torstai 22. elokuuta 2013

650b-kuumemittarissa pientä lämpöä

Kesän alussa tekemäni kiekkotestin jälkeen olen ajanut kesän tyytyväisenä 26" maastureillani, ilman sen kummempaa tarvetta päivitykseen. Pari kertaa testin jälkeen olen käynyt myös kokeilemassa kisakireämpää 29" jäykkäperäistä. Tietysti toisen kuskin pyörä harvemmin natsaa omiin tuntemuksiin parhaiten, mutta hyvän kuvan niistä on saanut. Ja ei, en vieläkään lämpene siihen suuntaan.

Tänä kesänä olen huomannut useamman kisanaisten siirtyneen 29" maastureiden maailmaan. Geometriat ovatkin näköjään parantuneet sen verran, että ajoasennot alkavat olla jo melko järkevän näköisiä, mutta onhan ne alaspäin sojottavat stemmit ja ohjaustangot hassun näköisiä. Aika paljon saa siis edelleen tehdä, että 170cm ja alle olevalle kuskille saa järkevän ajoasennon 29" maasturissa.

Mutta sitten ne 650b-kiekot ja maasturit... Jonkin aikaa olen jo kuumotellut trailipyörää, lähinnä Santa Cruz Bronsonia, mutta nyt mieli muuttui melkein silmän räpäyksessä. Giant kun on tuonut 2014-mallistoonsa 27.5-fillareita oikein urakalla ja mukana on versio myös nykyisestä kisamaasturistani, eli Anthem X:stä.

Giant Anthem Advanced 27.5

Nyt tämä tyttö on myyty, 27.5 Anthem on kertakaikkiaan hienon näköinen kapistus! Vielä kun tuon pääsisi näkemään livenä ja koeajolle...

2 kommenttia:

  1. Olishan tuossa Santa Cruzissa kyllä Wow!-faktori kohdillaan o/

    VastaaPoista
  2. Tossa vois olla kyllä aika makea peli suomen mittelöihin. Näköjään ovat Giantilla malttaneet vähän loiventaa ohjauskulmaakin. Itse kyllä taidan pysytellä edelleen näissä 29:ssä, sen verran iso rengas helpottaa elämää :)

    VastaaPoista