Enpähän ole ikinä ennen kuullutkaan sellaisesta termistä, kuin jäätynyt olkapää. Oppia ikä kaikki, nyt olen. Terveyskirjasto kertoo, että "Jäätyneeksi olkapääksi kutsutaan tilaa, jossa olkanivelen nivelkapseli paksuntuu ja kiristyy."
Vaikka tarkkaa alkusyytä vammalle ei välttämättä aina tiedetä, niin itse tiedän ainakin sen, että Laajavuoressa heitetyt pannut eivät ainakaan parantaneet tilannetta. Tuon kisan jälkeen seuraava viikko oli niin kivulias, että oli pakko lopulta marssia lääkäriin. 10 minuutin tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi tilanteen, tökkäsi kortisonipuuduteruiskeen olkapäähän ja totesi tylysti, että toipuminen kestää parhaimmillaankin yleensä viikkoja.
Tällä hetkellä fakta on se, että Kimmo vetää pastaa, käy lenkillä ja valmistautuu huomiseen Tahkon 120 km kisaan. Ja minä kulutan aikaa, haudon olkapäätä kylmäpussilla, syön särkylääkkeitä, luen kirjaa, teen ruokaa ja valmistaudun huoltajan hommiin huomiselle. Voin myöntää, että ihan ohuesti harmittaa. Tähän viikonloppuun on kuitenkin valmistauduttu viimeinen puoli vuotta ja fyysinen kuntokin olisi ollut aika kohdillaan. Tarvittaisiin vain toinen toimiva käsi.
Se on kuitenkin varmaa, että tuokin paranee joskus. Parempaan päin mennään joka päivä, eilen pystyin jo pesemään hiuksenikin ilman irvistystä! Aivan tarkkaa ennustetta lähtöviivalle palaamisesta ei ole, mutta sen lupaan, että pikkuisen on ajamattomia kisakilometrejä siinä vaiheessa. Ja pyöränkin taidan ihan kostoksi rakentaa uudelleen sitä odotellessa.
Tänä viikonloppuna ratkotaan paremmuusjärjestyksiä niin maantiellä, pyöräsuunnistuksessa, alamäessä, kuin täällä Tahkollakin. Kovasti tsemppiä kaikille teille, jotka pääsette starttaamaan - vetäkää täysiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti