Minun talveni tarvitsee lunta!

Vajaa neljä viikkoa sitten kirjoitin, kuinka olin valmistautunut talven tuloon. Koillismaan kasvattina olinkin jo marraskuun lopussa kaivanut hiihtokamppeet ja toppavaatteet esille ja odottelin metrisiä hankia suksia voidellen ja keliennusteita seuraten. Vaan lumi ehti tuskin tulla, kun lämpöasteet ja räntäsade jo pitivät huolen, että maa oli jälleen musta ja pyykkikone sai pestä hiekkaisia ajovarusteita kerta toisensa jälkeen. Tämähän ei pitkään vetele - minun talveni tarvitsee lunta!

Viime viikolla hermot lopulta pettivät ja oli aika lähteä räntäsadepakolaiseksi äitin luo. Musta maa ei enää houkuttanut pihalle, kuin korkeintaan kävelymatkalle autoon ja takaisin. Samoin pää tarvitsi lepoa ainaiselta tuulelta ja tennarit kuivempaa alustaa. Kun Kimmollakin alkoi jo näkymään selkeitä merkkejä ikävästä anoppilaan, niin lauantaiaamuna pakkasimme suksiboksin auton katolle ja lähdimme kohti Kuusamoa.

Oulusta ei paljoa tarvinnut ajaa sisämaahan päin, kun keli muuttui jo huomattavasti talvisemmaksi. Mitä lähemmäs itärajaa pääsimme, lumen määrä sen kuin kasvoi. Kuusamossahan on jo täysi talvi, joten olimme löytäneet sen, mitä lähdimme hakemaan. Kävimme nopeasti vaihtamassa hiihtotrikoot päälle ja suuntasimme Petäjälammen ladulle talven ensimmäiselle hiihtolenkille.

Ladut olivat varsin kelvollisessa kunnossa ja edellisenä iltana tehdyt voitelutkin tuntuivat natsaavan vallitseviin keliolosuhteisiin. Yleensä talven ensimmäiset hiihdot ovat olleet melkoista horjumista, mutta jotenkin tänä talvena hiihto tuntui ensimmäisistä metreistä lähtien yllättävän luontevalta. Jos minusta tuntui hyvältä, niin ei Kimmonkaan meno huonolta näyttänyt. Normaali pitkän miehen alkutalven horjunta oli huomattavasti vähäisempää ja minä taisin olla meistä kahdesta ainut, joka kävi tutustumassa ladun pintaan lähietäisyydeltä.

Viikonloppu lumen keskellä teki hyvää, hermolepo oli taattu valkeutta ihmetellessä. Mutta kotimatkalla jo selvisi, että oululainen alkutalvi ei vieläkään ollut luovuttanut lopullisesti. Maanantain palauttavalle lenkille olikin tiedossa taas mustaa maata, vesisadetta ja jäisiä pikkuteitä.

Pientä helpotusta akuuteimpaan ahdistukseen oli saatavilla onneksi tänään, kun aamulla herätessä maa oli muuttunut valkoiseksi ja lämpömittari näytti pienenpientä pakkaslukemaa. Työmatkalla saikin ihastella puiden oksien valkeutta ja pientä polannetta tien pinnassa. Vielä tuo lumimäärä ei riitä hiihtämiseen, mutta ennusteet lupailevat pakkaskelin jatkuvan ja seuraavien sateiden tulevan lumena. Ja ainakin tämä lumi ja pakkanen riittävät siihen, että talvipolut alkavat muodostumaan, joten saattaakin olla, että seuraavat päivät vietän tiiviisti metsän siimeksessä.