sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Tahko MTB 2012 - Enemmän duoo ku sooloo

"Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." Jostain syystä tuo vanha lause alkoi pyörimään päässä, kun taas seurasin tuota yhtä hölmöä yli yhdeksän tunnin uurastuksen päätteeksi Tahkovuoren huipulle. Sanotaan että ihminen ei ole tyhmä, jos se tekee virheen - se on tyhmä vasta, jos se toistaa sitä. Ilmeisesti kymmenessä vuodessa ei ole oppi tarttunut vielä riittävästi ja vieläkin sain tehdä ihan täyden päivätyön pysyäkseni Kimmon matkassa 120 kilometrin matkan.

Aikaisemmin olen jo kerran ajanut 120 kilometriä Tahkolla läpi. Silloin loppuaika oli 10,5 tunnin luokkaa ja kotiin tuomisina oli kolmas sija ja iso pytty (mutta ei Buffia, koska sinä vuonna jaettiin paidat, joiden hihojen väristä piti arvata, paljonko oli matkaa takana). Sen jälkeen rata on nopeutunut huomattavasti, mutta tälle vuodelle palattiin taas vähän kohti vanhan ajan mutaisia Tahkoja. Vieläkään ei kahlattu ihan säärtä myöten, mutta nyt sentään sai sukat ja pyörän sotkettua reissussa. 

Eihän mudassa mitään vikaa ole, itse asiassa pidän haastavammista maastoista erittäin paljon, mutta johtuen radan alkupään helppoudesta, pääsee edelle huomattava määrä hieman vaatimattomammalla ajotaidolla varustettua väkeä. Ja, kun ensimmäiset oikeat polut ovatkin sitten mudan kuorruttamia, on radalla romua poikittain, kuin Raatteen tiellä aikanaan. Yritäpä siinä sitten ajaa eteenpäin omaa mukavaa tahtia. Sitten, kun miehet vielä taistelevat otsa kurtussa sijoista 230-320, niin täytyy myöntää että tuli avattua sanaista arkkua pariinkin otteeseen. Lähinnä eniten ärsyttää, mikäli eteen tungetaan aivan väkisin ja heti seuraavassa hankalammassa paikassa ollaan jaloissa. Pahoittelen, mikäli pilasin jonkun päivän huomauttamalla asiasta. 

Juhlavuoden retki oli kyllä muuten aivan hauska. Ajoimme Kimmon kanssa leppoisissa tunnelmissa, ehdimme nauttimaan evästarjoiluista ja nappaamaan vielä muutaman kuvankin muistoksi. Toisella kierroksella meininki muuttui entistä leppoisammaksi. Suunnilleen samaa nopeutta etenevät sedät ehtivät juttelemaan, taukopaikoillakin oli tilaa ja aikaa nauttia antimista ja vaihtaa kuulumisia. Vaikeimpiakin kohtia sai yrittää rauhassa ja muu porukka huomioi yritykset kannustamalla. Pitkästä aikaa Kimmokin malttoi maistella viimeisen huoltopisteen kuuluisia vohveleita. Minä tietysti ahneena pienenä tyttönä söin niitä liikaa ja vatsa kapinoi heti seuraavassa nousussa aiheesta. Mutta hyvää oli!

Viimeinen loppulaskukaan ei internettipelotteluista huolimatta ollut mitenkään erityisen paha, kahden kierroksen jälkeenkin se oli aivan ajettavissa alas jarrupaloja polttamatta. Siispä alas, kunniakierros Tahkolahden ympäri ja rinnakkain maaliin. Pienet ylävitoset ja viimeinkin se Buffi päähän. Sen pituinen se ja suihkuun.

Vuosikymmen Tahkolla on tarjonnut paljon huippuhetkiä ja onnistumisen elämyksiä. Toki myös pettymyksiä on tullut, joskus on tekniikka pettänyt, joskus taas kuski. Viimeisen kierroksen aikana päätimme, että tämä kierros tulee olemaan meidän osaltamme viimeinen vähään aikaan. Maailmassa on niin paljon muutakin nähtävää ja koettavaa, että on hyväksi kiertää muutakin, kuin Tahkoa. 

Kinahmilla 2012
Kiitokset kuvan ottajalle!


7 kommenttia:

  1. Heippis. Ihan vahingossa törmäsin googlen kautta tähän blogitekstiin ja pisti silmään tuo maininta otsakurttuisista miehistä. En tunnistanut itseäni tuosta, mutta nopealla matikalla kun laskee loppuaikasi ja jakaa sen kahdella niin sillä on 60km hemmot taistelleet sijoista 500 paikkeilla. Jotain järkeä pitäisi kyllä saada noihin lähtöryhmiin, ettei sinne alkupäähän eksy taluttajia ja polkujen valtaajia. esim. 9.00 ryhmän 250:stä 60km kuskista vain 100 pääsi alle 3h 30min tavoiteajan. Enivei... Hyviä polkuja ja menestystä myös jatkossa - yritän itse ensi vuonna Tahkolla puffin metsästystä :-)

    VastaaPoista
  2. Olipa käsittämätön valitusvirsi noista jonoista. Voi kauhea kun siellä on muitakin, jotka eivät vain kiltisti ajele tosipyöräilijöiden takana. Ilmeisesti yhden jos toisenkin kerran on ollut ruuhka tämän tekstin kirjoittajan takana. Onneksi ei itse sattunut olemaan paikalla noiden kanssakilpailijoille suunnattujen herjojen aikaan, sen verran järjetöntä avautumista.

    VastaaPoista
  3. Nyt se kompressiopipo vähän höllemmälle. Ihmisten herjaaminen on rumaa, enkä sellaista harrasta. Palautetta annan, jos joku yrittää kiilaamalla rikkoa toisen ajoa tai letkan etenemistä, sekin vain lievästi sarkastista ja tarkoitettuna ainoastaan tilannetajun herättämiseksi. Tilaa annan aina, kun vain mahdollista, mutta harvemmin minusta poluilla täytyy ohi päästä, jos saan omaa vauhtiani ajaa.

    Meidän ekaan kierrokseen aikaa meni noin neljä tuntia ja vartti yhden rengasrikon kanssa, toiseen kierrokseen eväs- ja fiilistelytaukojen kanssa sitten pidempään. Ihmettelin itsekin tuota oman osaamisen yliarviointia, jos lähdetään ekassa 60km "kilpa"startissa ja loppuaika onkin yli neljä tuntia. Hetken aikaa jo mietin Kinahmin jälkeen rengasta pumpatessa, että ehtikö seuraava ryhmä saada kiinni, mutta ei se siltä näytä starttilistan perusteella. Porukka vain kasautui Kinahmin jälkeen todella tiukaksi palloksi ja polku ei enää vetänyt. Ilman tuota rengasrikkoa todennäköisesti olisimme ajaneet huomattavasti vähemmän ruuhkaisilla poluilla, sopivaa tahtia etenevä letka kun oli jo hetkeä aikaisemmin löytynyt.

    Minua harmittaa muidenkin kuskien puolesta, ei siinä ruuhkassa omaa ajoa voinut ajaa, jarruilla vain joutui olemaan koko ajan ja turhia volttejakin näkyi. Pienemmät lähtöryhmät ja useampi startti, sillä voisi tilannetta helpottaa.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus!

    Itse oli ekan kerran Tahkolla ja kivaa oli! Kiersin 60km 9:40 lähtöryhmässä. Lähdimme ihan letkan hänniltä, mutta huomasimme, että vähän edempääkin olisi voinut lähteä. Tavoitteena meillä oli 5h alitus ja siihen kaveri pääsikin, mutta itsellä ajan pilasi rengasrikko, minkä korjaamisesta ei meinannut tulla mitään. Noissa jälkipään ryhmissä ei kyllä pipot ollu kireällä. Ohi pääsi kun pyysi ja läppä lensi kun tunkattiin pyöriä jonossa mäkien päälle! Tätä pitää saada toistekin!

    Ja samaa mieltä, että oma tasonsa pitäisi suunnilleen tietää ja lähteä kutakuinkin niiltä sijoilta koitokseen niin ei tulisi niin paljon hässäkkää. 1900 kuskia on kuitenkin paljon, joten jos et meinaa oikeasti lähteä eturivistä ja taistella voitosta, niin kyllä sillon pitää vähän osata jonossakin ajaa.

    VastaaPoista
  5. Heli:

    Ymmärrän pointtisi lähtöryhmistä. Niissähän ei ole mitään rotia. Kuitenkin kun kanssakilpailijat ajaa sijoista 230-320 se heille sallitakoon, eikö? Toki pointsit siitä, että lajissa elää tunteella mukana. Näin sen pitää olla.

    VastaaPoista
  6. Tästä on jo jankattu aivan liikaa, mutta kun tuossa kuvassa on sekä 26 täysjousto että isopyöräjäykkis niin tekee mieli kysyä myös teidän mielipidettä. Mikä on se oikea (ja monipuolisempi) valinta Suomen marakisoihin? Tyhmä kysymys, mutta muotoillaan näin: Jos nyt teidän pitäisi hankkia pyörä jolla ajaa kisaa seuraavat kaksi vuotta, mikä se olisi?

    VastaaPoista
  7. --> "Avautuja"
    On se hyvä, että kaikki ajavat tunteella ja kyllähän sitä tietysti tunteet vähän kuohahtelevat, kun korvien väli täyttyy maitohapolla... ;) Itse olen ajanut viime vuosina Tahkoa, kuten muitakin kisoja vähän reippaammissa ryhmissä ja täytyy sanoa, että ei siellä ole lainkaan noin kireän oloinen tunnelma. Vähän ehkä turhaa sykkimistä tuolla näkyi kyllä, vaikka kisan kärkipaikoista ei enää kamppailtu. Nyt tuota fiilistä oli jännä seurata tavallaan ulkopuolelta, kun omat sykkeet pyörivät siinä pk-alueen alarajalla.

    --> "Anonyymi" Lyhyesti varmaan niin, että molemmat jatkaisivat aikalailla samanlaisella kalustolla tuossa valintatilanteessa, kuin nytkin. Lähiaikoina voisimme laittaa blogitekstin muodossa vähän laajempaakin pohdintaa erilaisesta kalustosta. Kiitos juttuvinkistä!

    VastaaPoista