Tänä talvena on taas vaihteeksi tullut vähän enemmän matkapäiviä ja tämäkin viikko meni kokonaan pääkaupunkiseudun maisemissa, joten jotain tekemistä piti illoille keksiä, jotta ei menisi aivan hotellihuoneessa makoilemiseksi koko viikko. Aivan täysipainoista harjoitusviikkoa ei tietenkään ollut tarkoituskaan tehdä, mutta jos edes parina iltana pääsisi tekemään jotain, niin ei aivan karkaisi tuntuma. En tiedä, onko sillä niinkään fyysistä vaikutusta, mutta tekeehän se hyvää ainakin henkisesti!
Koska pyörän, tai suksien roudaaminen matkassa ei ole kovinkaan kätevää viikon takia ja juokseminen talvisen Helsingin keskustassa ei oikein iske ajatuksena, kyselin jo tammikuussa Fillarifoorumilta paikallisilta neuvoja, mistä löytyisi parhaat sisäliikuntaolosuhteet. Kisahalli, Liikuntamylly ja uimahallien yhteydessä olevat FIX-salit saivat reilusti ääniä. Myös keskustan Motivus sai muutaman positiivisen kommentin, joten tarjontaa ainakin tuntuisi olevan.
Koska edustamani organisaatio tarjosi tukikohdan Kampin keskuksen kupeessa olevasta Scandic Simonkentästä, tuumin, että aloitan kuntoilun tuosta lähimmästä, eli alakerran Motivuksesta. Kun vielä kuulin, että kyseinen sali tarjoaa kertalippuja 50% alennuksella hotellin asiakkaille, se lisäsi entisestään paikan houkuttelevuutta. Katselin ohjelmaa vähän sillä silmällä, että maanantaina reissun jälkeen pidän lepoa, tiistaina voisi olla tunti spinningiä, keskiviikkona salille ja torstain ohjelma sitten maun mukaan, miltä jaloissa tuntuu parin päivän jälkeen.
Tiistain spinning oli erittäin miellyttävä kokemus. Sali ei ollut mikään aivan uusinta uutta oleva studio, mutta sen sijaan sekä ilmanvaihto, että äänentoisto toimivat huomattavasti ensivaikutelmaa paremmin. Missään vaiheessa ei huomannut, että olisi ollut hapesta puutetta ja musiikki soi tasaisesti, juuri sopivalla voimakkuudella ainakin siinä kohdin, missä minun pyöräni oli. Pyörät olivat aivan perus Tomahawkeja, missä säätövarat riittävät isommallekin ajajalle ja vastus tuntuu vielä reippaammassakin ajossa aika luonnolliselta. Joissain spinningpyörissä olen nimittäin havainnut sellaista, että kovemmilla tehoilla vastuksen säätäminen menee likimain mahdottomaksi, kun pienikin vastuksen lisääminen tekee tuntumasta melko kuminauhamaisen, mutta näissä laitteissa sitä ongelmaa ei ollut. Kun vielä ohjaajakin pystyi pitämään hyvää meininkiä yllä, olematta kuitenkaan ylipirteän oloinen, niin minun kokemuksillani tuli helposti yksi miellyttävimmistä spinningtunneista kautta aikojen.
Ehkä osittain hyvästä fiiliksestä johtuen tuli vedettyä aika kovaa tuo tunnin setti, joten seuraavana päivänä tuntui aika reippaasti koivissa, mutta tuumin, että vielä ei olisi aika antaa periksi alkuperäisestä suunnitelmasta. Siispä suuntasin taas työpäivän jälkeen hissillä alakertaan, mutta tällä kertaa kuntosalin puolelle. Sali noudatti aika lailla samaa ideologiaa, kuin spinningsalikin, ei mitään hurjaa glamouria, mutta erittäin toimiva kuntoilupaikka. Puolentoista tunnin tehokkaan, koko kropan treenin jälkeen oli taas hyvä suunnata takaisin huoneeseen ja etsimään ruokapaikkaa.
Salilla kovin kulttuurishokki maalaiselle tuli paikallisesta treenikulttuurista. Hetken aikaa piti ihan katsoa, ettei ollut eksynyt yökerhon puolelle, kun tytöt vetivät melko rohkeissa kamppeissa ja aivan täydessä tällissä laitteelta toiselle. Tai siis näin pikaisella sivusta seuraamisella lähinnä vain jalkalaitteelta toiselle - ilmeisesti paikallisessa skenessä tytöt ovat omaksuneet täydellisesti Lihastohtorin treeniohjeet, tai sitten vain kammoksuvat ideaa, että yläkropassakin olisi lihasta edes muodollisesti?
Miesväki sentään treenasi vähän monipuolisemmin, mutta viimeisen päälle laitetut kuontalot, tiukat riittävän isoilla logoilla varustetut treenipaidat ja radioselostajakokoluokan luurit päässä tai kaulassa eivät jättäneet epäselvyyttä siitä, etteivätkö hekin olisi viettäneet jonkin hetken peilin edessä ennen salille asti uskaltautumista. Kun tämä yhdistetään jatkuvaan älypuhelimien räpeltämiseen, niin ehkä se Kisahallin sali olisi sittenkin saattanut olla tunnelmaltaan tutumman tuntuinen valinta?
Yhtä kaikki, kahden päivän jälkeen jalat alkoivat olemaan sen verran valmiin tuntuiset, että torstaina kävin vain vetämässä kevyen kävelylenkin ja valmistauduin viimeiseen työpäivään etelässä ja kotimatkaan. Jälkikäteen ajateltuna aivan hyvä valinta, sillä perjantaina olin jo näinkin tehden melko puhki ja aika valmis unten maille, kun viimein pääsin kotio asti. Aika paljon jo pelkkä reissussa oleminen näemmä kuluttaa kroppaa, kun ei pysty kaikkia juttuja tekemään aivan haluamallaan tavalla haluttuun aikaan.
No, yksi yö lepoa ja lauantaina Oulun seutu tarjosi taas aivan parasta talvikeliä. Kontrasti oli melko iso, kun Helsingissä oli aivan maantiepyöräkelit ja täällä sai kaivaa maastopyörän esiin kovasti jäätyneille talvipoluille. Tosin minuahan se ei haitannut, kolme tuntia meni kevyesti kelkkareiteillä ja talvipoluilla. Viikolla vallineet suojasäät ja viikonlopuksi tullut pakkanen olivat tehneet reiteistä likimain täydellisiä!
Jalkakin tuntui aivan kohtalaiselta, piti oikein varoa, ettei lipsahtaisi vahingossa nautinnon puolelle tämä homma. Ehkä minä sitten kuulun henkisesti kuitenkin enemmän tuonne talvisille poluille, kuin kaupunkilaiseen kuntosaliympäristöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti