sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Täydellinen MTB-maraton?

Jos ajatellaan täydellisen maastopyörämaratonin reseptiä, niin kyllähän ensimmäisenä mieleen tulee, että tarvitaan hyvä rata. Nopea, fyysisesti vaativa ja ajoteknisesti sopivan hankala. Aloittelijoidenkin ajettavissa ja kärkikuskeillekin on riittävästi haastetta, kun vauhtia vain nostetaan riittävästi. Seuraavaksi radalle tarvitaan tietysti sellainen merkkaus, että kilpailija pysyy reitillä, vaikka laktaatit olisivat jo vallanneet tajunnankin ja vauhtia on enemmän, kuin ymmärrystä. Riittävästi nuolikylttejä, että jatkuvasti tietää jo hyvissä ajoin, minne mennään seuraavaksi. Kolmantena toiveena olisi se, että huoltopisteitä olisi melko tiheään ja nillä olisi paljon tarjontaa ja ripeitä asiansa osaavia henkilöitä hommissa. Tämän lisäksi vielä tarvitaan puitteet, missä lähdössä on riittävästi tilaa isommallekin porukalle, pukuhuoneissa tilaa, lämmintä vettä riittää, parkkitilaa on runsaasti ja rokki raikaa sopivasti. Aika mieluusti tuollaisella reseptillä järjestettyjä maratoneja ajaisi.

Kyllähän Suomessa on paljon hyviä kisoja, mutta viime viikonloppuna Jyväskylän Pyöräilyseura, eli tuttavallisemmin JYPS, tyhjensi sitten pajatson kerralla. Jälleen hieman uusittu reitti ja normaalia pidempi kilpailumatka täyttivät maastopyörämaratonin fyysiset vaatimukset vähintäänkin riittävästi. Lisäksi reitti oli merkattu niin hyvin, että ei missään vaiheessa ei ollut minkäänlaista epäilystä, minne oltaisiin menossa. Huollot toimivat aivan 100% tyylillä ja tähän vielä yhdistettynä Killerin liikuntakeskuksen tilat ja alueet, niin ei lisättävää, piste.

Jyväskylässä on aina ollut reiteiltään mainiota maratonia, mutta tänä vuonna reittiä oli pikkuisen vielä uusittu ja kokonaismatkaksi oli säädetty seuran 80-vuotisjuhlavuoteen sopivasti 80km. Minulle sopisi oikein mainiosti, jos maratonmatkat alkaisivat menemään muutenkin tähän suuntaan, sillä vauhdit ovat olleet nousussa viimeiset vuodet, eikä se oikein tunnu maratonilta, jos kärki tulee maaliin jo alle kahden ja puolen tunnin jälkeen startista. Nyt, kun kärkikin tekee matkaa reilun kolme, jopa liki kolme ja puoli tuntia, niin onhan se enempi maratonkisan tuntuinen repäisy. Ja samalla harrastajillekin tulee aivan oikea haaste kokonaisen matkan läpipääsemisestä, mikä taas lisää varmasti tapahtumien kiinnostavuutta.

Jo aiemmassa kisaraportissani Korson 96km MTB Maratonista kerroin, että peruskestävyyttä on talven aikana saatu roimasti lisää, joten sikäli minua ei huolettanut lainkaan Laajavuoren profiili tai matkakaan sen kummemmin. Samoin Korsosta oppineena nyt pitäisi olla energiat kohdillaan, tein kaksi pullollista geeliä selkätaskuihin, joihin kumpaankin pursotin kolme Powerbarin vaniljageeliä, joten tarjolla olisi tällä kertaa kuusi geeliä noin neljän tunnin suoritukseen. Nuo juoksijan juomavyöhän tarkoitetut pullot ovat hemmetin kätevä varuste. Kun niihin pursottaa ennen kisaa geelit valmiiksi ja pienen tilkan vettä perään, ei reitin päällä tarvitse repiä pusseja auki, miettiä roskien heittelyä, eikä juominenkaan geelin päälle ole aivan välttämätöntä.

Juomat suunnittelin siten, että otan aina joka kierrokselle uuden pullon mukaan ja pyydän siihen tarvittaessa täydennystä 17 kilometrin kohdalla olevasta huollosta. Vielä, kun Suvin ansiosta meillä oli tällä kertaa jopa huoltajakin matkassa, mikä on meidän kisareissuissa harvinaista luksusta, tuntui, että sillä osastolla kaikki oli aivan viimeisen päälle kunnossa.

Tällä kertaa olin jo itsekin heti aamusta kisafiiliksessä mukana, sain itseni jopa aivan hyvissä ajoin lämmittelemäänkin. Mutta, kun kävimme ajamassa alkulämpöjä Helin ja Mursun Jaakon kanssa, huomasin, että jostain syystä jalat olivat pikkuisen takkuisen oloiset, eivätkä sykkeetkään oikein tuumanneet nousta samaan malliin, kuin yleensä kisan alla. En ottanut siitä sen enempää huolta, vaikka arvelinkin, että noin mäkisellä reitillä se ei olisi aivan optimaalinen lähtökohta. Sen verran annoin asialle ajatusta, että päätin ottaa startin rauhassa, etten vetäisi itseäni aivan hapoille heti paukusta.

Rauhassakin on suhteellinen käsite, Jyväskylässä startti on suoraan ylämäkeen, joten siihen pitää iskeä joka tapauksessa aika reippaasti. Olin ensimmäisen mäen päällä jossain kolmenkymmenen sakissa ja jaloissa tuntui todella pahalta ennen ekaa laskua. Silti sykemittari näytti parhaimmillaankin vain 159 lyönnin lukemia minuutissa, mikä on noin kymmenen iskua alle anaerobisen kynnykseni. Toisinsanoen hapekasta vertakaan ei kulje reisilihakseen aivan optimaalista määrää noilla lukemilla. Syytä tuohon ilmiöön en keksinyt silloin, enkä ole keksinyt vieläkään, joskus vain sattuu noita päiviä.


Tuollaisena päivänä, kun kropan syöttö ei ole aivan kohdillaan, pitää keskittyä ajamaan järkevästi. Päätin, etten lähde ajamaan ensimmäisellä kierroksella kenenkään kanssa kilpaa, enkä roiku väkisin yhdessäkään ryhmässä. Yllättäen huomasin, että vaikka jouduin antamaan nousuissa periksi, alamäissä olinkin yhtäkkiä erittäin vahvasti antavana osapuolena. En ole ikinä pitänyt itseäni kovin kummoisena alamäkiajajana, mutta eilen tuntui, että olin saanut aivan uudet kädet siihen hommaan. Lasku toisensa jälkeen vedin pikkuisen isommalla riskillä ja kaikki onnistui. Siistiä!


Ensimmäisen kierroksen ajoin tuntiin ja kuuteentoista minuuttiin. Konekin alkoi lämpiämään ja sain kahdesta muusta ajomiehestä seuraa. Ajattelin kokeilla, josko pysyisin tuossa ryhmässä toisen kierroksen, mutta lopputulos taisikin olla se, että minä tein työt ja kaverit istuivat kyydissä. No, meneehän se niinkin ja ainakaan alamäkiin en toisaalta halunnutkaan ketään jalkoihin pyörimään. Muutamalla tiepätkällä vetoapu olisi tietysti ollut aivan kohtuullista, mutta eihän sitä voi kaikkea saada, mitä haluaa. Kierroksen loppupäässä vetotöistä sitten kiitettiin ja kaverukset katosivat ässänousussa matkoihinsa. En tosin tiedä, loppuiko heidän urakkansa kahden kierroksen jälkeen, vai jatkoivatko vielä kolmannellekin rundille.


Itse tein selkeästi sen virheen, että toisella kierroksella hyvän olon fiiliksissäni unohdin juoda ja syödä ennakkosuunnitelman mukaisesti. Ja, kun vielä juuri ennen kolmannen kierroksen alkua alkoi pudottamaan vettä taivaalta, olinkin yhtäkkiä melko syvässä kuopassa, niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Imin toisen geelipullon pikavauhtia tyhjäksi, tyhjensin juomapulloni ja kaappasin Suvilta uuden pullon matkaan ennen kolmatta kierrosta. Toinen kierros meni tuntiin ja yhdeksääntoista minuuttiin, joten aika tasaista tahtia pystyin pitämään yllä.


Vesisade muutti kolmannen kierroksen luonnetta rajusti edellisestä kahdesta. Laajavuoren maastot ovat sellaisia, että ensimmäinen pisara vettä tuo jostain kuutioittain mutaa esille, joten yhtäkkiä aivan sikapidolla olleet polut olivatkin melko liukkaita. Ajamisesta tulee melko paljon tarkempaa ja ennen kaikkea rankempaa. Heti kierroksen ensimmäisissä nousuissa joku Wasa Velocityn kaveri saavutti minut ja ensimmäisen huollon jälkeen myös Pentikäisen Kaarlo sai minut kiinni. Imin geeliä pikku kiukulla ja koitin keräillä itseäni kisaan vielä kerran mukaan. Vaasan kaveri näytti menevän menojaan, mutta Pentikäisessä päätin roikkua kiinni. Kaarlo otti laskut hieman varovaisemmin, joten pääsin vielä matkaan mukaan ja kun vedimme vuoroon hiekkatiepätkiä, niin vaasalainenkaan ei karannut aivan tavoittamattomiin.


Edellisenä iltana olin jo hieman spekuloinut ajatuksella, että laittaisin Schwalben Thunder Burtit alle paremman rullaavuuden toivossa, mutta nyt kiitin itseäni siitä, että jätin Rocket Ronit paikalleen. Näytti nimittäin siltä, että Vaasan ajomies oli liukkammilla pätkillä pikkuisen ongelmissa ja pystyin ajamaan häntä kiinni sekä laskuissa, että myös nousuissa, koska pitoa vain riitti paremmin. Olin vetänyt juomani loppuun alkukierroksella, joten otin 17 kilometrin huollosta nopeasti täydennystä pulloon (kiitos ripeille huoltomiehille!) ja päätin, että nyt lähtee viimeinen isku, mihin pystyn. Kaarlo taisi tässä vaiheessa tippua kyydistä ja melko pian saavutin vaasalaisenkin. Vieläkin olin pikkuisen pulassa nousuissa, mutta loppupään liukkaat polut tasoittivat tilannetta minun suuntaan merkittävästi.


Ässänousussa luulin jo hävinneeni homman, kun tipahdin kyydistä, mutta kun laskettiin kohti frisbeegolf-kenttää ja Laajarin pihaa, olinkin yhtäkkiä aivan WVC-paitaisen kaverin takarenkaassa kiinni ja aloin suunnittelemaan, miten kääntäisin homman itselleni. Aivan helpolta tilanne ei näyttänyt, sillä loppumatkalla ei ollut mitään muuta, kuin lasku Kypärämäen alle, nousu mäelle ylös ja siitä suorat maaliin. Kilpakumppani laski sellaista vauhtia mäen alas, että siinä en pystynyt yrittämään mitään, joten pakko pistää panokset nousuun. Aiempien nousujen perusteella mahdollisuuteni olivat aika pienet, mutta muistelin Lämsän Jarin viisaita sanoja, että jos alkaa tuntumaan oikein pahalta, niin saattaa se jo muitakin sattua siinä vaiheessa. Silmät kiinni, suu auki ja rinteeseen ja olinkin pikkuisen irti mäen päällä ja tulin parasta mahdollista kyytiä maaliin. Vähintäänkin hämärä fiilis oli maaliviivalla, mutta itseäni lämmitti, että pystyin vielä tuonkin mittaisen retken jälkeen repimään itsestäni irti jonkinlaisen iskunkin tapaisen.

Loppusijoitus 19. ja virallinen loppuaika 4:04:55.9. Vähän kahtiajakoinen fiilis jäi, pitäisikö tuohon olla tyytyväinen, vaiko ei. Jos ajatellaan niin, että tuohon päivään, tuolle radalle, en olisi voinut yhtään enempää antaa, pitää olla erittäinkin tyytyväinen. Lisäksi jo aiemminkin mainittu alamäkiajaminen saa kyllä suupielet ylöspäin. Vaan jättäähän se vähän tuumittavaa, miksi kroppa ei eilen ollut valmis kisaamaan ja minkälaiseen lopputulokseen olisikaan ollut mahdollisuuksia, jos olisin saanut vedettyä kierrokset punarajalle normaaliin tapaan. No, ainakaan tällä kertaa ei jäänyt kalustosta, energiasta, huollosta, eikä mistään muustakaan ulkoisesta seikasta kiinni, joten tästä on hyvä jatkaa vielä vähän pidempiä koitoksia kohti!

Kiitokset kuvista jälleen Tarja Kivirinnalle!

1 kommentti:

  1. Hyvää tekstiä. Jäin miettimään fiilistä kisan jälkeen, itse kääntäisin positiiviseksi.
    Tankkaus onnistui, kalusto kesti, rengastus toimi, loppukiri. Vielä kun muistat syödä suunnitelman mukaan niin homma on valmis.

    VastaaPoista