Cyclocrossia, hyvää tahtoa ja kavereita

Muistanpa eräänkin kerran, kun ala-asteikäisen klopin Helkama-merkkinen retkipyörä ei oikein tahtonut kestää sitä käyttöä, mitä se joutui kohtaamaan. Yleensä jostain tinasta tehdyt, kyläseppien kiristelemät kiekot antoivat periksi, tai sitten jonkun polkupätkän jälkeen joutui vain toteamaan, että tämänkään satulan kiskoja ei oltu suunniteltu loppuun asti. Silloin vika oli luonnollisesti kuskissa, pitikö sitä taas lähteä väärille poluille...?

Piti. Todellakin piti! Ja pitää yhä. Silloin vain kukaan ei puhunut mitään cyclocrossista, mutta sitähän se oli. Droppitanko, kapeat kumit ja paljon hyviä polkuja. Tuolta taustalta en oikeastaan ihmettele lainkaan, miksi tämän vuosituhannen alussa idea kolahti niin kovaa, kun näin ensimmäiset cyclocross-pyörät Suvalan seinällä. Kaikkein kuumimpana kävin kirkkaanpunaisen Cannondalen perään, olisihan siinä ollut jo toistakymmentä vuotta sitten levyjarrut ja muutenkin se vain oli niiin siisti.

No, etelässä vietetty vuosi vähän hillitsi noita hankintoja, mutta kunhan tulin reissusta takaisin, niin syksyllä 2004 kävimme Helin kanssa poistamassa molemmille myrkynvihreät Kona Jake The Snaket. Sen koommin tuolta polulta ei ole ollut paluuta, Heli on jopa, lukuunottamatta muinaista On-Onella tehtyjä tutustumista kiinteän välityksen krossin maailmaan, pysynyt samassa merkissä tähän päivään asti. Itselläni kahden Jake The Snaken jälkeen oli Ridleyn Supercross, josta luovuin viimein tänä keväänä.

Onhan se ollut kieltämättä pikkuisen kynsille lyöty olo tänä syksynä, kun ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen en omistakaan cx-pyörää siihen aikaan, kun kausi on kuumimmillaan. Ja varsinkin tänä syksynä, kun krossin ajaminen on saanut ihmiset liikkeelle, niin Oulun seudulla, kuin muutamalla syrjäisemmälläkin paikkakunnalla. Viimeinkin cyclocross on saamassa sitä suosiota, minkä pitäisi olla aivan luonnollista tällaisessa maassa, missä vallitsee krossikeli noin yhdeksän kuukautta vuodesta!

Muutamia vuosia sitten aloitimme keskiviikkokrossit sen tähden, että SM-kisoihin tähtäävät kisakuskit, lähinnä silloin Heli ja Kangaskokon Juha saisivat hyviä, kovia krossitreenejä ennen isoja kisoja. Silloin tilanne oli se, että käytännössä tunsin nimeltä kaikki osallistujat, eikä aina edes tarvittu välttämättä ajanottoa. Sovittiin vain, että vedetään kierrosta kolme varttia täysiä ja sen jälkeen vähän aikaa puhallellaan ennen kotimatkaa.

Pari vuotta myöhemmin Suvalan Jarin kanssa saimme pölhön idean, että kai sitä samalla vaivalla voisi ajaa vähän isompaakin kisaa ja niin Oulun Avoimet Cyclocross-mestaruuskisat olivat syntyneet. Silloin olemassaolevien seurojen sedät suhtautuivat kiltistikin sanottuna hieman nihkeästi mihinkään uuteen ja ylimääräiseen duuniin, joten piti keksiä jokin kiertotie. Työnimellä "Krossikommuuni" lyötiin pystyyn yhteisö, missä muutama hyvä tyyppi löi kisat pystyyn omalla riskillä ja kauppias sponssasi sen verran, että saatiin nauhat, kuljetusapua ja lupaus siitä, että pahasti ei tulisi taloudellisesti turpaan, vaikka antaisimme kaikkien ajaa ilmaiseksi. Konsepti tuntui aika toimivalta...

Jo ensimmäiset Avoimet saivat aikaan mukavat pöhinät Fillarifoorumilla, osallistujamääräkin tuntui varsin messevältä, yli kolmekymmentä kuskia viivalla ja muutamia katsojiakin oli eksynyt kukkuloille. Jotain uutta ja siistiä oli selkeästi syntynyt.

Ensimmäisten Oulun Avoimien juoksuesteellä

Noiden aikojen jälkeen Krossikommuunistakin on tullut ihan oikea yhdistys, lätkäpaidoissa krossia ajaneet herrasmiehet ovat hommanneet alle kuitua ja päälle trikoita ja kaupunkikin on jo pikkuhiljaa innostunut ideoista. Ilosanoma on sen kun levinnyt ja tänä vuonna 109 henkilöä kävi kokeilemassa krossia jossain tapahtumassa, parhaimmillaan Keskiviikkokrosseissa oli 59 kuskia viivalla ja Oulun Avoimissa huikeat 64 ajajaa!

Kun Oulun paremmuudet tässä lajissa oli ratkottu, niin viime viikonloppuna teimme hyvällä ryhmällä vielä krossi-iskun Tampereelle SM-kisoihin. Kiitos loistavien tukijoidemme, ainakaan huoltopaikan ja kuljetuskaluston puolesta ei tarvinnut antaa tasoitusta. Lauantain automatkan jälkeen kävimme vetämässä ennakkotiedustelureissun kisapaikalle. Ratakin oli jo kohtuullisen hyvin merkattu, joten kisakuskit saivat vetää muutaman kierroksen nuotteja kohilleen ennen kisapizzoja ja hotellille siirtymistä.

Kisa-aamu oli ennakoidusti aika synkkä keleiltään, mutta se on suomalainen syyssää ja sillä mennään. Karvosen Timon kanssa kävimme rakentamassa leirin kuntoon sillä välin, kun kilpailijat olivat vielä hotellilla lämpimässä odottamassa skabojen alkamista. Kunhan päätuomarikin oli hyväksynyt meidän leirin, oli aika aloittaa kisaan valmistautuminen. Olimme suunnitelleet päivän ohjelman niin, että kukin käy nopeasti vilkaisemassa, missä kunnossa rata on ja varsinaiset lämmöt vedetään katoksessa trainerilla.

Krossisyksy sai arvoisensa päätöksen, kun naisten startissa Suvi karkasi jo hyvissä ajoin omille teilleen ja karkasi ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen! Heli oli lopulta kahdeksas, Aku nappasi upeasti M18-sarjan pronssia ja Veli-Mattikin ajoi samassa lähdössä M50-sarjan neljännelle paikalle. Miesten skaboissa Juide ja Kent eivät päässeet aivan parhaaseen iskuun ja kun tekniikkakaan ei tällä kertaa ollut myötämielinen, niin lopputuloksissa jätkät olivat sijoilla 10. ja 15.

OTC:n varikko

Suvi ja Heli lämmittelemässä ennen naisten starttia

Suomen mestari!

Näihin kuviin ja tunnelmiin on loistavaa lopettaa oululainen krossisyksy mallia 2014! Kiitoksia kaikille, jotka olette olleet jollain tapaa mukana rakentamassa tätä kaikkea, niin kilpailemassa, katsomassa, kuin tietysti myös järjestämässä tapahtumia!

Ja, ellei mitään ihmeellistä estettä satu, niin ensi vuonna Oulussa ajetaan niin Keskiviikkokrossit, avoimet mestaruuskisat, kuin ratkotaan vielä Suomen mestaruudetkin. Enää kymmenen ja puoli kuukautta ja taas mennään!