Ensimmäinen vuosi Hikisten Siivujen blogia on takana ja suosio on yllättänyt meidät huikeasti. Emme todellakaan olettaneet, että jutustelu keräisi pitkälti toistakymmentätuhatta lukukertaa vuodessa - kiitoksia kaikille kävijöille!
Vuoden 2013 aikana palaamme jälleen vähän aktiivisemmin kisatouhuihin mukaan, joten sellaista juttua on luvassa varmasti. Ja tietysti asiaan kuuluvat fillarit sekä kaikenlainen säätäminen ja näprääminen, sekä jonkin verran juoksujuttuja kesäkuun alun tavoitteen tiimoilta.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille ja reippaasti vauhtia vuoteen 2013!
Kimmo & Heli
maanantai 31. joulukuuta 2012
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Rakastaa, vai ei rakasta?
Mietin, mikä vaivaa, kun en päättää voi. Joka kerta edellisistä erotessani, olen ollut varma, että nyt se oli tässä, johan tämä on nähty. Ja sitten taas jossain tulee vastaan se, joka saa oudon halun syttymään sisälläni ja useimmiten vielä syksyllä. Ja ennen, kuin huomaankaan, olen jälleen vakavassa suhteessa, rakastan ja raivoan, läähätän ja läkähdyn. Perkeleen keksintö nuo yksivaihteiset.
En kuitenkaan osannut olla pahana osien "lainaamisesta", sillä matkan aikana olin jo löytänyt uuden, kepeämmän ja nopeamman sinkulan. Siihen aikaan Cannondale toi markkinoille 1FG:n ja täysjäykkänä se oli helposti alle kymmenen kilon kokonaisuus, eikä joustokeulankaan kanssa painoa ollut juurikaan yli kympin. Kyseinen kulkine ehti etelän lämpöönkin joksikin aikaa ja palveli sielläkin vallan moitteettomasti.
Cannondalella ehdin ajamaan jonkin aikaa Suomessakin, kunnes iski jonkinlainen kyllästyminen jälleen ja myin rungon, sekä osan palikoista pois. Samaan aikaan pyöräni olivat menneet entistä kurjemmiksi, keulakulmat olivat jyrkkiä, massaa vähän ja homma oli muutenkin livetä vallan succistelun puolelle. Vastapainoksi piti saada muutama kilo brittiläistä terästä ja 120 milliä joustoa nokalle. Joulukuussa 2006 pukki kävi vähän etuajassa ja tiputti Orange P7:n rungon, josta rakensin ehkä yhden parhaista maastopyöristä, mitä olen ikinä omistanut.
Orange oli erittäin mukava ja tasapainoinen ajettava ja vaikka se teräksisestä rungostaan johtuen kärsi lievistä ylipaino-ongelmista, sillä oli pitkän aikaa hallussaan henkilökohtainen kierrosennätykseni Ellinmaan XC-radalla. Suhteeni Orangeen katkesi vasta syksyllä 2008, kun hankin Kokkolasta käytetyn Gary Fisher Rigin rungon, keulan ja 29" kiekot. Loput osat otin Orangesta ja niin pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa kunnolla isopyöräisellä ajamista. Rig tuntui erittäin käteen sopivalta ja niin Orange sai etsiä uutta kotia jostain Kymenlaakon suunnalta.
Rig oli aivan loistava ajettava, mutta erilaiset yhteensattumat johtivat siihen, että löysin Oulusta Singular Swiftin rungon. Niin hinta, kuin kokokin oli sopiva ja kun tuota runkoa oli asiaan vihkiytyneillä hippifoorumeilla kovasti hehkutettu, niin päädyin sitten hankintaan. Jostain syystä itse en löytänyt sitä teräksen tuomaa syvää harmoniaa ja onnen tunnetta, enkä saanut aivan samanlaista otetta ajamiseen, kuin Rigillä. Kun vielä samaan aikaan olin saanut valmiiksi Salsan, joka painoi vaihteidenkin kanssa vähemmän, kuin Singular ilman, alkoi mitta täyttymään pikkuhiljaa. Olkoon kuinka terästä tahansa, niin joku roti näissäkin hommissa. Singular lähti parempaan kotiin vuoden 2011 cyclocrossin SM-kisoista ja minä päätin pysytellä vaihdepyörissä...
Ensimmäisen singlespeedini rakensin vanhaan Rossinin teräsrunkoon muistaakseni 2001. Se oli kyllä kaikkien aikojen keräilyerä, mutta palveli hienosti koulumatkalla ja myös jonkin verran poluilla. Sittemmin, kun lähdin turvaamaan kansainvälistä rauhaa, suhteemme katkesi ja Heli sosialisoi voimansiirron osat omiin tarpeisiinsa. Kotiin palattuani maalautin Rossinin valkoiseksi ja tein siitä vaihteellisen kauppapyörän.
 |
| Rossin yksivaihteisena... |
 |
| ... ja myöhemmin vaihteilla varustettuna. |
En kuitenkaan osannut olla pahana osien "lainaamisesta", sillä matkan aikana olin jo löytänyt uuden, kepeämmän ja nopeamman sinkulan. Siihen aikaan Cannondale toi markkinoille 1FG:n ja täysjäykkänä se oli helposti alle kymmenen kilon kokonaisuus, eikä joustokeulankaan kanssa painoa ollut juurikaan yli kympin. Kyseinen kulkine ehti etelän lämpöönkin joksikin aikaa ja palveli sielläkin vallan moitteettomasti.
 |
| 1FG leirissä |
Cannondalella ehdin ajamaan jonkin aikaa Suomessakin, kunnes iski jonkinlainen kyllästyminen jälleen ja myin rungon, sekä osan palikoista pois. Samaan aikaan pyöräni olivat menneet entistä kurjemmiksi, keulakulmat olivat jyrkkiä, massaa vähän ja homma oli muutenkin livetä vallan succistelun puolelle. Vastapainoksi piti saada muutama kilo brittiläistä terästä ja 120 milliä joustoa nokalle. Joulukuussa 2006 pukki kävi vähän etuajassa ja tiputti Orange P7:n rungon, josta rakensin ehkä yhden parhaista maastopyöristä, mitä olen ikinä omistanut.
 |
| Orange P7 |
Orange oli erittäin mukava ja tasapainoinen ajettava ja vaikka se teräksisestä rungostaan johtuen kärsi lievistä ylipaino-ongelmista, sillä oli pitkän aikaa hallussaan henkilökohtainen kierrosennätykseni Ellinmaan XC-radalla. Suhteeni Orangeen katkesi vasta syksyllä 2008, kun hankin Kokkolasta käytetyn Gary Fisher Rigin rungon, keulan ja 29" kiekot. Loput osat otin Orangesta ja niin pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa kunnolla isopyöräisellä ajamista. Rig tuntui erittäin käteen sopivalta ja niin Orange sai etsiä uutta kotia jostain Kymenlaakon suunnalta.
Rig oli aivan loistava ajettava, mutta erilaiset yhteensattumat johtivat siihen, että löysin Oulusta Singular Swiftin rungon. Niin hinta, kuin kokokin oli sopiva ja kun tuota runkoa oli asiaan vihkiytyneillä hippifoorumeilla kovasti hehkutettu, niin päädyin sitten hankintaan. Jostain syystä itse en löytänyt sitä teräksen tuomaa syvää harmoniaa ja onnen tunnetta, enkä saanut aivan samanlaista otetta ajamiseen, kuin Rigillä. Kun vielä samaan aikaan olin saanut valmiiksi Salsan, joka painoi vaihteidenkin kanssa vähemmän, kuin Singular ilman, alkoi mitta täyttymään pikkuhiljaa. Olkoon kuinka terästä tahansa, niin joku roti näissäkin hommissa. Singular lähti parempaan kotiin vuoden 2011 cyclocrossin SM-kisoista ja minä päätin pysytellä vaihdepyörissä...
 |
| Singular Swift |
Ja mitäs sitten kävikään - taas. Pari viikkoa sitten kävin Pyörä-Suvalalla mutkan aivan muissa asioissa, kun Jari alkoi kauppaamaan viimeistä varastoon jäänyttä 2011-mallista Rigiä. Kävin tekemässä pikaisen koeajon ja olin vaikuttunut tuntumasta. Rig on jotenkin yhtaikaa pitkän tuntuinen, mutta silti kääntyy erittäin hyvin. Aikamme tingattuamme pääsimme yksimielisyyteen hinnasta ja niin minä olin taas yksivaihteisen omistaja. Enää piti keksiä nopeasti, miten selittäisin tapahtumien nopean käänteen Helille...
Ensimmäisen koeponnistamisen jälkeen Rig päätyi - muiden fillareidemme tapaan - säätämön pukkiin roikkumaan ja sai joitakin uusia osia. Jo melkein vaadittavan vakiovarusteen statuksen saaneet 180-milliset Middleburnit, Time ATAC Aliumit, Thomson Elite ja Specialized Toupe 143 korvasivat alkuperäiset osat melko pian. Samalla vaihdoin alle Salsassa pitkään palvelleet Hope Pro II -napaiset kiekot ja Schwalbe Racing Ralphit.
Lopputulos on 11,11 kiloa painava ja loistavasti liikkuva yksivaihteinen. En tiedä, mikä tuossa kokonaisuudessa on, mutta se käyttäytyy aivan äärettömän hienosti poluilla. Samaan aikaan se on todella vakaa, mutta kääntyilee kuitenkin kurveissa hämmentävän ketterästi. Joskus myöhemmin täytyy tehdä geometriavertailu aiempiin kaksyseihin, mitä uniikkia tuossa on, sillä vaikka Salsa on vähintäänkin riittävän nopea työkalu kilpailuradoille, niin mieluusti ottaisin samanlaisen käyttäytymisen myös seuraavaan kisarunkoon.
 |
| Rig talviauringossa |
Ensimmäisen koeponnistamisen jälkeen Rig päätyi - muiden fillareidemme tapaan - säätämön pukkiin roikkumaan ja sai joitakin uusia osia. Jo melkein vaadittavan vakiovarusteen statuksen saaneet 180-milliset Middleburnit, Time ATAC Aliumit, Thomson Elite ja Specialized Toupe 143 korvasivat alkuperäiset osat melko pian. Samalla vaihdoin alle Salsassa pitkään palvelleet Hope Pro II -napaiset kiekot ja Schwalbe Racing Ralphit.
Lopputulos on 11,11 kiloa painava ja loistavasti liikkuva yksivaihteinen. En tiedä, mikä tuossa kokonaisuudessa on, mutta se käyttäytyy aivan äärettömän hienosti poluilla. Samaan aikaan se on todella vakaa, mutta kääntyilee kuitenkin kurveissa hämmentävän ketterästi. Joskus myöhemmin täytyy tehdä geometriavertailu aiempiin kaksyseihin, mitä uniikkia tuossa on, sillä vaikka Salsa on vähintäänkin riittävän nopea työkalu kilpailuradoille, niin mieluusti ottaisin samanlaisen käyttäytymisen myös seuraavaan kisarunkoon.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Juoksuaika
Hei Kimmo!
Kiitos ilmoittautumisestasi ASICS Stockholm Marathonille 2013
Kilpailu järjestetään 1. kesäkuuta 2013 ja sinut on ilmoitettu sarjaan Miehet.
No niin, se on sitten taas yksi loistoidea realisoitumassa käytännön hölmöydeksi. Jotenkin kuluneen vuoden aikana pyöräilyharraste kilpailumielessä on alkanut pikkuhiljaa maistumaan puulta, kun kotimaan marareitit on jo ajettu useampaan kertaan läpi, Tahkoakin on kierretty jo kymmenen vuotta ja uusia hienoja häppeninkejä ei meinaa kotimaasta löytyä. Kesän parhaat kiksit tuli, kun kävimme ylittämässä itsemme ja samalla muutaman keskiraskaan kukkulan kesäkuussa Saksassa kolmen päivän mittaisessa Mad East Challengessa, joten jotain vastaavia hullutuksia pitäisi keksiä myös ensi kesälle.
Kun sitten mietin, että mitäs uutta kesällä 2013 voisi tapahtua, niin ensimmäisenä mieleen nousi, että eipäs ole ikinä tullut juostua maratonia. Ylipäätäänkään en ole kovin paljoa juoksuasioita harrastanut, joten melkolailla uudesta aluevaltauksesta on kysymys. Pisin yhtämittainen juoksumatka lienee elokuussa 2008 juostu puolimaraton Kempele Maratonilla, joten kovasti on työtä edessä seuraavan puolen vuoden aikana, mikäli tuumin Tukholmassa kesäkuun alussa onnistua.
Tarkempia harjoitussuunnitelmia en ole vielä raapinut kasaan, mutta tulen kirjoittelemaan tänne lisää treenien etenemisestä talven mittaan. Samalla on ihan mielenkiintoista seurata, miten alkukesän juoksutavoite vaikuttaa ensi kesänä pyörän kulkemiseen. Todennäköisesti alkukaudesta vauhdista joutunee tinkimään, mutta sekin on vielä täysin arvailuissa.
Siihen asti täytyy vaan tuumailla kahta kierrosta tällä kartalla...
No niin, se on sitten taas yksi loistoidea realisoitumassa käytännön hölmöydeksi. Jotenkin kuluneen vuoden aikana pyöräilyharraste kilpailumielessä on alkanut pikkuhiljaa maistumaan puulta, kun kotimaan marareitit on jo ajettu useampaan kertaan läpi, Tahkoakin on kierretty jo kymmenen vuotta ja uusia hienoja häppeninkejä ei meinaa kotimaasta löytyä. Kesän parhaat kiksit tuli, kun kävimme ylittämässä itsemme ja samalla muutaman keskiraskaan kukkulan kesäkuussa Saksassa kolmen päivän mittaisessa Mad East Challengessa, joten jotain vastaavia hullutuksia pitäisi keksiä myös ensi kesälle.
Kun sitten mietin, että mitäs uutta kesällä 2013 voisi tapahtua, niin ensimmäisenä mieleen nousi, että eipäs ole ikinä tullut juostua maratonia. Ylipäätäänkään en ole kovin paljoa juoksuasioita harrastanut, joten melkolailla uudesta aluevaltauksesta on kysymys. Pisin yhtämittainen juoksumatka lienee elokuussa 2008 juostu puolimaraton Kempele Maratonilla, joten kovasti on työtä edessä seuraavan puolen vuoden aikana, mikäli tuumin Tukholmassa kesäkuun alussa onnistua.
Tarkempia harjoitussuunnitelmia en ole vielä raapinut kasaan, mutta tulen kirjoittelemaan tänne lisää treenien etenemisestä talven mittaan. Samalla on ihan mielenkiintoista seurata, miten alkukesän juoksutavoite vaikuttaa ensi kesänä pyörän kulkemiseen. Todennäköisesti alkukaudesta vauhdista joutunee tinkimään, mutta sekin on vielä täysin arvailuissa.
Siihen asti täytyy vaan tuumailla kahta kierrosta tällä kartalla...
maanantai 12. marraskuuta 2012
Seuraava aihio
Koska ensimmäinen kokeiluni pyöräilyvaatteiden tekemisestä onnistui melko hyvin, päätin tälle talvelle tehdä vähän parannellun version talviajohousuista Kimmolle. Edelliset housut ovat olleet ahkerassa käytössä, mutta muutamia parannusideoita on tullut matkan varrella. Vaikka luulimme ostaneemme laadukkaita kankaita, joilla oli vielä hintaakin kohtuu reilusti, huomasimme jo ensimmäisten käyttökertojen jälkeen varsinkin tuulta läpäisemättömän kankaan nukkaantumista. Myös kankaiden lämpimyydessä oli toivomisen varaa ja kun leikkauksestakin tuli tyköistuva, niin varsinaiseen talvikäyttöön housut olivat hivenen liian viileät.
Kun aloin suunnittelemaan uusia housuja, niin ensimmäinen tavoite olikin löytää paksumpia ja kestävämpiä materiaaleja ja toisena muokata kaavoja hivenen tilavammiksi. Vanhemmat Tarppi-Tuotteen ajohousut olivat olleet materiaaleiltaan erittäin hyvät, joten aloin etsimään josko jostain löytyisi samoja kankaita. Eurobiken reissulla satuin yhden hallin perällä näkemään useammankin toimittajan, jolta näitä kankaita olisi saanut. Harmi vain, että he eivät tehneet siellä kauppaa yksityishenkilön kanssa.
Olin jo varautunut massiiviseen hakukoneoperaatioon ja tilaamaan materiaalit ulkomailta, mutta Urheiluareenan sivuilta huomasin, että he myyvät myös pelkkiä kankaita erikseen. Lokakuun lopussa saapuikin paketti, joka sisälsi 1,5 metrin palan TekThermo-kangasta ja 2 metriä Vuelta-trikoota. Näissä kummassakin kankaassa sisäpinta on fleecemäiseksi harjattua, joten niiden pitäisi olla normaalia kuorimateriaalia miellyttävämmän ja lämpimämmän tuntuista. Ensituntumalla kankaat olivat tosi jämäkän tuntuisia ja olin erittäin tyytyväinen hankintoihini.
Heti kun kankaat olivat tulleet, aloitin tekemään uusia kaavoja. Suuria muutoksia niihin ei tullut, mutta reiden kohdalle lisäsin tilaa ja siirsin hieman polven kohtaa, sekä tein siihen aiempaa voimakkaamman muotoilun. Housujen etupuoli tehdään TekThermo-kankaasta ja takaosa hengittävämmästä Vueltasta. Suunnittelin etuosan muotoilun siten, että housujen sivusaumat tulevat hieman totuttua taaemmaksi. Tämä ei vielä vähennä merkittävästi takaosan hengittävää pinta-alaa, mutta pitäisi parantaa lonkan seudun ja reiden ulkosyrjän suojaa ajoviimaa vastaan.
