maanantai 3. syyskuuta 2012

Syypää sun hymyyn

Viime viikolla tapahtui pyöräilyharrastuksen parissa enemmän kuin useampana kesänä yhteensä. Ensin pääsin lyhyehköllä varoitusajalla Eurobike-messuille mukaan uutuuksia ihailemaan, tuliaisina oli 4 kiloa esitteitä ja lehtiä, sekä muutama sata kuvaa. Reissu oli vallan mainio, vaikkakin rankka. Ensimmäisenä aamuna herättiin neljältä, jotta ehdittiin messuille ennen aamuruuhkaa ja toisena päivänä sitten istuttiin ruuhkassa pari tuntia. Jalat ja selkä olivat aika tiukilla, kun käppäilin hallista toiseen ja ihmettelin kuidun ja bling-alumiinin määrää. Vähän yli 1200 näytteilleasettajaa, 13 isoa hallia ja aula+ulkotilat päälle - työkaverit kertoivat, että kyseessä on isoimmat messut tungettuna pienimpään tilaan.

Jo ensimmäisenä iltana reissussa pärähti tekstiviesti puhelimeeni: "laatikossa oli lappu". Tiesin heti, mistä oli kyse ja valtuutin Kimmon heti paikalla hakemaan paketin postista. Siellä kun oli jotain pientä ja sinistä, jota olin odottanut pari viikkoa saapuvaksi. Giant XTC Alliance, vuosimallia 2010.

Torstaina yöllä kotiutuessani piti heti ensimmäisenä mennä katsomaan, minkälainen fillari paketista olikaan löytynyt. Varsin nätti tapaushan se oli, tosin selkeästi pienen laihdutuskuurin tarpeessa 11,13kg painoisena. Alkuperäiset osat kun olivat peruskauraa ja itselläni oli kuitutankoa ja kevyttä stemmiä odottamassa. Perjantaina työpäivän jälkeen sitten kipaisin kaupasta pari asennusolutta ja aloitimme pura-ja-kasaa -operaation. Kun liki kaikki osat kävivät vuorollaan punnittavana, kesti operaatio nelisen tuntia ja vihdoin illalla kympin aikaan pääsin ensimmäiselle lenkille korttelin ympäri. Hymy oli leveä ensimmäisestä polkaisusta lähtien.

Ja miksikö kolmas maastopyörä? No, kisakireätä jäykkistä oli ollut jo ikävä. Anthem X on erittäin hyvä pyörä, edelleen se paras valinta ryppyisille poluille, mutta joissakin kisoissa täysjoustosta ei vain ole ollut hyötyä. Joten, miksikäs ei?

Viikonlopun aikana osat hakivat paikkaansa ja pyörä keveni entisestään, yhteensä yli 2kg alkuperäisestä. Tarkempaa speksiä ja kuvia tästä operaatiosta seuraa lähiaikoina...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti