Kun marraskuun lopussa jätin laput sisään Tukholman Maratonille, tuntui siltä, että on kaikki mahdollinen tila ja aika käytettävissä harjoitteluun. Yhtäkkiä viisi kuukautta on kulunut ja enää neljä viikkoa jäljellä. Viime hetken jännitys kasvussa ja samaan aikaan pitäisi vielä malttaa mielensä, ettei tee mitään typerää viime hetkellä. Vanha suomalainen viisaus hiihtopiireistä taitaa olla, että parasta henkistä valmistautumista on raudanluja fyysinen kunto. Viime hetkellä ei tarvitse panikoida, eikä suorituksen jälkeen selitellä, kun työt on tehty ajallaan. Ja tällä hetkellä tuntuma on se, että paremminkaan en olisi osannut tehdä, vaikka olisin kuinka säätänyt suuntaan tai toiseen.
Heti joulukuun alussa olimme hyvällä porukalla neljä päivää Ylläksellä, sain mahtavasti hiihtotunteja sisään ja kunto tuntui ihan kelvolliselta, vaikka hiihtotekniikka olikin normaalilla alkutalven tasolla. Siitä pääsin suoraan jatkamaan juoksun parissa ja kun vielä vuodenvaihteessa sain uudet tossut, niin harjoittelu oli mallillaan. Helmi-maaliskuun vaihteessa kärsin viikon verran kuumeilusta, mutta siitäkin pääsin hyvin uudelleen jaloilleen ja huhtikuun alkuun mennessä tennari oli taas aivan hyvässä vauhdissa.
Huhtikuun alun etelän leiri tuli juurikin oikeaan paikkaan, sain sieltä askeleeseen todella paljon uutta lentoa, kun pääsin joka päivä juoksemaan mitä parhaissa olosuhteissa. Ja, kun Suomessakin alkoi vielä asvaltit näkymään heti tuon reissun perään, niin pääsin jatkamaan suoraan samasta vauhdista. Nyt, kun takana on niin omaan ennätysaikaan juostu puolimaratonmatka kotinurkissa, kuin myös kolmenkympin lenkki yllättävän kepeällä askeleella, niin pahin jännitys hengissä selviämisestä alkaa hälvenemään. Sen verran vauhtiakin on tullut lisää, että 2008 juostun puolimaratonin vähän yli parin tunnin ajasta suli kevään lumien mukana liki 14 minuuttia pois ja nyt ne lukemat kirjoitetaan 1:46:17.
Alustavasti tuumin ilmottautuessa, että 500 kilometriä harjoittelua olisi sopiva määrä ennen määräaikaa. Tähän mennessä Polarin treenikalenterista löytyy 459,5 kilometriä ja vähän yli 49 tuntia käytettyä aikaa, joten senkin suhteen olen osumassa tavoitteisiini. Harjoitusten pituus vaihtelee alkupään 7-8 kilometrin lenkeistä viime lauantain 30 kilometrin erittäin hikiseen siivuun. Lenkkien keskivauhdit ovat olleet kaikkea seitsemästä minuutista tuon puolimaraton-mittaisen ennätysjuoksun 5:04 vauhtiin. Kaikkiaan viimeisen puolen vuoden aikana on mennyt juuri hieman yli 300 tuntia liikunnan merkeissä, josta 36 tuntia kuntosalilla ja loput sitten suksilla tai pyörän päällä. Joten aika monipuolisella kuviolla olen koittanut hommia tehdä tavoitteen eteen.
Ja, vaikka töitäkin tavoitteen eteen on tehty, niin ilman loistavia varusteita tämäkään ei olisi ollut mahdollista. Ennen kaikkea nuo Mizunon Wave Nirvana 8:it ovat jotain aivan jumalaista tällaiselle hieman raskastekoiselle, vahvaa pronaatiotukea tarvitsevalle juoksijalle. Toinen, joskin huomattavasti pidemmältä ajalta tuttu, merkki on X-Socks. Tätä tavoitetta varten ostin sekä talvisukat, että kesää varten hieman kevyemmät Run Speed kakkoset. Vähän vielä himottaisi kyseisen merkin varrellisetkin sukat, mikäli keli on hiemankin viileämpi. Muutenkin olen juostessa ihastunut kompressiokamppeisiin, muunmuassa talvella hankitut 2XU:n pitkät kompressiotrikoot ovat olleet aivan loistavat. Kokopolitiikkaan voin ottaa sen verran kantaa, että tällaiselle 197cm / 85kg melko pitkäjalkaiselle kaverille nuo medium tall (MT) -kokoiset ovat juuri sopivat. Mutta, mikäli omistaisin pohjelihasta vähänkin, niin sitten melkein hyppäisin LT-kokoon seuraavaksi.
Talvilaardistakin on luovuttu, kebabit, pizzat ja jopa asennusoluetkin olen pistänyt pannaan odottamaan kesäkuuta ja muutenkin olen koittanut vähän tuumailla, mitä sitä tuleekaan syötyä. Hyvän treenin kanssa kimpassa se näkyy jo liki neljä kiloa maaliskuuta pienempinä lukemina vaa'alla. Eihän sekään voi olla vaikuttamatta tämän hetkiseen hyvään tahtiin, eikä se varmasti tule haittaamaan sittenkään, kun kesäkuussa hyppään taas takaisin maastopyörän päälle ja koitan saada sitä kiipeämään mäkeen jollain tahdilla.
Nyt olisi muutama päivä hyvin ansaittua lepoa, sitten torstaina tiukka OTC:n harjoitusduathlon Valkiaisjärvellä ja loppuviikko taas rauhallisesti. Sitten eteenpäin onkin enää kahden viikon intensiivinen harjoitusjakso, millä koitan vielä vähän kerätä lisää vauhtia tossuun ja toisaalta vältellä enää mitään isompia virheitä. Viimeinen viikko meneekin sohvalla mentaaliharjoitellen ja elimiä venytellen. Perjantaina lennot Tukholmaan ja 1.6. irtoaa!
maanantai 6. toukokuuta 2013
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Mistä ostat?
Aika usein meiltä kysytään kahvipöytäkeskusteluissa, mistä ostamme harrastevälineemme. Koska ainoat tukijamme ovat kummankin työnantajat jokakuukautisen palkkakuitin muodossa, niin kalustoa tulee hankittua aina tarpeen mukaan milloin mistäkin - ja joskus ilman tarvettakin. Vuosien varrella meille on muodostunut tiettyjä tapoja ja tottumuksia, joiden avulla teemme ostoksia.
Oulu on siitä mukavan kokoinen kaupunki, että tänne mahtuu useampiakin hyviä urheiluvälinekauppoja. Pyöräasioissa paikallisilta kauppiailta saatu apu on ollut matkan varrella aivan korvaamatonta, välillä jopa mahdottomankin tuntuisia asioita on tapahtunut. Kun Kimmolta ensimmäisenä opiskeluvuonna varastettiin Marinin maasturi, niin Suvalan Jari kaivoi tilalle hetkessä Cannondale M700 SL:n. Tai kun minä himoitsin keskellä kauneinta kesää täysjoustorunkoa, niin Joutsensillan Intersportin Lassi taikoi Finnmeblin avustuksella, loppuunmyydystä Euroopan keskusvarastosta huolimatta, Giant Anthem X:n rungon alle kuukaudessa! Kun tähän lisätään aukioloaikojen ulkopuolella myydyt vaihdevaijerit ja hetkessä minun kisakiekkoon rakennetut DT:n Revolutionit, niin vastaavia tarinoita riittäisi vaikka omaksi blogitekstiksikin asti. Kyllähän nämä paikalliset liikkeet ovat meille ehdottomasti tärkeimmät ystävät ja yhteistyökumppanit!
Kaikkea ei kuitenkaan Oulustakaan löydy, joten joskus on pakko lähteä merta edemmäs kalaan. Täydellistä nettikauppaa ei vielä ole vastaan tullut, joten useammankin kaupan tarjontaa tulee seurattua säännöllisesti. Alla muutamia tärppejä sellaisista putiikeista, joiden kanssa on tullut tehtyä kauppaa pidemmän aikaa ja kokemukset ovat olleet positiivisia.
Brittein saarilta tulee shoppailtua enimmäkseen vaatteita ja Hopen osia. Useimmiten liikkeet ilmoittavat hinnat sekä punnissa, että euroissa, mutta me olemme tehneet ostokset aina punnissa ja antaneet Luottokunnan hoitaa muutoskurssin. Yleensä luottokorttilaskussa on ollut aavistuksen pienempi loppusumma, kuin kauppojen valuuttakurssilla.
Chain Reaction Cycles: http://www.chainreactioncycles.com/
Chain Reaction Cycles, eli tuttavallisemmin CRC on varmaan vanhimpia ja tutuimpia verkkokauppoja suomalaisille. Aiemmin CRC:n hintataso oli kautta linjan hyvinkin edullinen, mutta nykyään saa olla aika tarkkana, mitä täältä kannattaa hankkia. Minun vanhimmat Hopen jarrut ovat kotoisin CRC:ltä, kuten myös suurin osa Middleburnin kammista, rattaista ja spidereista. Myös Hopen ajovalot ovat täältä kotoisin ja niiden kanssa on tullut myös koeponnistettua takuun toimivuus, kun yhdestä akusta murtui liitin. Koko prosessi toimi todella nopeasti ja helposti.
ProBikeKit: http://www.probikekit.co.uk/
PBK:n parasta antia ovat vaatteet. Täältä on tullut ostettua hauskoja SockGuyn ajosukkia, Morvélon t-paitoja, sekä ajovaatteita laidasta laitaan. Jotenkin tuntuu, että nykyään PBK:n valikoimat ovat suppeammat, kuin aivan huippuaikoina muutama vuosi sitten, tai sitten vaan satumme kaupoille aina silloin, kun meidän koot ovat finaalissa. Joka tapauksessa vieläkin täältä löytyy kaikkea hauskaa päällepantavaa.
Wiggle: http://www.wiggle.com/
Jos kaksi edellistä brittikauppaa ovat hieman taantuneet tasoltaan viime aikoina, niin tuntuu, että Wiggle on menossa täysin päinvastaiseen suuntaan. Viimeisen vuoden aikana kuriiri on kuskannut Wigglen paketeissa Kimmolle erinäisiä juoksuvarusteita, joista tärkeimpänä Mizunon juoksutossut, Eastonin kuituosia, High5:n loistavia juotavia geelejä ja yhdet Hope Stealth Race Evo X2 -jarrut. Tytöille tiedoksi, että Shock Absorberin urheiluliivejä on todella laaja valikoima ja hinnat ovat varsin kilpailukykyiset. Itse ostin talvella alennusmyynnistä 15 euron topin ja 30 euron urheiluliivit, kummatkin soveliaita vaikka juoksuhommiin.
Merlin Cycles: http://www.merlincycles.com/
Merlinin taikavoima piilee alennusmyynneissä. Ehkä normihintaisena tämä kauppa ei kilpaile muiden verkkokauppojen kanssa, mutta jos silmä sattuu nappaamaan alennusmyynnistä jotain kiinnostavaa, niin silloin hinta saattaa olla hyvinkin kohdallaan. Täältä kannattaa väijyä varsinkin Foxin joustokeuloja, ylivuotiset keulat voivat olla kaupan reilusti alle puoleen hintaan. Anthem X:n nykyinen keula löytyi juurikin Merlinin talvialennuksista ja olen jo useampaan kertaan ollut lähellä hankkia Chameleoniinkin 120mm Foxin nykyisen Reban tilalle.
Saksahan on legendaarinen nettiostosten paratiisi. Foorumitietojen mukaan sieltä kannattaa hankkia pyörätkin kokonaisena, vaikka ei olisi koostakaan hajua - sen verran halpaa siellä on. Itse emme ole ehkä ihan näin vakuuttuneita, mutta onhan siellä jotakin romua huomattavasti laajemmalla valikoimalla ja edullisemmilla hinnoilla tarjolla.
Trikotexpress: http://www.trikotexpress.de/
Trikotexpress on yksi minun lempikaupoistani, nimensä mukaisesti erikoistunut pelkästään vaatteisiin. Minä olen ajanut jo ainakin kolme vuotta pelkästään Nalinin housuilla, ne vain jotenkin passaavat minulle niin mainiosti. Trikotexpressillä on laajin valikoima Nalinia ainakin niistä kaupoista mitä minä tiedän ja palvelu on ollut erittäin ystävällistä ja nopeaa silloin kun olen valintaan apua tarvinnut. Myös palautus ja takuuvaihto onnistuu saumattomasti, jos sellaista sattuu tarvitsemaan.
Hibike: http://www.hibike.de/
Isoin hankinta Hibikesta on minun jäykkäperäinen Giant, se sattui Kimmon silmiin jostain tarjouskirjeestä. Tuon pyöräostoksen lisäksi Hibikesta on useimmiten kulkenut tähän suuntaan pehmeitä paketteja, varsinkin Kimmolle sopivia huppareita tuntuu löytyvän jatkuvasti.
Bike-Components: http://www.bike-components.de/
Bike Discount: http://www.bike-discount.de/
Näille kahdelle kaupalle lienee tarpeetonta tehdä erillisiä kappaleita. Kummassakin on liki identtinen valikoima, muutaman sentin tarkkuudella samat hinnat ja muutenkin melkolailla sama meininki. Discountin postikulut ovat aavistuksen matalammat, mutta loppujen lopuksi ostoskorin kokonaishinta ja osien saatavuus ratkaisee kummasta kuriiri lähtee pakettia tuomaan. Näistä kaupoista tulee ostettua useimmiten kaikkea pientä kuluvaa osaa, kuten renkaita, ketjuja, rattaita, vaijereita ja kuoria.
Action Sports: http://www.actionsports.de/
Action Sportsin erikoisalaa ovat kiekkosetit. Sekä minun, että Kimmon kisakiekot ovat täältä kotoisin. Hinnat ovat varsin maltilliset, melkein pelkkien DT:n napojen hinnalla saa valmiiksi kasatut kevyet kiekot. Kasauksen laatu tosin on kiltistikin sanottuna vaihtelevaa, itse en ajaisi yksilläkään tämän pajan kiekoilla ilman uudelleen kasausta mitattuani pinnankireysmittarilla kiekkoni uutena läpi.
Sen verran tulee kierrätystäkin kannatettua, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Käytettyä se on kuitenkin hetken kuluttua, niin miksi jonkun toisen vähän käyttämä osa olisi sen kummempi kuin itse sisäänajettu? Varsinkin Kimmo on erikoistunut käytettyjen osien jahtaamiseen ja kotimaiset myyntikanavat ovat jatkuvassa seurannassa. Lähes poikkeuksetta kaupankäynti on ollut todella mutkatonta ja osat siinä kunnossa, kuin myyjä on kertonutkin. Esimerkiksi Kimmon Storckista yli puolet on käytettynä ostettua osaa ja minun Chameleon liki kokonaan, runkoa myöten. Fillari-lehden tori (http://www.fillari-lehti.fi/Tori.aspx) ja Fillaritori (http://www.fillaritori.com/) ovat yleisimmät kauppapaikat.
Tällä hetkellä minulla on kuumimman speksauksen ja etsinnän alla uudet jarrut Anthem X:ään ja mahdollisesti juoksutossut, ellei Oulusta pikapuoliin ilmesty sopivia vastaan. Eiköhän näihinkin taas jostain päin maailmaa ratkaisu löydy...
Oulu on siitä mukavan kokoinen kaupunki, että tänne mahtuu useampiakin hyviä urheiluvälinekauppoja. Pyöräasioissa paikallisilta kauppiailta saatu apu on ollut matkan varrella aivan korvaamatonta, välillä jopa mahdottomankin tuntuisia asioita on tapahtunut. Kun Kimmolta ensimmäisenä opiskeluvuonna varastettiin Marinin maasturi, niin Suvalan Jari kaivoi tilalle hetkessä Cannondale M700 SL:n. Tai kun minä himoitsin keskellä kauneinta kesää täysjoustorunkoa, niin Joutsensillan Intersportin Lassi taikoi Finnmeblin avustuksella, loppuunmyydystä Euroopan keskusvarastosta huolimatta, Giant Anthem X:n rungon alle kuukaudessa! Kun tähän lisätään aukioloaikojen ulkopuolella myydyt vaihdevaijerit ja hetkessä minun kisakiekkoon rakennetut DT:n Revolutionit, niin vastaavia tarinoita riittäisi vaikka omaksi blogitekstiksikin asti. Kyllähän nämä paikalliset liikkeet ovat meille ehdottomasti tärkeimmät ystävät ja yhteistyökumppanit!
