keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Helin Anthem X

Nyt kun kisakausi on taas alkanut ja talvella tehdyt tuunaukset ovat päässeet tositoimiin, on aika esitellä käytössä olevaa kalustoa. Naiset ensin, vaikka kivikkopolulle, joten tässä tulee tarinaa eräästä Giant Anthem X:stä...



Kolmisen vuotta sitten, juuri ennen Tahkolle lähtöä, iski hirvittävä tarve saada täysjoustomaasturi silloisen jäykkäperäisen tilalle. Edellisestä täysjoustokokeilusta (Trek Fuel 80) oli jo ehtinyt muutama vuosi vierähtää ja väliin oli mahtunut parikin jäykkäperäistä maasturia, viimeisimpänä käytettynä ostettuun hienoon Giant ATX 880 -runkoon kasattu karvan alle 10 kiloinen menopeli.

Internetissä tuli surffailtua vapaahetkinä ja uusi ihastus löytyi pikapuoliin: Giant Anthem X.0 valkoisella rungolla ja sinisillä yksityiskohdilla. Kauniimpaa pyörää ei vain maailmassa sillä hetkellä ollut, eikä painokaan ollut sieltä pahimmasta päästä. Pienen kiertelyn ja kaartelun jälkeen päätin sitten kävellä paikalliseen kauppaan ja alkaa kyselemään runkoa, vanhat osat (parhaat jo liki 10 vuotta vanhoja) kun olivat vielä aivan käyttökelpoisia. No, eihän niitä runkoja tietenkään enää alkukesästä Suomessa ollut, eikä oikein enää muuallakaan...

Onneksi Joutsensillan Intersportin Lassi ja Giantin maahantuoja Finmebli halusivat välttämättä minulle rungon hommata ja sainkin sellaisen pienen odottelun jälkeen pari päivää ennen Tahkoa. Tahkon jälkeen vanha fillari saikin toimia osaluovuttajana Anthem X:lle. Hymy oli herkässä, kun uudella pyörällä vihdoin lenkille pääsi. Lisäpainoakin tuli vain karvan vajaa 1kg ja Park Toolin vaaka pysähtyi lukemiin 10,8kg.

Pieniä muutoksia matkan varrella kuitenkin aina tapahtuu. Vanhimmat, hyvin palvelleet osat alkoivat viime vuonna luovuttamaan: DT Hügi 240 -takanavan kuori murtui, X.0:n takavaihtajan jousi alkoi kuoleutumaan, kisassa heitetty voltti mursi kuitutangon päätä ja RS Reba World Cupin vaimennuspatruuna porsi keskellä kesää. Vaimennuspatruunan vaihdoin vielä vanhaan keulaan, jotta ajot jatkuisivat, mutta muuten syksyn pimeinä hetkiä vahinkoja arvioidessa alkoi varmistumaan uuden keulan, ohjaustangon, takavaihtajan ja kiekkojen tarve.

Kerrankin satuin alennusmyynteihin oikeaan aikaan, kiitos Kimmon kattavan nettiseurannan. Fox F100 FIT RLC vuosimallia 2011 tarttui hyvällä aleprosentilla ostoskoriin, kuten myös uudet kiekot. Lisäksi poistin oululaisilta pyöräilijäystäviltä vähän käytettyinä kuitutangon, etu- ja takavaihtajan ja vaihdevivut kohtuuhintaan. 10kg alittui näillä osapäivityksillä helposti.


Tuorein kuva, painoa 9,7kg

Ajossa ryhdikkäämmin toimivan keulan huomaa selkeästi. Rokkarin Reballa oli taipumus niiata syvissä kuopissa ja ojanpohjilla liikaa sisään ja aiheuttaa ylimääräisiä jumppaliikkeitä, Foxin myötä ajamisesta on tullut rauhallisempaa ja kuopatkin pienentyneet. Foxin kiertojäykkyys on myös huomattavasti parempi kuin Rebassa, mutkien ajamisesta on tullut paljon tarkempaa. Kevyemmät kiekot taas huomaa pyörää kiihdyttäessä, pyörä tuntuu kiihtyvän liki itsekseen.

Anthem X:n rungolla on nyt takana karvan vajaa 7000km ja pientä kulumista ja paria nirhaumaa lukuunottamatta runko on liki uudenveroisessa kunnossa. Ainoastaan kerran siihen on jouduttu vaihtamaan linkkujen laakerit.

