tiistai 8. lokakuuta 2013

Ajamisen iloa!

Kausi alkaa olemaan paketissa ja syksykin saapuu. Kyllähän se ihan kaunistelematta v***ttaa, kun kauniit, lämpimät kesäpäivät ovat ohi ja oululainen viima tunkee läpi vaikka sadetakista. Kädet vaan jäätyy ja pimeäkin tulee. Joten jostain sitä ajamisen iloa on haettava ja siihen minäkin tähtäsin heti lokakuun alkuun. Ja ei, tämä artikkeli ei sisällä arvostelua sumuisten saarien laatutuotteista, vaikka nekin ovat tunnetusti pätevä keino syysharmituksen liuottamiseen...

Keino 1: Ajamisen iloa treenaamisesta


Motivointi on aina tehokkain tapa saada itsensä liikkeelle ja mikäpä motivoisikaan sen paremmin, kuin päämäärien asettaminen? Viime vuonna hain treenimotivaatiota maratonharjoittelusta ja vaikka talvi menikin juostessa, niin silti (vai juuri siksi?) pyörä kulki oikein mukavasti loppukesästä. Harmi, että tekniset murheet tappoivat parhaan kyydin Tampereella syyskuussa, mutta itselleni se riitti osoitukseksi, että sitä voisi vielä ajaa pyörää ihan hyvään tahtiin, jos panostaisi harjoitteluun ja muuhun siihen liittyvään oheistoimintaan enemmän.

Mutta, kun tuttua miestä ei viitsi kiusata määräänsä enempää, niin tulevalla kaudella piiskaamisesta vastaa Fitteekki ja Lämsän Jari. Jarihan on jo vuosikausia ollut mukana minun harrastamisessa tavalla tai toisella ja on jopa tavallaan syypää siihenkin, että pääsin takaisin kisakuntoon rauhanturvareissunkin jälkeen kymmenen vuotta sitten. Mutta nyt sovimme työnjaon niin, että Jari kertoo mitä tehdään ja minä saan keskittyä treenaamiseen rauhassa. Loistava paketti kaiken kaikkiaan, enää ei voi muuta, kuin käydä kurkkaamassa wc:n peiliin, ellei kampi ala kääntymään ensi kesänä!

Santa Cruzihan on tutkitusti nopea, joten siitäkään asiat eivät jää kiinni. Samoin maantiepyörä tuntuu vallan kelvolliselta, saapa nähdä, pitääkö sitäkin lähteä ensi kaudella ulkoiluttamaan numerolapun kanssa edellisvuosia ahkerammin.

Keino 2: Ajamisen iloa tien päälle


Kun asumme täällä Pohjanlahden peräkulmalla, niin joka paikkaan tulee väistämättä reissua ja pitkälti. Ouluhan on vähän niinkuin saaressa asuisi, veden tilalla on vaan 300km peltosuoraa joka suuntaan ennen seuraavaa sivilisaatiota. Tänä syksynä tuli 13 vuotta täyteen, kun noita matkoja on taitettu jonkin mallisella Mazdalla, ensin oli kolme eri 626:sta ('84 sedan, '89 sedan ja '98 farmari), sekä kaksi farmarikuutosta ('02 ja '06), joten se homma oli ikään kuin nähty.

Ensisijaisena vaatimuksena seuraavalle kisamatkan kulkuvälineelle oli se, että sillä olisi hyvä ajaa. Itse ajan varmaankin 90% kaikista matkoista, joten ajoasento pitää saada parimetriselle passeliksi, jotta nuo reissut menevät enempiä jumimatta. Loppusuoralla valinnoissa oli oikeastaan kolme mallia E-sarjan Mercedes Benz, Volvo V70 ja 5-sarjan BMW:t. Volvo olisi voittanut kilpailun ehdottomasti tavaratilallaan, mutta tässä volvolandian pääkaupungissa, missä jokainen suurperhe roudaa ruokaa marketista noilla vehkeillä, se tuntui ehkä vähän turhan tavalliselta. Jotenkin tuntui, että aivan varmasti se kultainen noutaja on piilotettuna jonnekin vararenkaan viereen. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä?

Mersu olisi tietysti ollut Mersu - niin hyvässä, kuin pahassakin, mutta ensimmäinen koeajo DM-Autossa E61-korisella 530 diesel-BMW:llä alkoi näyttämään suuntaa, minne lähdetään. Moottori vaihtui enää matkan varrella matalaviritteisempään 525:een ja väri hillityn räikeään mustaan. Vaikka pikkuisen annoimmekin moottorissa periksi loppumetreillä, niin silti jotenkin tuntuu, että puolitoistakertainen maksimiteho ja kaksinkertainen maksimivääntö Mazdaan verrattuna riittänee matkan taittamiseen aivan mukavasti.

Ja sitten tietysti se koko hankintaprosessin alkuajatus, eli ajettavuus. Onhan tuo aivan eri planeetalta sen suhteen kuutoseen verrattuna. Kuskin penkissä on enemmän säätöjä, kuin ensi-istumalta osaa käyttää, tilaa on vähintäänkin riittävästi jopa minun jaloille ja kaikki hallintalaitteet vain ovat mukavasti saatavilla. Ajomelu on aivan naurettavan pieni Mazdaan verrattuna ja kun vielä audiovarustus on vakionakin varsin kelvollinen, niin eiköhän tuolla matkaa pari seuraavaa kautta.