Kaikkea ei kuitenkaan Oulustakaan löydy, joten joskus on pakko lähteä merta edemmäs kalaan. Täydellistä nettikauppaa ei vielä ole vastaan tullut, joten useammankin kaupan tarjontaa tulee seurattua säännöllisesti. Alla muutamia tärppejä sellaisista putiikeista, joiden kanssa on tullut tehtyä kauppaa pidemmän aikaa ja kokemukset ovat olleet positiivisia.
Iso-Britannia
Brittein saarilta tulee shoppailtua enimmäkseen vaatteita ja Hopen osia. Useimmiten liikkeet ilmoittavat hinnat sekä punnissa, että euroissa, mutta me olemme tehneet ostokset aina punnissa ja antaneet Luottokunnan hoitaa muutoskurssin. Yleensä luottokorttilaskussa on ollut aavistuksen pienempi loppusumma, kuin kauppojen valuuttakurssilla.
Chain Reaction Cycles: http://www.chainreactioncycles.com/
Chain Reaction Cycles, eli tuttavallisemmin CRC on varmaan vanhimpia ja tutuimpia verkkokauppoja suomalaisille. Aiemmin CRC:n hintataso oli kautta linjan hyvinkin edullinen, mutta nykyään saa olla aika tarkkana, mitä täältä kannattaa hankkia. Minun vanhimmat Hopen jarrut ovat kotoisin CRC:ltä, kuten myös suurin osa Middleburnin kammista, rattaista ja spidereista. Myös Hopen ajovalot ovat täältä kotoisin ja niiden kanssa on tullut myös koeponnistettua takuun toimivuus, kun yhdestä akusta murtui liitin. Koko prosessi toimi todella nopeasti ja helposti.
ProBikeKit: http://www.probikekit.co.uk/
PBK:n parasta antia ovat vaatteet. Täältä on tullut ostettua hauskoja SockGuyn ajosukkia, Morvélon t-paitoja, sekä ajovaatteita laidasta laitaan. Jotenkin tuntuu, että nykyään PBK:n valikoimat ovat suppeammat, kuin aivan huippuaikoina muutama vuosi sitten, tai sitten vaan satumme kaupoille aina silloin, kun meidän koot ovat finaalissa. Joka tapauksessa vieläkin täältä löytyy kaikkea hauskaa päällepantavaa.
Wiggle: http://www.wiggle.com/
Jos kaksi edellistä brittikauppaa ovat hieman taantuneet tasoltaan viime aikoina, niin tuntuu, että Wiggle on menossa täysin päinvastaiseen suuntaan. Viimeisen vuoden aikana kuriiri on kuskannut Wigglen paketeissa Kimmolle erinäisiä juoksuvarusteita, joista tärkeimpänä Mizunon juoksutossut, Eastonin kuituosia, High5:n loistavia juotavia geelejä ja yhdet Hope Stealth Race Evo X2 -jarrut. Tytöille tiedoksi, että Shock Absorberin urheiluliivejä on todella laaja valikoima ja hinnat ovat varsin kilpailukykyiset. Itse ostin talvella alennusmyynnistä 15 euron topin ja 30 euron urheiluliivit, kummatkin soveliaita vaikka juoksuhommiin.
Merlin Cycles: http://www.merlincycles.com/
Merlinin taikavoima piilee alennusmyynneissä. Ehkä normihintaisena tämä kauppa ei kilpaile muiden verkkokauppojen kanssa, mutta jos silmä sattuu nappaamaan alennusmyynnistä jotain kiinnostavaa, niin silloin hinta saattaa olla hyvinkin kohdallaan. Täältä kannattaa väijyä varsinkin Foxin joustokeuloja, ylivuotiset keulat voivat olla kaupan reilusti alle puoleen hintaan. Anthem X:n nykyinen keula löytyi juurikin Merlinin talvialennuksista ja olen jo useampaan kertaan ollut lähellä hankkia Chameleoniinkin 120mm Foxin nykyisen Reban tilalle.
Saksa
Saksahan on legendaarinen nettiostosten paratiisi. Foorumitietojen mukaan sieltä kannattaa hankkia pyörätkin kokonaisena, vaikka ei olisi koostakaan hajua - sen verran halpaa siellä on. Itse emme ole ehkä ihan näin vakuuttuneita, mutta onhan siellä jotakin romua huomattavasti laajemmalla valikoimalla ja edullisemmilla hinnoilla tarjolla.
Trikotexpress: http://www.trikotexpress.de/
Trikotexpress on yksi minun lempikaupoistani, nimensä mukaisesti erikoistunut pelkästään vaatteisiin. Minä olen ajanut jo ainakin kolme vuotta pelkästään Nalinin housuilla, ne vain jotenkin passaavat minulle niin mainiosti. Trikotexpressillä on laajin valikoima Nalinia ainakin niistä kaupoista mitä minä tiedän ja palvelu on ollut erittäin ystävällistä ja nopeaa silloin kun olen valintaan apua tarvinnut. Myös palautus ja takuuvaihto onnistuu saumattomasti, jos sellaista sattuu tarvitsemaan.
Hibike: http://www.hibike.de/
Isoin hankinta Hibikesta on minun jäykkäperäinen Giant, se sattui Kimmon silmiin jostain tarjouskirjeestä. Tuon pyöräostoksen lisäksi Hibikesta on useimmiten kulkenut tähän suuntaan pehmeitä paketteja, varsinkin Kimmolle sopivia huppareita tuntuu löytyvän jatkuvasti.
Bike-Components: http://www.bike-components.de/
Bike Discount: http://www.bike-discount.de/
Näille kahdelle kaupalle lienee tarpeetonta tehdä erillisiä kappaleita. Kummassakin on liki identtinen valikoima, muutaman sentin tarkkuudella samat hinnat ja muutenkin melkolailla sama meininki. Discountin postikulut ovat aavistuksen matalammat, mutta loppujen lopuksi ostoskorin kokonaishinta ja osien saatavuus ratkaisee kummasta kuriiri lähtee pakettia tuomaan. Näistä kaupoista tulee ostettua useimmiten kaikkea pientä kuluvaa osaa, kuten renkaita, ketjuja, rattaita, vaijereita ja kuoria.
Action Sports: http://www.actionsports.de/
Action Sportsin erikoisalaa ovat kiekkosetit. Sekä minun, että Kimmon kisakiekot ovat täältä kotoisin. Hinnat ovat varsin maltilliset, melkein pelkkien DT:n napojen hinnalla saa valmiiksi kasatut kevyet kiekot. Kasauksen laatu tosin on kiltistikin sanottuna vaihtelevaa, itse en ajaisi yksilläkään tämän pajan kiekoilla ilman uudelleen kasausta mitattuani pinnankireysmittarilla kiekkoni uutena läpi.
Kelpaako käytetty?
Sen verran tulee kierrätystäkin kannatettua, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Käytettyä se on kuitenkin hetken kuluttua, niin miksi jonkun toisen vähän käyttämä osa olisi sen kummempi kuin itse sisäänajettu? Varsinkin Kimmo on erikoistunut käytettyjen osien jahtaamiseen ja kotimaiset myyntikanavat ovat jatkuvassa seurannassa. Lähes poikkeuksetta kaupankäynti on ollut todella mutkatonta ja osat siinä kunnossa, kuin myyjä on kertonutkin. Esimerkiksi Kimmon Storckista yli puolet on käytettynä ostettua osaa ja minun Chameleon liki kokonaan, runkoa myöten. Fillari-lehden tori (http://www.fillari-lehti.fi/Tori.aspx) ja Fillaritori (http://www.fillaritori.com/) ovat yleisimmät kauppapaikat.
Tällä hetkellä minulla on kuumimman speksauksen ja etsinnän alla uudet jarrut Anthem X:ään ja mahdollisesti juoksutossut, ellei Oulusta pikapuoliin ilmesty sopivia vastaan. Eiköhän näihinkin taas jostain päin maailmaa ratkaisu löydy...
torstai 18. huhtikuuta 2013
Fuengirola!
