keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

"Cycling season is over"

Sunnuntai-iltana oli haikeutta ilmassa, kun Sporzan lähetys Ronde Van Vlaanderenista päättyi. Vaikka grilli oli kuumana ja ihmiset olivat iloisia, tuumasi majatalon isäntä haikeana , että "cycling season is over". Maanantaina naapurihuoneen hullut italialaiset lähtivätkin jo kotimatkallensa ja majatalo hiljeni huomattavasti. Melkoinen hulabaloo siellä olikin koko loppuviikon, italiaa, flaamia, suomea ja englantia puhuttiin ristiin rastiin ja naurettiin vatsat kippurassa.

Eihän se pyöräilykausi tähän vielä todellakaan lopu, hyvä kun on Suomessa alkanutkaan, mutta kun katsoi paikallisia siivoamassa kisan jälkiä pois ja palaamassa takaisin arjen askareisiin, niin kyllähän siitä tuli hieman samanlainen fiilis. Pääsiäismaanantaina teillä näkyi vielä pitkiä pyöräilijäletkoja, mutta tiistaina oli jo hiljaisempaa. Me nautimme belgialaisesta keväästä vielä pari päivää, mutta tänään oli meidänkin vuoro pakata laukut ja lähteä kotimatkalle.

Juuri tällä hetkellä on niin henkisesti, kuin fyysisestikin kaikkensa antanut olo. Päivät kuluivat aivan käsittämätöntä tahtia ja kaikkea hienoa vain tapahtui. Kunhan saamme kuvat ulos kamerasta ja laukut purettua, niin laitamme lisää tarinoita Flaanderin keväästä tulemaan.


Thank You Anita & Marc for Your hospitality! See You next year!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti