Kouvolan XC SM:t tuli ja meni. Rata oli mainio ja reissu meni omalta osalta suunnitelmien mukaan, sama sijoitus kuin viime vuonna ja ehdin vielä viimeiselle kierrokselle ennen kuin kärkikaksikko tuli maaliin. Kova rypistys kuitenkin sai aikaan sen, että selkä ja kurkku kipeytyivät taas. Tämä viikko onkin menty enemmän kevyttä treeniä tehdessä ja lepäillessä. Vaihdoin jopa krossariin maantiekiekkojen tilalle krossikiekot ja kävin kellottamassa Iinatin kivituhkabaanaa vesisateessa.
Eilen pääsin taas pitkästä aikaa pyöräsuunnistamaan iltarasteille. Kiimingin Urheilijoiden rastit Jäälin Laivakankaalla ovat aina olleet varsin pyöräilijäystävällisiä, kartasta on löytynyt oikeat uramerkinnät, rastit ovat olleet läpiajettavia ja reitinvalintojakin on päässyt jonkin verran miettimään. Edellisen kerran kaivoin karttatelineen esille toukokuun alussa Maikkulan iltarasteille, joten "pienen" tauon jälkeen oli kiva herätellä sisäistä kompassia. Koska Anthemin joustokeula oli Fillariosa.fi:lla parin päivän huolto- ja säätöreissulla, päätyi suunnistusfillariksi tällä kertaa sinkulani Santa Cruz Chameleon. Pelkästään karttatelineen viritteleminen Kameleontin hiilikuitu-riseriin oli oma operaationsa, en taida tehdä tuota kovin nopeasti toista kertaa, vaikka lopulta se istuikin ihan mallikkaasti paikalleen (ja jopa pysyikin "vauhdissa" mukana).
Rasteilla onnistuin pummaamaan pari minuuttia jo pelkästään ensimmäisellä, lyhimmällä rastivälillä. Kartan 1:12500 mittakaava teki tepposet ja lähdin "oikaisemaan" väärää kautta. Seuraavat rastivälit menivätkin jo pienemmillä pummeilla, eli perinteisillä "oliko se tuo risteys", "täh, missä se on, ai täältä lähtee joku toinenkin ura", kunnes sitten lähdin hakemaan rastia numero 6. Ensin tyytyväisenä kadenssi 120 sillä ainoalla vaihteella yhteen suuntaan, tien mutkassa jarrut pohjaan ja tiukka vasen. Yhtäkkiä nousee hiekkakuopan laita vastaan ja polku loppuu. Ja taas luetaan karttaa. Ja käännytään ympäri, ajetaan melkein sama matka takaisin, käännytään umpeenkasvaneelle metsäpolulle, päädytään hakkuuaukealle, jonka kautta vihdoin ja viimein löydetään rasti. Kotona sitten huomasin, että kyllä, siihen karttaan oli merkitty sekä se hiekkakuopan laita, että hakkuuaukea, jossa rasti oli metsäkoneuran varrella. Ja että sieltä hiekkakuopan laidalta olisi mennyt parempi reitti, tulin sitä kautta pois rastilta. Samanlaista sekoilua harrastin myös viimeisellä rastilla, ensin hiekkakuoppa väärää (=pidempää ja hitaampaa) kautta ympäri ja vähän aikaa ihmettelyä ja sen jälkeen vasta oikealle uralle. Ilman laseja kun noita pieniä yksityiskohtia ei kartasta vauhdissa erottanut.
Note to myself: kannattaisko hommata piilarit suunnistamista varten?
Tuosta huonosti menneestä pyöräsuunnistamisesta sisuuntuneena vaihdoin jalkaani Icebugit ja lähdin tuulettamaan päätäni ja keuhkoja C-radalle. En ole kovin hyvä pitämään kompassilla suuntaa umpimetsässä, joten C-radan vaikeustaso (joskus myös B) on minulle riittävä, juoksen rastivälit metsänlaitoja ja polkuja/teitä pitkin, harvoin edes kaivan kompassia paidan taskusta esille. Juostessa suunnistaessa kartan lukeminen on helpompaa: mittakaavana on 1:10000 ja kartan saa vaikka aivan nenään kiinni. Tällä radalla ainoastaan kaksi rastia yritti piilotella vähän pidempään, muut löytyivät varsin helposti. Hupaisana yksityiskohtana: viisi yhdeksästä rastista taisi olla rastimääreen mukaan kiven vieressä.
Seuraavaksi onkin sitten vuorossa Syöte MTB:n järjestelyihin osallistuminen. Tapahtumahan on jo viikon päästä ja vielä on jonkin verran hommaa tehtävänä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti