sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kylmää kyytiä

Urheiluhommia voi harrastaa joko järjellä tai tunteella ja vaikka olenkin melko analyyttinen persoona, niin joskus vaan tunnepuoli vie voiton. Järjellä ajatellen kylmimmän ajan harjoitteluviikoksi voisi hyvinkin riittää se, että ajaa pari kertaa trainerilla, ui, tekee hyvää voimaharjoittelua ja käy vielä huoltamassa kroppaa pilateksessa. Mutta kun ei.

Jo pelkästään tieto siitä, että oululaiset talvipolut ovat parhaimmillaan tällä hetkellä, ulkona paistaa aurinko ja seuraava viikko menee kuitenkin sisätiloissa töiden ääressä jumittaessa, meinaa saada ulkoilmaliikkujan äärirajoille. Vaan kun samaan aikaan pakkanen paukkuu nurkissa ja mittari näyttää tylyä -23 astetta, niin eihän se houkuttele tervejärkistä ihmistä pihalle. Joten on aika heittää järki nurkkaan ja tehdä tunteella!

Kyllähän internetistä saa lukea sankaritarinoita kolmenkympin pakkasessa ajetuista maantiesatasista, mutta kun astmaatikolla ahistaa jo pelkästään ulkona oleminen kuivassa pakkasilmassa, niin asioihin täytyy suhtautua asiaan kuuluvalla tarkkuudella. Kun aamulla teimme päätöksen lähteä kokeilemaan talvipolkuja, niin homma piti aloittaa heti tuplamäärällä lääkettä, jotta pitkävaikutteinen avaava lääke ehtii varmasti tehota ennen lenkkiä.

Muutenhan ulos lähteminen on ihan vain asenne- ja varustekysymys. Koska yleensä emme vietä hirveästi aikaa kylmimmillä keleillä ulkona, niin kummallakaan ei ole varsinaisia arktisen kelin varusteita ja vaatetus täytyy kerätä olemassa olevista talviajokamppeista. Tässä tämän päivän varusteet kummankin osalta:

Heli:
- Nalinin lyhyet ajohousut, lämpimät urheiluliivit ja sykevyö
- Craftin merinovillapaita ja saman valmistajan urheilualusasun housut
- Äitin tekemät polvipituiset villasukat
- Pitkähihainen ajopaita
- Raiski Drymax ysäri-toppahousut ja Löfflerin Softshell-hiihtotakki
- Kaksi Buffia: fleece-Buff kaulassa ja tavallinen kasvojen edessä
- Löfflerin ajolakki ja talviajokypärä, mistä on teipattu etuosan aukot umpeen
- Hestran nahkarukkaset
- Northwaven Celsius GTX:t ja Sportfiren turkissuojat

Kimmo:
- Nalinin lyhyet ajohousut, sykevyö
- Craftin tuulisuojattu alusasu
- Kimmon äitin tekemät villasukat
- Itsetehdyt talviajohousut
- Pitkähihainen ajopaita
- Pearl Izumin Softshell-ajotakki
- Fleece-Buff kaulan ja pään ympärillä
- Tuulisuojattu ajolakki ja talviajokypärä, mistä on teipattu etuosan aukot umpeen
- Hestran nahkarukkaset ja Kimmon äitin tekemät lapaset
- Gaerne Polar MTB:t ja Sportfiren turkissuojat

Kummallakin varustus meni aivan nappiin. Vähän reilun tunnin ajon jälkeen kävimme lämmittelemässä sormia ja varpaita Maikkulan Nesteellä, mutta sen jälkeen seuraavat puolitoista tuntia meni ongelmitta kotiin asti. Muutenkin kannatti voittaa sohvan houkutus ja lähteä pihalle, keli oli loppujen lopuksi varsin mukava ja polut aivan priimaa. Ajaminenkin sujui paksusta vaatekerroksesta huolimatta yllättävän hyvin. Töitä tosin sai tehdä koko rahan edestä, jarruihin ei juurikaan tarvinnut koskea, nihkeä pakkaskeli piti hidastumisesta huolen heti kun vähänkin rauhoitti polkemista.