Osat:

Runko Giant Anthem X.0 (S-koko)
Keula Fox F100 FIT RLC
Takaiskari Fox RP23
Ohjainlaakeri FSA
Stemmi Ritchey WCS 100mm / 25,4mm
Ohjaustanko Easton EC90
Satulatolppa Thomson Masterpiece setback
Satula Selle San Marco Aspide Glamour
Vaihdevivut Sram X-0
Etuvaihtaja Shimano XTR
Takavaihtaja Sram X-0
Kammet Shimano XTR, 28-38 TA Specialites -rattailla
Jarrut Hope Mono Mini Pro 160mm/140mm levyillä
Kiekot DT Swiss 240s + NoTubes ZTR Podium MMX
+ Sapim CX-Ray
Renkaat Schwalbe Rocket Ron 2,1"
+ Schwalbe XX-light sisurit
Polkimet Look Quartz

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Barents GP

Huhhuh. Kuusamosta on kotiuduttu ja oppia asioista tuli jälleen isolla kädellä. Siellä, kun nöösi seikkailee maantiekisojen sääntö- ja etikettiviidakossa, niin alkaa kaipaamaan jälleen korpikuusen alle piiloon, naama naamioituna maaperän tarjoamalla kuorrutteella. Vaan, eipä siinä, hyvinhän tuo reissu meni ja ajamaankin pääsi jonkin verran.

Ensimmäisen päivän prologi oli lyhyt, mutta sitäkin tiukempi. 2,3km ja 122 metriä nousua, eli keskijyrkkyys 5,3%. Vähän päälle 400 watin keskitehot eivät vielä tämänkokoista kaveria taivaaseen asti vieneet, joten tuloksena 20. sija juuri karvan vajaan minuutin tappiolla huikeasti mäkeä kiivenneeseen Törmäsen Markoon. Hommasta jäi kuitenkin aivan hyvä maku, joten ei muuta, kuin huollon kautta iltapäivää kohti. Huolto toimikin aivan esimerkillisesti koko viikonlopun, kiitoksia Helille ja Anopille. Ruokaa oli paljon, se oli hyvää ja kuljetukset pelasivat. Itselle ei jäänyt muuta, kuin tunkea tehoa kampeen, sitten kun käsketään.

Prologin nousussa perjantai-iltana

Lauantaina iltapäivällä ajettiin sitten toinen osakilpailu, korttelikisa vähintäänkin kuumottavalla radalla. Kierroksella ei ollut mittaa, kuin kilometri ja siihen oli tungettu lasku 20m korkealta mäeltä alas, kaksi 90 asteen mutkaa ja nousu taas takaisin mäen päälle. Siinä ei juurikaan kerinnyt happea välissä ottamaan. Kun vielä säännöt olivat sellaiset, että kun kärki ottaa kierroksella kiinni, niin tuomaritäti liputtaa radalta pihalle, oli taktiikka aika selkeä - paukusta täysiä ja sinnitellään niin kauan, kuin noutaja tulee. Juuri tiistaina olin ottanut Juidelta pataan Köykkyrin XC-kisassa 3:40 min (220 sek) 46 minuutissa. Samalla tasoerolla laskeskelin, että yhdellä n. 1:40 kestävällä kierroksella tulee nokkaan n. 8 sek. Matemaattisesti ottaen ei tarvittaisi, kuin 12,5 kierrosta, että homma on ohi. Laitoin kuitenkin uhkarohkeasti tavoitteeksi, että sinnittelisin 15 kierrosta matkassa.

Korttelikisan startissa

Jälleen kerran pitäisi kuitenkin uskoa kylmään matematiikkaan enempi, kuin haaveisiin. 11 kierrosta kesti ja sitten piti lähteä verryttelemään. Harmittihan se melko suurella v-kirjaimella lopettaa kisa kesken, kun jalka oli hyvä ja meno maistui. Taisin siinä poistua melko rivakasti nauhoista yli ja samalla vauhdilla Juhannuskallion päälle asti puhaltelemaan ennenkuin oli soveliasta tulla takaisin ihmisten ilmoille antamaan yhtään lausuntoa aiheesta. Ekan päivän saldoksi jäi 25 minuuttia tehokasta peliaikaa ja siinä ajassa olin kerinnyt ottamaan turpaan kärjeltä 10:23. Loistavaa.

