10 kesää Ellinmaalla

Tämän viikon torstaina ajetaan yksi oululaisen maastopyöräilyn klassikoista, Ellinmaa XC. Minun laskujeni mukaan sitä on ajettu jo kymmenenä kesänä, joten aivan syystäkin sillä on oma paikkansa paikallisessa kisakalenterissa.

Ellinmaa on siitä erikoinen paikka, että sinne on merkattu Oulun kaupungin avustuksella maastopyörärata. Rata on lyhyt, karvan alle kaksi kilometriä, mutta sitäkin raskaampi. Se on vahvasti kahtiajakautunut kukkuloille ja metsään. Ellinmaa on vuosituhannen vaihteessa käytössä ollut maankaatopaikka, jonne maisemoinnin yhteydessä rakennettiin polku pelkästään maastopyöräilijöiden käyttöön. Kukkuloiden jyrkät rinteet takaavat teräviä laskuja ja nousuja, metsään sukeltaminen taas tuo esille kivet ja juuret muutamalla napakalla mutkalla varustettuna. Ellinmaan rata on kokonaisuutena erittäin hyvä XC-rata, se vaatii tehoja, osaamista ja vähän uskallustakin, jotta huippuaika on mahdollinen.

Jo ennen XC-rataakin Ellinmaa oli maastopyöräilijöiden käytössä, kun oululaiset vapaa-ajelun pioneerit Tuhooja-Timon johdolla rakensivat sinne erittäin komean dirtin spooreineen ja shore-laitureineen. Siellä tuli jo silloin käytyä ja ihasteltua jätkien ajotaitoa. Dirtillä pyörivät myös monet minua sittemmin ajamaan opettaneet vanhat sedät, joten nuorelle tytölle oli kyllä oppia tarjolla.

Jos vaan osaisin ajaa tästä pyörällä...

Tuumaustauko

Vaikka oma yli 10 vuoden takainen uskallus ei riittänytkään shore-laitureille asti, olivat jätkät kaivaneet rinteeseen myös hyviä spooreja ja polkuja, joilla vasta-alkaja saattoi harjoitella ajamaan ja kokea vauhdin hurmaa. Shore-laiturit valitettavasti saivat lähteä lopullisen kukkuloiden maisemoinnin tapahtuessa, mutta osa poluista jäi elämään. Näitä jäänteitä voi vielä löytää sekä XC-radan pohjalta, että kukkuloilta pajukon keskeltä, kunhan vain osaa etsiä.

Kymmenessä vuodessa on Ellinmaalla tapahtunut paljon. Alkuun kukkulat olivat paljaat, sitten siellä pääsivät valtaan horsmat, lupiinit ja pujo, nykyään koivu, paju, ruusut ja muut vahvakasvuiset kasvit ovat pusikoittaneet kukkulat liki kokonaan. Samalla maapohja on alkanut pikkuhiljaa kulumaan, vesisateet ottavat aina osansa polun pinnasta. Joka kesä onkin siis aina pientä fiksattavaa.

Heinäkuun alusta laskettuna olen ajanut Ellinmaan rataa jo reilusti yli 20 kertaa. Siellä on aivan mahtava paikka treenata kovaa ajamista maastossa, yhteen kierrokseen menee vähän reilu 6 minuuttia ja kolmen kierroksen rypistyksistä saa täydellisiä 20 minuutin vauhtikestävyysvetoja. Ellinmaalla ajo on aina sopivan hapokasta, juuri minun makuuni sopivaa.

Ylihuomenna Ellinmaalla ajetaan kisaa pidennetyllä radalla, ennen ensimmäistä polkunousua kurvataan kivituhkaiselle ulkoilureitille ja käydään huiputtamassa kaksi kukkulaa ennen kuin palataan takaisin alkuperäiselle reitille. Tämä muutos tuo reitille ohituspaikkoja ja mahdollisuuden juoda, polulla siihen kun ei juuri paikkaa ole. Samalla se tuo radalle pituutta noin puoli kilometriä lisää ja nousuakin varsin mukavasti.

Mutta niitä shore-laitureita on vähän ikävä, samoin vanhoja hienoja spooreja. Kaivetaanko lapiot esiin varastoista ja lähdetään rakentamaan?