No nyt se on sitten takana. Neljän kuukauden juoksutreenit, aikataulujen kanssa tuskailu, viimeisen viikon varusteiden välppäys ja edellisen illan jännittäminen. Lopulta treenit, aikataulut ja varusteet eivät tuottaneetkaan yllätystä, vaan yllätyksenä tulivat kilpailunjälkeiset tunteet, joita en osannut odottaa alkuunkaan.
Viime lauantaina paukku vihdoin kajahti NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtuman 31 kilometrin matkalla. Keli oli varsin epävakainen, kun Lyyli-myrsky riehui Pohjois-Pohjanmaalla kaataen puita ja katkoen sähköjä. Metsässähän tuuli ja sade harvemmin haittaavat, joten kunhan starttiviivalla värjöttelystä päästiin itse asiaan, oli keli varsin mukava ja happirikas. Lähdön hetkellä oloni olikin varsin luottavainen ja hyvä, olinhan nyt vihdoin päässyt itse asiaan!
Startin jälkeen reitillä oli heti ensimmäisten kilometrien aikana kolme riippusiltaa. Alunperin järjestäjä oli varoittanut kyseisten kohtien ruuhkautuvan, mutta A-ryhmän mukana liikkeelle lähtiessä en juurikaan joutunut enää jonottamaan ensimmäisen sillan jälkeen. Yritin aloittaa juoksuni rauhallisesti, mutta ryhmän vauhti ja into tarttui niin vahvasti, että huomasin hetken päästä juosseeni pohkeeni hapoille. Amatöörimoka, pohjelihasteni voima- ja kestävyystasot eivät ole juostessa kovinkaan hyvät, joten niiden osalta tulitikkuja saa raapia vain hyvin harkitusti. Tuon parin kilometrin aikana taisin raapaista tikkuja kerralla puoli askillista ja se kyllä tuntui!
Rauhoitin tahtia ja vihdoin 10 kilometrin juoksun jälkeen sain taas askeleen rullaamaan liki normaalisti. Olin saapunut reitin helpolle osalle Pienen Karhunkierroksen ja Kitkajoen jylhistä maisemista, tässä vaiheessa aurinkokin pilkahteli ja matkakin näytti etenevän.
Mutta jotain silti puuttui. Taitoin taivalta askel kerrallaan, katse noin kahden metrin päähän polulle nauliutuneena. Pohkeet alkoivat hetken päästä pehmeässä maastossa jumiutumaan uudestaan ja tuuli yltyi. Kumpuvaaralta laskeutuessa sainkin kohtuullisen hurjan raekuuron niskaani, ja kuulemma erään kilpailijan eteen oli kaatunut laho puu. Raekuuron kastelemana kaivoinkin tuulitakin taas esille ja yritin saada itseäni uudestaan lämpimäksi. Huomasin ajattelevani aivan muuta, kuin mitä olin tekemässä, ja suorittavani juoksua vain mekaanisesti eteenpäin.
Konttaiselle tullessani onnistuin astumaan kiveltä alas hivenen huonosti ja vasemman polven ulkosyrjässä vihlaisi. Taas hetkellinen skarppaus askelluksessa ja vihlaisu tuntui katoavan takavasemmalle. Hetken aikaa menikin varsin hyvin, Konttaisen ylämäki oli maineensa veroinen, alamäki hauska ja viimeinen huoltopiste tarjosi täytettä tyhjentyneeseen juomareppuun. Oli siis aika lähteä viimeisille kilometreille.
Väliaikamatosta yli juostessani tuumasin itsekseni, että nyt ei voi mikään enää estää maaliin pääsyä. Tiesin, että luvassa oli vielä ne pahimmat nousut ja kilometrit, mutta voimia tuntui olevan jäljellä. En vain ollut laskenut yhtälöön mukaan pohkeita, jotka tekivät nousuista tuskaa ja vasenta polvea, joka alkoi ärtymään pienistäkin iskuista. Reipas ylämäkien harppominen muuttui pikkuhiljaa kävelyksi ja siitä muutaman askeleen välein taukojen pitämiseen. Tasaisempia, juostavia pätkiä oli enää harvassa, ja kun vihdoin saavutin Valtavaaran majan, olin todella kypsä koko juoksutouhuun.
Metri metriltä pääsin kuitenkin lähemmäs maalia ja vihdoin löysin itseni Rukan päältä ontumassa alamäkeen kohti maalia. Lyyli-myrsky kuitenkin halusi sanoa vielä viimeisen sanan ja sain koko reissun kovimman vastatuulen 300-400 metriä ennen maalia. Askel seisahtui aivan seinään ja tuntui, että vaatteetkin lähtevät päältä!
Maalissa oloni olikin todella ristiriitainen, toisaalta olin tehnyt sen, mistä olin haaveillut, mutta en ollutkaan nähnyt valoa, melkein päinvastoin. Yllättävää kyllä, vaikka pidän paljon kilpailemisesta ja ajan kesäaikaan keskimäärin joka toinen viikonloppu maastopyörällä kisaa jossain päin Suomea, en pitänyt kelloa vastaan juoksemisesta. Minulle maastojuoksu on merkinnyt tähän asti suunnistamista, seikkailukisoja ja hauskoja pölhöilylenkkejä. Kaikissa näissä suurimmat fiilikset tulevat itse juoksun ulkopuolelta ja juoksu on vain tapa edetä. Tällä kertaa, kun juoksu oli pääosassa, huomasin etten saanut siitä mitään irti. Maastopyöräkisojen hektiseen tahtiin tottuneena tuntui, ettei oikeastaan mitään tapahtunut sitten reitin alun riippusiltapätkien. Loppumatkan aika ja matka etenivät tuskaisen hitaasti. Olin jotenkin toivonut, että saisin polkujuoksemisesta harrasteen maastopyöräilyn rinnalle, mutta tällä kokeilulla ei aivan siltä näytä. Pettymys oli karvasta nieltävää, kuten aina.
Loppuaikani oli lopulta 5:07:52 ja sijoitukseni 33. Tulokset
Pari päivää kisan jälkeen ainoastaan pohkeet muistuttavat olemassaolostaan ja olenkin jo aloittanut valmistautumisen seuraavaan maastopyöräkilpailuun, joka on ensi sunnuntaina Korsossa. Ajatusten pikainen vaihto takaisin päälajiin auttoi paljon ja Karhunkierroskin alkaa omassa pääkopassa löytämään oman lokeronsa. Juoksutossut ripustetaan nyt hetkeksi naulaan ja keskityn kisakauden aloitukseen.
tiistai 26. toukokuuta 2015
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
Juoksuhullun päiväkirja osa 2 - H-hetki lähestyy
Likimain neljä kuukautta sitten suunnittelin NUTS Karhunkierros maastojuoksutapahtumaan treenaamista ja aikatauluja. Silloin aikaa tuntui olevan hyvin ja kaikki natsaavan kohdilleen. Nyt, kun itse tapahtumaan on alle kuusi päivää, on hyvä tuumata vähän mitä sitä tulikaan tehtyä...
Tavoitteenani oli juosta viikottain kevätkuukausien ajan, jotta jalat tottuvat iskutukseen. Tammikuu alkoikin lupaavasti ja sain ensimmäiset kilometrit kasaan, mutta helmikuu-maaliskuussa flunssa, hiihtokelit ja pyöräilyt veivät mennessään. Maaliskuun lopussa olin taas kipeänä ja jouduinkin aloittamaan jalkojen totutuksen liki alusta huhtikuun alussa Belgiassa. Belgian reissulla murtunut kylkiluu esti kovimpia ryntäilyjä huhtikuun puoliväliin asti, mutta sen jälkeen pääsin siirtymään maaston puolelle.
Pikkuhiljaa juostuja kilometrejä on kertynyt 180km, pitkien pyörällä tehtyjen maantie- ja maastolenkkien ohella. Ensimmäiset pyöräsuunnistuskisat kävin ajamassa viikko sitten Ylöjärvellä ja huomasin selkeästi pienen puutteen jalkojen voimatasoissa. Toisaalta jalkojen hermotus tuntuu paremmalta, joten todennäköisesti kyse on vain siitä, että olen jättänyt kovat treenit maastopyörällä vielä tekemättä, jotten kuormita itseäni liikaa.
Eilen tein sitten kenraaliharjoituksen ja kävin juoksemassa Köykkyrissä 22 kilometriä kisavarusteissa. 5,5 kilometrin kierros sisälsi kaksi kertaa Köykkyrin mäen ylös, pitkosia, vettä, kivikkoa, juurakkoa ja neulaspolkua. Nousumetrejä neljällä kierroksella tuli 205 metriä, joten aivan täysin tasamaastakaan ei ollut kyse. Juoksu sujui todella hyvin, vauhti pysyi tasaisena loppuun asti ja varusteetkin natsasivat. Olinkin treenin jälkeen aivan fiiliksissä, kun kroppa tuntui niin hyvältä.
Tänä aamuna tosin sängystä kömpi ylös ei-niin-hyvän-tuntoinen-kroppa. Onneksi aamujumppa verrytti kolottavat lihakset melko nopeasti käyttökuntoon ja pääsimme pitkästä aikaa maastopyörillä Oulujoen itäpuolelle lenkille. Pilpasuon kivisemmillä poluilla olikin hyvä jumpata yläkroppaa ja ajosilmää.
Nyt on kyllä todella hyvä fiilis ensi viikonlopun suhteen! Ensi viikon keskityn lähinnä rentoutumiseen ja energian keräämiseen. Tiistaina tosin Oulujoen iltarasteilla on luvassa pyöräsuunnistusta, joten aivan täysin en meinannut viittä päivää pötkötellä. ;-)
Tavoitteenani oli juosta viikottain kevätkuukausien ajan, jotta jalat tottuvat iskutukseen. Tammikuu alkoikin lupaavasti ja sain ensimmäiset kilometrit kasaan, mutta helmikuu-maaliskuussa flunssa, hiihtokelit ja pyöräilyt veivät mennessään. Maaliskuun lopussa olin taas kipeänä ja jouduinkin aloittamaan jalkojen totutuksen liki alusta huhtikuun alussa Belgiassa. Belgian reissulla murtunut kylkiluu esti kovimpia ryntäilyjä huhtikuun puoliväliin asti, mutta sen jälkeen pääsin siirtymään maaston puolelle.
Pikkuhiljaa juostuja kilometrejä on kertynyt 180km, pitkien pyörällä tehtyjen maantie- ja maastolenkkien ohella. Ensimmäiset pyöräsuunnistuskisat kävin ajamassa viikko sitten Ylöjärvellä ja huomasin selkeästi pienen puutteen jalkojen voimatasoissa. Toisaalta jalkojen hermotus tuntuu paremmalta, joten todennäköisesti kyse on vain siitä, että olen jättänyt kovat treenit maastopyörällä vielä tekemättä, jotten kuormita itseäni liikaa.
Eilen tein sitten kenraaliharjoituksen ja kävin juoksemassa Köykkyrissä 22 kilometriä kisavarusteissa. 5,5 kilometrin kierros sisälsi kaksi kertaa Köykkyrin mäen ylös, pitkosia, vettä, kivikkoa, juurakkoa ja neulaspolkua. Nousumetrejä neljällä kierroksella tuli 205 metriä, joten aivan täysin tasamaastakaan ei ollut kyse. Juoksu sujui todella hyvin, vauhti pysyi tasaisena loppuun asti ja varusteetkin natsasivat. Olinkin treenin jälkeen aivan fiiliksissä, kun kroppa tuntui niin hyvältä.
Tänä aamuna tosin sängystä kömpi ylös ei-niin-hyvän-tuntoinen-kroppa. Onneksi aamujumppa verrytti kolottavat lihakset melko nopeasti käyttökuntoon ja pääsimme pitkästä aikaa maastopyörillä Oulujoen itäpuolelle lenkille. Pilpasuon kivisemmillä poluilla olikin hyvä jumpata yläkroppaa ja ajosilmää.
Nyt on kyllä todella hyvä fiilis ensi viikonlopun suhteen! Ensi viikon keskityn lähinnä rentoutumiseen ja energian keräämiseen. Tiistaina tosin Oulujoen iltarasteilla on luvassa pyöräsuunnistusta, joten aivan täysin en meinannut viittä päivää pötkötellä. ;-)
maanantai 27. huhtikuuta 2015
Päivät kuluu hukkaan
Olen jo pitkään ihmetellyt, että Fillarifoorumi taitaa olla maailman ainoa harrastefoorumi, missä jatkuvasti nousee esiin kysymys, kuinka voisi harrastaa lajia harrastamalla sitä mahdollisimman vähän. Siis vähän niinkuin elokuvaharrastaja kysyisi "Riittääkö, jos katson pelkät trailerit?"
Aivan, kuin pyörällä ajaminen olisi jokin painolasti, mitä pitää tehdä mahdollisimman tehokkaasti, mahdollisimman vähän, jotta sitten yhtenä päivänä vuodessa voi rykäistä Pirkan Pyöräilyn, Tahkon, Jämin, Syötteen tai jonkin muun huikean haasteen läpi. Tai tehomittariin pitää saada 20 minuutin testissä jokin tietty keskiarvolukema kesään mennessä mahdollisimman tuottavalla harjoittelulla, kunhan siihen ei vain käytä liikaa aikaa viikossa. Kovin jätkä on se, kuka vetää paikalliseen kymppitempoon tiukat lukemat niukimmilla treenitunneilla.
Onhan se tietenkin hölmöä käyttää enempää aikaa jonkin asian saavuttamiseen, kuin on välttämättä pakko. Etenkin työelämässä on hyvinkin tuttua, että projektit pitää saada aikataulussa maaliin, laskutus asiakkaalta rullaamaan ja yläkerran talousosasto tyytyväiseksi. Enkä kotonakaan mieluusti käytä viikkosiivoukseen juurikaan enempää minuutteja, kuin on aivan pakko. Mutta, että pitäisi vielä harrastaakin samalla tehokkuudella? Ei, kiitos.
No, toisaalta itse kuulun varmasti siihen toisen ääripään ongelmaryhmään, joiden mielestä pyöräily on niin hieno harrastus, että sitä pitäisi vähentää radikaalisti, jotta jäisi aikaa harjoittelullekin. Ei ole aivan yksi, eikä kaksikaan kertaa, kun sunnuntain lenkki menee hieman pitkäksi, eikä vielä tiistainakaan ole aivan paras jalka voimaharjoitteluun. Tai viikolla jokin kotimatkalle aikataulutettu kevyehkö maastolenkki johtaa siihen, että löydän itseni seitsemän aikaan illalla Kalimenojan varresta seikkailemasta ja matkaa kotiin olisi vielä rohkeat 30 kilometriä. Tämähän on tietysti kovastikin paheksuttavaa, koska taaskaan ei ole aivan tuoreinta kyytiä tarjolla seuraavan päivän vauhtikestävyystreeniin.
Itsekin huomasin toissa sunnuntaina paheksuvani itseäni illalla kahdeksan aikaan, kun autossa oli yhä talvirenkaat alla, tiskit olivat yhä pöydällä ja Helin täysjoustokin roikkui korjaustelineessä keväthuoltoa vailla. Itse en ollut saanut koko päivänä mitään aikaan. Aika oli mennyt maantielenkillä ja Amstel Gold Racen lähetystä katsoessa paikallisen baarin screeniltä. Mutta hetkinen, seis! Olin nukkunut pitkään, nauttinut loistavan aamupalan, saanut kaiken arkihässäkän vastapainoksi harrastaa juurikin sitä, mistä eniten pidän, olin vienyt vaimoni ulos syömään, nauttinut pari hyvää mallasjuomaa ja saanut vielä nauttia penkkiurheilustakin muutaman tunnin ajan.
Viime viikonloppuna sunnuntai meni jokseenkin samalla kaavalla. Vietimme tällä kertaa Suvin ja Helin kanssa erittäin hienon päivän maantiellä ja seurasimme Liege-Bastogne-Liegen ratkaisuhetket maittavan aterian parissa yhdessä. Jos päivät kuluvat hukkaan noin, niin oikein mieluusti lasken niitä ja saan luvuksi paljon!
Aivan, kuin pyörällä ajaminen olisi jokin painolasti, mitä pitää tehdä mahdollisimman tehokkaasti, mahdollisimman vähän, jotta sitten yhtenä päivänä vuodessa voi rykäistä Pirkan Pyöräilyn, Tahkon, Jämin, Syötteen tai jonkin muun huikean haasteen läpi. Tai tehomittariin pitää saada 20 minuutin testissä jokin tietty keskiarvolukema kesään mennessä mahdollisimman tuottavalla harjoittelulla, kunhan siihen ei vain käytä liikaa aikaa viikossa. Kovin jätkä on se, kuka vetää paikalliseen kymppitempoon tiukat lukemat niukimmilla treenitunneilla.
Onhan se tietenkin hölmöä käyttää enempää aikaa jonkin asian saavuttamiseen, kuin on välttämättä pakko. Etenkin työelämässä on hyvinkin tuttua, että projektit pitää saada aikataulussa maaliin, laskutus asiakkaalta rullaamaan ja yläkerran talousosasto tyytyväiseksi. Enkä kotonakaan mieluusti käytä viikkosiivoukseen juurikaan enempää minuutteja, kuin on aivan pakko. Mutta, että pitäisi vielä harrastaakin samalla tehokkuudella? Ei, kiitos.
No, toisaalta itse kuulun varmasti siihen toisen ääripään ongelmaryhmään, joiden mielestä pyöräily on niin hieno harrastus, että sitä pitäisi vähentää radikaalisti, jotta jäisi aikaa harjoittelullekin. Ei ole aivan yksi, eikä kaksikaan kertaa, kun sunnuntain lenkki menee hieman pitkäksi, eikä vielä tiistainakaan ole aivan paras jalka voimaharjoitteluun. Tai viikolla jokin kotimatkalle aikataulutettu kevyehkö maastolenkki johtaa siihen, että löydän itseni seitsemän aikaan illalla Kalimenojan varresta seikkailemasta ja matkaa kotiin olisi vielä rohkeat 30 kilometriä. Tämähän on tietysti kovastikin paheksuttavaa, koska taaskaan ei ole aivan tuoreinta kyytiä tarjolla seuraavan päivän vauhtikestävyystreeniin.
Itsekin huomasin toissa sunnuntaina paheksuvani itseäni illalla kahdeksan aikaan, kun autossa oli yhä talvirenkaat alla, tiskit olivat yhä pöydällä ja Helin täysjoustokin roikkui korjaustelineessä keväthuoltoa vailla. Itse en ollut saanut koko päivänä mitään aikaan. Aika oli mennyt maantielenkillä ja Amstel Gold Racen lähetystä katsoessa paikallisen baarin screeniltä. Mutta hetkinen, seis! Olin nukkunut pitkään, nauttinut loistavan aamupalan, saanut kaiken arkihässäkän vastapainoksi harrastaa juurikin sitä, mistä eniten pidän, olin vienyt vaimoni ulos syömään, nauttinut pari hyvää mallasjuomaa ja saanut vielä nauttia penkkiurheilustakin muutaman tunnin ajan.
Viime viikonloppuna sunnuntai meni jokseenkin samalla kaavalla. Vietimme tällä kertaa Suvin ja Helin kanssa erittäin hienon päivän maantiellä ja seurasimme Liege-Bastogne-Liegen ratkaisuhetket maittavan aterian parissa yhdessä. Jos päivät kuluvat hukkaan noin, niin oikein mieluusti lasken niitä ja saan luvuksi paljon!
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Klassikkokeväästä kesää kohti!
Kevät on jotenkin vain niin hienoa aikaa! Vuosi sitten hehkutin, kuinka tämä on se aika vuodesta, kun maantiepyöräilykin tuntuu hetken aikaa aivan ihmisten harrasteelta, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa. Vaikka tässä vaiheessa on jo ensimmäinen työviikkokin takana Belgian reissun jälkeen, niin lienee vielä kuitenkin aivan aiheellista palata hetkeksi Flaanderin maakuntaan ja reissun viimeisiin päiviin.
Kuten Heli jo kirjoittikin, niin hänen turistiversionsa Rondesta oli muutamasta pikku takaiskusta huolimatta likimain täydellinen suoritus. Itselläni ei mennyt aivan yhtä vahvasti, kun aamulla Bruggea piiskannut vesisade kasteli jo heti startissa varusteet aivan läpimäräksi ja kun sitä jatkui koko matkan Oudenaardeen asti, päätin 110 kilometrin ajon jälkeen niellä ylpeyteni ja kurvata varikolle. Hetken aikaa se tuntui erittäin lapselliselta ratkaisulta, mutta kun seisoin puolen tuntia lämpimässä suihkussa palauttamassa tuntoa sormiin ja varpaisiin, sain jo kaivettua siitä jonkinlaisen järkevänkin puolen esiin. Ehkä se vain oli tarkoitettu menevän näin tällä kertaa.
Eikä murjottamiseen muutenkaan ollut aikaa, kun koko maakunta ympärillä valmistautui seuraavan päivän spektaakkeliin, joten muutaman paikallisen perinnejuoman kanssa iltaa istuessa teimme isäntäväen kanssa suunnitelmaa, kuinka viettäisimme päivän. Päädyimmekin yllättäen aivan aiemmista reissuista poikkeavaan ohjelmaan: Aamupäivällä seuraamaan naisten Ronde Van Vlaanderenia ja iltapäivällä sisätiloihin seuraamaan miesten kilpailun loppuratkaisut.
Sunnuntaiaamusta säntäsimme suunnitelman mukaiselle reiteille. Isäntämme oli suunnitellut, että ehdimme katsomaan joukkueiden esittelyn ja startin Oudenaardessa, sitten Wolvenbergille seuraamaan kilpailua, sen jälkeen peltoaukean toiselle puolelle Kerkgatelle, siitä Horebeken pätkän loppupäähän ja sitten vielä kotimatkalla Schorissen kylään kertaalleen. Tiukan kuuloinen suunnitelma ja täytyy myöntää, että minun suunnistuskyvyllä, paikallistuntemuksella ja ajotavoilla tuo olisi jäänyt tekemättä, mutta onneksi oli paikallinen kuski asialla.
Hienoja muistoja tuli jälleen kosolti ja vaikka maantiekeli Oulun seudulla on vielä vähän hyinen, niin nuo muistot lämmittävät linimentin lailla pitkin kevättä. Kun ensi sunnuntaina ajetaan Belgiassa Liege-Bastogne-Liege -suurklassikko, niin klassikkokausi 2015 alkaa olemaan paketissa. Helikin pistää jo parhaillaan karttatelinettä Santa Cruziin paikalleen, joten uudet harrasteet odottavat!
