lauantai 14. maaliskuuta 2015

Näin nyljet liskonnahan

Taannoin kyselin Fillarifoorumilta apua Lizard Skins DSP-grippien irroittamiseen. Aikanaan asensin nuo Trek Rigiin ja kehuin, kuinka helppoa asennus onkaan. Sitähän se on ja gripitkin sinällään aivan loistavat ajossa, eikä painokaan ole ongelma. Mutta pään raapimista aiheutti todella se, kuinka noista pääsee eroon, jos pitää alkaa asentamaan jotain muuta ohjaustankoon.

Tilanne tuli vastaan, kun Heli alkoi rakentamaan itselleen työmatkapyörää ja kaapin päällä lojui tuo kyseinen tanko, mistä oli jo kaikki muu riivitty irti, mutta gripit olivat vielä itsepintaisesti paikallaan. Sehän olisi muuten käynyt, mutta tankoon piti saada pujotettua X.0-grippari, joten siitä alkoi irroitusurakka. Fillarifoorumilta saatujen neuvojen perusteella päädyin siihen, että gripit tulee todennäköisesti joka tapauksessa hajoittaa ja sittenkin liimapaperin kanssa saa vielä askarrella ihan tosissaan.

Seuraavalla tavalla luonnistui liskon nahanluonti melko kivuttomasti:


1. Mattoveitsellä grippi pituussuunnassa halki. Tämän koitin tehdä mahdollisimman varovasti, etten naarmuttaisi alla olevaa kuitutankoa. DSP on sen verran pehmeää materiaalia, että kun päälikerros antaa periksi niin sisustaan veitsi uppoaa, kuin kuuma veitsi voihin. Kannattaa siis halkaista ulkokuori ensin varovasti ja sitten vasta halkaista sisustan vaahtokumiosuus.


2. Varsinainen grippi lähtee tämän jälkeen melko kivuttomasti liimapaperista irti, siinä välissä ei ole kovinkaan tiukkaa liimaa.


3. Tuumin, että tosimies kokeilee ensin kaikkea kuivana, joten en alkanut sotkemaan asetoneja, bräkleenejä, tai muitakaan liuottimia asiaan. Kun liimapaperia alkaa rullaamaan tangon suuntaisesti peukalolla, niin se keräsi itsensä melko helposti suurimman osan matkaa. Aivan loppuvaiheessa, kun pyöritetty palko alkaa paksuuntumaan, tulee myös rullaamisesta raskaampaa. Siihen auttoi, kun katkaisi operaation puolessa välissä, leikkasi siihen mennessä tehdyn rullan pois ja aloitti uudestaan.

1 kommentti:

  1. Tää on hyvä tietää, ku jossai vaiheessa sama operaatio eessä. Talvella pistin toisen gripin pään repaileiksi. Ja kait sitä gramman viilaaja jossai vaiheessa tangonki vaihtaa, ja noita Shimpan vaihdekahvoja, ku ei saa pois ku tangon suuntasesti.

    VastaaPoista