perjantai 10. huhtikuuta 2015

Helin Ronde van Vlaanderen Cyclo 2015

Viime perjantaina kirjoitin siitä, kuinka jännitin turisti-Ronden starttia lauantaiaamuna. Perjantaina päivälenkin jälkeen venytellessä ja selkää putkirullaillessa jotain naksahti kovaäänisesti ja kivuliaasti oikeassa kyljessä. Samantien lihakset kramppasivat ja hetken aikaa näin tähtiä. Mutta koska pystyin nousemaan lattialta ylös, tuumasin, että tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa - joko keskittyä siihen, mitä ikinä olikaan tapahtunut, tai sitten seuraavan aamun starttiin. Valitsin jälkimmäisen, koska kivusta huolimatta asia ei estänyt liikkumista.

Ja täytyy myöntää, että en juurikaan nukkunut sinä yönä, kun heräsin jo neljän maissa Kimmon kelloon ja hän lähti viiden maissa kohti Oudenaardea ehtiäkseen bussiin. Kömmin tämän jälkeen muka vielä hetkeksi nukkumaan, mutta paria pientä torkahdusta lukuun ottamatta unesta ei tullut mitään. Seitsemältä aamupalalla majatalon isäntä kuittailikin minulle, että näytin varsin haluttomalta lähtemään yhtään minnekkään, kun silmät ristissä hörpin teetä.

Mutta niin se vaan päivä lähti käyntiin, kylki oli hieman kipeä, mutta vedin siihen reilusti urheiluteippiä päälle ennen pukeutumista ja vartin yli kahdeksan hyppäsin pyörän päälle. Kelihän oli mitä epämukavin, koillistuuli, viitisen astetta lämmintä ja vettä satoi paikoitellen runsaastikin. Jalat ja kädet olivat märät jo ennen starttipaikalle pääsyä, joten tiedossa oli pitkä ja kohmeinen reissu. Tietysti olin laittanut käteeni ne ohuemmat hanskat, kun iltapäivälle oli luvattu lämpimämpää keliä.


Sormet alkoivatkin kangistumaan jo ennen ensimmäistä nousua ja Kerkgatelle päästessäni olin jo niin jäässä, että tein amatöörivirheen: Vaihdoin isommalta eturattaalta pienemmälle mukulakivillä. Seurauksena ketju nousi isomman eturattaan päälle ja jumiutui etuvaihtajaan kiinni. Ei muuta kuin etuvaihtaja irti, pikainen vaurioiden tarkistus ja romut takaisin kasaan. En saanut kohmeisilla käsillä säädettyä pikkuisen vääntynyttä etuvaihtajaa vaihtamaan isommalle rattaalle, joten päätin jatkaa matkaa pelkällä 34-hampaisella rattaalla.


Ensin ajattelin pysähtyä Shimanon tarjoamaan tekniseen huoltoon, mutta sille tuntui kuitenkin olevan tilausta myös muiden ajajien toimesta. Oma ajo sujui varsin kohtuullisesti tuolla yhdelläkin rattaalla, joten päätin jatkaa matkaa sateessa jonottamisen sijaan. Ainoastaan alamäissä tuota puuttuvaa 50T eturatasta kaipasin, mutta sopivasti peesaamalla pääsin kuitenkin parhaimmillaan 50-60km/h ilman polkemistakin.


Huoltopisteiden lisäksi myös reitillä oli todella paljon porukkaa. Nopeimmat pitkän matkan kuskit alkoivat tulla ohi ja samaan aikaan puolikkaan reitillä oli se suurin massa liikenteessä. Pitkälle matkallehan oli otettu vain 5000 osallistujaa, joten vähintään 11000 kuskia oli lyhyemmillä reiteillä. Todennäköisesti vielä enemmänkin, koska kurja keli oli paikallisten mukaan aiheuttanut sen, että pitkälle matkalle ilmoittautuneet tyytyivät viime hetkellä puolikkaaseen matkaan.