Vaikka itse tehden materiaalikulut jäävätkin melko alhaiseksi, tässä tapauksessa noin 60 euroon, niin kahden ihmisen yhteenlaskettu työpanos suunnitteluun, sovituksiin, leikkaamiseen ja ompeluun on sen verran suuri, että omalle työlleen tässä harrastuksessa ei kannata hintaa laskea. Mutta pääasiahan on se, että saadaan hyviä varusteita vaativiin keleihin!
Kun aloin suunnittelemaan uusia housuja, niin ensimmäinen tavoite olikin löytää paksumpia ja kestävämpiä materiaaleja ja toisena muokata kaavoja hivenen tilavammiksi. Vanhemmat Tarppi-Tuotteen ajohousut olivat olleet materiaaleiltaan erittäin hyvät, joten aloin etsimään josko jostain löytyisi samoja kankaita. Eurobiken reissulla satuin yhden hallin perällä näkemään useammankin toimittajan, jolta näitä kankaita olisi saanut. Harmi vain, että he eivät tehneet siellä kauppaa yksityishenkilön kanssa.
 |
| Kankaat |
Olin jo varautunut massiiviseen hakukoneoperaatioon ja tilaamaan materiaalit ulkomailta, mutta Urheiluareenan sivuilta huomasin, että he myyvät myös pelkkiä kankaita erikseen. Lokakuun lopussa saapuikin paketti, joka sisälsi 1,5 metrin palan TekThermo-kangasta ja 2 metriä Vuelta-trikoota. Näissä kummassakin kankaassa sisäpinta on fleecemäiseksi harjattua, joten niiden pitäisi olla normaalia kuorimateriaalia miellyttävämmän ja lämpimämmän tuntuista. Ensituntumalla kankaat olivat tosi jämäkän tuntuisia ja olin erittäin tyytyväinen hankintoihini.
 |
| Kaavojen leikkausurakka |
Heti kun kankaat olivat tulleet, aloitin tekemään uusia kaavoja. Suuria muutoksia niihin ei tullut, mutta reiden kohdalle lisäsin tilaa ja siirsin hieman polven kohtaa, sekä tein siihen aiempaa voimakkaamman muotoilun. Housujen etupuoli tehdään TekThermo-kankaasta ja takaosa hengittävämmästä Vueltasta. Suunnittelin etuosan muotoilun siten, että housujen sivusaumat tulevat hieman totuttua taaemmaksi. Tämä ei vielä vähennä merkittävästi takaosan hengittävää pinta-alaa, mutta pitäisi parantaa lonkan seudun ja reiden ulkosyrjän suojaa ajoviimaa vastaan.
 |
| Housujen etupuoli, vasemmalla etureiden kaava ja oikealla sääriosa TekThermo-kankaasta |
Samana iltana ensimmäiset kaavat olivat jo kankaissa kiinni ja sormet syyhysivät päästä leikkaus- ja ompeluhommiin. Nukuin kuitenkin yön yli, ennen kuin pääsin tekemään ensimmäisiä saumoja, jotka olivat tietysti polvimuotoilut. Talvipyöräilyhousuissa polven muotoilu on mielestäni tärkeä, koska kerroksia on usein monta ja on todella ärsyttävää jos päällimmäiset housut ahdistavat polkemisliikettä. Ja tiukasti polven ympärille takertuva kangas on myös kylmä.
 |
| Polvimuotoilu nurjalta puolelta |
 |
| Polvimuotoilu valmiina, kankaat pysyvät itse ryhdissään |
Housut valmistuivat edelliseen kertaan verrattuna huomattavasti nopeammin, kankaat olivat ensi tuntuman mukaisesti helppoja käsitellä ja olin kaikin puolin tyytyväinen työn jälkeen. Parin päivän päästä housut olivat valmiit ensimmäiseen sovitukseen ja Kimmon ilmeistä päätellen olin oikealla tiellä. Muutoksia kuitenkin tuli, vyötärölle oli kaavoja piirtäessä livahtanut ylimääräisiä senttejä ja muotoilin ne housuista jälkikäteen pois. Samalla säädin olkaimien pituuden ja muotoilun kohdalleen. Lahkeisiinkin olin varannut reilusti mittaa - vaan harvoinpa pääsee lyhentämään housuja Kimmolta!
 |
| Ensimmäinen sovituskappale |
Kun tavoitteena oli tehdä parannuksia materiaaleihin ja muotoiluun, niin onnistuin mielestäni erittäin hyvin. Housut istuvat hyvin ja jättävät silti tilaa välikerroksille sekä jalkojen liikkeelle. Myös olkaimien muotoilu onnistui mielestäni edellisiä housuja paremmin. Nyt enää odotellaan kovempia pakkaskelejä, jotta uudet housut pääsevät tositoimiin. Ja kun kangasta tuli hankittua kerralla vähän reilummin, niin seuraavana työlistalla ovat vastaavat housut myös itselleni.
 |
| Valmis! |
Vaikka itse tehden materiaalikulut jäävätkin melko alhaiseksi, tässä tapauksessa noin 60 euroon, niin kahden ihmisen yhteenlaskettu työpanos suunnitteluun, sovituksiin, leikkaamiseen ja ompeluun on sen verran suuri, että omalle työlleen tässä harrastuksessa ei kannata hintaa laskea. Mutta pääasiahan on se, että saadaan hyviä varusteita vaativiin keleihin!
maanantai 29. lokakuuta 2012
Täydellinen sunnuntai
Syksy kääntyi talven puolelle eilen sunnuntaina, kun kelloja käännettiin ja talviaika alkoi. Kempeleen lakeuksillekin ensilumi ehti maahan viikon aikana ja loppuviikon pakkasjakso piti huolen kurakoidenkin jäätymisestä lumen alla. Öisin pakkanen kiristyi jo -5 - -10 asteen lukemiin, päivällä ollen vain 0 - -3 astetta. Puut muuttuivat valko-harmaiksi kuurasta ja kaikkialla on nyt kaunis parin sentin lumikerros peittämässä mustaa maata.
Kaikilla ihmisillä on jokin resepti omaan täydelliseen päiväänsä. Joillain se on shoppailua, toisilla löhöilyä, minulla se on metsässä samoilua, pitkään ja hartaasti. Varsinkin sunnuntait ovat hyviä päiviä täydelliselle pääntyhjennykselle ja aistien täyttämiselle, silloin harvemmin on kiire minnekään ja alkuviikko sujuu automaattisesti hymy huulilla.
Eilen oli yksi täydellinen sunnuntai lisää. Kävimme pitkällä maastolenkillä ihailemassa Isokankaan ja Kalimenlammen ympäristön tomusokerin kaltaista kuorrutusta, jäätyneitä lampia ja voimalla virtaavaa Kalimenojaa. Ajoimme ensin Kempeleen polkujen läpi Juurussuolle ja Madekosken sillan kautta Oulujoen yli. Pilpasuon luontopolun ohitimme soratietä pitkin suuntanamme Isokankaan kauniit kangaspolut, jäiset juurakot ja lumiset pitkospuut. Täydellistä metsän siimeksessä vallinnutta hiljaisuutta rikkoi vain kahden maastopyöräilijän renkaiden tömähdykset, jäätyneiden lätäköiden rapsahtelut, hengästynyt hihkuminen ja harvakseltaan kuulunut linnunlaulu. Kaikkialla oli valkoista, poluilla vain parit kengänjäljet ennen meitä, kahdella laavulla tulet loimusivat makkaranpaistajia houkutellen ja kaikki tämä vain 16 kilometriä itään Rotuaarin pallosta.
Isokankaalta päätimme lähteä Kalimenlammen kautta Kuparisen polulle, jonka juurakot ja kivikot tarjosivat jumppaa koko rahan edestä. Kuparisen polku ei ole niitä helpoimpia kesäkelilläkään, mutta nyt jäiset juurakot ja vanhat lahot pitkoset testasivat temppuvalikoimaa oikein urakalla. Päivä alkoi jo hämärtymään, kun suuntasimme kohti Hiukkavaaraa ja viimeisiä polkuja. Haapalehdosta eteenpäin taskusta kaivettu ohjaustankovalo olikin jo tarpeen ja viimeiset kolme varttia kotiin ajelimme pyöräteillä nautiskellen väsymyksestä ja hienoista fiiliksistä. Matkaa reissussa tuli 75 kilometriä ja aikaa kului reilu neljä tuntia.
Päivän kruunasi sauna ja herkullinen ruoka, joka valmistui saunomisen aikana uunissa: porsaan yrttistä ulkofilettä ja hunaja-yrttijuureksia. Jälkiruoaksi vielä kaura-omenapaistosta ja kaksi väsynyttä, kylläistä ja onnellista ihmistä kääriytyi vaali-iltaa hetken seurattuaan peiton alle odottamaan uutta viikkoa.
Kaikilla ihmisillä on jokin resepti omaan täydelliseen päiväänsä. Joillain se on shoppailua, toisilla löhöilyä, minulla se on metsässä samoilua, pitkään ja hartaasti. Varsinkin sunnuntait ovat hyviä päiviä täydelliselle pääntyhjennykselle ja aistien täyttämiselle, silloin harvemmin on kiire minnekään ja alkuviikko sujuu automaattisesti hymy huulilla.
