maanantai 5. tammikuuta 2015

Innolla uuteen vuoteen

Hyvää uutta vuotta kaikille! Itse olen aloittanut vuoden hyvinkin leppoisasti, joulukuussa kertyi ylitöitä sen verran mukavasti, että niistä syntyneitä vapaita riittää pidettäväksi vielä pitkälle kevääseen. Toistaiseksi tosin ei ole lupaa laiskotella, kuin loppiaiseen asti ja sitten pitää palata palkkatyön ääreen.

Vaikka olen koittanut ulkoillakin melko reippaasti, niin silti on ollut hyvää aikaa lojua sohvallakin ja tuumia, mihinkähän järkevään sitä purkaisi ylimääräisen energiansa. Siispä ylimääräinen maskuliinisuus nurkkaan ja sisustushommiin.


Yksi jakso Innoa, purkki maalia, tela, suojapaperia ja teippiä. Sitten ylimääräiset kalusteet pois tieltä ja jo jonkin aikaa henkisesti rassannut olohuoneen keltainen seinä saa kohta uutta väriä pintaan. Pari päivää eletään sitten tämän puuhan keskellä, mutta tavoitteena olisi, että tiistaina saadaan jo kalusteet takaisin paikalleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti