Rastin hakua ja reikäpalloa

Ehkä aivan kaikki tämän blogin lukijat eivät vielä ole tienneet synkästä menneisyydestäni sellaista vaihetta, kun ajoin takavetoisella autolla, kuuntelin laiskaa hiphoppia ja pelasin salibandya. Asiassahan ei nykypäivään verrattuna ole sinänsä mitään erikoista, mutta nykyään nuo säbähommat ovat jääneet vähemmälle. Viime syksynä tosin kävin varovasti koittamassa muutamat treenit Merikoski SBT:n M35-joukkueen kanssa, mutta huomasin kyllä tylysti, että todella paljon pitäisi panostaa lajiharjoitteluun taas pitkästä aikaa, jos tuumaisi pelata vähääkään sellaisella tasolla, mikä itselle kelpaisi.

Vaikka en siis lajin pariin pysyvästi jäänytkään, niin tuon tryoutin perusteella tuli viime viikolla kutsu paikkaamaan samaisen joukkueen pelaajapulaa kahteen Merikoskiliigan peliin. Vähän oli sellainen kutina, että saapa nähdä, miten pysyisi pelirytmissä mukana, kun viimeinen ihan oikea ottelu, missä olen ollut pelaamassa, on kuitenkin jo aivan vuosituhannen alkupätkiltä. Vaan, eihän tällaiset asiat selviä, kuin kokeilemalla, joten lupauduin mukaan.

Koska pelit pelattiin sunnuntaina Nallisportissa, piti perinteinen sunnuntain pitkä lenkki perua ja käydä jo lauantaina lenkillä. Koska tiesimme viimeaikaisten lumisateiden jälkeen polkutilanteen varsin heikosti, päätimme keskittyä aivan pyörätieajeluun. Kun emme keksineet mitään muutakaan järkevää reittiehdotusta, aloimme selaamaan Oulun kuvarasteja Fillarifoorumilta.

Lauantaiaamuna siellä oli viimeisenä kuvana jokin vähän kelottuneen näköinen tönö, missä ovessa luki "Kaffila". Heli tunnisti kopin edessä olevan laitteen joksikin sahahommiin liittyväksi ja laitteen kyljessä oleva "Laimet 120" -teksti vahvisti Helin arvion pienen googlettelun jälkeen. Toinen kuppi aamukahvia ja nopea googlettelu paikallisista sahoista tuotti Toivarin Sahan sivuilla osuman alla olevaan kuvaan, joka näytti hyvinkin tutulta.

Nyt oli kohde selvillä, joten kamat niskaan ja matkaan. Toppilan kohdalla kuitenkin tuli muutama pikku muuttuja matkaan, kun lähdimme ihan vain katsomaan, josko rannassa olisi edes muutama ajokelpoinen polkupätkä. Ja, olihan niitä! Koiranulkoiluttajat olivat tampanneet yllättävän hyvinkin muutamat yleisimmät pätkät, joten unohduimme hetkeksi surffailemaan aivan muille suunnille, kuin hakemaamme sahaa kohti. Onneksi ennen Letonniemeä muistimme jälleen, mistä tässä lenkissä oikein olikaan kysymys ja jatkoimme kohti alkuperäistä maalia.

Sääntöjen mukaisesti kävimme räppäämässä kuvat fillareista laitoksen edestä, mutta kun seuraavan kerran pääsimme internetin kantaman alueelle huomasimme, että pari nopeampaa kollegaa olivat jo ennättäneet heittää kuvan verkon uumeniin. Ilmeisesti näissä skaboissa pitäisi satsata enemmän tuohon mobiiliin verkonkäyttöön, kuin pelkkään etenemiseen, jos haluaisi pärjätä. Vaan, eipä sen väliä, aivan huippulenkki tuli joka tapauksessa!

Fillarit sahalla

Kun kotimatkallakin piti vielä käydä tutkailemassa muutamaa polkupätkää, niin lenkkihän venähti nelituntiseksi ennen, kuin olimme taas kotisohvalla. Ei ehkä aivan sellainen verryttelylenkki, mitä olin itse suunnitellut pelihommien alle, mutta niillä mennään, mitä on. Pyöräily on vaan vieläkin niin hauska laji, että kaikenmaailman suunnitelmallisuus ja treenihöpinä saa mitä useimmin väistää ajamisen tieltä.

Sunnuntaiaamuna heräsin tavoistani poiketen jo hyvissä ajoin. Joku saattaisi tulkita sen jännittämiseksi, mutta itsehän en myönnä mitään. Viime hetken säädöt mailan lapaan kuumailmapuhaltimen kanssa, vähän lumitöitä pihalla ja puolen tunnin verryttelyt trainerilla, niin alkoi olemaan sellainen fiilis, että voisi hyvinkin siirtyä hallia kohden. Ensimmäisen matsin alkuverryttelyissä jalat tuntuivat yllättävänkin hyviltä ja kun pääsin vierailijastatuksestani huolimatta lempipaikalleni, vasempaan laitaan, niin odotukset alkoivat nousta tämänkin homman osalta.

Rehellisesti täytyy kyllä myöntää, että ensimmäisessä pelissä olin hieman pihalla koko ajan. Liike oli kohillaan, mutta suunnassa oli vielä toivomisen varaa. Kaikki ajoitukset olivat hieman johonkin suuntaan pielessä ja tuntui, että en oikein päässyt sellaisille paikoille, mistä olisin edes voinut auttaa joukkuetta tehopisteiden muodossa. Toisaalta, omassakaan päässä ei tullut mitään maata kaatavia virheitä, joten sikäli aika neutraali kuva jäi koko hommasta. Kyllähän se tietysti näin kilpailuhenkistä kaveria harmittaa, että itse pelaa kiikaritehoilla, joukkueena annetaan vastustajalle pari vähän helppoa maalia ja sitten hävitään 4-6. Prkl.

Ekan ottelun jälkeen heitin kuivat kamppeet niskaan ja lähdettiin Helin kanssa etsimään ruokaa ensin omaan kupuun ja sitten vähän jääkaappiinkin. Ensimmäinen tehtävä hoidettiin erittäin kunniallisesti torinrannan kiinalaisessa ravintolassa. Ei jäänyt nälkä ja sapuska oli aivan sopivan energiakylläistä päivän jatkoa ajatellen.

Toisessa ottelussa vastassa oli sarjakärki, erittäin taitavia ja nopeita nuoria jätkiä, joilla todellakin oli pallo hallussa. Tällä kertaa onnistuimme kuitenkin koko joukkueella pysymään pelin sisäpuolella muutamaa uinahdusta lukuunottamatta ja otettiin maittava voitto viime hetken maalilla numeroin 7-6. Henkilökohtaisellakin tasolla tuntui, että aloin jo etäisesti muistamaan, mistä tässä hommassa oikein olikaan kysymys. Jo parin minuutin pelin jälkeen kilautin pallon paraatipaikalta ylärimaan ja lopulta taisin summata tehot 2+2, joten omaankin esitykseen olin varsin tyytyväinen!

Jälleen tuosta hommasta jäi vähän sellainen kutina, että jätän mieluusti sellaisen option elämään, että vielä joku päivä saattaisin pelata muutaman ottelun enemmänkin kauden aikana. Mutta juuri tällä hetkellä pyöräileminen on vielä niin siistiä, että en malta irroittaa ajamiselta niin suurta aikaa, että ehtisin hiomaan pelitaitoja kuntoon.