Pohjoisessa pakkasherra
polun pohjat kovettaa
jänkä kantaa kevyesti
kumiterin kulkevaa
polun pohjat kovettaa
jänkä kantaa kevyesti
kumiterin kulkevaa
Eilen oli yksi täydellinen sunnuntai lisää. Kävimme pitkällä maastolenkillä ihailemassa Isokankaan ja Kalimenlammen ympäristön tomusokerin kaltaista kuorrutusta, jäätyneitä lampia ja voimalla virtaavaa Kalimenojaa. Ajoimme ensin Kempeleen polkujen läpi Juurussuolle ja Madekosken sillan kautta Oulujoen yli. Pilpasuon luontopolun ohitimme soratietä pitkin suuntanamme Isokankaan kauniit kangaspolut, jäiset juurakot ja lumiset pitkospuut. Täydellistä metsän siimeksessä vallinnutta hiljaisuutta rikkoi vain kahden maastopyöräilijän renkaiden tömähdykset, jäätyneiden lätäköiden rapsahtelut, hengästynyt hihkuminen ja harvakseltaan kuulunut linnunlaulu. Kaikkialla oli valkoista, poluilla vain parit kengänjäljet ennen meitä, kahdella laavulla tulet loimusivat makkaranpaistajia houkutellen ja kaikki tämä vain 16 kilometriä itään Rotuaarin pallosta.
 |
| Uusia opasteita Isokankaan alueella |
Isokankaalta päätimme lähteä Kalimenlammen kautta Kuparisen polulle, jonka juurakot ja kivikot tarjosivat jumppaa koko rahan edestä. Kuparisen polku ei ole niitä helpoimpia kesäkelilläkään, mutta nyt jäiset juurakot ja vanhat lahot pitkoset testasivat temppuvalikoimaa oikein urakalla. Päivä alkoi jo hämärtymään, kun suuntasimme kohti Hiukkavaaraa ja viimeisiä polkuja. Haapalehdosta eteenpäin taskusta kaivettu ohjaustankovalo olikin jo tarpeen ja viimeiset kolme varttia kotiin ajelimme pyöräteillä nautiskellen väsymyksestä ja hienoista fiiliksistä. Matkaa reissussa tuli 75 kilometriä ja aikaa kului reilu neljä tuntia.
Päivän kruunasi sauna ja herkullinen ruoka, joka valmistui saunomisen aikana uunissa: porsaan yrttistä ulkofilettä ja hunaja-yrttijuureksia. Jälkiruoaksi vielä kaura-omenapaistosta ja kaksi väsynyttä, kylläistä ja onnellista ihmistä kääriytyi vaali-iltaa hetken seurattuaan peiton alle odottamaan uutta viikkoa.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Talvikauden harjoittelua, osa 1
Talvikauden harjoittelu alkaa tänä vuonna poikkeavan aikaisin. Kisakausi katkesi niin ajoissa, että tässä on oikeastaan pidetty ylimenokautta jo toista kuukautta. Syyskuun alussa sain jo muutaman aivan mukavan treeniviikon alle, mutta sitten työreissusta alkanut flunssa ja sitä seurannut poskiontelotulehdus katkaisivat hyvin alkaneen kauden.
Viime talvena kokeilin jonkin verran uusia juttuja, mutta en tuntenut oloani harjoitellessa kovin vakuuttuneeksi, eivätkä tuloksetkaan olleet aivan sitä, mitä olisi voinut olettaa. Siispä tälle talvelle palataan taas aivan perusasioihin - voiman ja peruskunnon kehittämiseen. Tämä tietysti tarkoittaa sitä parasta, mitä syksy voi tarjota, eli saa ja pitää ajaa niin paljon, kuin vain suinkin ehtii. Kiire ei ole minnekään, mutta metsässä saa viettää aikaa ihan luvan kanssa!
Voimaharjoittelu tulee oikeastaan kokonaan tehtyä kuntosalilla. Monet tekevät vallan tehokkaasti voimatreeninsä pyöränkin päällä, mutta minulla on kaksi syytä, miksi keskityn saliharjoitteluun. Ensimmäinen on se, että näin vähävoimaisen urheilijan täytyy tehdä aika paljon töitä myös yläkropan eteen, jotta pysyisi kisakaudella edes vähän siinä polulla ja toisekseen tykkään pyöräilystä aivan liikaa, että alkaisin vapaahtoisesti uhraamaan sitä vastatuuleen isolla tuumalla Tyrnävän aroilla hinkkaamiseen. Eli fillarointi fillarointina ja harjoitukset harjoituksina.
