torstai 17. huhtikuuta 2014

Back in Black!

"I’m back on the track and I’m beatin' the flack
nobody's gonna get me on another rap
so look at me now I’m just makin' my play
don't try to push your luck just get out of my way"

Jos Santa Cruz kasattiin viime keväänä kasarimeiningeissä, niin väistämättä australialainen klassikko jostain syntymähetkeni ajoilta alkoi soimaan väkisinkin päässä, kun kaivoin Highballin kevään kunniaksi varaston seinältä ja aloin taas rakentamaan sitä takaisin kisavireeseen. Vielä vähän mustemmaksi, kuin aiemmin.

Merlincycles on jo jonkin aikaa tyrkyttänyt Foxin keuloja alennusmyynnillä, niin lopulta ranka katkesi ja sellainen oli pakko laittaa tulemaan. Se on sitten minun historian ensimmäinen keula, missä on tapered-mallinen kaulaputki, sekä samalla myös ensimmäinen läpiakselia syövä keula. Koska en ollut aikanaan ensimmäisiä DT-napaisia 29-kiekkoja hankkiessa älynnyt pohtia asiaa, vaan tilasin kisakiekot DT:n ohuemmalla 240S -etunavalla, niin siihen ei ollut saatavilla konversiosarjaa 15mm akselia varten. Sehän johti samalla uusien kiekkojen tilaamiseen, jotka ovat jokseenkin samanlaiset, kuin aiemmatkin, mutta tällä kertaa paksummalla etunavalla ja alumiininippeleillä.


Keula on akseleineen jokseenkin saman painoinen, kuin aiempikin 100-millinen RLC, mutta etunavan kieppeiltä säästyy sekä pikalinkku, että pikalinkkuakselin adapterit. Kun tämä yhdistetään alumiininippeleiden tuomaan säästöön, lähti kiekoista jo yksinään 173 grammaa kulkemaan. Samalla heitin vielä taakse entistä Rocket Ronia 69 grammaa kepoisemman 2.1 -tuumaisen Thunder Burtin, niin tilanne sen kuin vain parani.

Positiivinen yllätys tuli siitä, että Actionsports on aivan selkeästi parantanut kiekkojen laatua. Etukiekko oli melko hyvä jo heti laatikosta, eikä takakiekossakaan ollut, kuin muutamia pikku säätöjä kireyksissä ennen alle laittoa. Olisin oikeastaan voinut aivan hyvin tehdä, kuten Kaakisen Taneli omassa Highballissaan - heittää kiekot ajoon ja kiristellä muutaman ensimmäisen satasen jälkeen. Mutta enhän minä sellaista pysty tekemään, kaikki pitää olla hiplattu kohdilleen ennen asentamista, siitä ei tingitä.

Toki painon kanssa tuli kompensaatiota toiseenkin suuntaan. Santa Cruzin oma satulatolpan klamppi petti viime syksynä kriittisellä hetkellä ennen Tähtisadeajojen starttia ja vaikka se tulikin ennen lähtöä kuntoon Tanelin ystävällisellä avustuksella, niin se oli jo allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa siinä vaiheessa. Tilalle tuli Thomsonin melko jykevä klamppi, joka ainakin asennusvaiheessa oli varsin uskottavan tuntuinen, kuten tuon pajan muillakin tuotteilla on ollut tapana olla.

Toinen massaa reilusti kasvattanut tekijä oli ohjaustangon vaihtuminen Easton EC90:stä EC70:ksi. Tämä vain sen takia, että nyt pääsee kokeilemaan, miltä tuntuu ohjastaa oikeasti leveällä tangolla tuollaista pyörää maastossa. Ensi maistiaisina tuo on kyllä järjettömän leveä, siitä ei pääse mihinkään. Paljon pitää vielä tapahtua korvien välissä, jos meinaan tuohon ulkoasuun tottua. Mutta, jos Tikkalan Artoa on vähääkään uskominen, niin tuo on likimain parasta, mitä mies voi kokea metsässä.


Nyt voisi luulla, että tuo on taas hetkeksi valmis. Ainakin se miellyttää omaa silmää ja etupää tuntuu säätämössä väännellessä huomattavasti aiempaa jäykemmältä. Kunhan pääsisi vielä poluille testailemaan, niin sittenhän tuon toimivuudenkin tietäisi. Siihen asti jatkamme säätämistä, seuraavaksi jonossa taitaa olla vihdoin pienempiäkin pyöriä...

