Ite oot läski!

Tämän hetken ehkä kuumin juttu pyörämaailmassa on Fat bike, eli suomalaisittain läskipyörä. Tänne perämeren perukoillekin niitä on jo rantautunut muutamaakin merkkiä, joista Pyörä-Suvalalla on tarjolla ainakin Trek Farley:ta ja Konan Wo:ta ja Special Bikessa Salsa Mukluk:ia ja ennakkotietojen mukaan Spessujakin on jossain vaiheessa tulossa.

Sain Pyörä-Suvalasta testiin 17-tuumaisen Kona Wo:n, joka edustaa aika perusmallia läskipyörästä. Ei mitään hipoa, mutta toimivaa peruskauraa. Shimanon entry level-maasto-osaa, Tektron mekaaniset levyjarrut ja Konan omia putkiosia. Ajoasento Konaan natsasi melkolailla suoraan, ainoastaan penkki täytyi nostaa sopivalle korkeudelle. Pyörän luonteesta johtuen päätin jättää succikset ja kuitukengät eteiseen ja ajella enempi retkihenkisessä varustuksessa; Gore-texit päällä ja maihinnousukengissä. Tämän vuoksi myös alkuperäiset Wellgon flättipolkimet saivat jäädä paikalleen.

Kuten kaikki muutkin pyörät meidän huushollissa, tämäkin yksilö päätyi ensimmäisenä vaakaan roikkumaan. 8,5 kiloa polkimineen on varsin maltillinen mille tahansa pyörälle, mutta kun tähän lisätään yli 8 kiloa kiekkoja, niin kulmakarvojen kohottelulta ei voinut välttyä. Onhan se vähän reilusti, mutta asiaan täytyy vain suhtautua rennommin. Nyt ollaan täysin erilaisen tyylilajin äärellä.

Läskien ominaisinta ympäristöä ovat pehmeät maastot ja lumiset urat, renkaan kantavuus kun on aivan omaa luokkaansa. Tällä hetkellä Oulussa vallitsevan kelin takia kumpaakaan ei ollut tarjolla, joten päätin testata miten läski soveltuu muuhun ajamiseen mukavuusalueensa ulkopuolella. Tottakai olisi ollut mukava testata läskiä myös paremmissa olosuhteissa, kuten vaikka keväisillä kelkkareiteillä, mutta näillä mentiin.

Ensimmäisenä koeajopäivänä kävin ajamassa kotinurkkien tuttuja polkuja. Suurta juurakkoa ei ollut, mutta sitäkin enemmän mutkittelua. Kona kääntyili puiden välissä varsin mallikkaasti, mutta koska lunta on vain muutama sentti, pohja umpijäässä ja kivet pinnassa, niin pyörän täysjäykkyys tuli kyllä hyvin selväksi. Vaikka isot renkaat 0,6 barin paineilla antavatkin jonkun verran anteeksi, niin mistään joustoelementistä ei siltikään ole kysymys. Huikeasti tuollainen rengas kyllä pitää, nastoja en jäänyt missään kohdin kaipaamaan.

Toisena testipäivänä päätin kokeilla olisiko läskistä käyttöpyöräksi. Aamulla fillari ulos, renkaisiin vähän enemmän ilmaa, valo tankoon, reppu selkään ja töihin. Ja jo ekan mäen päällä puuskutin kuin höyryjuna! Tuona aamuna minusta olisi kuka tahansa työmatkatempoilija saanut helpon paistin. Paita märkänä työnsin töissä fillarin kellariin jemmaan ja kiitin, että hissi on olemassa - 16 kiloinen pyörä kun ei ole niitä herkuimpia kannettavia portaissa.

Viimeinen etappi oli iltapäivällä töistä Etelä-Oulun polkuja pitkin takaisin Suvalalle. Tällä kertaa yritin ajaa varsin reipasta vauhtia, sen tietysti mitä flättipolkimilla osaan. Ja kyllähän se läskikin liikkuu, kun käskee. Kona ei vapaaehtoisesti kiihtynyt kurvista ulos aivan raketin lailla, joten sen ajaminen vaati pikkuisen määrätietoisemman luonteen ja aavistuksen tuplaveetä jalasta. Naama punaisena ja ranteet hellinä olikin hyvä palauttaa pyörä takaisin oikealle omistajalleen ja kiittää viikonlopusta!

Loppujen lopuksi aika paha sanoa minkälainen pyörä läski on. Pohjimmiltaan se on täysjäykkä maastopyörä ja sillälailla sitä pitää ajaa. Läski on selkeästi erilainen pyörä, parhaimmillaan leppoisassa etenemisessä - en minä sillä mitään mäkivetoja lähtisi tekemään. Eikä siitä minusta ole perinteisen maastopyörän korvaajaksi, mutta hauskaksi vaihtoehdoksi kyllä. Sitä voisi helposti verrata vaikka lumikenkiin tai eräsuksiin - omassa elementissään korvaamattomia. Minä kuitenkin mieluummin valitsen nastatossut ja Atomicin Worldcupit, sekä reitit sen mukaan.