Tähtisadeajot 2014 - työmatkapyörällä työmatkatahtiin

Tähtisadeajot on ollut yksi ehdottomia suosikkejani vuodesta toiseen, eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta. Vaikka kisajalka on ollut koko kauden enemmän tai vähemmän kateissa, eikä kilpaileminen ole siksi juurikaan kiinnostanut, niin Tähtisadeajoihin halusin aivan välttämättä lähteä. Ja vaikka menetin kisapyöränkin osat parempaan käyttöön viime hetkellä, niin sen verran paljon halusin matkaan, että vielä viimeisellä viikolla rakensin entisestä kisaratsusta, nykyisestä työmatkapyörästä Tähtisadeajopyörän itselleni.

Mutta tottahan se on myönnettävä, että kesän kilpailujen vähyys näkyi jo kamoja pakatessa, jotenkin kaikki oli vähän hukassa koko ajan. Eikä lataus muutenkaan ollut aivan sillä asteella, mitä pitäisi olla, jos meinaisi lähteä ajamaan ihan oikeasti hyvistä suorituksista. En antanut sen kuitenkaan häiritä, vaan keräilin kaikki kisafiiliksen rippeetkin kasaan ja baanalle.

Kaakisen Tanelin blogilta voi lukea hyvää raporttia meidän ryhmän liikkeistä tien päällä ja Jyväskylän ahtaista hotelliolosuhteista, mutta kaikesta seikkailusta huolimatta selvisimme hengissä sunnuntaiaamuna lähtöpaikalle ja uuteen kisakeskukseen Saarenmaan koululle. Vaikka Nyrölän kallioplanetaariokin oli vallan oiva kisakeskus, niin minä pidin jotenkin enemmän tästä uudesta kyläkoulumeiningistä. Parkkitilaa oli hyvin ja kaikki oli jotenkin sopivasti saatavilla. Sauna puuttui, mutta eipä se menoa juurikaan haitannut.

Ja, jos olin jo tähän asti ollut liikaa mukavuusalueella koko reissun kanssa, niin sitä ei juurikaan helpottanut se, että perille tullessamme aurinko paistoi, Kolmas Nainen raikasi kisakeskuksen kaiuttimista ja kaikki oli muutenkin hemmetin hienoa ja harmonista. Olisi tullut edes vähän vettä, tai ollut jotenkin kurjaa, niin olisi saattanut päästä kiinni itsensä rankaisemisen tunnelmaan.

Yleensä numerolappu ratkaisee ylläolevan kaltaiset ongelmat ja niin tälläkin kertaa. Kun paukku viimein kajahti ja lähdettiin liikkeelle, niin eipä ollut juurikaan ongelmia keksiä, mitä näissä ympäristöissä yleensä tehdään. Sopivasti sain Topparin Jaakon takarenkaan eteeni, joten kerrankin oli peesikelpoisen kokoinen ajomies edessä. Siinä oli hyvä keikkua alkupätkän asvalttiosuus, joka tulikin aika leppoisasti, kun etuautokaan ei pitänyt turhaa kiirettä. Ensimmäiselle polkupätkälle tulin aivan kärkiporukassa ja homma suti muutenkin aika mallikkaasti.

Kuva: Studiowoima

Ensimmäinen polkupätkä kisavauhdilla osoitti sitten sen, että täysjäykkä fillari on tyhmä idea. Oli sitten kuinka helppoa maastoa tahansa, niin kyllä sata milliä smuuttia joustoa on aina paikallaan. Varsinkin, kun vasen kylkeni oli saanut vähän kovuutta kakkoslajin treeneissä keskiviikkona, niin jonkin verran joutui antamaan heti ensimmäisessä laskussa periksi. Vähän se söi motivaatiota tietysti, että vaikka kuinka repisi tiepätkillä, niin peesissä tuleva juna tulisi aina takuuvarmasti seuraavalla polulla ohi. No, sen asian kanssa vain oli elettävä ja eteenpäin!

Kuva: Studiowoima

Ajaminen kulki muuten ihan luonnikkaasti, enkä tainnut olla puolessa välissä, kuin viitisen minuuttia kymppisakin ulkopuolella, mikä kesän yleiseen tasoon nähden oli vallan hyvää kyytiä. Mutta kyllähän sen huomasi, että kesän aikana ei ole tullut kisakilometrejä alle, kun jo ensimmäisen kierroksen lopussa alkoi olemaan vähän sellainen fiilis, että toista rundia ei kyllä taatusti mentäisi samaa kyytiä. Toisaalta kesän aikana olen paikannut sen verran kovalla kädellä keväällä vaivannutta kestävyysvajetta, että toisen kierroksen ajaminen ei varmasti tuottaisi niin suurta tuskaa, etteikö se kuitenkin jonkinlaisella vauhdilla menisi.

Puolenvälin huollossa näin Helin ja kun vaihdoimme siinä muutaman lauseen, selvisi, että Helin etukiekosta oli tuubi antanut periksi jo kahdeksan kilsan ajon jälkeen ja päivä oli siinä kohtaa paketissa. Vähänhän se pukkasi harmittamaan itseäkin, mutta kun kisajärjestäjäkin patisteli jo matkaan takaisin, niin kävin vain autolla kiristämässä ärsyttävästi pyörivän lukkogripin ruuvin ja lähdin toiselle kierrokselle.

Kuva: Studiowoima

Toinen kierros meni yllättävän mukavasti. Ehkä liiankin mukavasti, en kuitenkaan ollut kuin neljä minuuttia ensimmäistä kierrosta hitaampi, vaikka keskisykkeet tippuivat 14 lyöntiä, joten vähän reippaammalla kisaiskulla tuo olisi saattanut olla aivan asiallistakin ajamista. Kokonaisuutena ajamisesta jäi aivan positiivinen fiilis, olen taas niin sanotusti oikealla raiteella ajamisen kanssa ja tiedän melko tarkkaan, mitä tehdä talven aikana, jotta ensi kesänä ollaan enempi tutuilla sijoituksilla.

Tänään lääkäritäti tosin totesi, että rintalasta on saanut tarpeettoman kipeää viime viikon laitaväännössä, eikä kuusikymmentä kilometriä täysjäykällä vissiin ollut aivan parasta fysioterapiaa sille, joten viikon verran ainakin kuulemma pitäisi välttää mitään nopeita liikkeitä, jotta tuo ehtii paranemaan kunnolla. Kuulostaa aivan siltä, että on aika rakentaa yksivaihteinen kasaan ja keskittyä sem jälkeen syksyn retkilenkkeihin.