Runko Santa Cruz Highball XXL 1224
Keula Fox Float 29 FIT 15mm 1775
Ohjainlaakeri Cane Creek 40 series 88
Ohjainlaakerin hattu + pultti Cane Creek alu cap + teräspultti 16
Spacerit Pro carbon spacers 5
Kiekko, etu - ZTR Crest 29" 707
- Sapim CX-Ray
- Aluminium Nipples
- DT 240S 6 bolt, 15mm
Kiekko, taka - ZTR Crest 29" 796
- Sapim CX-Ray
- Aluminium Nipples
- DT 240S 6 bolt
Pikalinkku, etu Fox 15mm, sisältyy keulan painoon 0
Pikalinkku, taka DT RWS Through bolt 10x142mm 62
Rengas, etu Schwalbe Rocket Ron 29"x2,25" 519
Rengas, taka Schwalbe Thunder Burt 29"x2.1" 416
Sisuskumit 2x Michelin C4 AirComp Latex 284
Keskiö Truvativ Team GXP 100
Kammet + ratas Sram XX1 175mm + 34 Chainring 568
Polkimet Time ATAC XC8 Carbon 288
Vaihdevipu Sram X.0 (vain oikea, sis. vaijerin) 105
Vaijerinkuori Shimano SIS SP41 35
Takavaihtaja Sram X.O. Type 2 medium häkki 228
Takapakka Sram XG-1080 11-36 242
Ketju Shimano Dura Ace ketju CN-7801 263
Takajarru Hope Race X2 Evo Stealth + adapteri + pultit 245
Takajarrulevy Hope Mono Mini + 6x titaanipultit 85
Etujarru Hope Race X2 Evo Stealth + pultit 208
Etujarrulevy Hope Mono Mini + 6x titaanipultit 85
Ohjaustanko Easton EC70 Riser 720mm 185
Stemmi Easton EA90, 90mm 0 astetta 133
Satulatolppa Easton EC90 Zero 229
Satula Specialized Romin Pro 143mm (29.8.2013) 161
Satulatolpan klamppi Thomson 29
Gripit ESI Silicon Grips 42
Mittari Polar CS600X, sis. kiinnikkeet ja nopeusanturin 61
Pulloteline + pultit Specialized 35
YHTEENSÄ (punnittu) 9300

7 kommenttia:

  1. Sanattomaksi vetää. Upea se on tuon mustan keulan kanssa ja nyt en minäkään repisi teippejä vannekehistä :) Sekö olikin sulla 720mm tanko, mulla on 690mm. Aika jäätävän kevyt pyörä koko huomioiden! Onnittelut, nyt on peli!

    VastaaPoista
  2. Ui jui komia ja nopia niinku isäntäki :)

    VastaaPoista
  3. Ui jui komia ja nopia niinku isäntäki :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos. Kyllä tuo Easton on sen 720mm pitkä, elikä mulle tuli 2014-mallinen tanko, 2013 lienee ollut sen 3cm kapeampi. Tuo on kyllä melko jäätävä, hyvä kun mahtuu kämpän ovesta ulos... :-D

    VastaaPoista
  5. Mulla on muistaakseni 700mm tanko ja kyllä sekin aluksi pitkältä tuntui, mutta kyllä siihen tottui. Ja nyt oon kyllä tyytyväinen enkä kapeampaan taitais vaihtaa enää. Toki kapeeissa kohdissa saattaa jäädä puiden väliin kiinni, että tarkkana saa olla :) Ja on kyllä tyylikäs ja kevyt pyörä, kun sulla ei kuitenkaan ihan lastenkokoa nuo pyörät oo.

    VastaaPoista
  6. Koolla on väliä ja tässä tapauksessa leveydellä:) Aja ainakin pari lenkkiä ennen kuin alat katkomaan, veikkaan ettei paluuta ole. Hieno ja kevyt pyörä. Millaiset muuten Thunder Burtit on? Olen tilaamassa itselleni ne kisakumeiksi.

    VastaaPoista
  7. Nyt on ekat lenkit takana ja taitaa se jäädä tuohon 72 senttiin. On se jotenkin mukavan tuntuinen ja ohjaamossa on älyttömän paljon lisää tilaa. Thunder Burt toimii takarenkaana hyvin, mutta on siinä muutamia heikkouksiakin. Kemptenin maralla huomasin, että pito märällä on melko vaatimaton ja Itävallan laskuissa jarrutuspitoa saisi olla jonkin verran enemmän, meinaa mennä takarengas melko helposti lukkoon.

    Veikkaanpa kuitenkin, että tuo on suurimman osan kotimaan kisoista alla. Jos Jyväskylään tulee taas joku uintikeli, niin sinne laitan Rocket Ronin taaksekin, mutta muualle tuo lienee riittävä.

    VastaaPoista