sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Rakastaa, vai ei rakasta?

Mietin, mikä vaivaa, kun en päättää voi. Joka kerta edellisistä erotessani, olen ollut varma, että nyt se oli tässä, johan tämä on nähty. Ja sitten taas jossain tulee vastaan se, joka saa oudon halun syttymään sisälläni ja useimmiten vielä syksyllä. Ja ennen, kuin huomaankaan, olen jälleen vakavassa suhteessa, rakastan ja raivoan, läähätän ja läkähdyn. Perkeleen keksintö nuo yksivaihteiset.

Ensimmäisen singlespeedini rakensin vanhaan Rossinin teräsrunkoon muistaakseni 2001. Se oli kyllä kaikkien aikojen keräilyerä, mutta palveli hienosti koulumatkalla ja myös jonkin verran poluilla. Sittemmin, kun lähdin turvaamaan kansainvälistä rauhaa, suhteemme katkesi ja Heli sosialisoi voimansiirron osat omiin tarpeisiinsa. Kotiin palattuani maalautin Rossinin valkoiseksi ja tein siitä vaihteellisen kauppapyörän.

Rossin yksivaihteisena...

... ja myöhemmin vaihteilla varustettuna.

En kuitenkaan osannut olla pahana osien "lainaamisesta", sillä matkan aikana olin jo löytänyt uuden, kepeämmän ja nopeamman sinkulan. Siihen aikaan Cannondale toi markkinoille 1FG:n ja täysjäykkänä se oli helposti alle kymmenen kilon kokonaisuus, eikä joustokeulankaan kanssa painoa ollut juurikaan yli kympin. Kyseinen kulkine ehti etelän lämpöönkin joksikin aikaa ja palveli sielläkin vallan moitteettomasti.

1FG leirissä

Cannondalella ehdin ajamaan jonkin aikaa Suomessakin, kunnes iski jonkinlainen kyllästyminen jälleen ja myin rungon, sekä osan palikoista pois. Samaan aikaan pyöräni olivat menneet entistä kurjemmiksi, keulakulmat olivat jyrkkiä, massaa vähän ja homma oli muutenkin livetä vallan succistelun puolelle. Vastapainoksi piti saada muutama kilo brittiläistä terästä ja 120 milliä joustoa nokalle. Joulukuussa 2006 pukki kävi vähän etuajassa ja tiputti Orange P7:n rungon, josta rakensin ehkä yhden parhaista maastopyöristä, mitä olen ikinä omistanut.

Orange P7

Orange oli erittäin mukava ja tasapainoinen ajettava ja vaikka se teräksisestä rungostaan johtuen kärsi lievistä ylipaino-ongelmista, sillä oli pitkän aikaa hallussaan henkilökohtainen kierrosennätykseni Ellinmaan XC-radalla. Suhteeni Orangeen katkesi vasta syksyllä 2008, kun hankin Kokkolasta käytetyn Gary Fisher Rigin rungon, keulan ja 29" kiekot. Loput osat otin Orangesta ja niin pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa kunnolla isopyöräisellä ajamista. Rig tuntui erittäin käteen sopivalta ja niin Orange sai etsiä uutta kotia jostain Kymenlaakon suunnalta.

Rig oli aivan loistava ajettava, mutta erilaiset yhteensattumat johtivat siihen, että löysin Oulusta Singular Swiftin rungon. Niin hinta, kuin kokokin oli sopiva ja kun tuota runkoa oli asiaan vihkiytyneillä hippifoorumeilla kovasti hehkutettu, niin päädyin sitten hankintaan. Jostain syystä itse en löytänyt sitä teräksen tuomaa syvää harmoniaa ja onnen tunnetta, enkä saanut aivan samanlaista otetta ajamiseen, kuin Rigillä. Kun vielä samaan aikaan olin saanut valmiiksi Salsan, joka painoi vaihteidenkin kanssa vähemmän, kuin Singular ilman, alkoi mitta täyttymään pikkuhiljaa. Olkoon kuinka terästä tahansa, niin joku roti näissäkin hommissa. Singular lähti parempaan kotiin vuoden 2011 cyclocrossin SM-kisoista ja minä päätin pysytellä vaihdepyörissä...

Singular Swift

Ja mitäs sitten kävikään - taas. Pari viikkoa sitten kävin Pyörä-Suvalalla mutkan aivan muissa asioissa, kun Jari alkoi kauppaamaan viimeistä varastoon jäänyttä 2011-mallista Rigiä. Kävin tekemässä pikaisen koeajon ja olin vaikuttunut tuntumasta. Rig on jotenkin yhtaikaa pitkän tuntuinen, mutta silti kääntyy erittäin hyvin. Aikamme tingattuamme pääsimme yksimielisyyteen hinnasta ja niin minä olin taas yksivaihteisen omistaja. Enää piti keksiä nopeasti, miten selittäisin tapahtumien nopean käänteen Helille...

Rig talviauringossa

Ensimmäisen koeponnistamisen jälkeen Rig päätyi - muiden fillareidemme tapaan - säätämön pukkiin roikkumaan ja sai joitakin uusia osia. Jo melkein vaadittavan vakiovarusteen statuksen saaneet 180-milliset Middleburnit, Time ATAC Aliumit, Thomson Elite ja Specialized Toupe 143 korvasivat alkuperäiset osat melko pian. Samalla vaihdoin alle Salsassa pitkään palvelleet Hope Pro II -napaiset kiekot ja Schwalbe Racing Ralphit.

Lopputulos on 11,11 kiloa painava ja loistavasti liikkuva yksivaihteinen. En tiedä, mikä tuossa kokonaisuudessa on, mutta se käyttäytyy aivan äärettömän hienosti poluilla. Samaan aikaan se on todella vakaa, mutta kääntyilee kuitenkin kurveissa hämmentävän ketterästi. Joskus myöhemmin täytyy tehdä geometriavertailu aiempiin kaksyseihin, mitä uniikkia tuossa on, sillä vaikka Salsa on vähintäänkin riittävän nopea työkalu kilpailuradoille, niin mieluusti ottaisin samanlaisen käyttäytymisen myös seuraavaan kisarunkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti