NUTS Köykkyri Pre-Xmas Uphill Race!

Voitaisiinkohan jo kohta puhua perinteisestä, kun NUTS järjesti jo toista kertaa aivan käsittämättömän typerän, mutta silti niin hauskan Pre-Xmas Uphill Racen Köykkyrissä. Olimme jo viime vuonna matkassa, silloin Fun Run -sarjassa testailemassa, miltä tuollainen ultimaattinen sauvarinnesessio tuntuisi. Eihän se silloinkaan fyysisesti hyvältä tuntunut, mutta meininki tuolla oli aivan käsittämättömän hyvä ja NUTS:n porukka onnistui järjestelyissään aivan 100% loistavasti! Samanlaista odotellessa löin laput sisään neljän tunnin sarjaan sen enempää empimättä.

Viime vuonna 42 kierrosta otti aikaa minuutin vajaa kolme tuntia ja muistan olleeni melko paketissa sen jälkeen. Joten alkuviikosta laskeskelin, että jos olisin edes hieman viimevuotista kovemmassa iskussa tänä syksynä, niin 50 kierrosta pitäisi olla aivan saavutettavissa, ehkä jopa 55, jos tossu sattuisi syömään ihan kunnolla. Toisaalta se vaatisi myös sen, että jaksaa vetää hyvällä rytmillä neljä tuntia loppuun saakka. Viimeksi vedin kymmenen kierroksen stinttejä ja pidin lyhyen huoltotauon sen jälkeen. Samalla rytmillä suunnittelin tänäkin vuonna vetäväni rupeaman läpi.

Valmistautuminen häppeninkiin ei kuitenkaan mennyt aivan sillä tavalla läpi, kuin olisin toivonut. Reissu Helsingin konttorille kentillä notkumisineen ja muutenkin vähän yli 50 työnantajalle uhrattua tuntia kuluneen viikon aikana ajoivat ohi tankkauksesta, varusteiden funtsaamisesta ja muusta virittelystä. Perjantaina vedin ehkä keskivertoa isomman annoksen riisiä naamaan illalla, mutta siinä kaikki tällä kertaa valmistautumisesta.

Varusteitakin piti hieman etsiskellä, enhän minä edes muistanut, mitä sitä yleensä pistetään juostessa päälle nollakelin tuntumassa. Säämiskähousut sentään ymmärsin jättää matkasta, mutta muuten oli pikkuisen hakemista. Toisaalta, tulossa oli aika helppo keli, eikä kaapistakaan nyt aivan liiaksi asti löydy juoksenteluun sopivia kamppeita, joten 2XU:n kompressiotrikoot jalkaan ja mukavasti sisäänajetut Icebugin Pythot jalkaan. Yläkropan kanssa piti vähän arpoa, mutta tuumin vetää setin läpi kahden paidan kerrospukeutumisella ja varasin huoltopisteelle hiihtoliivin ja yhden takin, jos pitäisi jostain syystä pistää lisää päälle kesken vedon.

Sauvoja otin jostain syystä kaksi paria mukaan, vaikka tarkoituksena oli käyttää Helin 155-senttisiä sauvoja koko kisan ajan, mutta heitinpä nyt kuitenkin myös omat kävelysauvani autoon kaiken varalta. Ehkä jotain piti heitellä kyytiin mieltä rauhoittaakseen, kun muuten auto näytti niin perin tyhjältä normaaliin kisareissuun verrattuna.

Ajoissa, eli melkein jopa kymmenen minuuttia ennen starttia paikalle, nopea ilmottautuminen ja numerolappu reiteen kiinni. Ehtiihän noita lämpöjä ottaa neljän tunnin aikana aivan hyvästi muutenkin. Tosin siitä tosiasiasta ei päästä mihinkään, että jos on numerolappu ja kello käy, niin tottahan sitä pitää tunkea mahdollisimman lähelle eturiviä ja silloin myös se rauhallinen lähtö sekä alussa lämmittely tuppaa unohtumaan. Ja, kun muu porukka ujona jäi odottelemaan huoltoteltan alle, niin eihän sitä ollut edes tungosta lähtölinjan tuntumassa. Lavosen Suvin kanssa siinä spekuloimme muutaman minuutin varusteita ja itse yritin saada kaiken mahdollisen viihde-elektroniikan käynnistymään ajoissa.

Muutama minuutti starttiin...

Eipä siinä kauaa keritty seisoskelemaan, kun paukku jo kajahti. Turtisen Pauli lähti rinteeseen aivan tautisella tahdilla ja itse jäin vähän katselemaan, mikä meininki. Pari asiaa tuli esille varsin selvästi jo ensimmäisellä nousulla - Ensinnäkin tänään tulee olemaan melko hyvät jalat ja toisekseen mäen yläosa tulee olemaan melko tappava pitkän päivän kuluessa. Se oli jo aiemmin aloittaneiden kuuden tunnin tamppaajien jäljiltä melko niljakkaan mutainen ja pitävää kohtaa oli melko vaikeata löytää. Eikä se varmasti tulisi paranemaan päivän edetessä. Sauvoilla onneksi pystyi auttamaan melko paljon, mutta normaaliin sauvarinnetahtiin sopivat tikut tuntuivat hieman liian pitkiltä, kun mäen yläosassa joutui ihan oikeasti käyttämään sauvoja eteenpäin pääsemiseen. No, onneksi oli ne ylimääräiset kepit matkassa, nopea sauvojen vaihto, eikä enää tarvinnut roikkua niin paljoa kahvoissa.

Se, mikä menee ylös...

...tulee myös alas!

Ensimmäinen kymmenen kierroksen setti meni aivan heittämällä ja kellokin kertoi, että olin käyttänyt alunperin budjetoidun neljän minuutin sijaan vain noin 3:20 kierrosta kohti. Tuumin jo siinä vaiheessa, että pikkuisen pitää höllätä tahtia, mikäli meinaan jaksaa koko neljän tunnin jakson loppuun saakka. Tosin, ahneena aloin myös hieman laskeskelemaan kuutosella alkavia kierrosmääriä, jos jaksaisinkin pitää tuollaista tahtia ainakin ensimmäiset pari tuntia.

Eli nopeasti geeliä koneeseen ja uudelleen rinteeseen. Koska etukäteistankkaus oli mennyt enemmän tai vähemmän munilleen, piti keskittyä normaalia tarkemmin syömiseen ja juomiseen itse juoksun aikana. Toisella kymmenen kierroksen jaksolla pudotin vähän tahtia ja se meni keskimäärin 3:40 minuutin kierrosvauhdilla, mikä tuntui varsin mukavalta, mikäli sellaista ilmaisua sopii edes tuollaisesta lajista käyttää. Joten jälleen eväitä huuleen ja kolmaskin setti samalla tahdilla.

Yhtäkkiä alkoi hymyilyttämään ja pelottamaan samaan aikaan. Ensimmäiset kolmekymmentä kierrosta takana ja kokonaisuudessaan aikaa kulunut vasta reippaasti vajaat kaksi tuntia. Nyt olisi jo varaa antaa vauhdin vaikka tippuakin ja silti saattaisin päästä tuohon 60 kierroksen rajaan kiinni. Tosin kohtapuoleen ylimääräiselle aikapuskurille tulikin käyttöä, kun aikaa piti hassata parin kierroksen edestä wc-käyntiin, mutta sittenkin olin vielä melko hyvässä kyydissä ja neljäskin kymmenen kierroksen stintti meni alle neljän minuutin tahtia läpi.

