Vai, että flow?

Perjantaina aamulla aamuteetä hörppiessäni lueskelin uusinta Pyöräily+Triathlon -lehteä ja hämmästelin, kuinka teknistä ja numeerista scheissea liikunnasta on tehty. "Mitä numerot kertovat", "Tehokkaita työkaluja" (wattimittareita) ja "Lisää vauhtia aika-ajoon" -artikkelit kertovat karua kieltä siitä, että liikunnasta ei pidä nauttia ennen kuin omaa ilmiömäisen hapenottokyvyn, Charlotte Kallan hiihtotekniikan tai Tom Boonenin reidet. Ja liikuntahan on mennyt pieleen, jos sitä ei ole mitattu mitä moninaisimmin keinoin. On tehoantureita, sykelähettimiä, GPS:iä, korkeuskäyriä (mieluusti espanjalaiselle vuorelle) ja vaikka sun mitä. Jotenkin muistin taannoisen Hesarin kolumnin "Heia heia! Nostin peffani sohvalta!".

Tässä kohtaa on ehkä aiheellista myöntää, että aivan täysin en itsekään ole mittareita ja numeerista dataa vastaan, olen ehkä jopa omalta osaltani osasyyllinen kyseiseen genreen. Omistan useamman sykemittarin ja jokainen oikea lenkki kyllä tallennetaan, harjoituksen tiedot vilkaistaan läpi ja viikko/kuukausi/vuositason seurannat on kunnossa. Mutta koska pyörittelen näitä samoja numeroita päivät päästään maksaakseni asuntolainaa, niin en halua enää vapaa-ajalla kovin paljoa käyttää aikaa ylimääräiseen pilkunviilaamiseen. Enkä varsinkaan lenkillä.

Lehden loppupuolella kohtasin sitten ihmetyksen multihuipentuman, kun kolumnin aiheena oli se, että ulkona voi oikeasti olla kivaakin. Siinä kohtaa teekuppi onneksi tyhjeni ja lähdin pukemaan fillarointikamppeita työmatkaa varten päälle. Mutta kyllähän tuo jäi kummittelemaan päähän, varsinkin kolumnin viimeinen lause "Joskus pitää vain nauttia kyydistä".

Tänään, kun ajelin pitkin poikin sohjoisia talvipolkuja omaan tahtiini, mietin että milloin en viimeksi olisi nauttinut kyydistä. Eihän tämä ulkoilmaurheilu näillä leveyksillä aina ole sitä suurinta ilotulitusta, mutta tuskin olisin jaksanut jo yli kymmentä vuotta samoja polkuja, ellen olisi aina - enemmän tai vähemmän - nauttinut kyydistä. Tänäänkin kuulemma polut olivat turhan pehmeitä ajettaviksi, mutta jokainen onnistunut kurvi, vauhdinotto, sohjoliirron pelastus tai muuten kinkkisen paikan selvittäminen saa naaman hangon keksille, eikä edes muutama kolhu matkan varrella haittaa. Siinä ei paljoa ehdi flow'ta miettimään, kun tilanteita tulee pikakelauksella ohjaamoon.

Kotiin tultuani tein ratkaisun, että minä en enää tästedes pilaa aamuteetäni noin kompressiopipoisella lukuelämyksellä, joten se kestotilaus saa nyt olla ja ostelen vastaisuudessa irtonumeroina huomattavasti fiilishenkisempiä lehtiä. Valitettavasti näitä ei vaan ainakaan vielä löydy kuin kolmannella kotimaisella kielellä.

Kesään on vielä pitkä aika, joten tässähän ehtii vielä kiristelemään itseltään hymyn pois moneen kertaan ennen kauden ensimmäisiä kisoja, jos lähtee liikaa intoilemaan. Rauhaa ja rakkautta hyvät ystävät, nauttikaa siitä, mitä teette!