Vaasa XCO 2014

Koko alkukesän minua ovat vaivanneet oudot selkäkivut, milloin alaselkä vetää jalat jumiin ja milloin taas yläselkä haittaa käsien liikettä. Tälläkin viikolla näytti jo tosi pahalta, selkä oli niin huonossa kunnossa, että aamulla sängystä nousu teki tiukkaa. Torstaina hovihieroja Vilppola teki kaiken, mitä tehtävissä oli ja lauantaina alkoi jo tuntumaan, että viikonlopun kisa saattaisi onnistua.

Vaasan XCO-rata on aivan mahtava, sieltä löytyy hyvin teknisiä polkuja alamäkeen ja tasamaalla, sekä nopeita pätkiä niiden välissä. Ja tietysti raastavaa nousua sen verran, että fyysisesti pitää olla aika huipputikissä, jos meinaa tuolla pärjätä. Tuohon formaattiin ei jumitteleva selkä sovi sitten millään tapaa.

Lauantain reittitreeneissä jalka ja kädet tuntuivat yllättävän hyvältä pitkästä aikaa. Selkä antoi periksi ja jalatkin tuntuivat pyörivän paremmin kuin aikoihin. Olin aivan fiiliksissä, kun kävimme Tikkalan Arton kanssa katsomassa läpi tuoreimmat muutokset reitille. Viime vuodesta muutamaa kohtaa oli vaikeutettu ja samalla tehty helpompia, mutta hitaampia linjoja vierelle. Samoin takalenkin mörköpolku oli saanut vähän uutta täytettä ja oli varsin ajettava, vaikkakin vaati aika huimasti voimaa vieläkin. Viimeisimpien fiksausten jälkeen vaasalaiset ovat todellakin onnistuneet siinä, mitä Itävallan reissun jälkeen huutelimme Suomesta puuttuvan!

Lauantain tuntuman jälkeen odotin innolla sunnuntain starttia. Ja kisa lähtikin varsin hyvin liikkeelle, syke huiteli pitkällä maksimialueella ja happi huilasi. Yritin pitää kuitenkin maltin ajamisessa, että en ajaisi itseltäni jalkoja alta liian aikaisin. Naisten kolmen kärki karkasi vähän kauemmas ja aloin ajamaan takaa edelläni ajaneita miehiä sitä mukaa, kun heidän selkänsä tulivat horisonttiin. Kahden kierroksen ajan pystyinkin pitämään vauhtia yllä, mutta sitten alkoi jaloissa tuntumaan ensimmäiset uupumisen merkit.

Kolmannella kierroksella miesten kärki tuli kierroksella ohi ja jotenkin samalla henkisesti nukahdin. Tämähän yleensä kostautuu maastopyöräillessä enemmän tai vähemmän fyysisenä kipuna, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Serpentiininousussa alkoi jo jalka painamaan ja seuraava alamäki oli jo ehtinyt muodostua tutuksi, joten siellähän se OTB-mörkö sitten odotteli. Varsin viaton ajovirhe, yksi kivi väärältä puolelta, mutta seuraukset olivat varsin näyttävät - eturengas monttuun, takarengas ilmaan ja likimain tyylipuhdas ukemi ohjaustangon yli. Täysiä pisteitä siitä ei kuitenkaan saanut, vasemman käden sormet ottivat osumaa vääntäen nimettömän yliojennukseen ja oikeaan olkapäähän tuli ruhje. Pyörän alta katsojan avustuksella itseäni keräillessä tuli vain mietittyä, että nyt sattuu ja paljon, sormi turpoaa kovaa vauhtia, eikä enää taivu.

Päätin kuitenkin ajaa ainakin kierroksen loppuun, joten rullasin pyörän huoltoaluelle, jossa EA-ihminen tarkisti, ettei sormi ollut ainakaan murtunut, helpotti oloa kylmäpakkauksella ja teki pikapaketoinnin, jotta kisa voisi jatkua. Vajaan kymmenen minuutin sokkailun jälkeen lähdin jatkamaan matkaa ja olin aivan varma, että en ehdi neljännelle kierrokselle. Vedin melkoisella kiukulla kierroksen loppuun, vilkaisin viimeisellä sillalla olan yli ja totesin, että eihän sieltä tullut, niin Tonia, kuin Kustiakaan. Joten ei muuta kuin hammasta purren vielä viimeiselle kierrokselle.

Kustin ajosuoritusta
kuva: Teemu Ovaska

Viimeinen kierros olikin jo melkoista kömpimistä, ohjaustangosta ei juuri pystynyt vasemmalla kädellä pitämään kiinni, joten ylös ei päässyt ja alas ei uskaltanut. Siitä huolimatta päätin näyttää närhen pienet ja siniset sille samalla kivikkolaskulle, joka oli aiheuttanut aiemman yllätyksen. Ja hienostihan se meni, yhdelläkin kädellä. Maalissa oli voittajaolo, vaikka sijoitus oli neljäs - olisihan se harmittanut suunnattomasti keskeyttää moisen koheltamisen takia.

Yhdellä kädellä
kuva: Teemu Ovaska

Kisan jälkeen vasen käsi alkoi sitten kipeytymään jo isomminkin. Sormi muistutti sinistä nakkia ja rannetta ei tehnyt mieli käännellä. Kymmenenvuotishääpäivän kunniaksi hankittua uutta sormusta oli aivan turha yrittää ujuttaa paikalleen, se mahtuu tällä hetkellä juuri ja juuri ensimmäisen nivelen yli. Kyllähän se hieman harmittaa, että juuri kun olo olisi vahvasti nousukuntoinen ja mieli tekisi ajamaan Ellinmaa XC:hen tiistaina, niin kättä pitää lepuuttaa muutama päivä, jotta ainakin pahin turvotus laantuu.

HK:n sininen