Kahden tunnin ja neljänkymmenen minuutin tamppaamisen jälkeen olin siinä pisteessä, että viimevuotinen tulos, 42 kierrosta rapsahti rikki ja minulla oli vielä kosolti aikaa pistää lukemat uuteen kuosiin. Tosin aivan huimat parannusennusteet alkoivat rauhoittumaan, kun etureidet rupesivat ilmoittelemaan, että haistapa jätkä sauvarinne. Ylöspäin vielä pääsin melko hyvällä rytmillä, kun työ tehdään pääosin pakaralla ja pohkeella, mutta alaspäin tuleminen oli niin tuskaista hommaa, että oli pakko heittää kävelyksi jyrkimmissä kohdissa.

Ei vaatinut kovinkaan laajaa matematiikan oppimäärää tajuta, että se syö aikaa noin puoli minuuttia kierrosta kohti, mutta se oli vielä lievä rangaistus siitä, että saisi pitää koivet jotakuinkin ehjinä. Kieltämättä ohut kateuden puuska pääsi yllättämään, kun katsoi naisten kärkipaikasta tapelleiden Sannan ja Suvin juoksemista alamäkeen. Aivan käsittämättömän taitavaa menoa! Siihen verrattuna meikäläinen muistutti lähinnä rinteeltä alas heitettyä sahapukkia. Kyllä minäkin, jos olisin kolmekymmentä kiloa kevyempi ja seliseli - enempi poweria ylärinteeseen ja pidempää askelta, ettei kello karkaa.

Viimeisellä tunnilla DJ alkoi soittamaan vähintäänkin riittävän taajaan lahtelaista suomihiphoppia, mutta minun henkilökohtainen disko oli siirtynyt jo vahvasti illan viimeisiin hitaisiin. Nyt alkoi olemaan jo tekemistä ylöspäinkin, eikä se alamäkikään varsinaisesti helpottunut, kun ilta vielä hämärtyi, eikä epävarmalle askeleelle löytynyt enää silmälläkään sijoituspaikkaa. Viimeisillä kierroksilla pyysin Helin huutamaan radan varrelta kierrosaikoja, yli neljän ja puolen minuutin ei saisi päästää, tai sitten aika tulisi liian nopeasti vastaan. Jossain 55 kierroksen kohdalla sain vielä pari likelle nelosta menevää kierrosta ja homma alkoi kääntymään voiton puolelle. Vähän aikaa taistelin jopa siitä, ehtisinkö 61. kierrokselle ennen torven törähdystä ajan täyttymisen merkiksi. Eipä sekään jäänyt kauaksi, olin jo sillalla tulossa kohti maalialuetta, kun torvi soi.

No, lopulta sain 60 kierrosta kasaan tuloslistaan, enkä todellakaan ollut ajatellut tuollaista suoritusta vielä lähdön hetkellä, sen verran rikki olin vuosi sitten jo tuntia lyhyemmän suorituksen jälkeen. Olisinko saanut ehkä muutaman kierroksen enemmän kasaan, jos olisin käynyt juoksemassa muutaman treenin marraskuulle ja askel olisi rullannut alamäkeen paremmin, tai jos olisin hoitanut tankkaushommat fiksummin? Ehkä, ehkä en.

Mutta se, mikä on varmaa, niin yleinen, kuin myös jalkojen lihasten kestävyys on jo tässä vaiheessa aivan eri luokkaa, kuin viime syksynä. Treenikalenterista löytyy tosin loka-marraskuulle enemmän ajettuja kilometrejä, kuin kertaakaan sitten vuoden 2010 ja liki neljäsataa kilometriä enemmän yksivaihteisella, kuin viime syksynä vastaavalla ajanjaksolla. Ehkä pari viikkoa sitten kirjoittamani spekulaatio yksivaihteisella harjoittelemisesta ei olekaan aivan tuulesta temmattu. Oli, miten oli, ainakin tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että kestävyysurheilun harjoittelun perusasiat ja lainalaisuudet ovat pysyneet ennallaan ja säännölliseen ulkoilemiseen panostaminen näyttäisi vaikuttavan positiivisesti suorituskykyyn!