lauantai 11. elokuuta 2012

Pala rauhaa

"No liikaa meteliä mahtui viikkoihin edellisiin
nyt korvat piippaa, mieli vajoo ajatuksiin sekaviin..."


Onpahan ollut hässäkkää. Loman loputtua työmaalla on ollut isoja toiveita täytettäväksi ja sitten vielä päälle oli Syöte MTB:kin, mikä onnistui aivan loistavasti. Teettihän se hommaa jo etukäteen, eikä varsinainen tapahtumapäiväkään mikään kovin kevyt ollut. Kun jo aamukuudelta lähtee juosten tarkistamaan rataa ja illalla kahdeksalta on vielä samat märät nastatossut jalassa, niin kyllähän sitä tietää menneensä. Kaverin matkailuautolta hain lainaksi sentään kuivan paidan ennen starttia, sekin tuntui luksukselta, kiitoksia Markulle!

Illalla olisi jo pitänyt tajuta, että jalat sohvalle, lähetys Lontoosta auki ja tölkki Sandelsia kouraan. Vaan jokin sisäinen succis huuteli, että kamat kasaan, kotia kohti ja seuraavana päivänä Nivalaan ajamaan kilpaa maratoncupin kisaa. Tähän ikään mennessä olisi pitänyt oppia, että jos se tuntuu huonolta idealta, niin se myös hyvin todennäköisesti on sitä. Ja olihan se. Kisapäivänä aamukuudelta väsytti aivan valtavasti, silmät ristissä roudasimme pyörät autoon, unohdimme ison osan kamppeista ja ajoimme Nivalaan. Turvallista matkaa toivottaa Liikenneturva.

Nivalan rata edustaa tätä nykymuoti-fillarifoorumimaratonia. Mitä enemmän reitille saadaan tungettua kiveä, juurta ja muuta jumppaa, sitä enemmän se on kuulemma "oikeaa" maastopyöräilyä. Itse en ole tuosta kovin innostunut, kun tuloslista saadaan kyllä aikaiseksi pienemmälläkin hakkaamisella. Vähän sama, kuin maastohiihtoon pitäisi saada kumparelaskua, suurpujottelua sekä muutama umpihankipätkä väliin, jotta se olisi "oikeaa" maastohiihtoa. Itsekin tykkään lenkeillä käydä ajamassa melko patikkoisia pätkiä, mutta kisavauhdissa vähempikin riittäisi. Saapa nähdä, jos suuntaus oikein vahvasti jatkuu, niin saattaa tulevina kesinä maracupin kisat jäädä vähiin ja keskityn muihin startteihin.

No, se siitä. Mutta, kun tuohon Nivalan kivikkojuurakkopieksämiseen lisätään puoli metriä vettä ja väsynyt kuski, niin eihän siitä mitään hyvää seurannut. Tulin varovasti ekan kierroksen pois, pakkasin vähin äänin kamat autoon ja poistuin paikalta. Kotiin päästyäni jatkoin siitä, mihin olisi pitänyt heti aamusta päätyä. Miesten tennisfinaali auki ja sohvalle seljälleen. Nukkumatti haki nopiasti omansa pois ja olin palannut lähtöruutuun.

Koko seuraava viikko on sitten ollutkin melko nahkeaa. Maanantaina kävin kevyen terapialenkin Salsalla pitkin Pohjois-Oulun polkuja ja se tuntuikin aika ok:lta, mutta kun keskiviikkona yritin kymppitempoa Sangilla ja olisi pitänyt revittää vähän kovempaa, niin ei mihinkään. Kun torstain ympyrälenkilläkin jätkä oli jäässä, niin henkisesti, kuin fyysisestikin - sisäisesti ja ulkoisesti, niin päätin, että tänä viikonloppuna ei kosketakaan fillareihin. Storck nurkkaan, kevyesti kamoja reppuun ja Kuusamoon evakkoon.

"Mä tarviin tän hetken, tarviin tän hiljaisuuden..."

Hitto, kuinka hienoa. Heli ja Anoppi ovat jossain metsässä väistelemässä karhuja ja keräämässä marjoja pakastimeen, radiosta tulee jotain leppoisaa höpötystä, jääkaappi on täynnä ruokaa ja käsky kävi, että kaikki pitää syödä pois. Jos ottaisikin tästä selkeästi kevyemmän jakson ja seuraavan kerran käskyttäisi elimistöänsä vasta viikon päästä Finlandiassa. Siellä kuitenkin saadaan ajajat järjestykseen ihan ajamalla, eikä tarvitse kolistella neljää tuntia kivikossa. Nähdään siellä!


3 kommenttia:

  1. Kyllähän tuo Nivala oli melkoisen raskas kisa. Vaikka itse tuollaisesta kivikosta välillä pidänkin niin noinkin märässä kunnossa ollut rata oli kyllä vähän turhankin raskas. Kuivana saattaisi olla huomattavasti nopeampi ja kevyempikin. Tsemppiä loppukauteen ja syksyyn ja toivottavasti se ajonautinto löytyy sieltä Kuusamosta jääkaappia tyhjätessä :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi kaapista löytyi vielä se kuiva paita. Ensi vuonna vaikuttaa olevan sama rumba edessä Syötteen kanssa, jospa se menisi sitten helpommin kun tiedetään valmiiksi mitä pitää tehdä. Nopeampi se ainakin on merkata sitten.

    VastaaPoista
  3. Hep!
    Tuo Nivalan keikka kuulostinkin jotensakin hurjalta, kun aatteli minkälaisen rumban läpi menitte syötteen järjestelyjen kanssa...mutta niin se menee, että aina ei tule tehtyä kaiken parhaimpia valintoja ja yleensä sen toteaa vasta jälkikäteen. Mutta tulipahan kokeiltua tuotakin yhdistelmää ;-)? Takavasemmalle vetäytyminen toviksi korjaa kuitenkin tilannetta rutosti ja se anopin jääkaapin tyhjennys sitten viimeistelee eheytyksen. Jotta hyvä valintoja osasit tehdä kuitenkin!

    VastaaPoista