Seuraavalle päivälle oli tietysti vähän vaikea latautua, kun ei oikein tiennyt, mitä sitä enää tekisi. 76 kilometriä maantietä ihan lenkkeilyn vuoksi? Kilpaa ajamista sijoista 20-25? Lopulta päädyin sellaiseen ratkaisuun, että teen joukkueen eteen oman osuuteni vetämällä porukkaa Konttaiselle asti, rimpuilen sen ylös ja sitten ajelen loppulenkin maaliin siinä kohtaa letkaa, mihin satun osumaan. Näinhän siinä sitten teinkin, tehot kynnykselle, aivot nollille ja naama kohti vastatuulta. Yksinkertaisen miehen yksinkertaista hommaa. Eihän sitä sitten enää tarvinnut hulluna hyökätä Konttaisella, mutta meni sekin silti vielä aivan keskivertohyvin ylös. Siitä sitten maalialueelle, tennarit jalkaan, soppaa naamaan ja kohti uusia seikkailuja.

Mitä sitten jäi mieleen? Ensinnäkin aivan loistavat kisajärjestelyt, Cyclos oli tehnyt kaikin puolin loistavaa jälkeä. Samoin reitit olivat henkeäsalpaavat, Tyrnävän tasamaan jälkeen oli hauska ajaa tuollaista settiä. Mutta ainakaan aivan tältä istumalta en lupaa, että aivan heti olisin harkitsemassa kisauran siirtämistä poluilta maantielle. Ei se nyt niin siistiä ollut...


tiistai 22. toukokuuta 2012

Vihdoinkin maastoon!

Hiphei. Vihdoin alkaa olemaan tuo piennarviivan tuijottaminen tältä keväältä paketissa ja pääsee siihen itse asiaan, eli poluille. Alunperin suunnittelin, että kunhan Rondelta tullaan kotio, alkaa jo Oulun seudullakin olemaan leppoisat maantiekelit ja pitkää lenkkiä ajetaan päivät päästään. Pääsiäisenä käytiinkin succisseurueella ajamassa Yli-Iin klassikko, silloinkin oli vielä Maalismaalla tie paikoin jäässä, mutta muuten näytti aivan hyvältä. Sitten vaan joku sammutti kevään tulon kuukaudeksi ja kädet jäässä odoteltiin, milloin se keli alkaisi soveltumaan karvattomalle valkoihoiselle olennolle. Vappua edeltävänä viikonloppuna käytiin vielä hiihtämässä ja kelit olivatkin aivan parraat siihen hommaan, vaikka alkuperäisessä kalenterissa luki maantiekisaa kotikulmilla Riihimäellä.

Maantiekisaa tuli sitten kokeiltua Nivalassa, kun perinteiset korttelit ajettiin toukokuun 5. päivä. Alunperin mulla oli tarkoitus lähteä ajamaan MuddyX:ää, mutta kun kävin pari päivää aiemmin maastossa pyörähtämässä Oulurasteilla, niin tuumin että noin kostea maaperä ja Mäkisen Sepon mielikuvitus saattaa olla vähän liian tyly setti mun kärsivällisyydelle. No, ei se Nivalakaan paljoa leppoisampi keikka ollut, kolme astetta lämmintä, pirusti tuulta ja miellyttävä vesisade. Kurjuuden maksimointi oli jo lähes cyclocrossin luokkaa, eikä kisakaan siitä juurikaan poikennut. Sehän oli vähän, niinkö olisi ajettu krossia asvaltilla.

Ennen starttia kokeneempi maantiejyrä kävi vinkkaamassa, että heti paukusta kannattaa olla ahkerana ja sainkin aivan loistavan startin. Siitä Juiden kantaan ja karkuun. Takana taisi pikkuisen kolistakin, joten siitä päästiin sopivasti justiin alta pois. Juha näytti pari kierrosta ajolinjoja, kunnes vauhti alkoi olemaan mulle pikkuisen liikaa ja jäin odottelemaan takaa rauhallisempaa seuraa. Hetken päästä sieltä tulikin Paksukumi Teamin kaksikko Sippola - Kolehmainen ja hetken päästä vielä alussa kyljellään käynyt Puustisen Jukka. Siinä sitä sitten kierrettiin teollisuusaluetta puolen tuntia porukassa maalia odotellen. Vaikka tulinkin tuon ryhmän perässä maaliin, niin jollain käsittämättömällä excelin pyörityksellä minusta silti vielä leivottiin miesten kortteleiden Pohjois-Suomen mestari. Hieno laji tuo maantiepyöräily, kun ei tarvitse muuta kuin malttaa istua pyörän päällä kolme varttia ja heti tuodaan titteliä kaulaan. ;-)

Viime viikonloppuna oli vihdoin sitten aika korkata kisakausi myös maastossa. Valkeakoskella järjestettiin ensimmäistä kertaa MTB maratoncupin osakilpailu ja lähdimme Helin kanssa sinne kokeilemaan, miten nuo nappulakumiset liikkuisivat. Ja hyvinhän ne pyörät liikkuivat, ei siinä mitään. Kalusto on kummallakin varmasti siinä kunnossa, ettei paljoa tarvitse selitellä. Muuten tuo reissu ei ehkä tuonut kilpailullisesti aivan sitä, mitä haettiin. Itse olin vahvalla jalalla liikenteessä ja alun latupohjaosuudella pysyin hyvin kärkiporukassa mukana, mutta sitten se loputon kurakivikkotunkkaaminen vei miehestä mehut niin fyysisesti, kuin henkisestikin ja piti jättää ralli kesken. Rata olisi ollut aivan loistava, jos vaan olisi ollut tälle keväälle vähän enempi maastotunteja alla ja olisi saanut rytmistä kiinni. Nyt tuntui lähinnä, että ajaa vain joka ikistä kiveä ja pattia päin, eikä vahingossakaan pääsyt syntymään sellaista flow'ta, millä tuollaisesta radasta voisi selvitä hengissä läpi. Helin kisan taas katkaisi tuomaristo päättämällä ilman ennakkovaroitusta, että miesten kärjen maaliintulon jälkeen ketään ei päästetäkään viimeiselle kierrokselle. Eli sieltä ei sen kummempia kotiintuomisia, kuin reseptiin rajusti maastoreeniä lisää ja bitumintuijottelut jonnekin myöhempiin viikkoihin.

Tällä viikolla sitten olisikin vielä kisaa ihan mukavasti tiedossa, kun tiistaina vedetään paikallista PK Teamin XC-kisaa Köykkyrissä ja viikonloppuna kolmiosainen Barents GP etappikisa Kuusamossa. Sitten vietetäänkin pari viikkoa taas opetellen pyörän ajamista ja isommin kisataan todennäköisesti seuraavan kerran Laajavuoren MTB-maratonilla Jyväskylässä.

Kuusamon keikan jälkeen tulossa tiukempaa yhteenvetoa nakkikumikaudesta, tuliko kasoja, särkyikö solarit, vai tuliko jopa ihan menestystä, saas nähdä...

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kartalla?

Usein tuntuu, että ei ole oikein mistään asiasta kartalla. Tällä viikolla tosin tilanne on ollut päinvastainen. Torstaina kiinnitin karttatelineen Anthemiin ja kävin kokeilemassa kartan kanssa ulkoilua iltarasteilla Maikkulassa. Lauantaina oli sitten pidempi rypistys, kun ajoin Mäkisen Sepon Muddy-X 7:n.

Torstain Oulurasteilla rastit olivat puoliurbaanissa ympäristössä Kajaanintien molemmin puolin. Iltarasteille ominaiseen tapaan pyörärasteilla mentiin useampaan kertaan reilun A4-kokoisen kartan laidasta laitaan, joten reitinvalinnoilla oli merkitystä. Ennen starttia karttaa pitikin jonkin aikaa tavata, että ylipäätään edes starttipaikan sieltä löysin. Sen jälkeen rastivälit alkoivat hahmottamaan, ensimmäiset kolme ensin ja sen jälkeen matkan päällä loputkin. Kuten kaverini Niina totesikin, kun on kunnossa, niin suunnistuskin sujuu. Reilun puolen tunnin rypistys sujuikin ilman pummeja ja ajo maittoi koko matkan. Kimmollekin hävisin vain 2 minuuttia ja 22 sekuntia, mikä on puolen tunnin suorituksessa varsin lyhyt aika. Matkaa minulle tuli 400 metriä vähemmän, joten taisin valita reittini huomattavasti paremmin - vallan mainio reissu.

Lauantain Muddy-X olikin nimensä mukaisesti mutaista ja märkää. Päivä oli erittäin tuulinen ja sateen oli luvattu alkavan iltapäivän aikana. Neljän tunnin kisaan ja laajemmalla kartalla suunnistamiseen piti suhtautuakin vakavammalla otteella ja käytinkin aikaa reitin suunnitteluun ennen starttia. Se tosin tarkoitti, että kartta oli täynnä punaisella yliviivaustussilla merkittyjä "jos mä menisin tuosta, eiku sittenkin tuosta" -vaihtoehtoja. Kartta oli aika huvittavan näköinen. 

Lähtö oli Linnanmaan liikuntahallin pihalta ja suunnistin ensimmäisenä bonustehtävänä olleeseen yliopiston paikkojen etsintään. Tässä 12 vuoden yliopistourasta oli hyötyä, minun tarvitsi kiertää talosta vain puolet ja kaikki kuvat olivat saaneet oikeat numerot kartalta. Siitä sitten lähdin lähestymään ensimmäistä rastia kierrellen ja kaarrellen. Kengäthän siinä kastui läpimäräksi ja yksi sorsarouva sai lähdöt pesästään (5-6 munaa näytti pesässä olevan), kun yliopiston vanhan eläintarhan takana rämmin. Hyvän kisan merkki, eka puoli tuntia ajettu ja sukat jo märkänä. Tästä lähdin sitten siivuttamaan suunnitelmani mukaan ensin rannikon rasteja (lisää märkää, mutaa ja tuulta) ja sieltä sitten tavoitteenani oli siirtyä vastatuuleen kohti idän rasteja. Yhdellä rastilla vähän ennen puoliväliä pummasin sitten huolella, GPS-datassa näkyy kuinka olen käynyt todella lähellä tienpäätä, en vain lähtenyt kahlaamaan lumisohjossa metsätienpohjaa enää pidemmälle läpi. Tuolla nurkalla oli muuten hyvännäköistä enskapolkua, mukavan näköistä matalaa juurakkoa, täytyy käydä jollain lenkillä kääntymässä. Ei muuta kuin takaisin moottoritien toiselle puolelle ja eteläkautta rastille. Tähän tuhlautui aikaa oikein huolella ja reittiä piti typistää. Tästä eteenpäin suunnistus sujui taas vähän paremmin, mutta Myllyojalla alkoi taas tapahtumaan. Suunnistin ensin väärälle sillalle ja rastilla revin sitten housujani ruuvinkantaan (äh, reilun kuukauden vanhat housut ja heti pitää paikata). Ja vähän sen jälkeen pääsin vielä takarenkaan vaihtohommiin, kun se tyhjeni äkillisesti. Kädet siinä hommassa vain jäätyi ja sade kasteli loputkin varusteet. Matka kuitenkin pääsi vielä jatkumaan ja maaliinkin ehdin ajoissa. Kisa oli oikein mukava ja vaikka aivan kaikki ei omalta osaltani mennyt putkeen, tarjosi varsin Sepimäinen rata ekstra tuulella ja vedellä juuri sopivaa vastusta tähän väliin.

Tällä hetkellä tuntuu, että talven ja kevään harjoittelu on tuottanut tulosta ja pyörä alkaa kulkemaan koko ajan paremmin. Torstain puolen tunnin rypistyksessä pystyin ajamaan koko ajan yli 170 lyönnin sykkeellä ja ajattelemaan silti terävästi, mikä on aina hyvä merkki. Myös lauantaina, vaikka olosuhteet ja pieni epäonni latistivat tunnelmaa, pystyin ajamaan järkevästi ja tasaisen vahvasti alusta loppuun asti. Parin vuoden aktiivinen pilatesharjoittelu ja pyörän päällä tehdyt voimatreenit tuntuivat erityisesti tuottaneen tulosta, vastatuuleen kun parhaiten pääsi kohtuu isolla tuumalla ja yläkroppaa mahdollisimman matalaksi puristamalla. Tästä on hyvä lähteä kohti kesää ja kisoja. :-)