Tänä keväänä lähti Hikisiltä Siivuiltakin etelänleirineitsyys, pitihän sekin käydä kokeilemassa. Vietimme viikon lämpimällä Espanjan rannikolla Los Bolichesissa, mikä on käytännössä Fuengirolan itäpuolella oleva taajama. Meillä oli käytössä melko hulppea kerrostaloasunto, mikä passasi aika mainiosti tukikohdaksi tällaiseen toimintaan, harvemminhan sitä muuten pääseekään marmorilattialla kasaamaan fillareita.
Fuengirola itsessään on vähän niinkuin ylisuuri SF Caravan -alue ja meno sen mukaista. Punakkaa ja pönäkkää suomalaista tulee joka nurkalla vastaan, opastekyltitkin ovat jo suomeksi ja kotimainen kieli kuuluu niin hyvässä, kuin pahassakin hämärtyvässä Välimeren illassa. Siinä vaiheessa, kun tarjoilijatkin yrittävät "mitä kuuluu" -vitsejä, niin tällaiselle vähän vähemmän turistirysissä reissanneelle pieni määrä oksennusta yrittää jo nousta suuhun.
Urheilutouhuihin alue on taas mitä mainioin. Meren rannassa kulkee tasainen seitsemän kilometriä pitkä bulevardi, mikä on kuin tehty juoksemiseen ja sisämaahan päin aukeaa vastaavasti maantiepyöräilyn ihmemaa. Tosin sisämaahan päin lähtiessä pitää yleensä kiivetä noin 500 metrin korkeuteen kymmenen kilometrin matkalla, millä saa ainakin alkulämmöt mukavasti päälle. Toisaalta kyseinen fyysinen ponnistus myös vaimentaa suomen kielen kuulumisen jostain syystä, joten ylängöllä tuntee jo olevansa ihan ulkomailla.
Ensimmäisen päivän lenkillä kiipesimme "vain" seuraavaan lähimpään kylään, eli Mijakseen. Ajoimme rantatietä pitkin Benalmadenaan ja sieltä ylös Mijakseen. Rantatie on melko vilkkaasti liikennöity nelikaistainen väylä, mutta pyöräilijän on helppo liikkua, kunhan vain pysyy liikenteen rytmin mukana, eikä tuki liikennettä. Autoilijat väistävät todella kohteliaasti, ohittaessakin paikalliset jättävät kaistan kokonaan vapaaksi ja ohittavat viereisen kaistan kautta.
Karttana meillä oli Michelinin maantiekartasta (no 124, Costa Del Sol) kopioitu A4 ja sillä, sekä paikallisia opasteita seuraamalla pärjäsi vallan mainiosti. Ainoastaan reitinvalinta todella pientä ja mutkaista kujaa pitkin Mijaksesta alas aiheutti pikkuisen pikaliikkeitä, varsinkin kun jyrkimmät kohdat alas veivät liki 20% jyrkkyydellä ja siinä olisi vielä pitänyt lukea liikennemerkkejä. Yhdestä "tie päättyy" -merkistä vedin ohi ja Heli tietysti perässä. Tottahan kuja vei aivan holtittoman jyrkän montun pohjalle talon pihaan ja sieltä piti kiivetä takaisin. No, kuntoilemaan sitä olimme lähteneetkin.
Pisin lenkki oli vähän yli satasen taival ylängöllä. Kiipesimme ylös suorinta reittiä ja sitten nautimme ylänköalueen maisemista. Kiivettyämme Mijakseen suuntasimme Coinin kautta Alozainaan, missä pidimme ruokatauon. Paikalliset eivät juuri englantia osanneet, mutta "Menu del dia", eli päivän menu oli oikein hyvä salaattiannos, kananfilettä ranskalaisilla perunoilla ja jälkiruoaksi hedelmiä ja kahvia. Oikein maittava setti lenkin keskellä, jonka jälkeen oli hyvä täyttää vesipullot ja jatkaa matkaa.
Alozainasta tulimme Pizarran, Cartaman ja Alhaurinin kautta takaisin. Viimeinen viisitoista kilometriä tuli melko railakasta tahtia, kun parhaimmillaan mäet toivat yli 70 km/h vauhtia alas merenrantaa kohti. Kyllähän noissa maastoissa muutenkin mäkeä riittää, kun tuollakin lenkillä tuli nousumetrejä vähän reilu 1600.
No, mitenkäs ne juoksuhommat sitten? Aivan kohtuullisesti, kahta lepopäivää lukuunottamatta kävin juoksemassa päivittäin noin kymmenen kilometrin aamulenkin ja siihen päälle vielä kaksi vähän pidempääkin lenkkiä, tiistaina 15 km ja viimeisenä päivänä ennen kotiinlähtöä 20 kilometrin siivun.
Aamulenkille lähdin yleensä lasillisella tuoremehua ja yhdellä jugurtilla. Sitten paluumatkalla kävin hakemassa lähileipomosta tuoreet sämpylät ja patongit, joista oli hyvä tehdä tukevampi kakkosaamupala parvekkeelle. Tuollaiseen aamurytmiin voisi vaikka tottua, jos aurinko paistaisi joka aamu, eikä olisi kiirettä työn ääreen.
Ensimmäinen viidentoista kilometrin lenkki tuntui hieman nihkeältä, mutta loppuviikosta juostu parikymppinen antoi jo kovasti uskoa omaan askeleeseen. Muutenkin keveissä kamppeissa ja kesäkengillä juokseminen oli melkolailla hienompaa hommaa, kuin kotimaan jäätiköllä nastatossuilla kömpiminen. Kesäkuun maratontavoitetta varten reissu tuli juurikin oikeaan vaiheeseen, nyt alkaa jo pääsemään kesätossuilla täälläkin pihalle ja auringosta sai kovasti motivaatiota harjoitteluun!
 |
| Näkymä majoituksen pihalle |
 |
| Paikallinen säätämö |
Fuengirola itsessään on vähän niinkuin ylisuuri SF Caravan -alue ja meno sen mukaista. Punakkaa ja pönäkkää suomalaista tulee joka nurkalla vastaan, opastekyltitkin ovat jo suomeksi ja kotimainen kieli kuuluu niin hyvässä, kuin pahassakin hämärtyvässä Välimeren illassa. Siinä vaiheessa, kun tarjoilijatkin yrittävät "mitä kuuluu" -vitsejä, niin tällaiselle vähän vähemmän turistirysissä reissanneelle pieni määrä oksennusta yrittää jo nousta suuhun.
Urheilutouhuihin alue on taas mitä mainioin. Meren rannassa kulkee tasainen seitsemän kilometriä pitkä bulevardi, mikä on kuin tehty juoksemiseen ja sisämaahan päin aukeaa vastaavasti maantiepyöräilyn ihmemaa. Tosin sisämaahan päin lähtiessä pitää yleensä kiivetä noin 500 metrin korkeuteen kymmenen kilometrin matkalla, millä saa ainakin alkulämmöt mukavasti päälle. Toisaalta kyseinen fyysinen ponnistus myös vaimentaa suomen kielen kuulumisen jostain syystä, joten ylängöllä tuntee jo olevansa ihan ulkomailla.
 |
| Heli kiipeää Mijakseen |
 |
| Mijaksen kujilla |
Ensimmäisen päivän lenkillä kiipesimme "vain" seuraavaan lähimpään kylään, eli Mijakseen. Ajoimme rantatietä pitkin Benalmadenaan ja sieltä ylös Mijakseen. Rantatie on melko vilkkaasti liikennöity nelikaistainen väylä, mutta pyöräilijän on helppo liikkua, kunhan vain pysyy liikenteen rytmin mukana, eikä tuki liikennettä. Autoilijat väistävät todella kohteliaasti, ohittaessakin paikalliset jättävät kaistan kokonaan vapaaksi ja ohittavat viereisen kaistan kautta.
Karttana meillä oli Michelinin maantiekartasta (no 124, Costa Del Sol) kopioitu A4 ja sillä, sekä paikallisia opasteita seuraamalla pärjäsi vallan mainiosti. Ainoastaan reitinvalinta todella pientä ja mutkaista kujaa pitkin Mijaksesta alas aiheutti pikkuisen pikaliikkeitä, varsinkin kun jyrkimmät kohdat alas veivät liki 20% jyrkkyydellä ja siinä olisi vielä pitänyt lukea liikennemerkkejä. Yhdestä "tie päättyy" -merkistä vedin ohi ja Heli tietysti perässä. Tottahan kuja vei aivan holtittoman jyrkän montun pohjalle talon pihaan ja sieltä piti kiivetä takaisin. No, kuntoilemaan sitä olimme lähteneetkin.
