Ensimmäisen päivän prologi oli lyhyt, mutta sitäkin tiukempi. 2,3km ja 122 metriä nousua, eli keskijyrkkyys 5,3%. Vähän päälle 400 watin keskitehot eivät vielä tämänkokoista kaveria taivaaseen asti vieneet, joten tuloksena 20. sija juuri karvan vajaan minuutin tappiolla huikeasti mäkeä kiivenneeseen Törmäsen Markoon. Hommasta jäi kuitenkin aivan hyvä maku, joten ei muuta, kuin huollon kautta iltapäivää kohti. Huolto toimikin aivan esimerkillisesti koko viikonlopun, kiitoksia Helille ja Anopille. Ruokaa oli paljon, se oli hyvää ja kuljetukset pelasivat. Itselle ei jäänyt muuta, kuin tunkea tehoa kampeen, sitten kun käsketään.
Prologin nousussa perjantai-iltana
Lauantaina iltapäivällä ajettiin sitten toinen osakilpailu, korttelikisa vähintäänkin kuumottavalla radalla. Kierroksella ei ollut mittaa, kuin kilometri ja siihen oli tungettu lasku 20m korkealta mäeltä alas, kaksi 90 asteen mutkaa ja nousu taas takaisin mäen päälle. Siinä ei juurikaan kerinnyt happea välissä ottamaan. Kun vielä säännöt olivat sellaiset, että kun kärki ottaa kierroksella kiinni, niin tuomaritäti liputtaa radalta pihalle, oli taktiikka aika selkeä - paukusta täysiä ja sinnitellään niin kauan, kuin noutaja tulee. Juuri tiistaina olin ottanut Juidelta pataan Köykkyrin XC-kisassa 3:40 min (220 sek) 46 minuutissa. Samalla tasoerolla laskeskelin, että yhdellä n. 1:40 kestävällä kierroksella tulee nokkaan n. 8 sek. Matemaattisesti ottaen ei tarvittaisi, kuin 12,5 kierrosta, että homma on ohi. Laitoin kuitenkin uhkarohkeasti tavoitteeksi, että sinnittelisin 15 kierrosta matkassa.
Korttelikisan startissa
Jälleen kerran pitäisi kuitenkin uskoa kylmään matematiikkaan enempi, kuin haaveisiin. 11 kierrosta kesti ja sitten piti lähteä verryttelemään. Harmittihan se melko suurella v-kirjaimella lopettaa kisa kesken, kun jalka oli hyvä ja meno maistui. Taisin siinä poistua melko rivakasti nauhoista yli ja samalla vauhdilla Juhannuskallion päälle asti puhaltelemaan ennenkuin oli soveliasta tulla takaisin ihmisten ilmoille antamaan yhtään lausuntoa aiheesta. Ekan päivän saldoksi jäi 25 minuuttia tehokasta peliaikaa ja siinä ajassa olin kerinnyt ottamaan turpaan kärjeltä 10:23. Loistavaa.
Seuraavalle päivälle oli tietysti vähän vaikea latautua, kun ei oikein tiennyt, mitä sitä enää tekisi. 76 kilometriä maantietä ihan lenkkeilyn vuoksi? Kilpaa ajamista sijoista 20-25? Lopulta päädyin sellaiseen ratkaisuun, että teen joukkueen eteen oman osuuteni vetämällä porukkaa Konttaiselle asti, rimpuilen sen ylös ja sitten ajelen loppulenkin maaliin siinä kohtaa letkaa, mihin satun osumaan. Näinhän siinä sitten teinkin, tehot kynnykselle, aivot nollille ja naama kohti vastatuulta. Yksinkertaisen miehen yksinkertaista hommaa. Eihän sitä sitten enää tarvinnut hulluna hyökätä Konttaisella, mutta meni sekin silti vielä aivan keskivertohyvin ylös. Siitä sitten maalialueelle, tennarit jalkaan, soppaa naamaan ja kohti uusia seikkailuja.
Mitä sitten jäi mieleen? Ensinnäkin aivan loistavat kisajärjestelyt, Cyclos oli tehnyt kaikin puolin loistavaa jälkeä. Samoin reitit olivat henkeäsalpaavat, Tyrnävän tasamaan jälkeen oli hauska ajaa tuollaista settiä. Mutta ainakaan aivan tältä istumalta en lupaa, että aivan heti olisin harkitsemassa kisauran siirtämistä poluilta maantielle. Ei se nyt niin siistiä ollut...
Hienoa oli nähdä maastomiesten ajavan maantiekekkereissä. Melkoisen vakuuttavasti sielä tuntui pyörä liikkuvan ja aika moni sukkistelija saa katsella peiliin. Kisojen järjestäminen tuossa mitassa oli jo kohtuullinen ponnistus ja palkinto saatiin jo ennen kisoja ilmoittautuneiden listaa katselemalla - ei mennyt työ hukkaan. Kiitos siitä myös siivujen suuntaan!
VastaaPoista