maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tahko tulee - taas!

Maailmassa on muutama varma asia, jotka toistuvat vuodesta toiseen. Aivan yhtä varmasti, kuin talvi yllättää autoilijat, kesä on myöhässä ja kolmen viikon iltalehtikuurilla ehtii kesäkuntoon, tulee myös Tahko. Olit sitten valmis, tai et, niin siellä se on, omalla paikallaan kesäkuun lopussa.

Kun 2012 ajoimme Helin kanssa kimpassa 120 km, olimme jo melko varmoja, että Tahkojen ajaminen oli siinä. Pari kesää pystyimme olemaan sivussa, mutta jotain puuttui aina kesän keskeltä. Viikko juhannuksen jälkeen oli sellainen olo, että jotain pitäisi tehdä peukaloiden pyörittelemisen sijaan. Toinen merkittävä seikka oli se, että hyppäsimme molemmat sivuun Tervaetappien ydinryhmästä ja päätimme tähän kesän parhaaseen aikaan keskittyä ainoastaan omaan
hyvinvointiin, joten Tahko tuli aika luontaisena osana takaisin niin sanotusti vanhana tapana. Vielä, kun tähän aikaan vuodesta Suomen kesäkin on parhaimmillaan, ei tee mieli lähteä välttämättä ulkomailtakaan hakemaan elämyksiä.

Tahko on kuitenkin se ensimmäinen maratontapahtuma, mitä Suomessa alettiin tekemään sillä periaatteella, mikä olisi osallistujille hauskaa. Samaan aikaan se on myös kilpailullisesti järjestetty erittäin hyvin ja tämä tekee siitä kotimaisessa ympäristössä aivan ainutlaatuisen skaban. Ehkä juuri tästä syystä tapahtuma on täydellinen kaikille aivan eturivin ajokoirasta rauhallisempaankin nautiskelijaan, vaikka osallistujia on nykyään liki 2000 laidasta laitaan. Ja koska osallistujia on paljon, Tahkolla on aina hyvä festarimeininki koko viikonlopun, siellä näkee paljon tuttuja ja muutenkin fiilis on sellainen, mitä harvemmin näkee kotimaisissa tapahtumissa.

Tahko on muutenkin aivan omanlaisensa ympäristö. Jotenkin jo saapuminen alueelle on, kuin olisit astunut jostain portista toiseen maailmaan, kaikki pyörii vain ja ainoastaan maastopyöräilyn ympärillä, eikä arkea, tai muita huolia vain yksinkertaisesti ole olemassa. Tahkolla on jotenkin erittäin keskieurooppalainen fiilis. En tiedä, mistä se tulee, mutta jotenkin Syvärin rannalla ilta-auringossa tulee tunne, kuin olisi 2000 km etelämpänä. Ja starttiaamuna pyörälijöiden parveilu lähtöalueella on vain jotain niin hienoa.

Tänä vuonna Tahko on ollut jo harjoitussuunnitelmia tehdessä aika keskeisessä asemassa. Ja, koska 120 km on poikkeavan pitkä kisamatka maastopyöräilijälle, on se pitänyt ottaa jo talvella huomioon. Kuten Korson kisaraportissa jo kerroinkin, olen panostanut viime talvena huomattavasti enemmän kestävyyspuolen puutteiden korjaamiseen ja ainakin tällä hetkellä Korson ja Laajavuoren esitysten perusteella se on tuottanut tulosta erittäin hyvin. Toisaalta myös viime talvena tein aika paljon töitä yläkropan voiman kehittämiseksi, joten sikälikin olettaisin, että olen fyysisesti aika valmis kahteen kovaan kierrokseen Tahkolla.

Pyörään ei ole juurikaan tullut muutoksia pariin viimeiseen vuoteen. Tänä keväänä asensin viimein paikalleen 11-lehtisen takapakan, joten hieman tiheämpiä välityksiä löytyy tänä vuonna Tahkon nousuihin. Muuten mennään aika perussetillä, vanhoilla hyväksihavaituilla asioilla. Ainakin vielä toistaiseksi se tarkoittaa kurjaa, kuituista jäykkäperäistä pyörää 100 mm keulalla.

Helin osalta valmistautuminen on tänä vuonna lähtenyt hyvin käyntiin, jo huhtikuun alussa Belgiassa tuli erittäin hyviä ajopäiviä ja sen jälkeen kotiympäristöissäkin tuli hyviä pitkiä lenkkejä. Joskin keväällä osa panostuksesta meni juoksemiseen ja Karhunkierroksella Heli kiskaisi karvan päälle 5 tuntia varsin hyvällä sykkeellä. Korson ja Laajavuoren maratonit eivät menneet aivan niin putkeen, kummassakin tuli keskeytykset, joten aivan viime hetkillä pientä epävarmuutta on tullut mukaan kuvioihin. Laajavuoren kolhuja koitetaan vieläkin paikkailla, jotta saataisiin myös Heli lauantaiaamuna yhdeksältä Piazzan eteen viivalle täydessä iskussa.

Kaluston osalta Helin siirtyminen 29" täysjoustoleiriin on jo ensimmäisten kisojen perusteella ollut varsin onnistunut. Pientä päivityskärpästä kuulemma on ilmassa, kun etuvaihtaja ei suostunut yhteistyöhön Laajavuoren mudassa. Heti kisan jälkeen kuultujen ensikommenttien perusteella tarve toimenpiteisiin on aika akuutti, joten jotain tapahtunee jo aivan lähiaikoina.