Pisin lenkki oli vähän yli satasen taival ylängöllä. Kiipesimme ylös suorinta reittiä ja sitten nautimme ylänköalueen maisemista. Kiivettyämme Mijakseen suuntasimme Coinin kautta Alozainaan, missä pidimme ruokatauon. Paikalliset eivät juuri englantia osanneet, mutta "Menu del dia", eli päivän menu oli oikein hyvä salaattiannos, kananfilettä ranskalaisilla perunoilla ja jälkiruoaksi hedelmiä ja kahvia. Oikein maittava setti lenkin keskellä, jonka jälkeen oli hyvä täyttää vesipullot ja jatkaa matkaa.
 |
| Alozaina |
 |
| Sikäläisiä lenkkimaastoja |
Alozainasta tulimme Pizarran, Cartaman ja Alhaurinin kautta takaisin. Viimeinen viisitoista kilometriä tuli melko railakasta tahtia, kun parhaimmillaan mäet toivat yli 70 km/h vauhtia alas merenrantaa kohti. Kyllähän noissa maastoissa muutenkin mäkeä riittää, kun tuollakin lenkillä tuli nousumetrejä vähän reilu 1600.
No, mitenkäs ne juoksuhommat sitten? Aivan kohtuullisesti, kahta lepopäivää lukuunottamatta kävin juoksemassa päivittäin noin kymmenen kilometrin aamulenkin ja siihen päälle vielä kaksi vähän pidempääkin lenkkiä, tiistaina 15 km ja viimeisenä päivänä ennen kotiinlähtöä 20 kilometrin siivun.
Aamulenkille lähdin yleensä lasillisella tuoremehua ja yhdellä jugurtilla. Sitten paluumatkalla kävin hakemassa lähileipomosta tuoreet sämpylät ja patongit, joista oli hyvä tehdä tukevampi kakkosaamupala parvekkeelle. Tuollaiseen aamurytmiin voisi vaikka tottua, jos aurinko paistaisi joka aamu, eikä olisi kiirettä työn ääreen.
 |
| Aamupala auringossa |
Ensimmäinen viidentoista kilometrin lenkki tuntui hieman nihkeältä, mutta loppuviikosta juostu parikymppinen antoi jo kovasti uskoa omaan askeleeseen. Muutenkin keveissä kamppeissa ja kesäkengillä juokseminen oli melkolailla hienompaa hommaa, kuin kotimaan jäätiköllä nastatossuilla kömpiminen. Kesäkuun maratontavoitetta varten reissu tuli juurikin oikeaan vaiheeseen, nyt alkaa jo pääsemään kesätossuilla täälläkin pihalle ja auringosta sai kovasti motivaatiota harjoitteluun!
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Täydellisen geometrian metsästys
Toissa viikonloppuna meillä oli ajossa yhtaikaa kaksi hyvin pienillä eroilla olevaa huippukrossaria, jotka olivat molemmat erittäin sopivia Helille, mutta silti aivan erilaisia ajaa. Toisaalta minä olen nyt talven aikana ajanut vähän reilut 1200 kilometriä viime joulukuussa ostamallani Rigillä ja sen pitäisi olla melko pitkälti samankokoinen, kuin vanha Salsani, mutta silti se on aivan erilainen poluilla. Jotenkin paljon varmemman ja vakaamman tuntuinen.
Mutta mikä tekee toisesta fillarista niin omaan käteen sopivan ja toinen liki samankokoinen ei olekaan aivan niin hyvä? Milleistä se on kiinni, mutta minne laitetaan ja minkä verran? Tätähän piti alkaa mittailemaan ja vertailemaan ihan tosissaan, joten tekaisinpa näiden pyörien valmistajien ilmoittamista geometriatiedoista taulukon.
Siispä suurimmat erot ovat Rigin huomattavasti loivemmassa ohjauskulmassa, vaakaputken pituudessa ja keskiön korkeudessa. Myös takahaarukan pituudessa on liki sentin ero.
Pidempi vaakaputki ja loivempi ohjauskulma yhdessä johtavat varmaankin Rigille ominaiseen erittäin vakaaseen etenemiseen. Kuitenkin lyhyt takahaarukka parantaa sitten ketteryyttä vastaavasti, jolloin Rig ei tunnu lainkaan junamaiselta ajettavalta tiukemmissakaan mutkissa. Tottakai, rajansa kaikella, poluilla on paikkoja, joista liki 1,2 metrin akselivälillä ei vaan mennä kovin ketterästi.
Osaako sitä sitten enää Salsalla ajaakaan kesän tultua, vai alkaako armoton uusien lelujen speksaaminen? Tosiasia on joka tapauksessa se, että harkitsin ottavani Salsan Tampereelle Talvi-TdT:hen, mutta kun kävin ajamassa sillä muutaman lenkin ja arvailin tamperelaisten polkujen hankaluutta, valitsin kuitenkin mieluummin Rigin matkaan mukaan. Enkä kyllä katunut hetkeäkään, polut olivat hauskoja ja Rig kulki juuri sinne, minne pitikin.
Mistä sitä sitten löytyäisi rungon, joka täyttäisi haaveet? Trek Superfly olisi tietysti samaa mallia, kuin Rigikin, mutta kun mieleisillä osilla oleva versio maksaa yli 7000 euroa, niin se rajoittaa haaveilemista melkolailla. Ja, vaikka tuota saisikin kohtuulliseen hintaan pelkkänä runkosettinä, mihin pultata nykyiset osat kiinni, niin nämä nykyiset keskiöstandardit ajavat nelikanttikeskiön ja siihen sopivien kampien omistajan repimään hiuksiaan. Erilaisia numeroita on BB-kirjainyhdistelmän perään tarjolla suunnilleen saman verran, kuin lottolapussa ja osumavarmuuskin melkolailla samaa luokkaa. Miksei vain voisi olla 68 tai 73-millistä BSA-kierteellä olevaa keskiömuhvia...?
On-One Scandal tarjoaisi taas perinteistä keskiötä mukavasti, mutta se on melkolailla samanlaisilla mitoilla, kuin Salsakin. Suurimmassakin raamissa on vain 640-millinen vaakaputki ja melko jyrkkä 72 asteen ohjauskulma. Toisaalta takahaarukan pituus ja keskiön korkeus ovat yhteneväiset Rigin kanssa, joten näiden lukujen perusteella tarjolla olisi todella ketterää menoa matalalla painopisteellä.
Tikkalan Arton Wilier on ihan ehtaa pyöräpornoa mitä suurimmissa määrin, mutta Wilierin nettisivujen tutkiskelu osoittaa tässäkin vaihtoehdossa geometriasuunnittelun olevan On-Onen kanssa aivan samoissa. Lyhyt takahaarukka, melko lyhyt vaakaputki ja jyrkkä ohjauskulma. Vielä, kun Cannondalekin lyö tiskiin samat strategiset 64cm / 71,5 astetta, niin edes lyhyt takahaarukka ja vielä Rigiäkin 7mm matalampi keskiö eivät sytytä.
Maailma on kyllä pyöriä täynnä, mutta kun äärellinen aika surffaamista ei vielä tuota tulosta, niin näinkö tässä päädytään lopulta kahteen vaihtoehtoon?
a) Hammaskeiju tuo minulle aamuksi kevyen rungon pitkällä vaakaputkella, lyhyellä takahaarukalla, matalalla keskiöllä ja suhteellisen loivalla ohjauskulmalla, sekä tietysti BSA-kierteisellä keskiömuhvilla.
b) Menen nukkumaan ja opettelen aamulla ajamaan niillä, mitä varastosta löytyy.
Mutta mikä tekee toisesta fillarista niin omaan käteen sopivan ja toinen liki samankokoinen ei olekaan aivan niin hyvä? Milleistä se on kiinni, mutta minne laitetaan ja minkä verran? Tätähän piti alkaa mittailemaan ja vertailemaan ihan tosissaan, joten tekaisinpa näiden pyörien valmistajien ilmoittamista geometriatiedoista taulukon.
| Rig | Salsa | Ero | |
| Satulatolppa (mm) | 584,0 | 558,8 | 25,2 |
| Satulatolpan kulma (ast) | 72,0 | 73,0 | -1,0 |
| Emäputki (mm) | 118,0 | 120,0 | -2,0 |
| Ohjauskulma (ast) | 69,6 | 72,0 | -2,4 |
| Efektiivinen vaakaputki (mm) | 663,0 | 635,0 | 28,0 |
| Keskiön korkeus (mm) | 312,0 | 322,0 | -10,0 |
| Takahaarukan pituus (mm) | 445,0 | 454,7 | -9,7 |
| Akseliväli (mm) | 1169,0 | 1125,8 | 43,2 |
Siispä suurimmat erot ovat Rigin huomattavasti loivemmassa ohjauskulmassa, vaakaputken pituudessa ja keskiön korkeudessa. Myös takahaarukan pituudessa on liki sentin ero.
Pidempi vaakaputki ja loivempi ohjauskulma yhdessä johtavat varmaankin Rigille ominaiseen erittäin vakaaseen etenemiseen. Kuitenkin lyhyt takahaarukka parantaa sitten ketteryyttä vastaavasti, jolloin Rig ei tunnu lainkaan junamaiselta ajettavalta tiukemmissakaan mutkissa. Tottakai, rajansa kaikella, poluilla on paikkoja, joista liki 1,2 metrin akselivälillä ei vaan mennä kovin ketterästi.
Osaako sitä sitten enää Salsalla ajaakaan kesän tultua, vai alkaako armoton uusien lelujen speksaaminen? Tosiasia on joka tapauksessa se, että harkitsin ottavani Salsan Tampereelle Talvi-TdT:hen, mutta kun kävin ajamassa sillä muutaman lenkin ja arvailin tamperelaisten polkujen hankaluutta, valitsin kuitenkin mieluummin Rigin matkaan mukaan. Enkä kyllä katunut hetkeäkään, polut olivat hauskoja ja Rig kulki juuri sinne, minne pitikin.
Mistä sitä sitten löytyäisi rungon, joka täyttäisi haaveet? Trek Superfly olisi tietysti samaa mallia, kuin Rigikin, mutta kun mieleisillä osilla oleva versio maksaa yli 7000 euroa, niin se rajoittaa haaveilemista melkolailla. Ja, vaikka tuota saisikin kohtuulliseen hintaan pelkkänä runkosettinä, mihin pultata nykyiset osat kiinni, niin nämä nykyiset keskiöstandardit ajavat nelikanttikeskiön ja siihen sopivien kampien omistajan repimään hiuksiaan. Erilaisia numeroita on BB-kirjainyhdistelmän perään tarjolla suunnilleen saman verran, kuin lottolapussa ja osumavarmuuskin melkolailla samaa luokkaa. Miksei vain voisi olla 68 tai 73-millistä BSA-kierteellä olevaa keskiömuhvia...?
On-One Scandal tarjoaisi taas perinteistä keskiötä mukavasti, mutta se on melkolailla samanlaisilla mitoilla, kuin Salsakin. Suurimmassakin raamissa on vain 640-millinen vaakaputki ja melko jyrkkä 72 asteen ohjauskulma. Toisaalta takahaarukan pituus ja keskiön korkeus ovat yhteneväiset Rigin kanssa, joten näiden lukujen perusteella tarjolla olisi todella ketterää menoa matalalla painopisteellä.
Tikkalan Arton Wilier on ihan ehtaa pyöräpornoa mitä suurimmissa määrin, mutta Wilierin nettisivujen tutkiskelu osoittaa tässäkin vaihtoehdossa geometriasuunnittelun olevan On-Onen kanssa aivan samoissa. Lyhyt takahaarukka, melko lyhyt vaakaputki ja jyrkkä ohjauskulma. Vielä, kun Cannondalekin lyö tiskiin samat strategiset 64cm / 71,5 astetta, niin edes lyhyt takahaarukka ja vielä Rigiäkin 7mm matalampi keskiö eivät sytytä.
Maailma on kyllä pyöriä täynnä, mutta kun äärellinen aika surffaamista ei vielä tuota tulosta, niin näinkö tässä päädytään lopulta kahteen vaihtoehtoon?
a) Hammaskeiju tuo minulle aamuksi kevyen rungon pitkällä vaakaputkella, lyhyellä takahaarukalla, matalalla keskiöllä ja suhteellisen loivalla ohjauskulmalla, sekä tietysti BSA-kierteisellä keskiömuhvilla.
b) Menen nukkumaan ja opettelen aamulla ajamaan niillä, mitä varastosta löytyy.
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Hikiset Siivut koeajaa: Amerikan krossiherkkua osa 2
Melko jännä tilanne, kun huomasin, että en ole ikinä omistanut ainuttakaan kuiturunkoista pyörää. Toisaalta en ole myöskään ikinä tuntenut minkäänlaista vetoa Cannondalea kohtaan pyörämerkkinä. Nyt minulla oli kuitenkin niin herkullisen näköinen paketti työhuoneessa, että vaikka en todellakaan ole uuden cyclocross-pyörän tarpeessa, niin odotin innostuneena, että pääsisin testaamaan uutta Cannondalen SuperX:ää lähipoluillani.
Tämä ei ole varsinaisesti vertailutesti, koska asetelma siihen olisi aivan liian epäreilu. Kona Major Jake on minulle erittäin rakas krossari, jolla olen ajanut lukuisia kisoja ja sen säätämiseen on käytetty kaikki se tieto, mitä minulle on kertynyt sitten ensimmäisen Jake The Snaken ostamisen. Jokainen siihen pultattu osa on mietitty tarkkaan juuri minulle sopivaksi. Tähän verrattuna melkein suoraan pahvilaatikosta ulos otettu Cannondale on jo valmiiksi altavastaajan asemassa.
Kuskin kalibrointikierros
Kävin vetämässä päivän ensimmäisen polkukierroksen Konalla, jotta pääsisin sopivaan krossitunnelmaan. Konan parhaita puolia on sen vakaus, sen päällä voisi vaikka syödä makkaraperunoita kivikossa. Samalla se kuitenkin kääntyy tarkasti ja helposti. Poluilla se on siis erittäin miellyttävä ajaa ja sitä on helppo ohjata pienillä painonsiirroilla.
Levotonta menoa
Ensimmäisen kierroksen jälkeen tein lyhyen varikkopysähdyksen ja vaihdoin alleni SuperX:n, johon oli ainoastaan vaihdettu oma satulatolppa + satula -combo ja polkimet. Jo ensimmäisellä polulla huomasin eron pyörien välillä. Cannondalen ohjaus on herkempi, jopa joissain tilanteissa levottomaan asti. Keula tempoili möykkyisellä polulla ja pyörän kiihdyttäminen tuntui hankalammalta kuin Konalla.
Kuitenkin tasaisella parkkipaikalla pyöritellessä Cannondalella pystyi piirtämään pienempää ympyrää kuin Konalla, se taipui paremmin ja vakaamman oloisesti. Olinkin hieman ihmeissäni, mistä levoton käyttäytyminen voisi johtua.
Kiekot tekevät pyörän
Pienen tuumailutauon päätimme kokeilla vielä yhtä yhdistelmää. Vaihdoimme Konan krossikiekot SuperX:ään. Ja silloin lamppu syttyi. Ensimmäisistä polkaisuista lähtien huomasin ohjauksen vakaantuneen ja ajotuntuman parantuneen huomattavasti. Alkuperäisen, hieman ylipainoisen etukiekon hyrrävoima vaikutti ajettavuuteen sen verran paljon, että kevyemmällä etukiekolla ohjauksesta sai paljon paremman. Edelleen ohjaus oli herkkä, mutta nyt se oli hallittavissa, kun rengas ei pyrkinyt jatkamaan jokaisen tempaisun suuntaan.
Tietenkin myös renkaat vaikuttavat merkittävästi ajettavuuteen. Schwalben Rapid Rob on mielestäni vallan pätevä yleisrengas, se menee jouhevasti sinne minne käsketään. Kuitenkin kovemmassa vauhdissa kaipaisin vähän helpommin ohjattavaa rengasta. Esimerkiksi märkien kelien suosikkirenkaani Maxxis Larsen MiMo CX on juurikin tällainen, auringon pehmentämällä talvipolullakin se etenee kuin juna.
Vaikka päivä pehmitti niin kuskia kuin polkuakin, niin kello tykkäsi testiradalla eniten tästä viimeisestä yhdistelmästä, se oli hivenen jopa Konaakin nopeampi. Tässä kokoonpanossa pyörän voisi hyvin taluttaa mille tahansa kisaviivalle, loppu on sitten ajajasta kiinni. Tai vaikka ei ajattelisikaan niin kisaorientoituneesti, niin olisihan tämä vallan mukava lenkkipyörä. Luulenpa, että suurin osa käyttäjistä ei edes kaipaisi erillistä maantiepyörää.