Periaatteessa pidempäänkin olisi voinut ajaa, mutta kahden tunnin kohdalla keuhkoputki kirjaimellisesti vihelsi pelin poikki. Koko ajan ajettiin melko reippaasti ja sitten yhtäkkiä yksi nousu meluvallin päälle oli liikaa. Mäen päällä haukoin happea kuin kala kuivalla maalla ja totesimme, että enempää ei kannata kiusata itseään, vaikka hauskaa olikin. Joten nokka kohti kotia ja saunan lämpöön hyvin ansaittujen palautusjuomien kanssa, #somepossu uunissa muhien.

Kesken pitkän sisätreenikauden kunnon maastolenkki on aina piristävää vaihtelua. Mutta sen verran taas voin suhtautua järjellä talven harjoitteluun, että en ala leikkimään sankaria ja keräämään sinnillä kilometrejä tällaisilla pakkasilla.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Ite oot läski!

Tämän hetken ehkä kuumin juttu pyörämaailmassa on Fat bike, eli suomalaisittain läskipyörä. Tänne perämeren perukoillekin niitä on jo rantautunut muutamaakin merkkiä, joista Pyörä-Suvalalla on tarjolla ainakin Trek Farley:ta ja Konan Wo:ta ja Special Bikessa Salsa Mukluk:ia ja ennakkotietojen mukaan Spessujakin on jossain vaiheessa tulossa.

Sain Pyörä-Suvalasta testiin 17-tuumaisen Kona Wo:n, joka edustaa aika perusmallia läskipyörästä. Ei mitään hipoa, mutta toimivaa peruskauraa. Shimanon entry level-maasto-osaa, Tektron mekaaniset levyjarrut ja Konan omia putkiosia. Ajoasento Konaan natsasi melkolailla suoraan, ainoastaan penkki täytyi nostaa sopivalle korkeudelle. Pyörän luonteesta johtuen päätin jättää succikset ja kuitukengät eteiseen ja ajella enempi retkihenkisessä varustuksessa; Gore-texit päällä ja maihinnousukengissä. Tämän vuoksi myös alkuperäiset Wellgon flättipolkimet saivat jäädä paikalleen.


Kuten kaikki muutkin pyörät meidän huushollissa, tämäkin yksilö päätyi ensimmäisenä vaakaan roikkumaan. 8,5 kiloa polkimineen on varsin maltillinen mille tahansa pyörälle, mutta kun tähän lisätään yli 8 kiloa kiekkoja, niin kulmakarvojen kohottelulta ei voinut välttyä. Onhan se vähän reilusti, mutta asiaan täytyy vain suhtautua rennommin. Nyt ollaan täysin erilaisen tyylilajin äärellä.

Läskien ominaisinta ympäristöä ovat pehmeät maastot ja lumiset urat, renkaan kantavuus kun on aivan omaa luokkaansa. Tällä hetkellä Oulussa vallitsevan kelin takia kumpaakaan ei ollut tarjolla, joten päätin testata miten läski soveltuu muuhun ajamiseen mukavuusalueensa ulkopuolella. Tottakai olisi ollut mukava testata läskiä myös paremmissa olosuhteissa, kuten vaikka keväisillä kelkkareiteillä, mutta näillä mentiin.

Ensimmäisenä koeajopäivänä kävin ajamassa kotinurkkien tuttuja polkuja. Suurta juurakkoa ei ollut, mutta sitäkin enemmän mutkittelua. Kona kääntyili puiden välissä varsin mallikkaasti, mutta koska lunta on vain muutama sentti, pohja umpijäässä ja kivet pinnassa, niin pyörän täysjäykkyys tuli kyllä hyvin selväksi. Vaikka isot renkaat 0,6 barin paineilla antavatkin jonkun verran anteeksi, niin mistään joustoelementistä ei siltikään ole kysymys. Huikeasti tuollainen rengas kyllä pitää, nastoja en jäänyt missään kohdin kaipaamaan.