Viimeisellä viikolla ennen Tahkoa ei juurikaan ehdi tekemään mitään ihmeitä. Vanha viisaus siitä, että viivalle on usein parempi mennä hyvin levänneenä, kuin huonosti harjoitelleena, pitänee tässäkin tapauksessa paikkansa. Itse käyn viimeisellä viikolle kevyillä lenkeillä, testailen varusteita ja syön hyvin. Ennen kisoja on aivan parasta, kun voi vetää kaikkia herkkuja sekaisin tankkauksen nimissä. Keskiviikkona käyn vielä tekemässä lyhyen kipakan mäkitreenin Köykkyrissä, sen jälkeen pakataan kamat autoon ja lähdetään kohti Tahkoa. Perjantaina käyn ajamassa noin tunnin-puolentoista lenkin aamusta ja loppupäivän notkun mökillä ja Piazzan nurkilla. Tänä vuonna koitan välttää kaikkia viimeisen illan kalustosäätöjä - koskee niin omaa, kuin vierastakin kalustoa.

Kalustospekulaatio on aika yksinkertainen, kun kumpikaan ei omista, kuin yhden kisakelpoisen pyörän. Rengaspuolellakaan ei ole suuria yllätyksiä tiedossa, kumpikin on ajanut jo muutamia vuosia Schwalben Rocket Roneilla ja niillä mennään taas ensi viikonloppunakin, oli keli mitä tahansa.

Heli on aivan takuuvarma juomarepun käyttäjä, mutta minulla on vielä vähän arvonnassa, että olisiko se reppu- vai pullomeininki. Pullot olisivat parempi ratkaisu, mutta se vaatisi sen, että saisi jonkun vaihtamaan matkan varrella pulloa, tai sitten pitäisi huolloissa täyttää pulloja. Juomien lisäksi matkaan lähtee varasisuskumi, pumppu CO2-patruunalla, kuusiokoloavainsetti ja ketjunkorjausvälineet. Geelit pistän joko selkätaskuun veden kanssa juoksumallin juomapulloon, tai sitten, mikäli päädyn reppuun, laitan geelit veden kanssa sekoitettuna juomapulloon telineeseen.

Kilpailutaktinen puoli Tahkolla on sikäli yksinkertainen, että vain maaliin ajaneet otetaan mukaan tuloslistoille. Eli ennenkaikkea kaksi kierrosta pitää ajaa kunnialla läpi. Se vaatii todella hyvää päivää ajamiselta, energian imeytymiseltä ja ehkä vähän hyvää tuuriakin. Sitten, mikäli sattuu oikein hyvä jalka aamuksi, voi alkaa suunnittelemaan muunlaisiakin asioita. Ensimmäinen 15 km olisi tietysti hyvä taittaa aika reipasta vauhtia, jotta ei olisi aivan kaikkein pahimmissa ruuhkissa Kinahmilla. Likempänä kärkeä säästää siinä vaiheessa kosolti sekä aikaa, että energiaa. Mutta jos sattuu oikein hyvä päivä ja saan aikaiseksi kaksi kierrosta tasaista ajoa, niin olisihan se hienoa olla kahdenkympin sakissa maalissa!

Tahkon jälkeinen elämä on aina vähän arvoitus, joskus sen jälkeen alkaa kulkemaan aivan eläimen lailla, joskus taas ei pääse kuukauteen enää mihinkään. Jos kaikki menee hyvin, niin tänä vuonna todennäköisesti otan hyvin rauhassa muutaman päivän, käyn vähän lenkillä ja palauttelen. Seuraavana viikonloppuna olemme hyvinkin varmasti ohjaamassa liikennettä Tervaetapeilla ja sen jälkeen keräilemme taas henkiset ja fyysiset palikat kasaan ja suuntaamme Valkeakoskelle. Itse satsaan lauantain maratoniin, kun Heli taas panostanee itselleen parempaan lajiin, eli sunnuntain XCO-kisaan. Sen jälkeen minä alan suuntaamaan ajatuksia Syöte MTB:n järjestelyihin, kun taas Heli kaivelee pikkuhiljaa karttatelinettä jälleen ohjaustankoon.

Mutta se tärkein, ollaanko sitä valmiita? Kyllä. Ensi viikonloppuna nähdään Tahkolla!

3 kommenttia:

  1. Terve!
    Minulta hajosi maastopyörästä takavaihtaja kiinnikkeestään eli se täytyisi vaihtaa. Takavaihtaja on 8-vaihteinen Sram X.4. Eli käykö takavaihtajaksi mikä tahansa 8-vaiheinen vaihtaja vai täytyykö tilata juuri samanlainen? :)

    VastaaPoista
  2. Tuo neljäs kappale on oikein osuva. Olen samaa mieltä tuosta Tahkon fiiliksestä !

    VastaaPoista
  3. Nyt tuli paha kysymys, en ole hirveän hyvin perillä enää kasivaihtajien sielunmaisemasta. Mutta kyllä minä pelaisin varman päälle ja laittaisin kasipykäläisen Sramin sinne tilalle. Sitten kakkosvaihtoehto saattaisi olla ysipykäläinen Sramin vaihtaja, mutta sitten pitää vaihtaa ketjukin kapeampaan, eikä se välttämättä ole enää aivan niin fiksu vaihtoehto.

    VastaaPoista