Porukan määrä oli sinänsä hyvä, että sopivia ajoporukoita löytyi koko matkan ajalle, mutta vastaavasti ahtaimmissa kohdissa se tuppasi tulppaamaan etenemistä. Esimerkiksi Koppenberg oli täysin mahdoton ajettava, kun jo ensimmäisen 5 metrin jälkeen sai jäädä odottamaan, että ylipäätään mahtuu kävelemään koko mäkeen. Onneksi olimme Kimmon kanssa käyneet ajamassa kaikki kovimmat nousut jo torstaina, joten lauantaina ei ollut sen suurempia paineita. Tyydyin vain odottelemaan vuoroani ja mäen päältä pääsin taas ajamaan hyvää vauhtia.


Kuudenkympin kohdalla reitti meni majapaikkamme vierestä ja käytin tilanteen hyväkseni. Kävin vaihtamassa nopeasti kuivat sukat ja paksummat hanskat. Kun vielä päiväkin alkoi pikkuhiljaa kirkastumaan, niin loppumatkahan tuli varsin mukavasti. Piti oikein varoa, ettei mennyt vahingossa nautinnon puolelle. Energia imeytyi, oma ajaminen tuntui aivan järjettömän vahvalta reitin kaikilla osilla ja loppua kohden muita osallistujia tuntui tulevan selkä edellä vastaan. Yllättävää kyllä, sain reissun korkeimmat tehot aikaiseksi loppusuoralla. Ei tietenkään mitään kisahommia, mutta kuitenkin.



Myös omasta hölmöilystä johtunutta kalustovauriota lukuunottamatta pyöräkin toimi kuin unelma. Ajoasento oli kerrasta kohdillaan ja Cannondalen kuiturunko suodatti pienet tärinät pois todella mahtavasti. Myös jo kaiken nähneet Dura-Ace/Open Pro -kiekot olivat kuin kotonaan noilla teillä ja vartavasten reissua varten hankitut Continentalin GP4000S II:t toimivat hieman alle 7 barin paineilla pääosin loistavasti. Ainoastaan aivan niljakkaimmilla kivillä vetopito jätti hieman toivomisen varaa.

 

Noin 6,5 tunnin ajamisen, 128 kilometrin ja noin 1500 nousumetrin jälkeen saavutin maalikaaren Oudenaardessa. Reitin rankkuuden ja alkumatkan kelin huomioon ottaen olo oli yllättävänkin raikas. Tapahtumakeskuksessa vaihdoin lämmintä paitaa päälle ja nautin yhden hyvin ansaitun oluen ja ajelimme Kimmon kanssa takaisin kaupungille syömään. Hyvän aterian jälkeen rullailimme takaisin majapaikkaan, missä isäntä virittelikin jo grilliä kuumaksi. Illalla oli tarjolla kaikenlaista paikallista herkkua grillattuna, paistettuna ja hiilloksessa haudutettuna. Pitkän päivän jälkeen uusintakierroskin ruokaa maistui vallan herkulliselta, eikä unenkaan saamisessa ollut isompaa ongelmaa enää.

Kuvat: Sportograf

2 kommenttia:

  1. Oijoi! Onpa ollut karut kelit, sen tietää ettei ole herkkua, kun esim. kädet ovat kylmän kohmeessa. Mutta loistavaa, että meno maittoi ja ajo onnistui!

    VastaaPoista
  2. Reissun jälkeen on selvinnyt pari asiaa:

    Ensinnäkin Cannondalen ensiasennusketju on jo 500km ajon jälkeen venynyt 1% verran, joten ei ihme, että ongelmia alkoi syntymään. Selkeää Muttiketju ainesta siis ja D-A-ketju tilalle. Etuvaihtajakin toimii uudella ketjulla ja säätämisellä paremmin, kuin aiemmin.

    Ja toisaalta selvisi myös, mikä siellä kyljessä paukahti. Röntgenkuvissa näkyi 10.kylkiluussa murtuma, kuulemma siististi poikki. Ei ihme, että lenkin jälkeen on vähän jäykkä olo...

    VastaaPoista