Kuten jo alustuksessa kerroin, en ole etsimässä uutta krossaria. Mutta jos olisin, Cannondalen SuperX voisi olla varteenotettava kandidaatti. Siinä on potentiaalia alle kahdeksan kilon kisakrossariksi ja ajotuntuma on yhdistelmä vakautta ja ketteryyttä. Tämän hintaluokan pyöriin on vain harmittavan usein laitettu mielestäni kokonaisuuteen nähden liian vaatimattomat kiekot, jotka latistavat ajokokemuksen. Ne vaihtamalla tälle voi hyvinkin antaa kiitettävän kouluarvosanan.
Isot kiitokset Pyörä-Suvalalle SuperX:n testimahdollisuudesta, hauskaa oli!
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Hikiset Siivut koeajaa: Amerikan krossiherkkua
Vaikka kotimaiseen krossikauteen onkin vielä aikaa, niin Hikiset Siivut olivat ajoissa liikenteessä ja hankkivat säätämön nurkkaan koeajoa varten 2013-mallisen Cannondale SuperX Carbon Rivalin. Koska Heli on talon krossispesialisti, niin koeajopyörä haluttiin 48 senttisellä rungolla.
Vaikka tällä seudulla Cannondalet ovatkin enemmän tai vähemmän setämiesten sunnuntailenkkikamppeita, niin SuperX tekee hieman pesäeroa tähän vaikutelmaan. Pyörä on jo suoraan vakiovarusteillakin äärettömän kisahenkisen näköinen. Kisahenkisyys hieman kuitenkin latistuu, kun pyörä laitetaan vaakaan roikkumaan. 8,66 kg ilman polkimia on aavistuksen verran liikaa näin pienelle kuiturunkoiselle cx-pyörälle. Kun siihen lisätään vielä polkimet, esimerkiksi Helin käyttämät Look Quartzit, jotka painavat 288 g, niin yhteensä päädytään 8,95 kilon massaan.
Vertailun vuoksi Helin nykyinen, 2010 vuosimallin Kona Major Jaken scandium-rungon ympärille rakennettu krossari on käyttökunnossa noin 900 grammaa kevyempi, painaen 8,06 kg. Vertailu on sikäli reilu, että pyörät ovat liki samankokoisia ja molemmat on varustettu Sramin Rivaleilla, sillä pienellä erolla, että Helin Konassa on Shimano 105 etuvaihtaja, kun SuperX:ssä sekin on Sram Rival. Toinen ero voimansiirrossa on se, että Cannondalessa on FSA:n 170-milliset kammet, kun Major Jakessa on vastaavasti 172,5-milliset Sram Force -kuitukammet.
Painoeron syy tulee aika nopeasti selville, kun laitamme kiekkosetit roikkumaan vaakaan. Siinä, missä Helin DT240S / DT RR1.1 / DT Comp -kiekot Maxxis Larsen MiMo CX renkailla, Michelinin Latex -sisuskumeilla, American Classic pikalinkuilla ja Ultegran 12-28 -pakalla painavat 2,79 kiloa, ovat Cannondalen alkuperäiset Fulcrum 7 CX:t pikalinkkuineen, Sram PG-1050 11-26 -pakalla ja Schwalben Rapid Rob -renkailla 3,65 kilon paketti. SuperX:stä olisi siis aika helposti laihdutettavissa 850 grammaa - ja sieltä tärkeimmästä paikasta, eli pyörivistä massoista - kiekkoja vaihtamalla.
Mitoiltaan Kona ja Cannondale ovat hyvin lähellä toisiaan. Suurimmat erot löytyvät vaakaputken pituudesta ja keskiön korkeudesta. Cannondale on sentin lyhyempi ja keskiö on sentin matalammalla. Kun pyörissä on yhtä korkeat etupäät, SuperX:n matalamman keskiön huomaa pienemmässä dropissa satulasta tankoon. Kun Cannondalen tanko on vielä melko pienellä pudotuksella, niin alaotteelle taipuu hyvinkin mukavasti.
Matalammasta keskiöstä huolimatta Cannondalen "standover" -korkeus, eli vaakaputken korkeus maanpinnasta, on sentin enemmän, kuin Konassa. Varsinkin pienissä pyörissä tämä saattaa olla joskus varsin ratkaiseva ominaisuus, kun lyhytjalkaisempi kuski joutuu jalkautumaan vaakaputken päälle. Helillekin Kona on juuri ja juuri sopiva, mutta Cannondalen korkeus herättää jo hieman arvelua.
Punnitusten ja mittausten jälkeen säädimme Cannondaleen samanlaisen ajoasennon, kuin Konassakin on ollut ja asensimme Helille tutut Lookin maastopolkimet paikalleen. Perjantai-illan teoriaspekuloinnin jälkeen Cannondale on valmis viikonlopun käytännön testeihin. Helin testiraportti lähipoluilta ja -teiltä luvassa sunnuntai-iltana...
 |
| SuperX talvimaisemassa |
Vaikka tällä seudulla Cannondalet ovatkin enemmän tai vähemmän setämiesten sunnuntailenkkikamppeita, niin SuperX tekee hieman pesäeroa tähän vaikutelmaan. Pyörä on jo suoraan vakiovarusteillakin äärettömän kisahenkisen näköinen. Kisahenkisyys hieman kuitenkin latistuu, kun pyörä laitetaan vaakaan roikkumaan. 8,66 kg ilman polkimia on aavistuksen verran liikaa näin pienelle kuiturunkoiselle cx-pyörälle. Kun siihen lisätään vielä polkimet, esimerkiksi Helin käyttämät Look Quartzit, jotka painavat 288 g, niin yhteensä päädytään 8,95 kilon massaan.
Vertailun vuoksi Helin nykyinen, 2010 vuosimallin Kona Major Jaken scandium-rungon ympärille rakennettu krossari on käyttökunnossa noin 900 grammaa kevyempi, painaen 8,06 kg. Vertailu on sikäli reilu, että pyörät ovat liki samankokoisia ja molemmat on varustettu Sramin Rivaleilla, sillä pienellä erolla, että Helin Konassa on Shimano 105 etuvaihtaja, kun SuperX:ssä sekin on Sram Rival. Toinen ero voimansiirrossa on se, että Cannondalessa on FSA:n 170-milliset kammet, kun Major Jakessa on vastaavasti 172,5-milliset Sram Force -kuitukammet.
Painoeron syy tulee aika nopeasti selville, kun laitamme kiekkosetit roikkumaan vaakaan. Siinä, missä Helin DT240S / DT RR1.1 / DT Comp -kiekot Maxxis Larsen MiMo CX renkailla, Michelinin Latex -sisuskumeilla, American Classic pikalinkuilla ja Ultegran 12-28 -pakalla painavat 2,79 kiloa, ovat Cannondalen alkuperäiset Fulcrum 7 CX:t pikalinkkuineen, Sram PG-1050 11-26 -pakalla ja Schwalben Rapid Rob -renkailla 3,65 kilon paketti. SuperX:stä olisi siis aika helposti laihdutettavissa 850 grammaa - ja sieltä tärkeimmästä paikasta, eli pyörivistä massoista - kiekkoja vaihtamalla.
Mitoiltaan Kona ja Cannondale ovat hyvin lähellä toisiaan. Suurimmat erot löytyvät vaakaputken pituudesta ja keskiön korkeudesta. Cannondale on sentin lyhyempi ja keskiö on sentin matalammalla. Kun pyörissä on yhtä korkeat etupäät, SuperX:n matalamman keskiön huomaa pienemmässä dropissa satulasta tankoon. Kun Cannondalen tanko on vielä melko pienellä pudotuksella, niin alaotteelle taipuu hyvinkin mukavasti.
Matalammasta keskiöstä huolimatta Cannondalen "standover" -korkeus, eli vaakaputken korkeus maanpinnasta, on sentin enemmän, kuin Konassa. Varsinkin pienissä pyörissä tämä saattaa olla joskus varsin ratkaiseva ominaisuus, kun lyhytjalkaisempi kuski joutuu jalkautumaan vaakaputken päälle. Helillekin Kona on juuri ja juuri sopiva, mutta Cannondalen korkeus herättää jo hieman arvelua.