Joulukuun alussa on kauden ensimmäinen hiihtoreissu, toivottavasti Ylläksellä on jo silloin lunta riittävästi. Pitkän viikonlopun aikana pitäisi ottaa ensimmäiset liu'ut tämän talven laduilla ja siihen mennessä pitäisi tehdä sen verran valmiuksia kasaan, että saisi viikonlopusta mahdollisimman paljon irti, eikä toisaalta olisi aivan remontissa neljän ulkoilupäivän jälkeen. Eli pari kertaa viikossa juoksua ja sauvarinnettä vielä kalenteriin ja paketti alkaisikin olemaan kasassa.
Seuraavan kahdeksan viikon (kahdesti 3 harj. + 1 lepo) ohjelma näyttää suunnilleen seuraavanlaiselta (Lepoviikolla tiistain ja torstain harjoitukset pudotetaan pois ohjelmasta):
Ma: Lepo
Ti: 60min spinning / juoksu + 60 min kuntosali
Ke: 120min pyöräily
To: 60min spinning / juoksu + 60 min kuntosali
Pe: Lepo
La: 60 min kuntosali + 90 min juoksu / sauvarinne
Su: Pitkä MTB-lenkki
Yhteensä: 10-12h
Spinningin ja juoksun vaihtelun määrää aivan täysin vallitseva säätila. Vaikka Suomessa harvemmin voi luottaa hyviin ulkoilukeleihin, niin joku roti siinäkin hommassa. Jos ulkona sataa, kuin tsekkiläisessä mustavalkofilmissä, niin en varmasti lähde itseäni kastelemaan, vaan menen suosiolla sisälle hikoilemaan.
maanantai 8. lokakuuta 2012
Syksy
Tää on tää kun suvi loppuu, tää on tää kun syksy saa
tää on tää kun teltta pannaan katon alle kuivumaan
kesäheilat hyvästellään, hyvästellään poutasäät
tää on tää kun puutarhoissa omput oottaa ottajaa
Se on sitten taas syksy. Kesän kisat on ajettu ja aika miettiä, mille sitä taas alkaisi. Onneksi työnantaja on ystävällisesti pitänyt huolen tuosta tekemisen miettimisestä viimeisen pari kuukautta varsin kiitettävästi, joten muun harrastamisen suhteen on päässyt varsin helpolla. Kisaa olen ajanut oikein kunnolla viimeksi Mielakassa XC SM:issä, ellei Alvajärven maantielenkkiä lasketa kilpailuksi.
Vaikka yleensä syksyn tulo harmittaa isolla V:llä, niin jotenkin tänä syksynä on erilainen fiilis. Ehkä juurikin siksi, että loppukesä jäi niin vaisuksi, että kaikki muutos on tervetullutta. Ja toisaalta tuohan syksy aina mukavasti lupauksia tulevasta kaudesta, intoa treenien suunnitteluun ja vaihtelua lajivalikoimaankin. Kunhan tässä suunnitelmat selkenevät, niin tulen kirjoittelemaan ensi talvena vähän enemmänkin harjoitteluasioista omalta kantiltani.
Sitä odotellessa viime viikonlopun syysretkifiiliksiä...
tää on tää kun teltta pannaan katon alle kuivumaan
kesäheilat hyvästellään, hyvästellään poutasäät
tää on tää kun puutarhoissa omput oottaa ottajaa
Se on sitten taas syksy. Kesän kisat on ajettu ja aika miettiä, mille sitä taas alkaisi. Onneksi työnantaja on ystävällisesti pitänyt huolen tuosta tekemisen miettimisestä viimeisen pari kuukautta varsin kiitettävästi, joten muun harrastamisen suhteen on päässyt varsin helpolla. Kisaa olen ajanut oikein kunnolla viimeksi Mielakassa XC SM:issä, ellei Alvajärven maantielenkkiä lasketa kilpailuksi.
Vaikka yleensä syksyn tulo harmittaa isolla V:llä, niin jotenkin tänä syksynä on erilainen fiilis. Ehkä juurikin siksi, että loppukesä jäi niin vaisuksi, että kaikki muutos on tervetullutta. Ja toisaalta tuohan syksy aina mukavasti lupauksia tulevasta kaudesta, intoa treenien suunnitteluun ja vaihtelua lajivalikoimaankin. Kunhan tässä suunnitelmat selkenevät, niin tulen kirjoittelemaan ensi talvena vähän enemmänkin harjoitteluasioista omalta kantiltani.
Sitä odotellessa viime viikonlopun syysretkifiiliksiä...
 |
| Köykkyristä itään |
 |
| Uimarannan pukukopilla oli jo hiljaista... |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)