Ronde van Vlaanderen 2012: "I finished what I started"

Lauantaiaamuna odotukset olivat korkealla, kun heräsimme aamuneljältä majapaikassa. Vaatteet, reput ja eväät oli jo edellisenä iltana pakattu ja muutenkin kaikki oli valmista lähtöä varten. Shuttlebussi Oudenaardesta Bruggeen lähti puoli kuudelta, joten varttia vaille viisi starttasimme pimeässä Belgiassa kymmenen kilometrin aamuverryttelylle Schelde-joen rantaa pitkin. Olimme busseilla hyvissä ajoin, vaikka Kimmo meinasi ajaa kolarin aamu-unisen sorsan kanssa, joka ei älynnyt väistää ajoissa pyörätieltä.

Busseilla kaikki oli järjestetty todella ammattimaisesti. Pyörille oli jokaisen bussin perässä omat umpiperäkärryt, joissa oli kiinteät koukut ja tilaa aina kunkin bussin matkustajien fillareille. Matka Bruggeen sujui torkkuen ja aamupalaa nautiskellen. Viimeiset aamupalan rippeet söimme Bruggessa kun odottelimme pyörien purkua vaunusta. Aamu oli kostean sumuinen ja juuri valkenemassa kun ensimmäinen ryhmä starttasi kello 07.00. Itsekin pääsimme matkaan puoli kahdeksalta.

Meillä oli tavoitteena ajaa ensimmäinen 100km tasainen osuus alle neljään tuntiin, jotta loppumatkan mäkiin ja mukulakiviin jäisi reilusti aikaa ennen maalin sulkeutumista. Suurin osa alkumatkasta tultiin hyvävauhtisissa porukoissa, joten kahden tauonkin kanssa ehdimme tavoitteeseemme helposti ja hyvävoimaisina. Turisti-Ronden taukopaikat ovat todella hyvin toimivia, kaikenlaista evästä on tarjolla usealla jakolinjalla ja juotavaa on tynnyritolkulla. Tarjolla oli muutamaakin eri makuista urheilujuomaa sekä tietysti vettä. Ruokapuolella oli vohveleita, keksejä, banaania, appelsiineja yms. hiilaripitoista herkkua.

113 kilometrin kohdalla flanderilainen ilotulitus sitten alkoi. Ensimmäisenä oli Molenberg, joka lyhyydestään ja nimellisesti pienistä jyrkkyyslukemistaan huolimatta on yksi kinkkisimmistä nousuista. Nousuun mahtuu muutamakin melko jyrkkä mutka, siihen on muodostuneet syvät ajourat ja kivien väliin on tullut isoja rakoja. Tässä mäessä saa siis jumpata toden teolla ja mäen päällä näkyi jo ensimmäisiä uupuneita nojailemassa pyöriinsä. Me emme jääneet tässä vaiheessa nojailemaan, vaan jatkoimme kohti Paddestraatia, joka on 2,3 kilometriä loivaa nousua ja melko karkeaa mukulakiveä. Tässä vaiheessa leikin juoni alkoi käydä melko selväksi.

Ennen seuraavaa huoltopistettä tuli vielä todella lyhyillä väleillä kolme nousua ja kaksi mukulakivikatua, joista varsinkin Kerkgatea alaspäin ajaminen oli kova kokemus käsille. Oudenaarden huollossa tankkasimme kaksin käsin syötävää ja täytimme pullot - 12 nousua ja muutamakin mukulakivipätkä oli vielä vastassa.

Tauon jälkeen ei kauaa aseteltu, kun Ronden ehkä kovimpana nousuna pidetty Koppenberg jo odotti. Koppenbergin jyrkimmät kohdat ovat yli 20% ja nousun profiili on koko ajan jyrkkenevä. Kimmo tanssasi ylämäkeen melko hyvin huolimatta S-kirjainta piirtelevistä uupuneista kanssa-ajajista. Itselläni meinasi pariin kertaan usko loppua jyrkimmässä kohdassa, mutta innokkaat paikalliset kannustivat kovaa ja tuuppasivat takapuolesta vähän vauhtia lisää. Se auttoi kummasti, kun sai parinkin pyöräytyksen ajan helpotusta. Ylhäällä oli jo lievä voittajaolo, mutta siitä ei ehtinyt kauaa nauttia, kun piti keskittyä seuraavaan laskuun.

Usein pyöräkisojen vaikeusastetta mitataan pelkästään nousujen pituudella ja määrällä, mutta Rondella myös alamäet vaativat ajajalta todella hyvää pyöränhallintaa. Tiet ovat kapeita, päällysteen taso vaihteleva ja mutkat ovat yleensä todella jyrkkiä. Tähän kun lisätään mahdollisesti erittäin liukas betonipinta ja traktoreiden tielle tuoma savi, niin tarkkana saa olla. Myös Koppenbergin jälkeisen Steenbeekdriesin lasku on melko kinkkinen, ensin muutama sata metriä suoraa kovavauhtista mukulakiveä ja sen perään 90 astetta oikealle ja heti perään vasemmalle ja sitten vielä kiskojen ylitys ennen kuin tie jatkuu tasaisena kylän läpi.

Tässä vaiheessa matkaa oli jo taittunut sen verran paljon, että nousuja alkoi olemaan liki viiden kilometrin välein. Seitsemän mäkeä myöhemmin tulimme viimeiseen huoltoon Ronseen. Päätimme pitää mahdollisimman lyhyen huollon, etteivät jalat ehdi kangistua. Otimme nopeasti pulloihin täytettä ja jatkoimme matkaa. Polvissa alkoi jo tuntua, että takana oli ajoa 190km.

Viimeisinä nousuina olivat Oude Kwaremont ja Paterberg, jotka ammattilaisten kisassa ajettiin kolmeen kertaan, mutta meille amatööreille se yksikin kerta oli riittävä. Kimmo oli luvannut itselleen kaksi olutta ja minulle neljä, jos pääsemme vielä tuollaisen matkan jälkeen Paterbergin ylös taluttamatta. Oude Kwaremontilla olin vielä varma, että veto jää lunastamatta, mutta jostain sain vielä voimia, joilla tanssasin Paterbergin jyrkimmän kohdan putkelta ylös. Ylhäällä tuuletin ankarasti - ja syystä!

Viimeinen 15 kilometriä piti olla helppoa laskettelua kohti maalikaupunki Oudenaardea, mutta tyrnäväläistyylinen vastatuuli teki siitä yllättävän sitkeän. Kimmo teki minulle vetotöitä koko loppumatkan ja se tuntui kelpaavan myös suurelle joukolle kanssapolkijoita. Jossain vaiheessa vilkaisin olan yli ja reilun mittainen possujuna tuli tiiviisti perässä. Hirveästi ei vapaaehtoisia vetomiehiä näyttänyt löytyvän.

Aivan uudenkarhea maalikaari näkyi jo kaukaa ja maalisuora oli todella hieno. Loppusuoralla ehti fiilistellä ja päälimmäisenä tunteena oli rajaton voitonriemu. Vaikka monenlaista maastokisaa ja raskasta lenkkiä on tullut vuosien varrella ajettua, niin tässä reitissä on jotain sellaista, että se vielä jälkikäteenkin nostaa hymyn huulille. Itse rankkaan tämän varmasti yhdeksi kovimmista suorituksistani pyörän kanssa.

Aikaa Ronden ajamiseen meni 10h 50min ja matkaa tuli 235km. Keskisyke oli 134 ja energiaakin paloi 6800kcal. Noususumma (josta suurin osa tuli viimeisellä 100 kilometrillä) oli 1550 metriä. Kaikki 18 nousua (ja ne merkkaamattomat siinä välissä) menivät ajamalla ylös, vaikka aiempina vuosina muutamakin on jäänyt valloittamatta.

Lämpimän suihkun, shampanjalasillisten ja illalla syödyn hyvän aterian jälkeen ei ollut kovin suuria vaikeuksia saada unen päästä kiinni...