Punnitusten ja mittausten jälkeen säädimme Cannondaleen samanlaisen ajoasennon, kuin Konassakin on ollut ja asensimme Helille tutut Lookin maastopolkimet paikalleen. Perjantai-illan teoriaspekuloinnin jälkeen Cannondale on valmis viikonlopun käytännön testeihin. Helin testiraportti lähipoluilta ja -teiltä luvassa sunnuntai-iltana...
tiistai 5. helmikuuta 2013
Jotain siltä väliltä
Viime kesänä, Tahkon jälkeen pohdimme 26 ja 29-tuumaisten pyörien eroja, mutta silloin ei vielä ollut minkäänlaista kosketusta väliin tulleeseen kiekkokokoon, eli 650b:hen. Kiinnostus kyseistä rengaskokoa kohtaan heräsi jo viime kesänä, kun Heli kävi Eurobikessa tutustumassa uutuuksiin. Kun kyseistä kokoa alkoi näkymään ammattilaistenkin alla varsin hyvällä menestyksellä, päätimme tutustua myöhemmin aiheeseen tarkemmin.
Niin runkojen, kuin kiekkojenkin osalta valikoimat ovat vielä valitettavan suppeita. Varsinkaan keveitä 650b-runkoja ei ole toistaiseksi tullut liikaa vastaan. Maailman foorumeillakin keveitä 650b-kokoisia XC-ohjuksia on tehty laittamalla 650b-kiekot 26-tuumaisille tarkoitettuun runkoon. Meillä kovinta spekulointia on herättänyt ajatus, josko Helin jäykkäperäiseen Giantiin mahtuisi suuremmat renkaat, joten sitä on kovasti sittemmin mittailtu ja laskeskeltu. Netistä löytyy aika mukavasti erilaisia mittauksia, mutta eihän tällaiseen asiaan saa muuten varmuutta, kuin itse kokeilemalla.
Onneksi Special Bikesta löytyy nykyään sovitettavaksi yksi No Tubesin keveä 650b-kiekkopari Pacentin 2.0" Quasi-Moto -renkailla. Renkaan leveys vastaa melko pitkälti Helin suosimaa 2.1 -tuumaista Rocket Ronia, joten sikäli se on erittäin oivallinen paketti sovitukseen. Kokeilimme kiekkoja sekä jäykkäperäiseen Giant XTC Allianceen, että Giant Anthem X:ään.
Silmämäärin kiekkoja vertailtaessa on melko hankala sanoa, kumpi on kumpi. 650b-kiekko näyttää selkeästi enemmän 26-tuumaiselta, kuin 29-tuumaiselta, varsinkin vähän kapeammalla renkaalla. Myös halkaisjamittauksessa ero oli melko pieni, ainoastaan kaksi senttiä. Kummankin renkaan profiili on 48mm, joten ero tulee pelkästään vanteen halkaisijasta.
Isommat kiekot natsaavat mainiosti myös ulkonäöllisesti ja ainoa vaikutus geometriaan on keskiön nouseminen sentillä ylöspäin. Tämä kannattaa ottaa huomioon varsinkin, mikäli standover height -mitta on jo alkuperäisilläkin kiekoilla tiukilla, mikä saattaa olla usein tilanne 100-millisellä keulalla ja pienellä runkokoolla.
Seuraavaksi kokeilimme kiekkoja Anthem X:ään, mutta siitä ei tullut aivan edellisen kaltaista menestystä. Keulan puolelle kiekko tietysti mahtui, mutta takahaarukassa tuli liian ahdasta. Rengas otti kiinni niin ylemmän linkun kohdalla, kuin myös keskiön tuntumassa.
Kun nurkissa sattui pyörimään yksi vanhempi Rock Shox Reba, niin pitihän kiekkoja kokeilla myös siihen. Reban muotoilu on liian ahdas, sitä ei pysty käyttämään parhaalla tahdollakaan 650b-kiekkojen kanssa.
Säätämöä pidemmällä emme käyneet kiekkojen kanssa, joten toistaiseksi ei ole käytännön arvioita parin sentin vaikutuksesta ajotuntumaan. Teoriassahan asiaa voi toki pimeinä talvi-iltoina spekuloida likimain rajattomasti. Samalla kannattaa myös pohtia lujasti eri rengasmallien vaikutusta, kuten alla oleva kuva vanhasta 2.2 -tuumaisesta Race Kingistä osoittaa. Onko lasi nyt sitten puoliksi tyhjä, vai puoliksi täynnä, tai lieneekö tuo se seuraava hittituote 26.75 tuumaa?
Onneksi Special Bikesta löytyy nykyään sovitettavaksi yksi No Tubesin keveä 650b-kiekkopari Pacentin 2.0" Quasi-Moto -renkailla. Renkaan leveys vastaa melko pitkälti Helin suosimaa 2.1 -tuumaista Rocket Ronia, joten sikäli se on erittäin oivallinen paketti sovitukseen. Kokeilimme kiekkoja sekä jäykkäperäiseen Giant XTC Allianceen, että Giant Anthem X:ään.
Silmämäärin kiekkoja vertailtaessa on melko hankala sanoa, kumpi on kumpi. 650b-kiekko näyttää selkeästi enemmän 26-tuumaiselta, kuin 29-tuumaiselta, varsinkin vähän kapeammalla renkaalla. Myös halkaisjamittauksessa ero oli melko pieni, ainoastaan kaksi senttiä. Kummankin renkaan profiili on 48mm, joten ero tulee pelkästään vanteen halkaisijasta.
Halkaisijan mittaus tehtiin siten, että rengas laitettiin pystyyn korjaustelinettä vasten ja korkeus mitattiin nappulan kohdalta, koska se on kuitenkin oleellisin mitta runkoon sovittamista ajatellen. Odotettua niukempi ero halkaisijoissa nosti toiveita renkaan mahtumisesta Giantin takahaarukkaan. Foxin 100-milliseen haarukkaan kiekko mahtui - tämän toki osasimme jo ennakoidakin, kun niin moni muukin on jo aiemmin kyseisen rengaskoon saanut haarukkaan mahtumaan. Renkaan kuviosta jää vielä vähän yli 100mm matkaa kruunun alaosaan, joten renkaan ei pitäisi päästä ottamaan kiinni kruunuun edes keulan pohjatessa.
Suureksi riemuksemme rengas mahtui myös takahaarukkaan. Parituumaisella koerenkaalla väliäkin jäi vielä ahtaimmassakin paikassa noin puoli senttiä. Kovin paljon järeämpää rengasta 650b-vanteella ei kannata siis takahaarukkaan tarjota.
Isommat kiekot natsaavat mainiosti myös ulkonäöllisesti ja ainoa vaikutus geometriaan on keskiön nouseminen sentillä ylöspäin. Tämä kannattaa ottaa huomioon varsinkin, mikäli standover height -mitta on jo alkuperäisilläkin kiekoilla tiukilla, mikä saattaa olla usein tilanne 100-millisellä keulalla ja pienellä runkokoolla.
Seuraavaksi kokeilimme kiekkoja Anthem X:ään, mutta siitä ei tullut aivan edellisen kaltaista menestystä. Keulan puolelle kiekko tietysti mahtui, mutta takahaarukassa tuli liian ahdasta. Rengas otti kiinni niin ylemmän linkun kohdalla, kuin myös keskiön tuntumassa.
Kun nurkissa sattui pyörimään yksi vanhempi Rock Shox Reba, niin pitihän kiekkoja kokeilla myös siihen. Reban muotoilu on liian ahdas, sitä ei pysty käyttämään parhaalla tahdollakaan 650b-kiekkojen kanssa.
Säätämöä pidemmällä emme käyneet kiekkojen kanssa, joten toistaiseksi ei ole käytännön arvioita parin sentin vaikutuksesta ajotuntumaan. Teoriassahan asiaa voi toki pimeinä talvi-iltoina spekuloida likimain rajattomasti. Samalla kannattaa myös pohtia lujasti eri rengasmallien vaikutusta, kuten alla oleva kuva vanhasta 2.2 -tuumaisesta Race Kingistä osoittaa. Onko lasi nyt sitten puoliksi tyhjä, vai puoliksi täynnä, tai lieneekö tuo se seuraava hittituote 26.75 tuumaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)