli pitkällä ja alamäkiä voi lasketella enemmän päivän aikana. Helin kanssa kuulumme ehkä enemmän tähän jälkimmäiseen ryhmään, eihän se meiltä ole pois, jos joku saa ylimääräiset 250 wattia apua mäen nousemiseen. Eihän se ole sen enempää, kuin vaikkapa Helin ja Suomen kärkimaastomiesten välinen tehoero mäessä.

Yksi argumentti sähköpyöriä vastaan on se, että se on äärettömän vaarallista, kun sähköavusteisia pyöriä alkaa singahdella polunmutkista vastaan milloin missäkin, hiljaisesti ja äkkiarvaamatta. Kuitenkin lailliset versiot leikkaavat tehot pois jo vähän päälle 25 km/h nopeudessa, joten jälleen keskimääräistä kovempi maastokuski tulee jo sieltä mutkan takaa äkkiä kovempaa, kuin kukaan sähköpyörällä. Nimittäin siinä vaiheessa, kun sähköavusteinen pyörä lakkaa avustamasta, vauhti ei enää polkemalla nouse.

Testasimme jo aiemmin Cannondale Tramountia ja silloin totesimme, että ylämäkeen sähköavusteinen menee aivan käsittämättömän hienosti, mutta emme testanneet sitä, kuinka paljon nopeampi sähköavusteinen polkupyörä on tavallisella polkupätkällä verrattuna asiansa osaavaan maastopyöräilijään ilman avustusta. Kun Pyörä-Suvalalta tarjottiin koeajoon uutta Trekin Powerfly+ FS 9:ää, keksimme, että nyt olisi mahdollisuus saada aivan oikeasti vertailuun laite, joka on varmasti nopea osaavissa käsissä. 120 mm joustoa molemmissa päissä, 27,5" kiekot ja Sramin X1 -voimansiirto vastaavat melko hyvin nykyaikaista täysjoustoa, mitä maratonkisojen lähtöviivoilla nähdään.

Koska pyörän runkokoko on 17,5", Heli pääsee tässä testissä Stigiksi Stigin paikalle. Se on myös sinänsä hyvä tilanne, että Helin ajotekniikka on vähintäänkin riittävä viemään Trekiä normaalia ajovauhtiansa nopeamminkin. Toisaalta hän vastaa myös tehontuotoltaan jokseenkin jo jonkin aikaa maastopyöräilyä harrastanutta mieshenkilöä, jolloin koeajon aikana mitatut nopeudet vastaavat melko likelle sellaisia nopeuksia, mitä aktiiviharrastaja voisi sähköavusteisella polkupyörällä saavuttaa.

Akkupakettia, keskiön seutua ja Boschin näyttöä lukuunottamatta Powerfly muistuttaa aivan alumiinista versiota Superflysta. Keulassa joustosta vastaa Rock Shoxin Revelation ja takana vaimennusta hoitaa niin ikään saman firman iskunvaimennin. Linkusto on Trekin tuotannossa jo tutuksi tullut nelilinkkuratkaisu, missä takimmainen linkku on yhdistetty taka-akseliin. Eli sinänsä ei mitään uutta täysjoustorintamalla tämän suhteen.

 

Koska voimansiirto on toteutettu Sramin X1:llä, niin oikealla kädellä hoidetaan vaihteiden vaihtaminen ja vasemmalle kädelle on jätetty moottorin ohjaaminen sekä hissitolpan lukitusvipu. Jos ajatellaan tämänlaisen pyörän ominaisinta käyttötarkoitusta, se saattaisi olla helpostikin se, että ajetaan sähkön avulla ylös ja lasketaan sieltä parhaita singletrackeja pitkin alas. Tällöin hissitolppa on aivan omiaan tällaiseen pyörään

Kuten kaikki muutkin pyörät, tämäkin päätyi lopulta vaakaan roikkumaan. Lukemat heilahtavat 21,4 kiloon, joten mistään aivan keijukaisesta ei ole kysymys. Tehon vastapainoksi tulee siis yksitoista kiloa sakkoa Helin omaan pyörään verrattuna. Muuten tuo saatiin säädettyä aika likelle samoihin mittoihin ja vaimennuspuolikin kohtuullisen helposti säätöihin. Kun lopuksi ruuvasimme paikalleen Shimanon XT:t polkimiksi, alkoi se olemaan niin lähelle Helin normaalia kisakalustoa, että saatoimme lähteä kokeilemaan, miten se sitten aivan oikeasti kulkee.

Testiradaksi olisimme luonnollisesti halunneet meille tutun Ellinmaan XC-radan, mistä löytyy kellotettua dataa useiden vuosien varrelta. Mutta tähän aikaan vuodesta se on päässyt kasvamaan niin täyteen heinää, ettei siellä olisi saanut turvallisesti ajettua vertailukelpoisia aikoja. Siispä siirsimme testit kotinurkille Köykkyriin, missä sielläkin on aika tuttuja polkuja testiradan aihioksi, sekä vielä aivan kohtuullinen nousukin kierrokselle. Suunnittelimme noin kahden ja puolen kilometrin kierroksen ja päätimme ajaa neljä yhden kierroksen vetoa aivan kisavauhdilla, noin kymmenen minuutin palautuksilla välissä.

Aika nopeasti havaitsimme, että nopeimmilla suorilla Heli jää sähköavusteisen kanssa, mutta heti kun polku alkaa nousemaan, niin sähköavustuksesta on selkeästi hyötyä. Heli kellotti kierroksille ajoiksi 6.14 / 6.16 / 6.11 / 6.12, siinä missä minun kierrokset olivat noin 30 sekuntia hitaampia 6.46 / 6.44 / 6.43 / 6.45. Jotta saataisiin havainnollistettua, onko tuo ero paljon vai vähän, voidaan laskea, että jään Oulun seudun kärkikuskeille kisoissa noin 10% - 15% ja nyt Helille hävisin keskimäärin vain noin 7,7 %.

Toisin sanoen sähköavustuskaan ei tehnyt Helistä sen nopeampaa rakettia poluille, kuin maamme kärkimiehet ovat aivan omilla jaloillaankin. Jos vielä tarkastellaan meidän nopeuseroja radan eri sektoreilla, havaitaan, että Heli voitti radan ensimmäisellä 1900 metrillä vain noin 10 sekuntia ja viimeisellä 600 metrillä loput 20 sekuntia. Sanomattakin lienee selvää, että tuo viimeinen sektori sisälsi kierroksen kovimman nousun. Joten normaalissa polkuajossa olin jo hyvinkin lähellä pärjätä, mutta nousussa ei ole vain minkäänlaisia mahdollisuuksia.

Eli näiden lukemien perusteella Powerflyn kaltaista sähköavusteista pyörää ei voi pitää kovinkaan vaarallisena laitteena, mutta sen sijaan se on parhaimmillaan äärimmäisen hauska laite! Ensinnäkin meillä kummallakin oli mielettömän hauskaa, kun kerrankin pystyimme ajamaan tasavertaisesti kilpaa keskenämme tutuilla poluilla. Toisekseen Heli kehui Powerflyn ajettavuutta poluilla, se käyttäytyi erittäin hienosti kaikissa paikoissa. Ylimääräistä tehontuottoa lukuunottamatta se ei eronnut kisakelpoisesta täysjoustosta millään tavalla. Ja, kun tehontuottokin toimi jotenkin sivistyneemmin, kuin aiemmin testaamassamme Cannondalessa, tuolla ajaminen oli suorastaan nautinnollista.

Jos meillä olisi ylimääräistä tilaa ja säästöpossun pohjalla enemmän painetta, niin Powerfly saattaisi hyvinkin päätyä kalustoon. Ja, varsinkin, jos asuisimme esimerkiksi Ötztalin tapaisella alueella, missä parhaille poluille pitäisi kiivetä, niin tuo olisi aivan ehdoton hankinta!