(Kuva: Taneli Kaakinen)

(Kuva: Taneli Kaakinen)


Keino 3: Ajamisen iloa hyvistä skaboista


Rokua MTB järjestettiin jälleen Geoparkin maisemissa. Itselläni ei ollut alunperin edes tarkoitusta lähteä kisaan mukaan, mutta kun Taneli teki reissun tätä kautta, niin tuumin, että samahan se on lähteä matkaan kokeilemaan, miten se kisa kulkisi vielä tähän aikaan syksystä. Maraton-SM:ien jälkeen en ollut ajanut metriäkään Santa Cruzilla, joten se piti laittaa heti kärkeen kuntoon ja sitten suunnata kisapaikalle.

Rokuan maasto ei ehkä ole minulle sitä mieluisinta settiä. Varsinaista polkua on hyvin vähän ja aukeata tiepätkää ja hiekkamaastoa paljon. Tämän kokoiselle kaverille se tietää väistämättä lisävastusta hiekkaan uppoamisen ja vastatuuleen taistelun muodossa. Vaan sitähän se kilvanajo on parhaimmillaan - pikku vastuksista huolimatta itsensä ja varsinkin muiden voittamista.

Kuulosti niin aloittelijameiningiltä lähtoviivalla, kun Törmäsen Marko oli jännittänyt koko edellisen yön elämänsä ensimmäistä maastokisaa, eikä Kangaskokon Juhallakaan ollut edes aavistusta, minne reitti lähtee. Perussettiä ja -shittiä oli siis taas lähtöviivalla tarjolla. Itse olin vähän katsellut ensimmäisiä kaarteita pehmeässä hiekassa, että en halua olla kovinkaan takana porukassa, joten nostin kytkimen riittävän hätäiseen ja ponkaisin kärkeen heti paukusta. Kun päästiin hotellin takana lammen rantaan, Marko alkoi heiluttamaan tahtipuikkoa ja muut seurasivat. Vauhti oli melko reipasta ja noin seitsemän kilometrin kohdalla tahti alkoi riittämään minulle ja oli pakko jättäytyä tekemään matkaa yksinään.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen
(Kuva: Tarja Kivirinta)

Sain kuitenkin pidettyä vauhdin yllä ja poimin vielä muutaman kärkiporukasta tippuneen tyypin matkalta. Juuri ennen kierroksen vaihtumista sain vielä Sippolan Kentin selän eteen ja tuumin, että tulee kohtuu kovavauhtinen toinen kierros ja niinhän siitä tulikin. Vuoronperään siinä vedettiin, kunnes arviolta 7km ennen maalia päätin kokeilla viimeisiin kunnon nousuihin, että riittäisikö potku karkuun. Kent on kuitenkin melko kiriherkkä kaveri, joten en missään tapauksessa halunnut tuollaista miestä peesiin viimeisille tiepätkille, joten minun vahvuuksille viimeinen paikka oli oikeastaan tuossa.

Onnistuinkin pääsemään irti ja vielä pitämään raon maaliin asti ja näin taisin ylittää maaliviivan kymmenentenä kokonaistilanteessa. Tuloksissa lienee vielä yksi ylimääräinen kaveri välissä, mutta toisaalta noita ikämiessetiä ehti sinne väliin kaksi, eli Törmanen & Soini. Ei siis lainkaan huonoa settiä, taas tulee lujasti uutta intoa treeneihin, kun kovan tason päänahkoja on hyvinkin likellä metsästettävänä.

Tulossa maaliin
(Kuva: Tarja Kivirinta)

Keino 4: Ajamisen iloa maastosta


Ja viimeisenä, mutta ei vähäisempänä ilon tuojana ajoimme Tanelin kanssa aivan loistavan maastolenkin vielä sunnuntaina Rokuan skaban jälkeen. Viisi tuntia ja vähän reilu 80 kilometriä itäisen maakunnan parhailla pätkillä on sellaista mielen virkistystä, ettei paremmasta väliä! Se on juurikin sitä, minkä takia tätä hommaa jaksaa tehdä vuodesta toiseen. Joskus olen miettinytkin, että ovatkohan nuo pitkät maastolenkit minulle jo enemmän itse päämäärä, kuin keino päästä niihin? No, miten tahansa, silkkaa nautintoa joka tapauksessa!

4 kommenttia:

  1. Kuinkahan kovaa se Santa Cruz ens kesänä kulkee kun ei tarvi mukavaa miestä itse kiusata vaan ohjeet tulee "ulkopuolelta". Varmasti hyvä juttu treenaamisen kannalta kun sulla harjoitteluvuosia on jo useita takana, niin vaihtelu varmasti tekee hyvää. Ja kyllähän se pyörä tänäkin kesänä kulki ainakin loppukaudesta kovaa :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti kovaa. ;-)
    Jari on niin pitkän linjan kammenpyörittäjä, että parhaat vinkit tulevat varmaan tuon viimeisen kisavauhdin esiin puristamiseksi. Toinen juttu, mihin varmaan panostetaan aika paljon on voimapuoli, kun tämän kokoinen kaveri ei vaan mene mäkeen näillä jaloilla kovinkaan ripeästi. Tehoa pitää saada lisää koneeseen.

    VastaaPoista
  3. Kunnon päivitykset. Paljos teillä tulee kilometrejä vuoden kisareissuilla?
    Käväisin syyskuussa vanhoilla kotipoluilla kun kerrankin oli aikaa ja 1700km yksikseen autolla viikonlopun pyöräilyjä varten tuntui melkein kohtuulliselta. Melkein :)
    Marko

    VastaaPoista
  4. En ole laskenut kisareissuja erikseen, mutta noin 26 - 28 tkm tulee vuodessa yhteensä. Mutta veikkaisin, että noin 12-15 tkm on pelkästään kisamatkaa tuosta kokonaismäärästä. Eli saahan sitä istua kauden mittaan...

    VastaaPoista