Toisena testipäivänä päätin kokeilla olisiko läskistä käyttöpyöräksi. Aamulla fillari ulos, renkaisiin vähän enemmän ilmaa, valo tankoon, reppu selkään ja töihin. Ja jo ekan mäen päällä puuskutin kuin höyryjuna! Tuona aamuna minusta olisi kuka tahansa työmatkatempoilija saanut helpon paistin. Paita märkänä työnsin töissä fillarin kellariin jemmaan ja kiitin, että hissi on olemassa - 16 kiloinen pyörä kun ei ole niitä herkuimpia kannettavia portaissa.


Viimeinen etappi oli iltapäivällä töistä Etelä-Oulun polkuja pitkin takaisin Suvalalle. Tällä kertaa yritin ajaa varsin reipasta vauhtia, sen tietysti mitä flättipolkimilla osaan. Ja kyllähän se läskikin liikkuu, kun käskee. Kona ei vapaaehtoisesti kiihtynyt kurvista ulos aivan raketin lailla, joten sen ajaminen vaati pikkuisen määrätietoisemman luonteen ja aavistuksen tuplaveetä jalasta. Naama punaisena ja ranteet hellinä olikin hyvä palauttaa pyörä takaisin oikealle omistajalleen ja kiittää viikonlopusta!

Loppujen lopuksi aika paha sanoa minkälainen pyörä läski on. Pohjimmiltaan se on täysjäykkä maastopyörä ja sillälailla sitä pitää ajaa. Läski on selkeästi erilainen pyörä, parhaimmillaan leppoisassa etenemisessä - en minä sillä mitään mäkivetoja lähtisi tekemään. Eikä siitä minusta ole perinteisen maastopyörän korvaajaksi, mutta hauskaksi vaihtoehdoksi kyllä. Sitä voisi helposti verrata vaikka lumikenkiin tai eräsuksiin - omassa elementissään korvaamattomia. Minä kuitenkin mieluummin valitsen nastatossut ja Atomicin Worldcupit, sekä reitit sen mukaan.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Polut on täällä taas!

Liki kuukauden odotus on palkittu ja taas on Oulun seudulla mitä loistavimmat talvipolut! Viikonlopun aikana on ollut lystiä kaahailla lumisia baanoja pitkin ja jäljistä päätellen ne ovat kelvanneet muillekin - niin kävelijöille, kuin fillaristeillekin. Ja kun kuitenkin olemme molemmat maastopyöräilijöitä, niin tekeehän se korvienkin välille hyvää, kun pääsee tekemään sitä, mistä eniten tykkää!

Vaikkei maastoon juuri ennen tätä viikonloppua ole päässytkään, niin muuten Ramsausta paluun jälkeen alkuvuosi on ollut aivan hyvää tekemistä liikunnallisesti. Pari kertaa viikossa olen käynyt salilla liikuttelemassa malmia ja loppiaisviikonloppuna meillä oli Tanelin kanssa mitä oivallisin hiihtoleiri Kuusamossa. Helikin näyttää olevan syksyn sairastelujen jälkeen kuntoutumaan päin, joten siltäkin saralta saattaa olla tulossa aivan positiivisia treenijuttuja piakkoin.

Mutta vaikka kuinka nuo muut liikuntalajit sujuisivat, niin ei se silti ole maastopyöräilijälle sama asia, kuin kunnon polut. Se on vähän niinkuin alkoholitonta olutta, periaatteessa ihan ok, mutta jotain siitä puuttuu. Sikälikin tämän viikonlopun riemut olivat kyllä aivan parasta pitkään aikaan!

Minun on-off -suhteessani singlespeedeihin on tällä hetkellä menossa jo vuoden kestänyt erittäin lämmin suhde, joka tuntuu aina vain paremmalta, joten jossain vaiheessa lähiaikoina lienee aiheellista esitellä tarkemminkin tuo Trekin yksivaihteinen ihmelaite. Säätämön nurkissa on nähty myös meille tähän asti tuntematon muoti-ilmiö, eli läski (enkä puhu siis tuosta talven aikana vyötärölle kertyneestä), joten sellaisestakin lienee jotain käyttökokemuksia piakkoin tarjolla.

Vauhdilla mennään siis kevättä kohden, päivät pitenevät ja harrasteet sen kun paranevat! Hyvää alkanutta vuotta kaikille!