Kuten Heli jo kirjoittikin, niin hänen turistiversionsa Rondesta oli muutamasta pikku takaiskusta huolimatta likimain täydellinen suoritus. Itselläni ei mennyt aivan yhtä vahvasti, kun aamulla Bruggea piiskannut vesisade kasteli jo heti startissa varusteet aivan läpimäräksi ja kun sitä jatkui koko matkan Oudenaardeen asti, päätin 110 kilometrin ajon jälkeen niellä ylpeyteni ja kurvata varikolle. Hetken aikaa se tuntui erittäin lapselliselta ratkaisulta, mutta kun seisoin puolen tuntia lämpimässä suihkussa palauttamassa tuntoa sormiin ja varpaisiin, sain jo kaivettua siitä jonkinlaisen järkevänkin puolen esiin. Ehkä se vain oli tarkoitettu menevän näin tällä kertaa.
Eikä murjottamiseen muutenkaan ollut aikaa, kun koko maakunta ympärillä valmistautui seuraavan päivän spektaakkeliin, joten muutaman paikallisen perinnejuoman kanssa iltaa istuessa teimme isäntäväen kanssa suunnitelmaa, kuinka viettäisimme päivän. Päädyimmekin yllättäen aivan aiemmista reissuista poikkeavaan ohjelmaan: Aamupäivällä seuraamaan naisten Ronde Van Vlaanderenia ja iltapäivällä sisätiloihin seuraamaan miesten kilpailun loppuratkaisut.
Sunnuntaiaamusta säntäsimme suunnitelman mukaiselle reiteille. Isäntämme oli suunnitellut, että ehdimme katsomaan joukkueiden esittelyn ja startin Oudenaardessa, sitten Wolvenbergille seuraamaan kilpailua, sen jälkeen peltoaukean toiselle puolelle Kerkgatelle, siitä Horebeken pätkän loppupäähän ja sitten vielä kotimatkalla Schorissen kylään kertaalleen. Tiukan kuuloinen suunnitelma ja täytyy myöntää, että minun suunnistuskyvyllä, paikallistuntemuksella ja ajotavoilla tuo olisi jäänyt tekemättä, mutta onneksi oli paikallinen kuski asialla.
Hienoja muistoja tuli jälleen kosolti ja vaikka maantiekeli Oulun seudulla on vielä vähän hyinen, niin nuo muistot lämmittävät linimentin lailla pitkin kevättä. Kun ensi sunnuntaina ajetaan Belgiassa Liege-Bastogne-Liege -suurklassikko, niin klassikkokausi 2015 alkaa olemaan paketissa. Helikin pistää jo parhaillaan karttatelinettä Santa Cruziin paikalleen, joten uudet harrasteet odottavat!
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Helin Ronde van Vlaanderen Cyclo 2015
Viime perjantaina kirjoitin siitä, kuinka jännitin turisti-Ronden starttia lauantaiaamuna. Perjantaina päivälenkin jälkeen venytellessä ja selkää putkirullaillessa jotain naksahti kovaäänisesti ja kivuliaasti oikeassa kyljessä. Samantien lihakset kramppasivat ja hetken aikaa näin tähtiä. Mutta koska pystyin nousemaan lattialta ylös, tuumasin, että tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa - joko keskittyä siihen, mitä ikinä olikaan tapahtunut, tai sitten seuraavan aamun starttiin. Valitsin jälkimmäisen, koska kivusta huolimatta asia ei estänyt liikkumista.
Ja täytyy myöntää, että en juurikaan nukkunut sinä yönä, kun heräsin jo neljän maissa Kimmon kelloon ja hän lähti viiden maissa kohti Oudenaardea ehtiäkseen bussiin. Kömmin tämän jälkeen muka vielä hetkeksi nukkumaan, mutta paria pientä torkahdusta lukuun ottamatta unesta ei tullut mitään. Seitsemältä aamupalalla majatalon isäntä kuittailikin minulle, että näytin varsin haluttomalta lähtemään yhtään minnekkään, kun silmät ristissä hörpin teetä.
Mutta niin se vaan päivä lähti käyntiin, kylki oli hieman kipeä, mutta vedin siihen reilusti urheiluteippiä päälle ennen pukeutumista ja vartin yli kahdeksan hyppäsin pyörän päälle. Kelihän oli mitä epämukavin, koillistuuli, viitisen astetta lämmintä ja vettä satoi paikoitellen runsaastikin. Jalat ja kädet olivat märät jo ennen starttipaikalle pääsyä, joten tiedossa oli pitkä ja kohmeinen reissu. Tietysti olin laittanut käteeni ne ohuemmat hanskat, kun iltapäivälle oli luvattu lämpimämpää keliä.
Sormet alkoivatkin kangistumaan jo ennen ensimmäistä nousua ja Kerkgatelle päästessäni olin jo niin jäässä, että tein amatöörivirheen: Vaihdoin isommalta eturattaalta pienemmälle mukulakivillä. Seurauksena ketju nousi isomman eturattaan päälle ja jumiutui etuvaihtajaan kiinni. Ei muuta kuin etuvaihtaja irti, pikainen vaurioiden tarkistus ja romut takaisin kasaan. En saanut kohmeisilla käsillä säädettyä pikkuisen vääntynyttä etuvaihtajaa vaihtamaan isommalle rattaalle, joten päätin jatkaa matkaa pelkällä 34-hampaisella rattaalla.
Ensin ajattelin pysähtyä Shimanon tarjoamaan tekniseen huoltoon, mutta sille tuntui kuitenkin olevan tilausta myös muiden ajajien toimesta. Oma ajo sujui varsin kohtuullisesti tuolla yhdelläkin rattaalla, joten päätin jatkaa matkaa sateessa jonottamisen sijaan. Ainoastaan alamäissä tuota puuttuvaa 50T eturatasta kaipasin, mutta sopivasti peesaamalla pääsin kuitenkin parhaimmillaan 50-60km/h ilman polkemistakin.
Huoltopisteiden lisäksi myös reitillä oli todella paljon porukkaa. Nopeimmat pitkän matkan kuskit alkoivat tulla ohi ja samaan aikaan puolikkaan reitillä oli se suurin massa liikenteessä. Pitkälle matkallehan oli otettu vain 5000 osallistujaa, joten vähintään 11000 kuskia oli lyhyemmillä reiteillä. Todennäköisesti vielä enemmänkin, koska kurja keli oli paikallisten mukaan aiheuttanut sen, että pitkälle matkalle ilmoittautuneet tyytyivät viime hetkellä puolikkaaseen matkaan.
Porukan määrä oli sinänsä hyvä, että sopivia ajoporukoita löytyi koko matkan ajalle, mutta vastaavasti ahtaimmissa kohdissa se tuppasi tulppaamaan etenemistä. Esimerkiksi Koppenberg oli täysin mahdoton ajettava, kun jo ensimmäisen 5 metrin jälkeen sai jäädä odottamaan, että ylipäätään mahtuu kävelemään koko mäkeen. Onneksi olimme Kimmon kanssa käyneet ajamassa kaikki kovimmat nousut jo torstaina, joten lauantaina ei ollut sen suurempia paineita. Tyydyin vain odottelemaan vuoroani ja mäen päältä pääsin taas ajamaan hyvää vauhtia.
Kuudenkympin kohdalla reitti meni majapaikkamme vierestä ja käytin tilanteen hyväkseni. Kävin vaihtamassa nopeasti kuivat sukat ja paksummat hanskat. Kun vielä päiväkin alkoi pikkuhiljaa kirkastumaan, niin loppumatkahan tuli varsin mukavasti. Piti oikein varoa, ettei mennyt vahingossa nautinnon puolelle. Energia imeytyi, oma ajaminen tuntui aivan järjettömän vahvalta reitin kaikilla osilla ja loppua kohden muita osallistujia tuntui tulevan selkä edellä vastaan. Yllättävää kyllä, sain reissun korkeimmat tehot aikaiseksi loppusuoralla. Ei tietenkään mitään kisahommia, mutta kuitenkin.
Myös omasta hölmöilystä johtunutta kalustovauriota lukuunottamatta pyöräkin toimi kuin unelma. Ajoasento oli kerrasta kohdillaan ja Cannondalen kuiturunko suodatti pienet tärinät pois todella mahtavasti. Myös jo kaiken nähneet Dura-Ace/Open Pro -kiekot olivat kuin kotonaan noilla teillä ja vartavasten reissua varten hankitut Continentalin GP4000S II:t toimivat hieman alle 7 barin paineilla pääosin loistavasti. Ainoastaan aivan niljakkaimmilla kivillä vetopito jätti hieman toivomisen varaa.
Noin 6,5 tunnin ajamisen, 128 kilometrin ja noin 1500 nousumetrin jälkeen saavutin maalikaaren Oudenaardessa. Reitin rankkuuden ja alkumatkan kelin huomioon ottaen olo oli yllättävänkin raikas. Tapahtumakeskuksessa vaihdoin lämmintä paitaa päälle ja nautin yhden hyvin ansaitun oluen ja ajelimme Kimmon kanssa takaisin kaupungille syömään. Hyvän aterian jälkeen rullailimme takaisin majapaikkaan, missä isäntä virittelikin jo grilliä kuumaksi. Illalla oli tarjolla kaikenlaista paikallista herkkua grillattuna, paistettuna ja hiilloksessa haudutettuna. Pitkän päivän jälkeen uusintakierroskin ruokaa maistui vallan herkulliselta, eikä unenkaan saamisessa ollut isompaa ongelmaa enää.
Kuvat: Sportograf
Ja täytyy myöntää, että en juurikaan nukkunut sinä yönä, kun heräsin jo neljän maissa Kimmon kelloon ja hän lähti viiden maissa kohti Oudenaardea ehtiäkseen bussiin. Kömmin tämän jälkeen muka vielä hetkeksi nukkumaan, mutta paria pientä torkahdusta lukuun ottamatta unesta ei tullut mitään. Seitsemältä aamupalalla majatalon isäntä kuittailikin minulle, että näytin varsin haluttomalta lähtemään yhtään minnekkään, kun silmät ristissä hörpin teetä.
Mutta niin se vaan päivä lähti käyntiin, kylki oli hieman kipeä, mutta vedin siihen reilusti urheiluteippiä päälle ennen pukeutumista ja vartin yli kahdeksan hyppäsin pyörän päälle. Kelihän oli mitä epämukavin, koillistuuli, viitisen astetta lämmintä ja vettä satoi paikoitellen runsaastikin. Jalat ja kädet olivat märät jo ennen starttipaikalle pääsyä, joten tiedossa oli pitkä ja kohmeinen reissu. Tietysti olin laittanut käteeni ne ohuemmat hanskat, kun iltapäivälle oli luvattu lämpimämpää keliä.
Sormet alkoivatkin kangistumaan jo ennen ensimmäistä nousua ja Kerkgatelle päästessäni olin jo niin jäässä, että tein amatöörivirheen: Vaihdoin isommalta eturattaalta pienemmälle mukulakivillä. Seurauksena ketju nousi isomman eturattaan päälle ja jumiutui etuvaihtajaan kiinni. Ei muuta kuin etuvaihtaja irti, pikainen vaurioiden tarkistus ja romut takaisin kasaan. En saanut kohmeisilla käsillä säädettyä pikkuisen vääntynyttä etuvaihtajaa vaihtamaan isommalle rattaalle, joten päätin jatkaa matkaa pelkällä 34-hampaisella rattaalla.
Ensin ajattelin pysähtyä Shimanon tarjoamaan tekniseen huoltoon, mutta sille tuntui kuitenkin olevan tilausta myös muiden ajajien toimesta. Oma ajo sujui varsin kohtuullisesti tuolla yhdelläkin rattaalla, joten päätin jatkaa matkaa sateessa jonottamisen sijaan. Ainoastaan alamäissä tuota puuttuvaa 50T eturatasta kaipasin, mutta sopivasti peesaamalla pääsin kuitenkin parhaimmillaan 50-60km/h ilman polkemistakin.
Huoltopisteiden lisäksi myös reitillä oli todella paljon porukkaa. Nopeimmat pitkän matkan kuskit alkoivat tulla ohi ja samaan aikaan puolikkaan reitillä oli se suurin massa liikenteessä. Pitkälle matkallehan oli otettu vain 5000 osallistujaa, joten vähintään 11000 kuskia oli lyhyemmillä reiteillä. Todennäköisesti vielä enemmänkin, koska kurja keli oli paikallisten mukaan aiheuttanut sen, että pitkälle matkalle ilmoittautuneet tyytyivät viime hetkellä puolikkaaseen matkaan.
Porukan määrä oli sinänsä hyvä, että sopivia ajoporukoita löytyi koko matkan ajalle, mutta vastaavasti ahtaimmissa kohdissa se tuppasi tulppaamaan etenemistä. Esimerkiksi Koppenberg oli täysin mahdoton ajettava, kun jo ensimmäisen 5 metrin jälkeen sai jäädä odottamaan, että ylipäätään mahtuu kävelemään koko mäkeen. Onneksi olimme Kimmon kanssa käyneet ajamassa kaikki kovimmat nousut jo torstaina, joten lauantaina ei ollut sen suurempia paineita. Tyydyin vain odottelemaan vuoroani ja mäen päältä pääsin taas ajamaan hyvää vauhtia.
Kuudenkympin kohdalla reitti meni majapaikkamme vierestä ja käytin tilanteen hyväkseni. Kävin vaihtamassa nopeasti kuivat sukat ja paksummat hanskat. Kun vielä päiväkin alkoi pikkuhiljaa kirkastumaan, niin loppumatkahan tuli varsin mukavasti. Piti oikein varoa, ettei mennyt vahingossa nautinnon puolelle. Energia imeytyi, oma ajaminen tuntui aivan järjettömän vahvalta reitin kaikilla osilla ja loppua kohden muita osallistujia tuntui tulevan selkä edellä vastaan. Yllättävää kyllä, sain reissun korkeimmat tehot aikaiseksi loppusuoralla. Ei tietenkään mitään kisahommia, mutta kuitenkin.
Myös omasta hölmöilystä johtunutta kalustovauriota lukuunottamatta pyöräkin toimi kuin unelma. Ajoasento oli kerrasta kohdillaan ja Cannondalen kuiturunko suodatti pienet tärinät pois todella mahtavasti. Myös jo kaiken nähneet Dura-Ace/Open Pro -kiekot olivat kuin kotonaan noilla teillä ja vartavasten reissua varten hankitut Continentalin GP4000S II:t toimivat hieman alle 7 barin paineilla pääosin loistavasti. Ainoastaan aivan niljakkaimmilla kivillä vetopito jätti hieman toivomisen varaa.
Noin 6,5 tunnin ajamisen, 128 kilometrin ja noin 1500 nousumetrin jälkeen saavutin maalikaaren Oudenaardessa. Reitin rankkuuden ja alkumatkan kelin huomioon ottaen olo oli yllättävänkin raikas. Tapahtumakeskuksessa vaihdoin lämmintä paitaa päälle ja nautin yhden hyvin ansaitun oluen ja ajelimme Kimmon kanssa takaisin kaupungille syömään. Hyvän aterian jälkeen rullailimme takaisin majapaikkaan, missä isäntä virittelikin jo grilliä kuumaksi. Illalla oli tarjolla kaikenlaista paikallista herkkua grillattuna, paistettuna ja hiilloksessa haudutettuna. Pitkän päivän jälkeen uusintakierroskin ruokaa maistui vallan herkulliselta, eikä unenkaan saamisessa ollut isompaa ongelmaa enää.
Kuvat: Sportograf
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
"Cycling season is over"
Sunnuntai-iltana oli haikeutta ilmassa, kun Sporzan lähetys Ronde Van Vlaanderenista päättyi. Vaikka grilli oli kuumana ja ihmiset olivat iloisia, tuumasi majatalon isäntä haikeana , että "cycling season is over". Maanantaina naapurihuoneen hullut italialaiset lähtivätkin jo kotimatkallensa ja majatalo hiljeni huomattavasti. Melkoinen hulabaloo siellä olikin koko loppuviikon, italiaa, flaamia, suomea ja englantia puhuttiin ristiin rastiin ja naurettiin vatsat kippurassa.
Eihän se pyöräilykausi tähän vielä todellakaan lopu, hyvä kun on Suomessa alkanutkaan, mutta kun katsoi paikallisia siivoamassa kisan jälkiä pois ja palaamassa takaisin arjen askareisiin, niin kyllähän siitä tuli hieman samanlainen fiilis. Pääsiäismaanantaina teillä näkyi vielä pitkiä pyöräilijäletkoja, mutta tiistaina oli jo hiljaisempaa. Me nautimme belgialaisesta keväästä vielä pari päivää, mutta tänään oli meidänkin vuoro pakata laukut ja lähteä kotimatkalle.
Juuri tällä hetkellä on niin henkisesti, kuin fyysisestikin kaikkensa antanut olo. Päivät kuluivat aivan käsittämätöntä tahtia ja kaikkea hienoa vain tapahtui. Kunhan saamme kuvat ulos kamerasta ja laukut purettua, niin laitamme lisää tarinoita Flaanderin keväästä tulemaan.
Thank You Anita & Marc for Your hospitality! See You next year!
Eihän se pyöräilykausi tähän vielä todellakaan lopu, hyvä kun on Suomessa alkanutkaan, mutta kun katsoi paikallisia siivoamassa kisan jälkiä pois ja palaamassa takaisin arjen askareisiin, niin kyllähän siitä tuli hieman samanlainen fiilis. Pääsiäismaanantaina teillä näkyi vielä pitkiä pyöräilijäletkoja, mutta tiistaina oli jo hiljaisempaa. Me nautimme belgialaisesta keväästä vielä pari päivää, mutta tänään oli meidänkin vuoro pakata laukut ja lähteä kotimatkalle.
Juuri tällä hetkellä on niin henkisesti, kuin fyysisestikin kaikkensa antanut olo. Päivät kuluivat aivan käsittämätöntä tahtia ja kaikkea hienoa vain tapahtui. Kunhan saamme kuvat ulos kamerasta ja laukut purettua, niin laitamme lisää tarinoita Flaanderin keväästä tulemaan.
Thank You Anita & Marc for Your hospitality! See You next year!
lauantai 4. huhtikuuta 2015
Jännittää!
Minulla on semmoinen paha tapa, että viimeinen yö ennen tärkeitä kisoja tai tapahtumia tulee valvottua jännittäen ja asioita kelaten, vaikka kaikki olisi jo valmista ja valmistautuminen kohdillaan. Tälläkin hetkellä pyörä on valmis numerolappua ja reittitarraa myöten, ajovaatteet nätissä nipussa, takin selkätaskut täynnä evästä ja reitti lähtöpaikalle katsastettu, mutta siltikin tiedossa on melko varmasti uneton yö.
Huomenna se on, Ronde Van Vlaanderen Cyclo! Syksystä asti olen tiennyt, että 4.4. ajetaan jälleen mitä hienoimmilla maantiekisareiteillä hyvin vaativa turistiajo ja että minäkin olen osa tuota tapahtumaa. Suunnittelua ja valmistautumista on tehty siitä asti, mutta silti h-hetkellä pieni epävarmuus valtaa mielen. Pyörä on kunnossa ja se on ihan parasta, mitä näille reiteille voi toivoa, varusteet on viimeisen päälle, majoitus hyvällä paikalla ja varsin pyöräilyhenkinen, eikä muutenkaan ole paljoakaan parantamisen varaa. Mutta silti.
Joku viisas on joskus tokaissut, että "parasta henkistä valmistautumista on raudanluja fyysinen kunto", tosin siitäkään ei parin viimeisen kuukauden infektiokierteen jälkeen ole juurikaan apua. Itse asiassa päin vastoin, jouduin viime hetkellä jopa luopumaan ajatuksesta ajaa täysmatka läpi ja tyydyn tällä kertaa "vain" 127 kilometrin reissuun. Onneksi se sisältää kaikki parhaat palat ilman täytesatasta Bruggesta Oudenaardeen.
Onhan tässä jo sen verran kuitenkin kilsoja takana, että kerran aloitetut hommat vedetään varmasti tyylillä läpi. Huomenillalla on taas kaksi tarinaa lisää siitä, miltä belgialaisen pyöräilykulttuurin helmi näytti vuonna 2015. Ja majapaikan isäntäkin uhkasi jättää ruuat laittamatta sille, joka keskeyttää!
Meidän etenemistä voi lauantaina seurata reaaliajassa Ronden sivuilta: Helin matkaa kello 9 jälkeen ja Kimmon menoa jo seitsemästä eteenpäin.
Huomenna se on, Ronde Van Vlaanderen Cyclo! Syksystä asti olen tiennyt, että 4.4. ajetaan jälleen mitä hienoimmilla maantiekisareiteillä hyvin vaativa turistiajo ja että minäkin olen osa tuota tapahtumaa. Suunnittelua ja valmistautumista on tehty siitä asti, mutta silti h-hetkellä pieni epävarmuus valtaa mielen. Pyörä on kunnossa ja se on ihan parasta, mitä näille reiteille voi toivoa, varusteet on viimeisen päälle, majoitus hyvällä paikalla ja varsin pyöräilyhenkinen, eikä muutenkaan ole paljoakaan parantamisen varaa. Mutta silti.
Joku viisas on joskus tokaissut, että "parasta henkistä valmistautumista on raudanluja fyysinen kunto", tosin siitäkään ei parin viimeisen kuukauden infektiokierteen jälkeen ole juurikaan apua. Itse asiassa päin vastoin, jouduin viime hetkellä jopa luopumaan ajatuksesta ajaa täysmatka läpi ja tyydyn tällä kertaa "vain" 127 kilometrin reissuun. Onneksi se sisältää kaikki parhaat palat ilman täytesatasta Bruggesta Oudenaardeen.
Onhan tässä jo sen verran kuitenkin kilsoja takana, että kerran aloitetut hommat vedetään varmasti tyylillä läpi. Huomenillalla on taas kaksi tarinaa lisää siitä, miltä belgialaisen pyöräilykulttuurin helmi näytti vuonna 2015. Ja majapaikan isäntäkin uhkasi jättää ruuat laittamatta sille, joka keskeyttää!
Meidän etenemistä voi lauantaina seurata reaaliajassa Ronden sivuilta: Helin matkaa kello 9 jälkeen ja Kimmon menoa jo seitsemästä eteenpäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)